tiistai 4. maaliskuuta 2014

Laumasuhdeongelmia

Meillä on lomalaisia ja laumasuhteita koetellaan... Eilen illalla vielä muistin ruokailun ajaksi laittaa Lisan pois samoista tiloista vieraan koiran kanssa ja tänä aamuna sen unohdin, joten Lisa ehti käydä Pökön korvaan kiinni pöydän alla. Olipa typerää minulta.

Pökö on leikattu, vanhempi kääpiösnautseri narttu ja häipyi sen jälkeen yläkertaan, eikä ole sittemmin alas edes halunnut tulla. Se on muutoin tosi alistuva ja välttelee kaikkea kontaktia koirien ja vähän ihmistenkin kanssa, mutta ruokailutilanteessa on selkeästi aktiivisempi ja myös ahne, siksi alunperin katsoin paremmaksi välttää kontakteja pöydän alla, sinne meidänkin koirat kun hakeutuu.

Kohta pian siitä Ossi törmäsi Igsyyn niin, että Igsy aivan ulahti. Tästä Lisa valmiiksi jo provosoituneena kävi niin dominoivana (ja Ossi jäi silittelemään Igsy, minä komensin Lisaa pois, joskin kauempaa) että siitä syttyi tappelu. Otin Lisan ylös, eivät onneksi kiinni toisistaan saaneetkaan ja tietenkin tuolla hetkellä Igsy alkaa tosissaan antamaan takaisin (onneksi Lisa korkealla ilmassa), sain Lisan kuitenkin vietyä ulos.

Ulkojäähyn jälkeen Lisa tulee etsimään Igsyä, hakee ja provosoi kaikilla elkeillään vastakaikua, mutta Igsy vain alistuu. Kerran Lisa rähähtää sille, sen jälkeen kyttää perässä joka paikkaan. Igsy aivan lytyssä hakeutuu vain nukkumaan ja Lisa työntyy sen viereen, nukkumaan sekin. Se kyttää edelleen Igsya jos se yrittää edes paikkaa vaihtaa... Voi huokaus.

Lisalla on valeraskaus tuloillaan, joten kyllä vain hermoja alkaa taas herkemmin kiristää, valitettavasti. Pitääkin muistaa tarkistaa taas Lisan hampaisto läpikotaisin, vaikka putsasin sitä kyllä vasta, sekä anaalirauhaset. Ettei vaan lisäksi olisi kipeä jostain.

Jore meillä on oman itsensä vuoksi poissa samoista tiloista nyt vierailun ajan, ettei sen(kin) tarvitse turhaan stressata tilanteesta. Tytöt ovat muuten olleet sujut vieraiden kanssa, sen kummemmin tilanteesta häiriintymättä. Pökö myös stressaa jo valmiiksi, ilman, että joku vielä käy päälle, kun kurkun palasia toivoo tippuvaksi, reppana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti