Paketti on pian kasassa

Nimittäin Manun agilitypaketti :)

Kotona ollaan kaksi tai kolme kertaa nyt toukokuun aikana tehty pujottelua kuuden kepin voimin, eri kulmissa, ja pujottelu on siis vielä melko reilusti kujalla (tai muuttuu kujaksi viimeistään parin toiston jälkeen kun kepit on vain maassa kiinni). Viimeksi ollaan pujoteltu joskus huhtikuun alussa, arvelisin. Se vaan hoksaa tosi nopeasti mistä on kyse ja mistä palkan saa. Fiksu poju!

Manu oli eilen Kallilla mukana kun vedin treenin ja sai sitten lopuksi pujotella ja tehdä vähän rataakin. Autossa meinasi jonkin verran haukuttaa kun muut sai mennä putkea ja rallatella, mutta ihan siedettävässä määrin, koetin välillä käydä palkkaamassa hiljaisesta olosta.

Kun lopulta pääsin Manun kanssa kentälle alkoi tietenkin satamaan, ihan kunnollakin. Mutta meillä oli niin kivaa, etten antanut sen haitata!! Tehtiin pujoa ohjureilla jo melko suorana, mutta onhan siinä helpotusta siltikin reilusti kun täysin suoraan vertaa. Kokeilin sitten "kuhan vaan" myös ihan oikeaakin pujottelua ja Manuhan teki sen viimeistä väliä vaille kokonaan, ihan hyvällä rytmillä vielä :) Lopuksi irrottelin kujapujosta ohjurit ja otetiin kujaa ilman ohjureitakin ja se meni aivan yhtä hyvin.

Pujottelu on meidän viimeinen este ja sen jälkeen on kaikki esteet suoritettavissa, joskaan ei vielä kisavalmiita. Tärkeintä olisikin nyt saada koira ratavalmiiksi ja kun radat onnistuu, niin sitten me ollaan kisavalmiita :) Itsenäisyyttä tietenkään unohtamatta, itsenäistä estesuoritusta onneksi voi vielä vahvistaa kisaurankin alettua ja Manulla se on jo tosi hyvällä mallilla, paimen kun on. Pistän kaiken sen piikkiin...

En tosiaan osaa ottaa kiitosta itselleni Manun taidoista, se vaan on ollut superoppivainen ja lahjakas. Manun taidot pelkästään ei tosin meille tuloksia tuo, heh, sillä vauhtia sillä on niin paljon, että tulee olemaan haastavaa pysyä sen mukana tai saada Manun pysymään minun ohjauksessa tai miten se pitää nyt ajatellakaan... Paljon on opittavaa paimenkoirailijalla.

Mutta rauhoittumistreenien menestyksen perusteella uskallan tosiaan vähitellen alkaa jo haaveilemaan kisaurasta yleensäkään. Hyvä siitä tulee :)

https://youtu.be/uRzSdYnwgwc

Torstain treenit

Eilen käytiin Lisan ja Manun kanssa viikkotreeneissä ekan kerran! Olipas se jännää. Manun vuoksi taisin vähän hermoilla ja siksi Lisan suorituksesta ei oikein tullut mitään, kun en keskittynyt. Ollaan tämä kesä siis molempien kanssa Katjan ryhmässä.

Tehtiin Jan Egil Eiden hyppyrataa Lisan kanssa, jossa oli melkoisen haastava keppikulma meille. Se ei ollut onnistua alkuunkaan. Ratapiirroksia on kaksi, kun minusta oli tarpeen piirtää versio, joka olisi kenties lähempänä eilistä totuutta.

Lisan kanssa ongelmia tuotti ensin 5-6 väli, johon persjättö venyi. Kun sain sen tehtyä ajoissa, eteni Lisa putkeen ihan oikein. Alkuun myös päällejuoksu sopi mainiosti, ei valssit tai persjätöt, kuten suunnittelin tai kokeilin. 9-11 väliä tein ensin takaakierto 10, saksalainen / persjättö mikälie ja sitten evokulmaa "sylkkärillä". Mutta se ei vaan onnistunut. Lisa haki aina 15 hypyn pujottelun takaa. Toki siinä oli vastavaloa ja minun liike kai vaan vei hypylle, vaikka kaikkeni yritin ja käänsin ja väänsin. 

Kunnes sitten muut ryhmäläiset tekivätkin kyseisen kohdan sijoittumalla itse 10 hypyn taakse, puolivalssin tynkää siihen ja tällä tavalla olivat valmiiksi paremmin sijoittuneena myös pujottelun nähden. Ja niin vain kuin se kökköiseltä tuntuikin ja vaikken sitä koskaan varmasti keksisi kisoissa käyttää, koska ei vaan tuntunut loogiselta, me tehtiin se ja se toimi. Lisa ehti kaarrattaa kympille aika voimakkaasti, koska oma liike tietenkin vie eteen, mutta tällä tavalla en ollut koiran linjaa tukkimassa välillä 10-12 (muista linjat!) ja Lisa haki ilmiömäisen hienosti avokulmaan, ilman mitään epäröintejä. Olinihanettävautsi!!!

Pujottelulta putkeen sujui parhaiten oikealta ohjattuna.

Oma ajatus eilisestä radasta

14 hyppyä kokeilin myös pakkovalssilla pujottelun ja hypyn väliin sekä saksalaisella, ja jälkimmäinen sopi meille paremmin.

17 hypylle tein useamman kerran takaaleikkauksen, vaikka persjättö siinäkin olisi toiminut kerrassaan mainiosti. Pari kertaa ihan lopuksi teinkin sitten persjätöllä. Japaninaista sovittelin 19. esteelle ja jonkun kerran se onnistuikin, mutta koska Lisa on vähän hasardi noissa "ottaako vaiko eikö ottaa oikein päin", kun valittavana on myös takaakierto, niin Katjan kanssa tultiin siihen tulokseen, että saksalaistyyppinen persjättö siihen väliin sopi tosi hyvin.

Kaiken kaikkiaan mukavan haastava rata, harmittaa tietty vähän, etten oikein tosissani siihen keskittynyt. Toki samat ongelmat olisivat voineet nousta esille joka tapauksessa.




--

Manun kanssa kokeiltiin ensin alkua nelosesteelle asti, mutta sen vauhti ja minun vihjeet eivät riittäneet ohjaamaan sitä neloselle, joten vaihdettiin suunnitelmaa. Tärkeintä nyt ei ollutkaan se meidän ratasuoritus, vaan Manun oleilu kentällä, kentän laidalla, muiden koirien läsnäollessa, autossa, Lisan kanssa, ilman Lisaa ja niin edelleen - ja täytyy sanoa, että olen kovin positiivisesti yllättynyt!

Treenailemassa oli kiihkeä borderipoika Korppu joka vähintäänkin metelöi radalla :D Sekä palloa leikittävä Thelma, jotka molemmat olivat jänniä, samoin toki joka ohjaajan käskytykset ja muiden kiihtyminen yleensä. Mukana oli naksu ja nakinpaloja ja me pärjättiin hyvin!! Olen onnellinen.

Naksuttelin muiden näkemisestä ja tekemisestä, haukuista, äänistä ja käskytyksestä. Jonkun pitäisi vielä tulla naksuttelemaan Manulle minun tekemisestä Lisan kanssa, kun se joutuu odottamaan yksin (ja myös toisin päin, ei auta että toinen käyttäytyy hienosti kun toinen ei...)

Lenkiteltiinkin Thelman kanssa ja Thelmaa Manu jostain syystä joko pelkäsi tai koki muutoin haukuttavana (minusta tuntuu, että T:n pallo sai tämän alkujaan aikaan, eli pallo olisi pitänyt saada itse), ja Manu ehti valitettavasti räyhäämään Thelmalle lenkillä useamman kertaa, vaikka kovasti koetin siedättää positiiviseksi asiaksi sitäkin. Mutta varmasti jatkossa Thelmastakin tulee kiva ja muihinkin koiriin totutaan ja jopa pidetään niitä kivoina.

Esteitä kerätessä Manu sai odottaa vetokoukussa hihnan päässä ja odottikin tosi hienosti :) Thelma oli vapaana meidän kanssa kasaamassa ja leikitteli välillä pallolla, joka sai peri kertaa Manun haukahtelemaan, muttei mitään isompaa.

Joten kertakaikkisen tyytyväinen olen tähän meidän ensimmäiseen kertaan. HIENO MANU!! :) Viime vuonnahan se oli aivan pitkin mäntyjä ja estekoppeja (seinien puutteessa) ja haukkui kaikki, tempoi hihnassa ja otti vain harvakseltaan kontaktia minuun. Ja tämä oli myös meidän eka kerta kentällä tälle vuodelle. Että kerrassaan. Upeaa.

Puomin kontaktia tehtiin myös kertaalleen vauhdin kera ja hyvin mäni. Katja kehui. Manu oli koko ajan kuulolla, silmät kirkkaina ja korvat höröllä tekemässä minun kanssa. Paremmin siis meni kuin hallilla kertaakaan koko talvena.

Saahan sitä kehua? Kiitos ja Anteeksi ;)

"Joko nyt? Joko Nyt?"

Kallinkankaalla näytti jo ihan kesältä, eikä juostessa ollut kylmäkään :)

Iltalenkillä Manu olisi jo ollut menossa uimaan (on se jo pariin otteeseen pulahtanut)

Jore ei sen sijaan epäröinyt ja illan se nukkuikin sitten kiepillä peiton mutkassa.

Kuulumiset

Meille kuuluu laumana hyvää.

Käytiin Joren kanssa naksuttelemassa jälleen naksutinkouluttajan luona viime viikolla ja se alkoi heti tuottamaan tulosta. Edellinen kerta siis parisen vuotta sitten siellä jossain Keski-Suomessa. Nyt naksuteltiin hihnakävelyä, hevosen näkemistä, ihmiseen koskemista, ihmisen sietämistä yleensä, vastaantulijoita, rauhoittumista.

Kotona ollaan naksuteltu Manun luota pois tulemista ja minun luona / makuulla oleilua, eli kun malttaa pistää maate tai muutoin rauhoittua. Ollaan myös naksuteltu lenkit hihnassa ollessa, sekä pari hassua metsässä vastaantulijaa (Meillä on käynyt tuuri! Yleensä niitä ei ole ollenkaan).

Joren kanssa olen myös muutamaan kertaan taas tehnyt ihmisjälkeä. Ihan omin nokkineni kuljen metsässä useampia kymmeniä metrejä, ehkä n. 100m pitkästi viimeisimmän kerran. Jätän vinkulelun jäljen päähän ja menen samoin tein hakemaan Joren. Seuraavaksi pitäisi kai tehdä vähän vanhempi jälki, tämä kun menee jo kuin vettä vain. Jore tykkää kovasti! Ja minä myös :)

Manu on saanut hihnanaksuttelua myös. Lisa on vaan saanut palkkaa :D Rauhoittumistreeni sun muu siedätys laajennetaan myöhemmin myös Manuun. Ollaan otettu taas yhteyttä yli Suomen eläinkouluttajaan ja koetetaan parantaa meidän laumahenkeä.

--

Lisa on aivan ihana pienhyrrä taas, olen pistänyt merkille sen nuortumisen steriloinnin jälkeen, mikä on vain voimistunut kevään ja kelien paranemisen myötä. Tänä iltana meitä aivan hemmoteltiin 14 lämpöasteen, satunnaisen sadepisaran, ilta-auringon ja linnunlaulun kera, kun käytiin koirien kanssa lenkillä. Lisa lenkitti minun puolestani molemmat pojat ja piti ne tehokkaasti liikkeessä :D Kyllä ei voi kuin kuulla, miten Lisan lihakset paukkuu ja natisee kasvaessaan tuolla metsissä juostessaan. Se on oikeasti ihan kuin se oli 6 vuotta sitten keväällä, alle vuoden ikäisenä. Jahtasi Rommia pitkin Nikkalan kankaita, kiljui ja haukkui joka välissä, kun Rommi koetti välillä levähtää. Erotuksena siihen sillä vaan on jo vauhtia itsellään jopa enemmän kuin pojilla, joten kiljumista kuullaan vain kun Manu oikein pääsee vauhtiin :)

Igsy on voinut C:n luona hyvin ja olen iloinen, oli ihana halia ja pusutella sitä viikonloppuna.

Me ollaan nautittu keväästä, parasta just nyt. Tai se on parasta aina. KEVÄT!

Tulokset + kaikki kisavideot

Selkeästi blogin kirjoittamisesta tulisi saada laiskanläksyä. Vinot pinot.

Kaikenlaista on tehty, päällimmäisenä tällä hetkellä Lisan arvokisatulokset, jotka junnaa paikallaan, likimain. Yksi aginolla saatiin torstaina omista kisoista Keminmaassa superhelpolta radalta, heh. Hypärillä tapamme mukaan reviteltiin hylsyn arvoisesti (haluan viimeisen sertin sellaiselta radalta että siitä voi olla Y L P E Ä, joten ei passaa löysäillä!). Eilen sitten palattiin Rovaniemeltä...

Keminmaan aginolla

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=_z1JSM6hcNE

Päästiin mukaan minivaunuilemaan Rovaniemelle C:n, Svean ja Igsyn kanssa ja olihan meillä mukavaa! On se vaan niin luksusta kun on oma lämmin mökki heti kisapaikan vieressä ja jos ei aivan kaatamalla sada ja ikkunat ole huurussa, saattaa nähdä radatkin lämpimästä käsin. Hyvin mahduttiin kaksi aikuista ja kolme aikuista koiraa. Ja ollaan kyllä kernaasti työntymässä mukaan uudemmankin kerran - Jällivaaran kisat heinäkuussa olisi niin huiput!! Vähän niinkuin Agirodun korvike täällä pohjoisessa :)

Rovaniemelle sattui varsinkin lauantaille kaamea sää - siispä erinomaista treeniä litimärin vaattein, koirin ja hiekkakentin. Kenttä oli välillä melkomoisessa kunnossa, mutta neljän radan joukkoon mahtui silti kaksi oikein sujuvaakin suoritusta joista tuloksena A-radan hylkäys ennen pujottelua sekä C-radalta viittä vaille nolla hypyltä kieltäytymisen muodossa, kun en vaan antanut toisen rauhassa tehdä loppuun (oih ja voih sitä surkeutta!). Sen tai oikeastaan sen viimeisen radan myötä myös kaatuivat siis SM2015-haaveet, nyt kun vaan en enää voi saada kahta aginollaa mistään viikon sisällä. Viimeiselle eli D-radalle kartutin yhden kiellon putkelle ja lopulta hylyn toiselle putkelle, nekin täysin vältettävissä, jos olisi ollut ajatus mukana loppuun asti. Mutta kontaktit alkoi jo vähän siinä vauhdissa pettää...

Videoissa kannattaa naksutella HD:t päälle, näkyy sillai paaaaljon paremmin isolta näytöltä.

A-rata (hyppy)


Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=laH6H4hGqMY

B-rata


Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=ATzfqtoqfec

C-rata


Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=QPUvi36ocG0

D-radankin sain vielä, vaikka omasta puhelimesta akku jo tyhjenikin :) Kiitos N!


Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=W8YkbbL0EEs&feature=youtu.be

B-radalla Lisa ohjuroitui muutamalle ei suoritettavalle esteelle ja D-radalta harmillinen kielto putkelle :/

Mutta. Ne kisat on nyt takanapäin. Olen ilmoittanut meidät Ouluun iltakisoihin viikon päästä, ja kahden viikoon päähän sunnuntaille pariin agistarttiin Virpiniemeen. Ja iltakisoihin SM:eihin mennään myös. Joten kuka tietää, ehkä onni on vielä myötä ja päästäisiin ensimmäistä kertaa testailemaan ratoja karsintoihin. Ei tässä vaiheessa ainakaan voi luovuttaakaan.

Jos minulta kysytään, niin kyllä minä vielä uskon meihin. Meno on aika lailla sujuvaa nyt, enempi vaan haluan varmuutta ja itsenäisyyttä kontakteihin ja niitä onneksi päästään vielä treenaamaan ja ehditäänkin hyvin. Itsenäisyyden myötä kontaktien suoritusvauhtikin lisääntyisi ja sitäkin tarvittaisiin, niihin palaa aikaa, mutta kisoissa en ala hoputtamaan. Puomi on hyvä, keinu on hyvä, Aa on juoksuhko-epämääräistyyppinen-tilapäisratkaisu, joka ei välttämättä pysy kasassa tuollaisenaan kovin kauaa. Jaa-a, enkä tiedä haluankokaan, kamalan pitkä nimi sillä.

Tässä vielä ratapiirrokset:

Mika Moilanen Keminmaa 21.5.2015
A-rata

Petteri Kerminen Rovaniemi 23.-24.5.2015
A-rata

B-rata

C-rata

D-rata

Yksi pois parvesta

Igsy lähti jäädäkseen ja sen uusi koti on nyt Svean kaverina C:n luona. C jos kuka koiraihmisenä ymmärtää miten kerrassaan mainio ja täydellinen tuo typykkä on, osaa katsoa sen mahdollista oirehdintaa ja pystyy myös tarjoamaan sille sopivaa virikettä ja liikuntaa. Igsy on voinut C:n luona hyvin ja tulee huomenna hierottavaksi, koska edellinen kerta peruuntui.

Ikävä ja totuus iskikin vasta nyt, kun C oli laittanut kuvan uudesta laumanjäsenestään tänään omalle FB-sivulleen. Ei se iskenyt silloin kun sanoin C:lle, että jos kaikki menee hyvin, voi Igsy jäädä, eikä silloin kun Carina sanoi kaiken menneen hyvin ja Igsyn voivan jäädä, eikä edes tänään kun annoin paperit ja tulostin omistajanmuutosanomuksen. Se iski kun näin ne nappisilmät ja sen kaulareuhkan ja ne kauniit korvat. Se on se ikävä joka sillälailla iskee. Kun se kerran oli meidän ja sitten kaikki meni miten meni... Ei sille vain voi mitään. Näin on parempi.

Tiedän, että Igsy tulee voimaan hyvin siellä. Sillä on siellä ihanin Svea ystävänä ja C osaa katsoa jos se alkaisi vielä oirehtimaan. Meiltä tietenkin on ikuinen hieronta-apu ja tuki kaikessa. Ja se siellähän on meistä alle kilometrin päässä, siellä ei niin kaukana.

Olet rakas ihanin rakkauspakkaus ja toivon sinulle vain kaikkea parasta. Anteeksi.

Kentän korkkaus

Treenailtiin pikkupikkutovi Manun kanssa tänään omalla kentällä. Sen meno oli oikein rauhallista ja aikuismaista. Laitetaan korvan taakse ja tarkkailuun - koska se on siis aina hullu, murisee ja hyökkäilee. Tai kai se joskus lopettaa tai oppii ettei sillä saa mitään, ehkä se päivä oli tänään. Oli sillä kuitenkin vauhtia ihan hyvin, kun ottaa huomioon, etten minä liikkunut kovinkaan.

Otin videotakin menestyksekkäästi, puhelimella... Treenin alla oli keinu, tehtiin vähän sylkkäriä ja sitten vaan höntsää, tulee hyvin ohjaukseen. Ainakin tänään. Yleensä aika hankalaa, enkä tähän todellakaan tuudittaudu ;) Ja voihan olla, että oli tosiaan epätavallisen rauhallinen ja siihen on joku syy. Ei ole tosin nuollut sitä jalkaansa nyt enää.

Sää on pysynyt jonkin aikaa nyt sateisena ja kenttä oli osittain aivan litimärkä, kurainen ja hyiällö. Pitää antaa sen kuivaa ja ruohon kasvaa, ennen kuin oikeasti voidaan alkaa treenailemaan.

Rovaniemelle

Ilmoitin Lisan Rovaniemelle vajaan parin viikon päähän. Edellisistä Rovaniemen kenttäkisoista on mennyt aikaa, koska olen kisannut siellä vain Foxyn kanssa, parisen kertaa kai. Kenttä on kiva ja Ragit on tosi kiva seura, palkinnot kivat, joten mikäs kisatessa. Säätkin on aina ennen suosineet, joten miksipä ei nytkin, vaikka juuri tällä hetkellä onkin jäätävää ja sataa kamalasti vettä. Ropisee kivasti ikkunaan.

Omat kisat on tässä välissä torsai-iltana. Vielä ehtii ilmoittautua, jos joku on unohtanut. :)

Käytiin Lisan kanssa myös Kemissä viikonloppuna kisaamassa kaksi agistarttia tuloksin HYL, HYL. Eikä siinä mitään, tehtiin hyvin ja lujaa, mutta onnistuin tekemään kaksi virhettä per rata. Ei yhtään kontaktivirhettä tosin, ne meni hyvin. Olen nyt niissä sitten kuitenkin antanut löysää, menen sillä minkä Lisa osaa ja jonka siltä voin vaatia. Minussa ei taida olla tarpeeksi sisua opettaa sille kunnon 2o2o:ta. Mutta olen erittäin, erittäin tyytyväinen siihen, että halutessani ja vaatiessani saadaan kontaktit toimimaan.

Radat oli tosi kivoja, tuomarina oli Janne Karstunen - ihan uutta meille, ja monelle muullekin, sillä Janne on tuomaroinut vasta lyhyen tovin. Meille oli juuri perjantaina tullut läjä sukulaisia kylästelemään, joten jätettiin viimeinen rata starttaamatta, tarjolla olisi ollut vielä siis hyppyrata. Radat olivat melko suoraviivaisia revittelyjä, joissa välillä tarkemmin otettavia kohtia. Minä onnistuin ohjaamaan jotenkin turhan vauhdikkaasti tai huonosti ennakoiden, että Lisa itse asiassa karkaili sinne sun tänne. Kaikki virheet olivat siis Lisan etenemisestä johtuvia, jotka aiheutin omalla sijoittumisella enemmän kuin huonolla ohjauksella jolloin annoin sen edetä väärille esteille... Tai jotain.

Varmaan siinä omassa "täysillä" yrittämisessä nyt näkyy se, että vein liian lujaa ja liian pitkälle. Nyt saisi sitten pitää mielessä, että vaikka vetääkin täysillä, pitäisi muistaa tehdä se hillitysti ja koiralle loogisesti.

En tiedä onko mahdollista enää saada kasaan puuttuvia SM-nollia, mutta karsintoihin ainakin ja toki me vielä yritetään! Ollaan näillä näkymin Arcticilla minijoukkueen varakoirakkona. Mukava on edustaa omaa seuraa, mutta harmittaa tietenkin, ettei me taideta vieläkään päästä mukaan joukkueeseen. Positiivista siinä on se, että meillä on tosi kilpailukykyinen ja hyvätasoinen joukkue. Ollut jo monta vuotta.

Lisa sai tänään uusia, keltaisia vinkuja. Huomenna testimään niitä kontaktien kera! :)

Huiput ratatreenit!

Eilen käväistiin Lisan kanssa Moilasen koulutuksessa omalla kentällä - ekaa kertaa kentällä siis :) Ja menipä meillä hyvin ja oltiin oikein iskussa! Saatiin sellaisia hätkähdyttäviä neuvoja, että kisoissa pitäisi pitää yllä sama draivi ja isku. En tiedä mihin se mulla siellä katoaa.. Tai olen joskus saanut siitä kiinni, mutta no. Se on harva se kerta.

Ei saisi siis ikinä luovuttaa treeneissäkään vaan viedä väen vängällä loppuun asti, ihan vaan siksi, että treenaisin sillä tavalla sitä vireen ylläpitämistä, joka laskee sekunnissa nollaan kun jätän radan kesken virheen takia ja vauhti näkyy myös sitten koirassa. Lisa kun tekee just niin täysillä kuin minäkin. Eli samalla sykkeellä koko ajan ja se syke saa olla hurrrrrja. Onko se niin helppoa, että sitä vaan päättää, että nyt vedän täysillä ja sitten sitä vaan vetää täysillä?? Tämä on kuitenkin vain ja ainoastaan minusta kiinni, kyse ei ole vaikkapa siitä, että jos mulla polvi kestää tai jos mulla hermot kestää - se on vaan mielentila, joka selkeästi on saavutettavissa (on se ollut mulla joskus kisaradallakin), mutta tuleeko se, jos vaan päättää? Kokeillaan. Minä päätän nyt niin Kemiä varten, varmaan pitää vielä muistutella itseään tässä välillä.

Mika oli koostanut jotain taannoisista OKK:n radoista, alla oleva on minun muistelmani eilisestä radasta. Jotkin välit olivat lyhyitä oikeastikin, kuten keinusta putkeen, hypyltä kepeille. Loppusuora taisi olla ihan maksimitoissakin, mutta se ei mahtunut paperille, heh. Ja onhan siinä varmaan vähän mittasuhde virheitä muutenkin...

(mää niin tykkään agilitymapsista, se on tosi kätevä!! http://www.agilitymaps.com/)

Lisan kanssa virheytettiin ihan alussa kolmoselle, eli siitä tuli kielto. Otettiin alusta ja tehtiin hieno nolla valkoisilla numeroilla että saatiin aika. Tehtiin aika monta nollaa itseasiassa, meille epätyypillisesti, ehkä jopa puolet oli nollia, sekä valkoisilla että mustilla numeroilla, mutta ongelmiakin oli. Yhdellä kierroksella Lisa kävi kierroksilla ja otettiin Aata aika monesti. Keinulla olin niin jämynä kuin saatoin, ja se oli useimmiten ok, luulisin. Sitä on hankala arvioida, kun ei näe oikein itse siitä vierestä, ei se mikään alas-asti-hienosti-kaikki-neljä-tassua-kontaktilla ollut - en varmaan ikinä saa sitä sellaiseksi.

Ongelmia esiintyi myös pari kertaa 17 viennissä sekä 18 putkeen viennissä. Muutamia muitakin satunnaisia virheitä saattoi tulla, mutta ne ei olleet ongelmia niinkään.

Pitkästä aikaa rata-analyysiä:

1.-6.

Otin pakkovalssi tms. vastaanotolla kakkoselle, mutta koetin olla päästämättä omalla liikkeellä tai käsiohjauksella koiraa liian pitkälle (takaakiertoon), pidin hallussa hetken (ekalla kerralla liian kauan enkä saanut koiraa enää ohjattua kolmoselle, vaan tuli kielto) ja päästin etenemään itsenäisesti 3-4:lle. Kun koira lähti hakemaan nelosta, kunnon kiihdytys itseltä ohjaamaan r a u h a s s a 6. takaakierto, jonka tein joka kerta vippauksella, eli koira haltuun ja koiran puoleinen käsi vie takaakierrolle (tai siis en tiedä onko se vippaus, mutta niin sen tein) - Lisalla on se takaakierto käsky muutenkin tosi vahva ja olen nyt tietoisesti vielä vahvistanut sitä eri kulmista ja minun sijainnista tai "ohjaustavasta" riippumatta. Se toimi niin hyvin, etten edes lähtenyt kokeilemaan muita vaihtoehtoja (kuten persjättö tai valssi 4-5 väliin)

7.-12.

Aa tehtiin siis takaaleikkauksella ja Lisa eteni vauhdikkaasti ja hyvin joka kerta. Ollaanhan me sitä Aata jokunen kerta elämässä jankattu jo, joten miksipä ei takaaleikkaus toimisi. Sitä vaan tulee Aalla käytettyä jostain syystä tosi harvoin. JOS vaikka tulis kielto... Niinpä niin.

8. esteelle vapautus Aalta ja heti koiran lähdettyä kiertämään estettä, oikein kunnon kiihdytys jälleen 10. - 11. tilanteeseen, jonka sain ohjattua kauempaakin, mutta erityisen hyvin se toimi, kun pääsin vastaanottamaan Lisan 10. esteen vasemman puoleisen siivekkeen tuntumaan (lähestymissuunnassa vasen), eli koira tiesi jo esteen nähdessään minne matka jatkuu, siis välistävetoon. Ja tuosta sijainnista itsekin ehti huomattavasti tehokkaammin valssailemaan 11.-12. välille.

12.-16.

12. hypylle valssi keinun suuntaan, tässä sais siis käytellä jalkojaan, kun täytyi tehdä kaksi tiukkaa valssia peräjälkeen. Keinu taas r a u h a l l i s e s t i - putkeen jarrun kera ja rauhassa kepeille. Tämä putki-keppi väli oli aika hidas liki kaikilla. Ohjaaja kykkii siinä 15. esteen tuntumassa eikä liiku mihinkään sen pelossa, että 14. putki kaarrattaa liikkeestä väärään suuntaan. No, se olikin ainoa staattisempi hetki tällä radalla, joten ehkä se sallitaan :)

16.-22.

Kepeillä hyväkäs minä käytin jälleen vippausta, aloitin vähän sylkkärimäisellä hämäyksellä, (heh, mulla on termit hyvin hallussa) takaakierto käsky ja jos koiralla oli hyvin vauhtia ja vippaus siis onnistunut, se ampui aika hyvin myös putkeen ja sai mennä rauhassa tekemään vaikka persjätön 18.-19. väliin, mutta jos joudun jäämään varmistelemaan putken suuta, niin otin "varman päälle" ja vein 19. hypylle takaaleikkauksella. Siinä on tosin aina se kiellon riski, mutta hyvin se kulki kuitenkin kummin vain. Persjättö toki tuntui paljon kivemmalta tehdä ja uskon, että sen olisi ehtinyt tehdä aina joka tapaukessa, koira joutui kuitenkin lähestymään 18. putkea aika tiukassa kulmassa, eli mikään hirveä tykkivauhti sillä ei siihen ehtinyt tulla. Mutta, molemmat tuli siis testattua.

Ja loppusuora oli perusloppusuora, kerran meinasin kaatua putken päälle (viimeinen rata mustilla numeroilla), mutta sain onneksi säilytettyä tasapainon ja päästiin nollilla maaliin. :) Me Happy! Hyvät treenit oli!

Mustat numerot

Toiselle radalle tehtiin mustien numeroiden näyttämät muutokset. Se hankaloitti jonkin verran myös muurille lähestymistä ja Lisan kanssa taas kielto nelosesteeltä ekalla yrittämällä, eli samanlainen tilanne kuin 3. esteellä ensimmäisessä rataversiossa. Näitä voitais treenata. En oikein keksi tuohon tilanteeseen koiralle loogista ohjaustapaa, ehkä vain opetan siihen jotain. Muurille ei tullut ongelmia kun tein taas vasemmalta ohjaten 6 esteen vippauksella. 10.-11. väli oli sujuvampi mustilla numeroilla, siitä huolimatta että koira oli ehtinyt jankata sitä välistä vetoa pitkän aikaa, loogisempi kun vaan on loogisempi ja toki koira sen ennemmin hakee, joten se muutos toi vaan helpotusta tälle radalle.

Saatiin hurjia kehuja Mikalta, joka ei tunnetusti turhia kehu :) Että kuulema hätisteltäis Suomen kärkeä jos aina mentäis noin... Että nyt kun vaan samassa iskussa Kemiin, niin meitä ei pysäytä mikään eikä kukaan, eikö niin? :) Tästä jos mistä on kiva lähteä taas kisaamaan.

Lisa on ollut myös tosi kivassa latingissa kotonakin tänä keväänä, leikkii, lenkkeilee iloisesti ja juoksee ihan villissään Manun perässä (Jore ei ole ihan niin kelpo juoksuttaja enää, kun Lisa on hoksannut Manun parhaimmat puolet), syö hyvin (jep, ruoka on maistunut streiloinnin jälkeen) ja on kaikin puolin kiva peli. Se varvas mietityttää tietenkin vähän. Mahdollista voi olla vehnätkin, joita se välillä ehtii nappailemaan, koska se nuolee tassuaan vain silloin tällöin. En siis yhdistä sitä treenipäiviin tai revittelypäiviin tai hiljaisiin päiviin tms. Tai sitten se voi olla sitä hermoärsytystä.

Lisa halusi prinsessapedin tänä aamuna.

Selvennys

Luin tuossa edellistä kirjoitusta ja se kenties jäi hieman ristiriitaiseksi tulkinnaltaan... kenties :)

Kisat siis meni todella pieleen, siinä ei ollut mitään ristiriitaista - saahan sitä joskus synkistellä jos tuntuu siltä. Keväällä itsellä iskee myös hyvin helposti paniikki kaikessa (ja kyllä, olen itkuiikka ja itken herkästä ;)), kun lumet sulaa, piha paljastuu (roskat, lehdet, kukkapenkit, koirankakat jne), kisat lähestyy, koulut / kerhot loppuu, lapset kasvaa, linnut laulaa ja kaikenlaista tapahtuu koko ajan hirveästi ja pitäisi pysyä mukana.

Joten stressi tulee vierailemaan. Silloin kisatkin hyvin helposti menee pieleen (aijaa, ei mulla vaan oo mitään paineita, höh) Ja itkettää ja naurattaa se että itkettää ja sitten suututtaa! Näin se menee.

Mutta.

Kemiin tosiaan seuraavaksi ja otan tavoitteeksi, jos en muuta ehdi, paukutella keinua, Aata ja puomia perjantaina illasta ja lauantaina aamusta ennen kisoja täällä kotona ja JOS ehdin, niin piipautan käydä rämisyttelemässä keinua myös kotikentällä matkalla kisoihin, se rämisee paljon enempi. Vahvistamisestahan tässä vaan on kyse. Ja treenistä. Nytkin piti valitettavasti vain syödä töiden lomassa eikä ehdi ulos paukuttelemaan yhtään mitään eikä varsinkaan henkseleitä.

Pujottelun palikat on kans aika kehnolla mallilla, niistä on nyt tullut kisoissa virheitä - ja tuntuukin selkeästi että se toimii hyvin vain tietyillä tavoilla, joten sitä pitäisi oikeasti päästä ja alkaa treenaamaan. Omalla pihallakaan ei nyt keppejä ole, että oltaisiin oikein edes voitu treenata.

Mutta nyt takaisin töiden pariin. Tässä vain pikainen vuodatus tämän hetkisistä!

(Hyvä Leijonat!)

Puhki

Tornion kisat oli ja meni ja analysoin ne paikanpäällä jo niin rikkipuhki läpikotaisin, että nyt en vaan enää jaksa(isi). Mutta jos kerran haluatte, niin jos nyt tämän kerran. Koska en koskaan voi sanoa ei analysoinnille.

Ensimmäinen kysymys varmaan kuuluu, että miksi edes lähdin kisoihin. Lisa ehti nimittäin lauantaina illasta syödä suoraan kompostiroskiksesta rasvaisia, mustia ja mausteisia kananrintanahkoja 4 kpl sekä yhdestä tai kahdesta rintapalasta todennäköisesti myös luut päälle. Kypsennetyt tietenkin, kuinkas muutenkaan.

Se touhusi illalla hyvinkin normaaliin malliin ja ehkä jopa pentumaisen iloisesti, joten arvelin, että onpas se kivassa menossa. Pikkuisen tosin mietitytti, annoinko sen juosta metsässä liikaa? Mutta nämä tämmöiset mietinnät on taas niin hölmöjä - otanko kisaamisen niin tosissani, etten voi antaa koiran edellisenä päivänä juosta metsässä siinä pelossa, että se onkin seuraavana päivänä liian väsähtänyt? En ilmeisesti. Mutta pitäiskö?

No, nämä murheet sysäsin taemmalle kun kisapäivä koitti. Lisa ei ollut saanut illalla kuin muutaman raksun kanaherkkujen päälle ja aamulla en (ehtinyt) antanut mitään. Se oli kenties -SE- virhe.

Radalle päästyämme Lisa ei nimittäin ollut minkään sortin ohjauksessa mukana. Tai oli se Aalle asti hienostikin ja siinä pysyikin (kummallisen) hyvin - varmaan koska kuonoon leijaili jotain sulotuoksuja jostain kentältä - joiden pariin tie vei heti seuraavien esteiden (putki-hyppy) jälkeen. Ja sen jälkeen sainkin olla hakemassa sitä useasta kohdasta mukaan tuoksujen takia, kunnes loppusuoralla luovutin ja otin Lisan kantoon. Aa oli siis huippu, puomille jouduin ottamaan viitisen kertaa. Ensimmäinen meni hyvin, vaikka oli putkierottelu, mutta Lisalla tuli joku tuoksu nenään ja se ei aivan ehtinyt edes puomia koskettaa kun piti jonnekkin muuanne. Sen jälkeen se meni enää putkeen, kunnes nostin sen puomin eteen. Puomi meni sitten vähän sinne päin, se pysähtyi, mutta varasti vähän ja heti seuraavan hypyn jälkeen taas nuuskuttamaan, miten turhauttavaa!!!

Oma mukaelma Elpin radasta - oli skinkkinen.

Siinä se rata olikin sitten. Otin syliin ja mentiin pois. Totti oli myös meitä ennen nuuskutellut - eikä Totti ikinä, joten arvelin, että tämä oli joku tällainen viiraus...

Koetin kuitenkin ennen toista rataa palkata namilla ja kieltää nuuskutteluista, että herkut ois minulla eikä mahdollisesti jossain maassa. Ja rata alkoikin taas reippaalla tahdilla, mutta. Valahdutin puomin kontaktin, ja koira ehti putkeen, ohjasin vielä keinulle (koska kisakeinu tartteis kovasti vahvistusta - ei niin saa tehdä, tiedän) mutta siitä tuli kuitenkin kielto ja taas alkoi nuuskuttelu. Ehdittiin siis tehdä 8 estettä ja otin koiran kantoon.

Tulin tämän radan jälkeen siihen lopputulemaan, että Lisalla on kuin onkin nälkä. Annoin sille Manun raksut ja raakalihapullia ihan hyvän satsin runsaan veden kera, jäin toivomaan parasta ja menin rypemään synkkiin ajatuksiini autoon. Jonkun olisi pitänyt tulla koputtamaan ikkunaan ja nakata vähän (lisää) vettä päälle, että huomaisin kurjemminkin voivan olla.

Mutta arvatkaa vain, ehdinkö masentua, itkeä ja lopulta ärsyyntyä näitä ratoja autossa tihkusateessa miettiessäni? Ehdin. Monesti. Masennuin kun en päässyt edes yrittämään tavoitteita. Itkin siksi kunmasensi ja ärsyynnyin siksi, että itketti, koska turhaanpa sitä itkee. Siitä nyt kaikkein vähiten on hyötyä. Toivoin vaan, että ruokailusta oli apua, koska Lisa toisinaan nälkäisenä ei treeneissäkään saa mitään tehtyä, ellei ole namialusta jossain tiedossa ja vähänpä me namialustalla treenataan edes.

Kolmas rata sitten. Se oli kans tosi jees, kuten edeltäväkin. Aalle ei pysähtynyt, mutta se oli siisti ja sellainen kuin sen haluaisinkin olevan, joten jatkettiin. Virhe kepeille kun vein liikaa (siinä kulmassa olisi tuskin tarvinnut viedä yhtään). Keinu oli vähän hasardi, mutta siitä ei tullut virhettä. Loppusuoralla jäin pahasti Lisasta jälkeen ja sekin meinasi vähän viimeisellä esteellä kaarrattaa. Loppusuora olikin aika pähee, sehän alkoi oikeastaan suoraan keinulta ;) Joten tuloksena 5 keppien korjailusta ja hosuttu keinu (sekä A?), mutta kun alla oli jo masennus ja kun virhe tuli taas niin typerästä omasta ylianalysoinnista, niin sekin pieni virhe vain harmitti. Lisalla oli hieno juoksupyräys loppusuoralla, ettei päivän murheet Lisan voinnista kuitenkaan ollut kiinni. Siitä voi olla iloinen :)

Mutta en siis ollut hurjan tyytyväinen tuohon kisapäivään. Olisin halunnut rauhassa keskittyä siihen mihin piti keskittyä, enkä siihen, että saan koiran keskittymään. Mutta mitä tästä opimme. Älä pidä narttuasi nälkäisenä. Tai ainakaan Lisaasi.

Päivän positiivisiin kuului uudet kumokkaat jotka hain heti ekan radan jälkeen kun olin unohtanut vaihtokengät kotiin. Positiivisiin kuuluu kai myös se, että sain lopulta viimeisen radan rullaamaan ja aurinkokin yritti vähän paistaa kaiken sateen, räntäsateen ja rakeiden jälkeen.

It was just not our kinda day...

Ja onneksi kukaan ei kuvannut. No ei, olisi ollut kiva tietenkin analysoida vielä vähän syvemmin, mutta ilma oli oikeasti niin jäätävä ja kaikki kentänreunailijat niin kohmeessa, etten kehdannut ketään pyytää edes.

Lauantaina Kemiin kisaamaan. Sitten pari viikkoa melkein taukoa ennen omia kisoja ja sitten ehkä vielä Rovaniemelle. Ja sitten on ainakin yhdet epikset. Saisivat vaan olla vähän aiemmin. Ehditäänköhän me tällä menolla mihinkään arvokisoihin? Ollaan jo pahasti jäljessä meidän suunnitelmakalenterista... Voi huokaus. Mutta eihän tämä voi tarkoittaa muuta kuin treeniä, treeniä, lisää treeniä. Ei me liikaakaan olla treenattu.

Vappu Fiiliksiä ja koirien kuulumisia

Aamulla kun avaa oven, korvat täyttyy järripeippojen sirinästä. Aurinko paistaa ja pihalta on jokainen sulanut neliö haravoituna. Heti kun nurmea sulaa kaistaleen verran lisää, pääsee harava heilumaan taas, olen haravointifanaatikko. Lapset harjoittelevat pyöräilyä isommilla pyörillä tai ilman apurenkaita tai vaan väljemmillä apurenkailla. Vappukokko tupruttaa illasta taivaalle sakeaa savua kun kylä juhlii kevään tuloa.

Kalenteri on työnnetty aika täyteen kisoja ja me aloitettiin myös Lisan kanssa todellinen valmistautuminen arvokisoihin. Joo, kyllä se niin on, että se vaan pitää päättää, että menestyy. Että onnistuu. Vähän niin kuin Ilse eilen pyöräillessä - ja kaatuessa - yrittäessä uudestaan.

Treenattiin Raunon opeissa keskiviikkona tunteroisen verran. Vähän otettiin puomin vahvistamista vauhdissa, etupalkan viuhuessa, osan kerroista kesti hyvin, mutta ekat tuli läpi. Tätä siis kotona vielä, meillä on onneksi puomi jo suoritettavassa kunnossa pihalla, jipii :) keinua ja Aatakin voisi jo mennä testaamaan kumpparit jalassa, mutta Lisa ei taida suostua kahlaamaan lumessa...

Lisäksi mietittiin minun ohjausvalintoja aina sen jälkeen kun joku meni pieleen ja saatiinkin sumplittua toimivia kuvioita. Tuntuu, että tärkeää olisi saada jostain sitä itseluottamusta ja tunnustusta, että kannattaa vielä yrittää ja meistä on johonkin. Kajaani oli onneksi hyvä boosti tähän väliin ja lähden sunnuntain kisoihin luottavaisin mielin - testaamaan kontakteja. Nyt se on täällä blogissakin sitten taas luvattu ja siitä on pidettävä kiinni. Tällä kertaa vielä tarkemmasti / pidemmin kontakteilla, sama reipas käskytys ja keinulla ei saa kiirehtiä. Mietin vielä, vahvistaako keinuakin "kiipee" käskyllä, jolloin Lisa hakisi paremmin eteen, mutta se saattaa sekoittaa itse kiipee käskyä puomilla ja Aalla, jos se ei toimikaan keinulla paineen ollessa liian voimakas (paukaus, tärähdys) joten liekö huono ajatus kuitenkin.

--

Lisa on kirputtanut oikean etutassun sisävarvasta. En näe siinä ulkoisesti mitään, se ei onnu, eikä arista käsitellessä. Epäilen hermoärsytystä, tämä on siis sama jalka johon tiiliskivi osui ylemmäs jalkaan vuosia sitten, ehkäpä joskus asiasta mainitsinkin, nyt siis kirputus on kohdistunut erityisesti tuohon yhteen varpaaseen. Meillä onkin tänä vuonna viimeistään Lisalle kuvaukset suoritettava. Lisaa ei siis olla kuvauttu edelleenkään, koska se on pysynyt hyvä kuntoisena ja terveenä niin, että meidän muiden koirien tarpeet on menneet edelle. Nyt ikää ja harrastusvuosia alkaa jo olla takana sen verran, että ihan perustarkastus mahtaisi olla paikallaan kuvien muodossa. Hieronnatkin ovat olleet nyt vähemmällä, kun ei olla niin paljon talvella treenattu. Nyt pitäisi alkaa säännöllisemmin taas huoltamaan typykkääkin. Harmaahan se alkaa jo reppana olla, mutta liikkuminen on edelleen yhtä sulavaa ja reipasta kuin ennenkin.

Manu taas on nuoleskellut nyt muutaman päivänä vasenta etujalkaa melko ylhäältä koukistajien puolelta. Se tykkää jalan hieromisesta, mitä olen sitä hätäisesti ehtinyt kokeilemaan. Viime viikolla mätsärin jälkeen Svean kanssa tiellä tepastellessaan olin katsovinani, että se olisi keventänyt parin askeleen verran, mutta arvelin, että näin väärin, tai että koira astui pikkukiven päälle tms. ja annoin asian olla. Minusta kuitenkin tuntuu, että olen saattanut nähdä sen keventäneen kerran ainakin toistamiseen tällä viikolla, ja epäilys vaan kasvaa, kun olen nähnyt sen nuolevan samaa tassua, mutta me ei olla kyllä Manun kanssa tehty nyt oikein mitään, joten mistään rasitusvammasta tuskin on kyse. Se on saattanut liukastua lattialla ulos juostessaan ja jonkinlainen venähdys voi olla jossain ylempänäkin (rinta tai lkavarrenlihakset) tai jopa kipupiste lapojen alueella, mutta sinne ei vaan yllä nuolemaan. En ole ehtinyt vielä kunnolla tarkastamaan sitä, joten hierontaa on Manullekin luvassa.

Joren trimmaus on vielä vähän kesken... Voi meitä ja voi sen tiukassa kasvavaa, kamalaa karvaa... Jore on saanut nyt elää vähän turhan stressaavia aikojakin, kun meillä on alkanut käymään Ilsen kavereita. Ei ole talossa oikein paikkaa, missä Jore voisi olla tarpeeksi rauhassa (ettei näkisi tai kuulisi mitään). Kaverit on kyllä osanneet olla ihan hienosti, eikä melun määrä ole normaalista lisääntynyt - ne on vaan ne vieraat ihmiset, jotka on Jorelle hankaluus. Tottuukohan se ikinä? :/

Igsylla on edelleen juoksut, lopuillaan tosin, ja se jää vielä juoksujenkin jälkeen hoitoon C:lle joksikin aikaa. Se kävi meitä tervehtimässä eilen ja tulee huomenna hierottavaksi.