keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Sitä sun tätä ja pari kuvaa

Lisa vieläkin päällepäsmäröi talossa. Nyt kun Foxy on, ilmeisesti Rommin lähdettyä, pystynyt taas rentoutumaan, on Lisa ottanut päsmärin roolin itselleen. Toivon kuitenkin, että tämä on vielä vain jotain juoksujen jälkimaininkia ja sen takia on noin äreänä koko ajan.

Otettiin eilen Lisan kanssa Carinan avustuksella pihalla kontakti- ja keppiharkkaa, pakkasta 23 astetta, joten ei mitään kovin rajua treeniä todellakaan. Voihan olla, että tuosta kylmissäänkin on jäykistänyt itsensä ja siksi tänään jotenkin vielä erityisen äreänä, raukka. Lisa on kuitenkin aika karvaton rassu, vaikka oli back-on-trackit päällä ja liikkeessä koko ajan. Voi milloinka me saataisiin oma halli tänne Seskaröhön?? Kyllä me Carinan kanssa vielä se järjestetään...

Foxy taas nauttii pennun kanssa pelmuamisesta täysin rinnoin ja vaikka säännöksi pitikin tulla, ettei sisällä peuhata, olen silti antanut noiden peuhata.. Se on Foxylle hyvää jumppaa sekä fyysisesti että henkisestikin, kun näkee kuinka se siitä nauttii. Foxy ei ole pitkiin aikoihin leikkinyt koirien kanssa. Varmastikin viimeksi Rommin kanssa silloin, kun alussa annoimme niiden peuhata sisällä, kun olivat vielä molemmat kuitenkin niin penskoja. Sitten kun saatiin iso pihamaa ja sisällä peuhaaminen jäi, kävivät Rommin leikit usein niin villeiksi, että Foxy alkoi lähinnä välttämään kontaktia Rommin kanssa ja sen osalle varsinkin Lisan tultua jäi vain lauman ojentaminen ja kurissa pitäminen. Myös Opan lähteminen varmasti osaltaan lisäsi Foxyn taakkaa lauman johtajana ja kuka tietää, ehkä se jossain vaiheessa ehdoin tahdoin jättää vahtimiset ja pomottelut Lisan kontolle, jos se tuostaan vielä rentoutuu.

Pohjavillasta luin enempi sieltä täältä netistä ja osalla se on tuntunut olevan jopa jonkinlaista allergiaoirehtimista. Suhtaudun kuitenkin melko skeptisesti noihin allergian mahdollisuuksiin varsinkin nyt barffatessa, pitää kuitenkin muistaa, että pennuista ei vielä ole kovin kauan, eikä kroppa ole siitä välttämättä vielä ehtinyt palautua. Kyllähän monilla ihmisäideilläkin tippuu hiukset päästä imetyksen aikana/päätyttyä. Joten annetaan karvalle ja nahallekin aikaa palautua. Psyykkinen puoli tuntuisi olevan kunnossa jo, siitä olen iloinen :) En ole niin nuuka näyttelyarvosanojen suhteen, että jättäisin Foxyn karvojen takia kotiin lauantaina, joten se saa silti käydä pyörähtämässä kehässä. Kyllähän se muiltakin osin kuitenkin arvostellaan, vaikkei karva aivan kunnossa olisikaan. Ehkäpä se laskee Eh:sta H:hon, mutta eikös tärkeintä ole se, että itse tietää, mistä ne arvosanat tulee?

Ai niin ja mikä hauskinta, pääsemme ensimmäistä kertaa Suomessa SA -näyttelyyn!! :D Mehän ollaan aloitettu näyttelyissä käynnit vasta Foxyn kanssa, joten SA:t ei ole ennestään tuttuja muuten kuin Ruotsin CK:n muodossa. Oli jännä lukea näyttelymuutoksista sekä Hundsportista että Koiramme-lehdestä. Koiramme-lehti oli uhrannut aiheelle jopa kaksi aukeamaa ja asiasta kerrottiin oikein innoissaan ja toiveikkaana jopa joskus laajentaa käytäntöä useampiinkin maihin, kun taas Hundsport kertoi asiasta sivun verran ja artikkelista jäi vähän "kuhan jotain ohimennen" -maku suuhun. Suomessa uusi sääntö otetaan käytäntöön heti vuoden alusta, kun taas Ruotsissa se ei vielä ehdi vaikuttaa Göteborgin MyDogissa, vaan vasta seuraavan viikonlopun näyttelyissä. Voi kyllä olla, että asiasta on Hundsportissa aiemmin kirjoitettu enemmän, myös SKK:n kasvattajajulkaisusta löytyi enemmän asiaa uusista säännöistä. Kasvattajalehti on tosi mielenkiintoinen julkaisu, valitettavasti vain itsellä ei aivan vielä liitä taito ja kärsivällisyys lukea kovinkaan monta artikkelia tuosta lehdestä :P Pitää vain kerätä kaikki talteen ja lukea sitten, kun ruotsia osaa sujuvammin :)

Leikkasin Jorelta juuri kynnet ja se on kyllä niin iloinen ja herttainen poika. Häntä vain vispaa kynsiäkin leikatessa! Pitää nyt koettaa skarpata tosissaan tuon leikkuun kanssa, ettei vain vedä yhtään liian pitkäksi ja aiheuta tarpeetonta kipua, kun nyt menee vielä noin hyvin. Foxyn mustien kynsien kanssa minulla on aina ollut ongelmia ja sen kyllä sitten huomaakin Foxyn käyttäytymisestä, kynsienleikkuu on sen mielestä aivan kamalaa ja kun se näkee että muilta leikataan se vähin äänin katoaa johonkin toiseen huoneeseen ja pysyy siellä.

Tässä vielä kuva Foxysta parin päivän takaiselta trimmauskerralta. Takapuolen päälle jäi vielä tuommoinen möykky karvaa, en vaan jaksanut!! :P Foxy osaa kyllä ilmaista itsekin oikein hyvin, että takapuolennyppiminen on P*****stä ja pyrkii koko ajan istumaan, väistämään ja kiemurtelemaan. Ei minusta ainakaan ikinä ammattitrimmaajaa tule...



















Ja Joresta kuva joululomilla, olen koettanut fiksailla molempien kuvien siniset silmät pois ja niistä tuli aika kamalat, mutta ehkä minä vielä opin... tai sitten saadaan vihdoin uusi kamera jossa olisi ihan oikea eikä sisäänrakennettu salama.





















Jore alkaa kokonsa puolesta jo lähennellä Lisaa, mutta vielä taitaa pari senttiä puuttua siitäkin. Lähdemme tänään (viikon myöhässä kun aikataulut ei vaan passanneet!) käymään Joren kanssa rokotuksilla ja sen jälkeen kylästelemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti