Reissu lähenee

Ainakin teoriassa ja ajatuksissa, jos ei näin käytännössä aivan siltä vielä vaikutakaan. Lapset edelleen sairaana, nyt myös minä (ja Esa valittaa kurkkuaan) Ossilla antibiootit ja Ilse yskii muuten vaan. Talo aivan sekaisin ja kaikki pakkaamatta. Yhden tai kaksi ajatusta olen sentään uhrannut pakkaamiselle ja muutaman rivin kirjoittanut matkatavaralistaa, joten kai sekin on jo jotain?

Mutta ai niin, tämä olikin se koirablogi. Koirat ovatkin siitä onnellisia, etteivät tiedä (vielä) yhtään mihin ovat (joutumassa?) jäämässä tai siis, että me ollaan lähdössä. Manu ei meidän lähtöä ehdi edes huomata, sillä se pääsee maailman parhaimpaan paikkaan maailman parhaimman BFF Sveakelpien luokse ♥ Svea on vastikään jäänyt laumassaan ainokaiseksi nelijalaksi, joten kaverikoiran saapuminen mahtaa ilahduttaa molemmin puolin, toivottavasti arki ei kaksijalkaisillekaan muodostu liian vaikeaksi hoitokoiran kanssa :)

Lisa ja Jore, kaksi onnekasta saavat jäädä tänne omaan kotiin Seppo-ukin kaveriksi. Vähän minua jännättää, koska ukit osaa olla aika ukkeja, mitä koirien hoitoon tulee... Onneksi lähellä asuu tuttuja, joita voin pyytää käymään vakoilemassa täällä tarpeen tullen...! Kolme viikkoa on aika pitkä aika.

Iksutin lähtee veljeni luokse Ouluun, pääsee hihnalenkeille ja hellään huolenpitoon varmasti. Se pitää muuten vielä ehtiä nyppiä.

--

Manun kanssa ollaan kertaalleen vielä otettu puomitreeniä, samalla treenasin myös Lisan, hienosti menee sekin :) Tosin sille ei aivan kestä heitellä palloa samaan tapaan kuin Manulle. Manun kanssa pohdiskelin myös kentällä ohjaavan käden merkitystä, kun se näyttää ylös tai kun se on alhaalla. Toimii selkeästi paremmin kun parsonilla konsaan. En jaksa uskoa, että Lisa paljon minun käsiäni seuraa... En ole aivan varma mitä se seuraa, liikettä kenties.

Hallikaudella alan vetämään 3lk ryhmää maanantaisin ja Manun kanssa päästiin mölliryhmään torstaisin. Sitten olen ollut reipas ja varannut ainakin marras-joulukuulle 1 treenikerran viikkoon kasvatteja varten! :) Joten tuleepa käytyä hallilla sitten ainakin kahdesti viikkoon, joka viikko! Lisalle ei ole nyt varsinaisesti ryhmää olemassakaan, kun se jää pian tauollekin, OKK:n kisat ne vielä kuumottaisi, joten jos siiheksi mennessä ehtisi kerran pari käydä sen kanssa muistuttelemassa, minua, että kuinka koiraa ohjataan, niin olishan se kivvaa!!

--

Tässä vielä Manun syndekuvia :) Paremmatkin piti koettaa viritellä, mutta tarvitsisin siihen melkein kaverin ja nyt on pilvistä :/

Manuilua

Lapset ovat sairastelleet joten ollaan oltu kotona. Koirat ovat saaneet vähän enempi naksuttelua ja vähempi muuta toimintaa, olen karannut tosin välillä pihalle tekemään lyhyttä treeniä puomilla Manun tai Lisan kanssa :)

Lisan kanssa käytiin vastikään myös nopsaa, pitkästä aikaa, omilla esteillä, ja olipas se innoissaan :) Valeraskaudet alkaa kai olla jo loppusuoralla ja nyt eivät edes olleet niin vahvana kuin aiemmin, uskoisin, että nappularuokinnan vuoksi. Nesteenmäärä ruoassa on siis pienempää, kun se ei itsekseen juo kovinkaan paljon. Olen nyt alkanut lisäämään taas ruoan sekaan raakaa, saa nähdä turpoavatko tissit vielä kertaalleen.

Mietin myös Lisan steriloinnin ajankohtaa, koska se ei osallistukaan hyppykoulutukseen. Voitaisiin joko leikkauttaa heti reissun jälkeen kuun puolivälissä tai jopa vähän myöhemmin marraskuulla. Katsellaan miten saan ajan ja josko me käytäisiin Lisan kanssa vielä starttaamassa viimeisen kerran tälle vuodelle OKK:n ensimmäisissä uuden hallin kisoissa, olisi niin kivaa!! :)

Ollaan siis lähdössä piiiitkälle aurinkolomalle ensi viikon perjantaina - ei tosin kuutta viikkoa, kuten alunperin suunniteltiin, eikä koirien kanssa autoillen, kuten myös aiemmin suunniteltiin - ehkä sekin vielä joskus totetutuu - toivon kyllä niin! Mutta joka tapauksessa nyt tiedossa on kahden ja puolen viikon loma aurinkorannikolla isovanhempien vieraina. Lämmintäkin sinne ovat, ainakin toistaiseksi, luvanneet! :) Mennäänkin tällä kertaa Alicanten lentokentälle ja rannikkoa pitkin etelään, joten pääsen jälleen tunnelmoimaan au pair seuduilleni ja palaamaan ajassa takaisin 12 vuotta...

--

Manu on siis jälleen käynyt puomeilemassa hurjan vauhdin siivittämänä ja nyt myös siivekkeitä kiertäen. Otin omaan ohjaukseen mukaan liikettä edellistä kertaa enemmän, tein jopa valsseja ja persjättöjä, kerran "valui" hiipien maahan asti, mutta muutoin hienot 2o2o. Ohi juokseminen vauhdilla vaatii varmasti aikansa ja välillä pitänee vielä palata hihnatteluunkin, ja erityisesti nopean alastulon vahvistamiseen. Pelkään kuitenkin vähän sitä, ettäManu ehdollistuu liikaa minun hipsutteluuni ja sitten ratavauhdissa tuleekin aina läpi. Ehkä tähän vauhtitreeniin voisi vielä koettaa saada vaikka Esan avustamaan, että saataisiin vauhtitreeneihin vauhtia turvallisesti.

Video on varmaan lukijoille jo vähän tylsää katsottavaa, itsellehän nämä lähinnä opiksi ovatkin ja youtubesta paljon kätevämmin koottuna katseltavissa kuin omista kansioista!

PS. Huomiseksi ehkä maailman ihaninta kuvasaastetta: Parsonin pentulooneja!! Uih!

Puomilla

Manu pääsi tänään pitkästä aikaa puomille. Viimeksi ollaan treenattu vielä kokonaan hihnassa, joskus kesällä ja lähinnä pelkkää alastuloa, ja tässä välissä ollaankin oltu vain Aalla, toiveena, että alastulon asento vahvistuisi.

Viime viikolla otettiin Manun kanssa vielä ratapätkää sekä häiriötreeniä Igsyn kanssa niin, että Igsy sai touhustella kentällä minun kanssa ja Manu sai odottaa hihnan päässä. Se meni yllättävän hyvin! Viiimeksi olen kokeillut hihnanjatkona odottelua joskus kauan sitten keväällä eikä se onnistunut ollenkaan, vaan Manu alkoi heti louskuttamaan. Nyt siis tosi hyvin, louskutusta ei ehtinyt esiintyä kuin parisen kertaa (esim. Igsyn sujahdettua putkeen...). Eikä me tietenkään mitään ratapätkää, juoksentelua tai kiljumista Igsyn kanssa harrastettukaan, tarkoitus oli vain opettaa Manua olemaan aloillaan kun olen poissa ja/tai toisen koiran kanssa. Vähitellen haastetta lisäten! :) Mutta tämä tosiaan vaatii aikaa ja toistoja...

Mutta takaisin puomitreeniin. 2on-2off-asento on mennyt kalloon erinomaisesti, vauhdin lisääntyessä tuli muutama läpijuoksu ja yksi loikka, mutta n. 70% suorituksista oli aivan huippuja - kertaakaan Manu ei jäänyt liian ylös, vaikka jättäydyin myös taakse. Jee! Hienossa vaiheessa ollaan siis menossa, nyt ei vaan passaa hoppuilla. Lisäsin kikkailunhimoissani videoon myös sekkarin, ajat ovat oikein hyviä, kun ajatellaan, että harjoitellaan vasta. Parhaimmat ajat ovat reilusti nopeampia kuin esim. Lisalla yleensä. En tosin päässyt tarkistamaan sekkarilla... Nyt on vaan luotettu Windows Movie Makerin kelloon.

Jatkoa ajatellen siis very nice ja mulla on Mainio Manu!

Treenit loppuivat siinä vaiheessa kun sukat olivat kumppareissa niin rullalla, ettei voinut enää juosta. Aina ei  vaan jaksa kaivaa lenkkareita tai vaihtaa kunnon sukkia.

Fysioterapian kuulumiset

Igsyn kanssa kävimme hoidettavana eilen. Olen jo kirjoittanut ja kertonut siitä niin monelle, että nyt en enää jaksa kovin yksityiskohtaisesti selvittää sitä täällä, ehkä myöhemmin.

Käynti vahvisti epäilykseni / tietoni siitä että koira on varmasti kipeä ja lihakset kireänä. Igsy sai myös akupunktio- ja laserhoitoa. Vakkurin Kaisa oli oikein empaattinen hoitaja ja akupunktiossa varmaan menemme käymään toistekin, varsinkin jos siitä on näkyvää apua, mutta myös siinä tapauksessa, mikäli lihaskireyksiä saataisiin ensin manuaalisesti lievitettyä. Lihakset nimittäin olivat ihan syvältä asti kireät, varsinkin noiden nikamien kohdalta / niiden jälkeen. Lohduttomaksi tämän tekee se seikka, että olen hieronut sen selkää. Toki se on joka ilta silti tuntunut aina yhtä kireältä, mutta silti sitä jotenkin toivoo, että jotain muutosta olisi havaittavissa, jota ei vain ehkä itse hoksaa... Ehkä se oma laser voisi tähän väliin olla ihan hyvä hankinta.

Juttelen vielä lääkärin kanssa jatkosta mm. kipulääkkeiden suhteen ja liikunnan määrästä ja laadusta.

Itkukin se tuli vastaanotolla. Ja eilen lenkillä ja tänään. Vaikka eihän se vielä toivotonta ole, on toivoa. Igsy on silti vielä iloinen, ihana pieni. Vaikka murisi se eilen Jorelle kun se yritti tulla sohvalle Igsyn kaveriksi eikä ole enää halunnut leikkiä Manun kanssa, kun pojat ovat tulleet juoksujen jälkeen takaisin taloon. Eikä me olla annetukaan enää leikkiä. Eikä juosta lenkillä.

Igsy 9.10.2013

Manun suunnitelmat

Olen tässä mietiskellyt miten lähteä Manua treenauttamaan näin peruskuntokauden alussa tai miten jatkaa treenejä, koska ollaanhan me jo aloitettukin.

Sehän käy metsälenkeillä päivittäin, nyt viimeiset kolme viikkoa enemmän hihnassa, minun kanssa lenkkeillessään myös irti. Peruskuntokauden alkuun sopivaa liikuntaa olisi n. 3-5km lenkit ravissa.

Myönnän ja totean jo heti alkuun, että minusta ei ole pelkästään ravilenkittämään Manua säännöllisesti, nyt kun talvikin tulee ja pyöräily on poissuljettuvaihtoehto, en saa Manua ravaamaan ellen itse juokse ja 3km juoksulenkit ovat itselle haave vain!

Joten jatketaan varmaan sillä millä tähänkin asti, hihnassa lämmittelyt 5-10min, vapaana metsässä juoksentelu 10-15min, hihnassa jäähdyttely 5-10min, ja tämä toistuu päivittäin 2-3krt. Voisin tosin taas koettaa niitä pidempiä lenkkejäkin säännöllistää, eli 1-1,5h metsälenkitys vaikkapa alkuun kerran viikossa. Kesällä ja syksyllä ollaan tehty niitä jonkin verran, kun ollaan samalla lasten kanssa metsäretkeilemässä, marjastamassa, sienestämässä.

Peruskuntokauden yhteyteen jatketaan agilitytreeniä kuten ollaan aloitettukin, pääpaino esteosaamisen vahvistamisessa. Mielessä on mm. keinutreenin aloittaminen (metodin päättäminen sitä varten), kujapujottelu & 2+2-treeni pujottelussa, kontaktisuoritusten vahvistaminen sekä yleistäminen (hallilla, kallilla jne).

Toisten ratasuoritusten seuraaminen rauhallisena.

Häkissäoleminen rauhallisena.

Kaksi viimeistä ovat oleellisia että yleensäkään voidaan aloittaa ryhmässä treenaaminen talvella. Ryhmään ei toki ole pakko mennäkään, me voidaan hyvin treenata myös keskenämme Lisa häiriökoirana.

Lisa on nyt lepäillyt koettelemuksistaan, ja josko senkin kanssa viimeistään ensi viikolla vaikka otettaisiin taas treeniä, nyt kun on taas vähän lämmennytkin, että sen kanssa kestäisi treenatakin.

Igsyn juoksut ovat myös ohi ja pojat kotiutettu jälleen, ihanat. Ne ovat ulkoilleet yhdessä pihalla ilman ongelmia. Esan kanssa ne ovat ongelmattomia.

Tässä videoita viime viikolta. Tänään tehtiin jälleen pujottelua ja Aata, A alkaa olla hienolla mallilla jo :)

Oi Lisa, voi Lisa...

Ja lahopäinen omistajansa.

Edellisestä koettelemuksesta siis selvittiin säikähdyksellä. Anaalirauhasten tilannetta tarkkaillaan edelleen, mutta parin päivän takainen tempaus ei nyt edesauta sitäkään asiaa ollenkaan...

Lisa ehti nimittäin luikahtaa pihalta karkureissulle perjantaina (siis hyppää aidan yli ei sen kummempaa ja omaa syytäni tietenkin, kun edes luotan sitä pihalle sekunniksikaan ilman että itse olen siinä) kun olin unohtanut sen ulos ja kun sitten vihdoin muistin, että Lisa jäi ulos, lähdin viheltelemään sitä. Se siis ehti olla yksikseen ehkä 10-15 minuuttia.

Olin juuri hakenut kengät ja takin että lähden hakemaan sitä, kun ei se toistuvista viheltelyistä huolimatta pihaan ilmestynyt, mutta portin avatessani se pungersikin tieltä päin minun luokseni. Jep, lyllersi, vaappui, ponnisteli. Vatsa täynnä jotain. Muistinkin heti nähneeni Manun kanssa aamulla lenkkeillessä tien reunassa aitan alla olevan ison astiallisen makaroonilaatikkoa tai vastaavaa, jota kohti Manukin koetti ohi kulkiessamme suunnistaa. Arvelin, että joku oli jättänyt vähän evästä siileille... tai siis liiseille.

Ja voi paska - oikeasti sillä hetkellä kun sen tajusin. Lisa on siis 6,5kg ja makaronia oli siinä astiassa litra ainakin. Lisäksi se on vehnälle allerginen. En pelännyt oikeastaan myrkkyjä, mutta ajattelin, ettei kombo ole oikein hyvä ja koetin ensin oksettaa sen suolapallolla. Taisin yliarvoida suolan määrän ja sitä meni varmaan johonkin nenäonteloonkin, koska koira alkoi ryystämään siinä paikassa ja oksensi sitten muutaman pikkusatsin makaronia ulos. Suolalla oksettamista ei voi toistaa suolamyrkytyksen vaarassa, joten katselin sitten sitä röhisevää, tärisevää ja lihavaa koiraa jonkin aikaa ja googlettelin rotanmyrkyt sun muut. Päätin koettaa oksettaa uudestaan vetyperoksidilaimennoksella (3%), mutta valitettavasti se jäi sinne vatsaan niiden makaronien seuraksi. Joten kauhuissani sitten mietin miten se nyt kuolee ähkyyn tai suolisolmuun tai suolamyrkytykseen tai rotanmyrkkyyn tai niihin kaikkiin.

Se ei saattanut edes syliin hypätä, kävelykin oli todella vaivalloista. Olin siitä aika huolissani ja kun siihen lisää vakio-ominaisuutena tulevan vainoharhaisuuteni, no jopas siinä olikin.

Juotin sitä aika ajoin ja koetin käyttää ulkona käpystelemässä. Onneksi Lisa kävikin kakalla kahteen otteeseen vielä sinä päivänä ja eilen se kakki myös, mutta osittain vain vettä, joten sen suoli on selkeästi ärtynyt ja suolen toiminta on edelleen tarkkailussa. Pirteä se on onneksi nyt ollut. Haettiin sille varmuuden vuoksi lääkitys nenäpunkkiakin varten, joka tuntuu sillä toistuvasti uusivan n. 2 kertaa vuodessa, mikäli suola olisi jotenkin laukaissut punkkioireet.

Mutta oikeasti tuota ahneuden määrää.. En tiedä uskaltaako tuota vetyperoksidia oksetukseen enää Lisalla käyttää, jos se vain nielee sen. Suola sillä on toiminut ennenkin, mutta huolettaa, että se saakin sitä elimistöönsä liikaa, olen ehkä hieman ohjeistusta isompia palloja sillä käyttänyt.

Mutta ei siis enää Lisaa pihalle yksin yhtistäkään hetkeä, paitsi aitaukseen jos on pakko.

Nyt toivon enää, että ruoka tosiaan oli sille siilille tarkoitettu, eikä rasittaville naapurinkoirille...

Lisa lääkärissä

Unohtunut kirjoittaa, kun murehdin osittain turhia. Käytiin Lisan kanssa lääkärissä viime viikon perjantaina, kun tuntui että se oli todella kipeänä, ja varmasti olikin.

Olin edellisenä päivänä puhdistanut anaalirauhaset, kun se hinkkasi itseään mattoon. Vähän möhnää tulikin ulos. Harmittavasti valaistus oli huono enkä nähnyt niin tarkkaan, millaista se oli, vaikka nimenomaan koostumus on tärkeä seikka jos tulehdusta epäillään. Minusta kuitenkin tuntui, että se olisi saattanut olla vaahtoista tai rakeista?

Illalla ei mitään oirehdintaa mutta seuraavana aamuna Lisa oli kipeä. Se katseli peräpäätään, ei osannut yhtään asettua nukkumaan ja torkuskeli silmät puoleksi auki ja pää pystyssä. Pari kertaa kuulin sen jopa pienesti vingahtavan ja häntä nytkähteli välillä kropan väristysten tahdissa. Ja nämä oireet minusta viittasivat jo koviin kipuihin, koska Lisa ja varmaan moni muukaan terrieri ei aivan pienestä kivusta vingahtele, värise tai muuten ole kärsivä.

Joten soittelin sitten aamupäivän aikana kaikki mahdolliset seudun eläinlääkärit läpi ja pääsin lopulta iltapäivällä näyttämään Lisaa kunnanlääkärille Tornioon. Annoin sille kipulääkettä odottaessa.

Siellä katsottiin luonnollisesti ensimmäisenä ne anaalit, jotka olivat aivan tyhjät eilisen jäljiltä. Sitten ultrattiin kohtu mahdollisen tulehduksen vuoksi. Valitettavasti laite oli kohtuu vanha ja henkilökuntakin sitä harmitteli, mietiskelivät yhden sykerön siinä voivan olla ihan vain verisuonia tai sitten jotain seuraamisen arvoista. Päätettiin ottaa Lisalta vielä verikokeet ja kehotus jäädä seuraamaan koiran vointia.

Lisa voi illasta hyvin, varmasti kipulääkkeenkin ansiosta. Verikoetulokset sain lauantaina ja kaikki  olivat viitearvoissaan. Ei siis niiden mukaan merkkejä tulehduksesta ja Lisa voi todella nyt jo täysin normaalisti, eilen vain taas tyhjensin siltä anaalit, kun hinkkasi itseään ja nuoleskeli. Katsellaan nyt miten tyhjennysväli alkaa tasoittumaan, normaalisti siltä ei ole tarvinnut tyhjentää niitä kuin kerran kuussa tai kahdessa, jos sitäkään.

Mutta tuli siis ainakin otettua kattava verenkuva, jossa näkyy enemmänkin infoa koiran terveydestä ja mukava oli kuulla että kaikki on hyvin. Nestetasapaino oli jokseenkin alhaisen puolella, mutta niin Lisalla on aina. Oikeasti pitäisi varmasti jättää ne nappulat pois. En tykkää niistä :( Luita ollaan annettu satunnaisesti, mutta säännöllisyyteen pitäisi varmasti Lisan kanssa pyrkiä.