lauantai 18. helmikuuta 2012

Hallilla

Foxyn kanssa otettiin siis aamusta suunnaksi halli ja mielessä kontaktitreenit. Hyvin ne meni, otettiin kaikkia kolmea, vahvistettiin keinulla pysymistä ja aalla sekä puomilla lopuksi myös kontaktitreeniä niin että pallo lentää nenän edestä eteen ja silti pitää pysyä paikoillaan. Pysyi se :) Viimoiseksi vielä viipotettiin tekemäni rata kertaalleen nollana ja se riitti. Hyvät treenit. Tokikin muutaman kerran kontaktit meni niin, etten ollut täysin tyytyväinen, mutta ei yhtään loikkaa tainnut tulla, ei vaan niitä täydellisiä ihan joka kerta. Nyt pitäisi vielä vauhti saada kohdilleen, pallon kanssa jo melko hyvä, mutta parempikin voisi olla.

Lisa sai reenata lähinnä vain keppejä ja nyt alan sitten miettiä sitä aan suoritustapaa sen kanssa... tahtoisin sen salamannopeaksi, kun Lisalla siihen on rahkeet, ehkäpä otan lisempi selvää tästä boxing-hommasta tai mikähän se nyt oli... Epiksissä Lisa teki piiiiitkät kaarteet (iso meteli koko ajan enkä tehnyt kunnolla selväksi suuntaa putkien jälkeen) ja aata se ei kyllä mene missään määrin hyvin, eihän me olla sitä treenattu. Puomi oli nätti kun mikä.

Ja alla vielä laskiaisterveiset Möröltä Joensuusta :) Kuvan on ottanut A. Sorvari.

Witty Fox Bambino "Mörkö" 6,5 months

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti