keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pahuksen putkiansat

Meillähän aika paljon kisoissa tullut virheitä pujottelulta joihin on lisäksi liittynyt putkiansa muodossa tai toisessa. Ainakin kolme tapausta tulee mieleen nopeasti. Plus vielä ne muut lukemattomat pujotteluvirheet, joita ollaan tehty. Senpä takia eilen virittelin treenin aiheeksi putkiansat, vaikkakin vielä aika kevyesti aloiteltiin. Kokeilin muutamia vaikeampiakin syöttöjä, joissa putki on alle metrin päässä pujottelun aloituksesta, mutta ne olivat vaikeampia jo sitten. Näissä mitä videolle tuli, onnistumisprosentti oli varmasti jotain 70-90 luokkaa, kulmasta riippuen. Treenivideolla olen tehnyt vähän toisinnon tyyppistä rataa Mujusen ja Berglundin radoilla (ao video) tekemistäni virheistä, tällä kertaa ehkä paremmin loppuun asti ajateltuna...

Putkiansat videolla edellisissä kisoissa





Hämmästyin miten hyvin Lisa reagoi pelkkään rytmityksen kun lähestyttiin vauhdilla pujotelua avokulmassa, tosin ei aivan 90 asteen. Myös putkiansan kera avokulmaan vienti vekkaamalla onnistui tosi hyvin, kun otti koiran ajoissa haltuun ja piti siinä, kunnes pystyi vapauttamaan suorassa kulmassa pujotteluun, eikä koettanut livistää liian aikaisin.

Kokeiltavaksi jää vielä mm. (pujottelua voi treenata maailman loppuun asti, aina löytyy hiottavaa...):

- kädellä ekan välin näyttäminen niin, että koira etenee vauhdilla ja takana on putki syöttämässä
- putken suut lähemmäksi pujottelun aloitusta
- radan jatkuminen pujottelulta putkeen ja koiran vedättäminen
- kisanomaiset suoritukset isolla kentällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti