Tässä video meidän laatikkotreenistä. En oikeasti tiedä, tuleeko tämä toimimaan / auttamaan asiaa, mutta näinpä sitä aina kaikkea kokeillaan... :) Lisalla on siis ihan hyvät kontaktit, osuu jne. Mutta haluaisin niistä nopeammat. Eli koetan tässä vahvistaa sen käsitystä oikeasta asennosta, jonka sitten siirrän tuonne kontaktiesteille joskus tässä ensi viikolla. Jotenkin. Joka päivä ollaan nyt jotain 5 -10 minuutin treenisessioita otettu, kentällä tai muutoinkaan ei olla aksailtu tällä viikolla.
Varmaan tuohon laatikointiinkin voisi ottaa vauhtiakin mukaan ja lelulla palkkamista (nakin sijaan heittää lelun maahan?) että vahvistuisi vielä tuosta.
Suunnitelman mukaisesti (olenpas minä nyt tunnollinen ja ahkera) aloitettiin tänään sitten se laatikkotreeni. Naksuttimella naksuttelin Lisan ensin tassuttelemaan laatikolle. Vaiheet meni jotakuinkin näin (en ole todellakaan mikään naksumestari, joten menikö lie ihan niinkuin piti, mutta no, lopputulos on kai mitä halutaan), yhtä vaihetta siis naksuttelin aina tietyn aikaa (ehkä 5-10 kertaa?), kunnes vaadin jotain enemmän tai palasin aiempaan, jos ei tuntunut edistyvän:
1. naksu vaihe: Aina kun pää kääntyi laatikon suuntaan
2. naksuvaihe: Aina kun nuuskutteli laatikkoa, hakeutui sen lähelle, kiersi sitä
3. naksuvaihe: Aina kun laitto päätä / eturintaa laatikon päälle
4. naksuvaihe: kun laittoi tassut laatikolle
5. naksuvaihe: Nousi laatikolle ja laski etutassut maahan. Tämän hoksasi siis jo oikeastaan ihan itse ja haki automaattisesti 2on2offiin (etutassut maassa takatassut laatikolla)
Ja varmaan aiemmista kontaktitreeneistä johtuen se hyvin pian hoksasi oikean asennon johon palkkasin. Naksutin myös vapautuskäskyn ("Jes!") hiffaamisesta, toivon, että sekin tulee yhtä selkeäksi kuin itse "kiipee" käsky.
Nyt mitä olen erinäisiä videoita youtubesta urkkinut, niin palkkaa pitäisi alkaa nakkomaan maahan koiran eteen niin ettei sitä oteta ennen vapautus käskyä ja välillä sitten maahan heittämisen sijaan palkataan namilla kädestä ihan siitä pelkästä oikeasta asennosta. Voi olla, että esim. pennulle laatikkotemppua opetettaessa tässä nyt jää vaiheita välistä (sen varmaan huomaan itse sitten, kun alan joskus pennun kanssa tätä samaa treenaamaan...) mutta Lisan kanssa uskoisin, että mennään nyt tällä kaavalla. Saa kommentoida, jos joku tietää sanoa asiasta jotain enempi...
Ulkona otettiin nämä ekat harkat, vähän siinä Ilse kävi välillä meidän laatikolla istumassa ja kun kehuin Ilseä kiikuilla, Lisa luuli että kehuin sitä ja se kallisteli päätään ja istui entistä intensiivisemmin maassa laatikon vieressä, tarjoamatta yhtään mitään. ;) Mutta sitten kun se hokasi niin hyvin tosiaan se alkoi rullaamaan.
Muutoin koirat on saaneet rällätä pihalla ja lenkillä, hieroin Lisan nopeasti päivällä, mutta hukkaan taisi mennä, joten koitetaan uudestaan tässä illemmalla vaikka pissalenkin jälkeen, jos saisin Esan viemään lapset nukkumaan ja tehdään vähän perusteellisempi käsittely.
Päästiin Lisan kanssa mukaan Suomen Agilityliiton organisoimaan alueelliseen valmennukseen. Vielä en sen tarkemmin asiasta tiedä, lokakuussa olisi ensimmäinen kerta ja noin kerran kuussa on koulutusta luvassa - toivottavasti päästään mahdollisimman usein mukaan lähtemään.
Siihen liittyen treenauksen tulisi olla talvenkin aikana säännöllistä ja tavoitteellista, samaan tapaan kuin nyt syksylläkin. Nythän minun on mahdollista vielä loka-marraskuulle asti treenata omalla pihalla / kentällä, mutta sen jälkeen pitäisikin sitten päästä aina hallille. Näillä näkymin hallilla käyntejä tulee kuitenkin vain se kaksi per viikko, maksimissaan, joten mistään hurjasta agitehotreenistä ei tule olemaan kyse.. Ellei sitten alkaisi kulkemaan lasten kanssa.. vaikka Ossin päiväunien aikaan. Siinäpä vasta ajatus.
Lisan kanssa aion myös jättää talven kylmimmät kisat väliin, ei se ole niitä kelejä varten tehty. Takkikalustokin pitää laittaa aivan uusiksi, nyt kun sen kanssa pitää alkaa oikeasti treeneissä ja kisoissa talvellakin ramppaamaan. Katsoo nyt sitten, miten loimittamisella saa sitä pysymään lämpimänä ja miten meidän onnistuu kisata tai edes treenata, hallikinhan meidän seuralla on kylmä. Pitänee kokeilla viritellä häkkiinkin jotain extraa pelkän huovan lisäksi. Kangashäkki olisi lämpimämpi, mutta kun neiti ei taida pysyä sellaisessa edelleenkään. Jos virittäisi avonaisen kangashäkin metallihäkin sisälle...
Laatimani treenisuunnitelman mukaan meidän pitäisi nyt alkaa hiomaan kontakteja, kun kepit on jo aika sievällä mallilla. Ajattelin vahvistaa 2on2offia ensin laatikolla sisätiloissa naksuttimen kera. Koitellaan pitää nyt viikon verran taukoa muusta treenistä, kun kisoja on käyty reippaamman puoleisesti ja kepitkin piti heivata taas pihalta pihatöiden vuoksi, ettei tule kiusausta ottaa niitäkään. Joten sisätreeniä naksuttimella nyt alkuun. Joskus sitten ensi viikolla otetaan vähän rata pätkää ja varmaan vasta Vantaan kisojen jälkeen sitten aletaan tosissaan se kontaktien tehotreeni ja niistä nopeat ja itsenäiset. Tavoitteena siis :)
Fysiikkatreeneistä voitaisiin harjoitella Lisan kanssa jumppapalloniksejä ja itsekin voisin alkaa vähän jumppaamaan. Hmm.
Lokuun 1. viikonloppu lähdetään parsonerkkariin ja mikä jännempää PRT ry:n 20v-juhlaillallisille Espooseen :) En malttanut myöskään olla ilmoittamatta Lisaa Vantaalle kahteen starttiin lauantaille. Tuomarina siellä on minulle uusi tuttavuus Asko Jokinen. Erkkariin otetaan meidän molemmat koirat - saa nähdä miten reissu menee kokonaisuudessaan! Jos aivan mahdottomalta tuntuu, niin Jorea ei kehään viedä. Esa nimittäin esittää sen ja saa tehdä myös päätöksen asiasta. Hauska käydä Lisan kanssa piipahtamassa kehässä myös pitkästä aikaa, viimeksi se oli näyttelyssä Kajaanissa tammikuussa 2011 esiintyen EH:n arvoisesti, sellaista arvosanaa toivoisin nytkin. Tuomarina meillä on Ruotsalainen parsonkasvattaja tuomari Svante Frisk.
Muutoin reissulta on toiveissa mahdollisimman rentoa yhdessä oloa Esan ja koirien kanssa :)
Tänään olin ilmoittanut Lisan kahteen starttiin Oulussa, tuntuu, että meillä on ihan kamalasti kisoja verrattuna aikaisempaan... Noh, kannatti ilmoittaa näihin, sillä Johanna Nyberg oli taikonut OKK:n kentälle sellaiset radat, että me tekastiin nollat molemmilla :) En ole aiemmin tehnyt tuplanollaa, joten ainutlaatuinen kokemus sekin, toivottavasti niitä tulee vielä useita!
Lisa meni taitavasti, joskin taas vähän himpsutellen. Sain Sannan kuvaamaan ekan radan ja hänkin tuumasi, että lopussa alkoi hieman himmailemaan, luulisin, että tuolta keinun tienoilta loppuun... Keinu ei siis kuulu lempiesteisiin ja siksi se niin hidas onkin. Puomin kontaktit on hitaat myös, Aa taas on mieleinen este ja kontaktit siinä nopeita. Joskus ehkä liiankin nopeita..
Tässä A-rata. Tuossa lopulla, muurin jälkeiseltä hypyltä on aikeissa karata puomille, vaan onneksi huomasin alussa. Kaksi sellaista pientä pelastusta sieltä siis löytyy. (HOX. Olen kyllä olevinani linkittänyt oikein, mutta näyttää (ainakin mulle) vain B-rataa. Sieltä youtubesta löytyy sitten molemmat, jos tahtoo nähdä. Uskoisin, että tähänkin ne ehkä korjaantuu ennemmin tai myöhemmin...)
Kakkosrata on oikein sievä, siinä ehti nätisti valssailla ja suorittaa kunnialla loppuun asti :) Jossain kaukana paukuttelivat auton pakoputkia, liekö sekin yksi syy himmailuun. Semmoinen se nyt vaan on. Saa nähdä reipastuuko siitä vielä. Toivottavasti!
Palkinnoksi otin vaihteeksi jotain ihan vain Lisalle ja se olikin Lisan mielestä aivan parhain vinkukettuorava, en tiedä kumpi se on. Sen hännässä ja päässä on vinku. Toivottavasti se kestäisi edes jonkin aikaa, kun kerran löytyi mieleinen :) Samassa pussukassa oli myös Lisan mielestä ihania kuivattuja lohisiivuja, namnam! Niitä sai natustaa pari ennen kotimatkaa.
Tänään on kulunut 1 kuukausi Foxyn kuolemasta. Tarkalleen ottaen tuossa reilun kahden tunnin päästä. Olin samaan tapaan kuukausi sitten käynyt kisaamassa edeltävänä päivänä kotiintuomisina nolla ja hylky Lisan kanssa. Foxy ei saanut silloin kisoihin osallistua, koska sillä oli juoksut. Olin illalla käyttänyt tyttöjä lenkillä kun oli jo pimeää, katselemassa kantarelleja lähimetsästä (ja oli niitä siellä, myöhemmin käytiin keräämässäkin). Foxy oli niin innoissaan ja iloinen, kun oli joutunut koko päivän olemaan eristyksissä yläkerrassa Lukaksen takia. Se juoksi ees sun taas ja vähät välitti pimeästä, kun taas Lisa lähinnä hipsutteli perässä (sillähän oli se valeraskaus). Harmitti ihan tehdä vain niin lyhyt lenkki, kun toinen oli niin intopinkeänä menossa tutkimaan maat ja mannut ja sai hepuleita.
Aamulla sitten lasten kanssa taas keskenään kotona mentiin ulos aamupäiväiseen tapaan. Ilse oppi tuona aamuna ottamaan vauhtia lautakeinussa ja juuri sitä ihastelin kun kuulin kiljaisun tieltä. Meillä oli piha aidattu, mutta toki se ei ollut aivan parsonin varma. Siihen päivään mennessä koirat eivät tosin olleet kertaakaan yrittäneetkään mennä toiselle puolelle, mutta ne juoksut ja edeltävän päivän toimettomuus.. Ehkä se sai aikaan karkumatkan. Nousin ylös ja huusin koiria jotka tulivatkin heti luokse, Foxy etunenässä juosten huonosti, Lisa perässä, Foxyn päälle yrittäen. Foxy tuli luokse ja otin sen syliin, se yritti purra vähän kättä. En oikein tiennyt mitä tehdä ja päässä vilisti kaikenlaisia kamalia ajatuksia. Ilse kiikkui keinussa vielä ja Ossi istui hiekkalaatikolla. Menin eteiseen, laskin Foxyn alas ja soitin äidilleni joka aikoi soittaa isälleni, että pääsisin lääkäriin. En siinä shokissa saanut isän numeroa kaivettua puhelimesta. Foxy oli valahtanut veltoksi ja vein sen auton etupenkille odottamaan, että sain lastattua lasten istuimet ja lapset autoon. Tilanteen nähnyt naapuri tuli kysymään tarvitsisinko apua. Isä tuli kuitenkin pian ja lähdettiin viemään Foxy lääkäriin. Kai minä vielä elättelin toiveita jostain...
Eläinlääkärissä kuitenkin kävi pian ilmi, ettei mitään ollut tehtävissä. Sain odotella huoneessa, toivat verkkaiseen tippaa ja sitten verkkaiseen sitä koetettiin laittaa, selvästikin tietäen, ettei siitä ollut enää mitään hyötyä. Foxy hengitti kovin pinnallisesti ja vaikka elossa vielä muutaman tovin vastaanotolla vielä olikin, siihen pöydälle sen sitten sain hyvästellä. Juttelin sille agilitysta.
Ja vaikka Foxy olikin minun harrastuskoira, ei kyyneleet ikinä tule kun mietin meidän agilitya. Tai kun muistelen Foxya, en mieti taikka varsinkaan harmittele menetettyä agilitya. Vaan ihan vain sitä mitä se oli täällä kotona tai lenkillä tai varsinkin kun tuli kotiin... Ehkä jotenkin se agility ja ne tulokset on jo tehty, ne on kirjoitettu historiaan ja pysyy aina siellä, mutta se läheisyys mitä se saattoi antaa, ne hymyt ja se läsnäolo - se on nyt mennyttä.
Lasten kanssa ei ole ehtinyt surra. Muistan miten perheeni irlanninsetteri Sessin kuollessa juuri samalla lailla, samalla tiellä ja melkein samassa kohdassa vain muutamaa kuukautta vaille 20 vuotta sitten, koko perhe oli jossain kamalassa horroksessa monta päivää. Nyt lasten ollessa niin pieniä ettei ne ymmärrä ("Onko Foxyllä nyt siivet? Minäkin haluan kuolla.") sitä on tavallaan ihan yksin surunsa kanssa. Vielä kun Esakin oli niin kaukana poissa.
Parasta lääkettä onkin tainnut olla Lisan kanssa oleminen, treenaaminen ja kisaaminen. Sitä saattaa tehdä ihan sitä samaa juttua kuin Foxynkin kanssa, mutta koiran kouluttaminen ja kisaaminen on niin intensiivistä, ettei siinä ole sijaa menneen muisteluille. Sitä saa vain tehdä parhaansa koko ajan ja saa nauttia siitä koiran riemusta. Tottakai olen itkenyt koko ajan tätä kirjoittaessani. Tulen varmasti aina ikävöimään omaa Foxya, vaikka Lisa onkin ihana olla olemassa ja lohduttamassa.
Käytiin eilen Keminmaassa omissa kisoissa kisaamassa sen kanssa ja tehtiin ensimmäiseltä radalta nolla, hyvällä ajallakin jo, vaikka eräs koirakko pysäytyskontakteilla ja yhdellä rimaan törmäämisellä olisikin varmasti ollut nopeampi JOS Lisallakin olisi ollut Aan pysäytys sellainen kuin miksi se on tarkoitettu. Sitä ei siis ollut... Rata oli oikein lungi ja sellaisen voimin tuudittautui mukavaan pilvilinnaan joka räsähti hyvin pian alas jo kakkosten B-rataan tutustuessa. Se oli aika kamala ja vähän sitä kyllä jännitin. Hylkäännyttiin sitten sellaisessa kohdassa jossa en koiraa ottanut mukaan putkelta ja se meni väärälle esteelle. Kepeiltä tehtiin kieltovitonen ohjaustavalla, jota en ole ehkä tarpeeksi harjoitellut. Joten harjoitellaan vielä, jospas sitä nollia kakkosistakin vielä heruisi.
Jos tänään pitäisin agilepopäivän, ei edes kepin keppiä ja huomenna sitten kisoihin. Varmaan ihan hyvä ajatus.
Aamulla käytiin koirien kanssa lenkki ihanan aurinkoisessa, joskin tuulisessa syysilmassa. Kameran joutaisin ottamaan mukaan taas joku kerta, syksyiset kuvat koirien kanssa taitavat olla parhaita.
Eilen kävin vielä testaamassa koiraa vähän ankeammissa olosuhteissa ja syyssateen riepoteltavana. Mutta ei mitään ongelmaa, kun on rata ja on pallo, niin millään muulla ei ollut väliä! Palkkasin paljon pienistä pätkistä, putkijarrua ja puomin alastuloa, keinua jonkin verran ja pujottelua. Kivat, nopeatempoiset ja lyhykäiset treenit. Kastuttiin molemmat ihan läpimäräksi ja siksikö lie (vaiko lapsia vaivaavan flunssan takia) ei olo aamulla ollut paras... Toivotaan ettei vielä tauti kuitenkaan iske, tippoja nyt huiviin ja suolavedellä kurlausta heti perään.
Huomenna otan kameran mukaan ratoja varten - kyllä joku joutaa kuvaamaan varmasti! :)
Oltiin Lisan kanssa toista kertaa ikinä agilitykoulutuksessa eilen, siis tämä tarkoittaa oman seuran ulkopuolista kouluttajaa / koulutustapahtumaa. Meillä kävi Sanna Veijola Tornion Kennelkerhosta ja oli kyllä oikein mukava ja antoisa kaksituntinen Sannan tekemällä radalla!
Vähän minua ensi alkuun hirvitti, kun oltiin jouduttu kolmosluokkalaisten kanssa samaan ryhmään, mutta ihan hyvin me taidettiin pärjätä kuitenkin. Lisa sai lukuisat kerrat treeniä vasemmalta ohjaukseen pujotteluun, sekä pimeää putkikulmaa toisen perään. Oppi oli mennyt perille ja se meni taitavasti, kertaakaan ei lopettanut keppejäkään kesken, vaikka vedätin ja irtosin sivusuunnassakin hieman :) Se myös haki oikean välin taitavasti, jos en itse siinä söheltänyt liikoja tai vastaavasti autoin tarpeeksi tarvittaessa. Noh, opeteltavaa vielä on. Harmillista kun en yhtään ajatellut ottaa kameraa mukaan, kuvaajiakin olisi ollut!
Minä sen sijaan en ollut paljon oppinut... Unohdin ottaa koiraa mukaan, unohdin AINA putkijarrut - mitään en siis sen suhteen ehtinyt Foxynkaan kanssa oppia. Miten sen saisi tuonne takaraivoon iskotettua? Putkijarru, muista putkijarru... PUTKIJARRU! Kas noin.
Tänään otettiin varovaisesti avointa keppikulmaa, en ole saanut aikaiseksi väsättyä täällä verkkoja, joten siksi otettiin varovaisesti ja hyvin se meni lähes 90 asteen kulmasta, parin metrin päästä lähetettynä. Haki jopa sitä ensimmäistä väliä muutaman kerran ihan itsenäisesti, vaikka oli ensin ajautumassa väärään. Se ihan selvästi on siis jo hoksannutkin jotain siitä, mitä haetaan :) En malta olla treenaamatta pujottelua kun se omalla pihalla töröttää, vaikka välillä huolettaa jos otan sitä liikaa? Mutta ei Lisalta vauhti ole toistaiseksi ainakaan loppunut.
Paitsi meidän nurmikentällä... Tai ei oikeastaan vauhti, mutta töksähtelyä, palkan hylkimistä jne. Yksi syy lienee, että siinä on jo aika pitkä nurmi joka ei päiväsaikaankaan enää ehdi kuivaa kunnolla (tassut siis kastuu) mutta toinen, painavampi syy on kentällä olevat satunnaiset jätökset tai pissikohdat, jotka Lisan on pakko kiertää metrin parin säteellä...!! Käsittämätön hienohelma. Palloa ei esimerkiksi voi ottaa suuhun, jos kakkaa on jossain 30cm etäisyydellä. No onneksi tämä ei ole ongelma treeneissä tai kisoissa, koska kentät on puhtaita sen suhteen, mutta kyllähän tuo nyt välillä jo menee vähän liioitteluksi. Mikä lie tekee neidistä noin turhan tarkan?
Seuraavasta koirasta kyllä karaistetaan semmoinen mehtäläinen... semmoinen kuin Foxykin oli.
Vielä huomenna pitäisi jaksaa ajella Kallille ja takaisin treenien merkeissä. Tänään meillä oli kouluttajapalaveria siellä. Keskiviikkona meillä onkin sitten kaksi starttia oman seuran järjestämänä, mutta ei tosin omalla kentällä, josta valaistus uupuu. Torstaina sitten kisoihin töihin ja katselemaan kolmosluokkalaisten suorituksia, hauskaa :)
Molempaisilla silmät todettiin terveiksi tänään Luleåssa. Kovasti niitä kyllä syynättiinkin ja vielä kahden lääkärin (toinen harjoittelija) toimesta. Ehtii siinä aina miettiä yhtä jos toista, kun niin tarkkaan ja hiljaa niitä tutkivat.
Jore ei pitänyt alkututkimuksesta vaan murisi molemmille tädeille, mutta antoi tutkia. Tippojen laiton jälkeen peilattiin silmät ja valothan ovat tuolloin sammutettuina. Silloin ei kuulunut vastalausetta ja pistipä se istumaankin pöydälle tädin kehotuksesta ja oli aivan rauhassa ja levollinen. Muutoin klinikalla olo oli aika kamalaa. Lisa nyt on kiltti kuin mikä, heilutteli vain häntäänsä kaikille, mutta Jore piippasi, välillä räksytti ja tempoi hihnassaan. Jep, kannattaa sosiaalistaa ja totuttaa oma riekkurassi kaikkeen ja perusteellisesti, niin varhain kuin suinkin!
Kuvia eiliseltä. Saa tuota partaa vieläkin vähän raakata!
Nyt valeraskauden aikaan Lisan nisiä vähän väliä tarkkaillessani löysin alimmasta nisästä oikealla pienen kyhmyn. Mainitsin tästäkin lääkärissä ja tuomio on melko varma nisäkasvain. Nisiä tulee palpoida jatkossakin ja erityisesti seuraavien juoksujen jälkeen. Mikäli patti on silloin siinä edelleen, se tulisi leikata pois, koska paremmaksikaan se ei siitä mene. :( Nisäleikkaukset ovat kuulema koiralle kovin kivuliaita.
Juttelin samaisen lääkärin kanssa sitten Lisan tarkoitetusta kuvaamisesta. Lääkeaineista, riskeistä ja mahdollisista eduista tai jopa haitoista, kun varsinaista syytä kuvaamiselle ei ole. Ja päädyttiin sitten siihen, että me lähdettiin klinikalta ilman kuvia. Matolääkkeet syötin vielä klinikalla nassuun ja sain kuittauksen passeihin, on se vaan kätevää tämä nykyaika.
Sellaisia uutisia lääkäristä tällä kertaa. Koirat on nyt väsyjä kuin pitkänkin metsälenkin jälkeen, matkustelu on rankkaa! Ja Esa lähti vielä töihin...
Ollaan päästy takaisin kotiin ja Esalle eilen teinkin selvitystä siitä mihin kaikkialle olen jo päättänyt tälle syksyä mennä... Pahemmin ei ole vapaita viikonloppuja tiedossa siis!! :/ Liekö se hyvä vai huono...?
Agilitykisoja on näin syksyisin täällä pohjoisessakin vielä ihan kiitettävästi. Takana on nyt Lisan kanssa yhteensä kuusi starttia joista kaksi nousu nollaa kohti kakkosia. Ehdittiin kuin ehdittiinkin eilen B- ja C-radoille Tornioon ja kuten ounastelinkin, Siimeksellä oli oikein mukavia ratoja mentävänä :) B-radalla olin huolimaton ja ohjasin koiraa taas huonosti. Lisäksi Lisa ei oikein ymmärtänyt mustan putken jujua ja tuli sieltä pois kolme tai neljä kertaa !!! Sen jälkeen heti kepit, vasemmalta ohjattuna tuli toisesta välistä pois, mutta seuraavan kerran ohjattuna teki loppuun asti; viimeisenkin välin :) Se meni hyvin. Keinun kielsi (oltiin juuri otettu keinua harjoitusesteillä; se sattui olemaan sellainen vähän omapäinen keinu ja Lisa alkoi sitä varomaan, tässä ehkä syy). Että se oli sellainen hulina rata, jolla päädyttiin treenaamaan mustaa putkea, pujottelua ja keinua.. Tuomari ei varmasti tykännyt hyvää, mutta ajattelin, että täytyy sen ykkösluokkalaiselle tämä mahdollisuus suoda... Eihän kaikilla sitä mustaa putkeakaan ole millä treenata!
Toinen rata oli oikein siisti, keinulla kannustin kovasti, hitaasti se tulikin sen sitten alas. Samoin puomilla kovaa kannustusta, ettei se olisi niin kovin hidas myös. Eiköhän sitä suoritusvarmuutta niihinkin ajan mittaa saada. Yhden virheen meinasin tehdä viedessäni putkesta kepeille; koira haki hieman ohjauslinjan yli, kun en ottanut sitä putkesta haltuun, mutta sain sen korjattua ilman kieltovirhettä. Ja siltä radalta siis voittonolla. :)
Seuraavaksi olen ilmoittanut Lisan omiin kisoihin ensi keskiviikolle. Meillä on Lisalle ylihuomenna röntgenaika Luleåssa ja samalla tarkastetaan silmät molemmilta koirilta. Varoaika (7pv) ehtii juuri päättyä ennen kisoja. Röntgenkuvat otetaan lonkista, kyynäristä ja selästä. Toivottavasti kaikki on hyvin.
Viikonloppuna meillä on Lisan kanssa agilitykoulutusta Keminmaassa ja maanantaina päästään ekoihin seuramme treeneihin tälle kesää / syksyä :) vaikkei ne kyllä ohjatut ole nekään. Keskiviikkona sitten kaksi starttia Keminmaassa, Mika Moilanen tuomarina. Siitä seuraavana lauantaina kaksi starttia Oulussa, tuomarina Johanna Nyberg ja sunnuntaina olen menossa kuuntelemaan Aktiivikoirapäivän luentoja Oulun Honkapirtille.
Syyskuulle mahtuu vielä hierontakoulutusta ja heti lokakuun alkuun syksyn kohokohta, kun lähdetään juhlistamaan 20-vuotiasta Parsonrussellinterrierit ry:tä Espooseen ja Hyvinkäälle parsoneiden erikoisnäyttelyyn. Molemmat koirat olen ilmoittanut, kannatuksen vuoksi jos ei muuten. Kotijoukot täällä olivat huolehtineet trimmauksenkin kuntoon ja vähän siistittävää on pojassa enää. Niin oli onnensa kukkuloilla Jore, kun tuli koirakaverikin kotiin taas :)
Nyt pitäisi alkaa siivoamaan taloa taas siihen kuntoon, että täällä viitsii asustella... Pyykkiä pyörimään ja sitä rataa. Esa lähti juuri tekemään (toivottavasti) viimeistä yövuoroaan 30 vuorokautta kestäneestä 12h yötyöputkesta...
Kamerasta loppui akku ennenkuin ehdittiin alkaa kikkailemaan ;) Tässä siis pari otosta ihan perusmenosta, verkot avustaa oikealta ohjattaessa avokulmaa ja vasemmalta (kameran puolelta) ohjattaessa estää poistulon liian aikaisin.
Vauhdikkaasti se jo menee! Mulla on kauhea ehtiminen persjättöihin, kun olen niitä välillä kokeillut, mutta olenkin koettanut sitten sitä vastoin treenata takaaleikkaukset todella jyrkkinä, että niitä käyttäisin sitten enempi.
Näitä nyt hinkataan sitten tällaisenaan tovi, heh, eikö ole aika hienot nuo minun tekemät kepit, vähän vinksallaan jo näköjään... Nyt niitä on sentään jo se 12kpl ;) Mutta käydään me välillä tosiaan treenaamassa ihan kisakelpoisilla kapineillakin, elkää huolestuko.
No, sitten kun osataan nämä eri ohjauksilla ja persjätöillä ja takaaleikkauksilla, radallakin, niin sitten aletaan kävelemään vastaan, kulkemaan itse keppien välistä ja heittelemään lopulta leluja nenän eteen - haluan todellakin toimivan pujottelun, enkä mitään kompromissitekelettä! :)
Suapipa nähhä miten meijän käy! Nyt ainakin on ollut kovasti intoa treenata ihan vaan tätä pujottelua, se kun on vielä niin kovasti kesken. Seuraavaksi sitten kontaktien kimppuun, jahka kotiin päästään.
Eilen treeneissä otettiin pätkää alla olevasta radasta. Esteeltä viisi esteelle 18. Otin Lisan kanssa lisäksi pimeää putkikulmaa, hyvin haki, että turhaan pelkäsin siellä Maaningan kisoissa... No, onneksi alla oli jo se vitonen aalta. :P Lisäksi harkattiin keppejä yksittäisenä esteenä ja se menee ja tekee tosi hienosti oikelta ohjattuna, mutta vasemmalta ohjattuna edelleen jättää viimeisen keppivälin tekemättä. Pitää kokeilla ensi kerralla etupalkalla, jos se auttaisi asiaa yhtään. Hienosti se jo kuitenkin hakee eri kulmissa ja jatkaa hyvin, paitsi sinne viimeiseen väliin.
Avokulman suoritin rataa ottaessa niistolla, vähemmällä vauhdilla haki melko hyvin avokulmaakin. Ollaan kotona verkolla sitä nyt harjoiteltu. Eli verkko ollut vain 2 ja 4 keppien välissä.
Pahasti näyttää siltä, ettemme selviä kotiin vielä sunnuntaiksikaan :( Jäisivät odottamani Tornionkin kisat väliin... En ole vielä täysin heittänyt toivoani niin, että olisin ilmoittanut meidät poissaoleviksi, mutta ei hyvältä kuulema näytä. Kaikkihan siis riippuu Esan töistä, täältä meitä ei kukaan muutoin pois saa, tavaraa on niin paljon kahden lapsen ja koiran lisäksi.
Tuomarina olisi ollut Pertti Siimes ja mielelläni olisin käynyt ratoja Lisan kanssa testaamassa. Mutta surkeutta, että pitää taas käydä näin!!
Aamupäivällä käytiin katsomassa urheilukentällä peruskoululaisten urheilukisoja. Lisa oli mukana ja sai reippaasti paukkutreeniä, kun sattuivat juuri lähdöttämään useita juoksustartteja. Olihan se Lisasta vähän liian jännää. Olisi tainnut livahtaa omille teilleen, jos ei olisi ollut hihnassa ja syliin halusi tulla koko ajan. Kuitenkin liikkeelle lähdettyämme häntä nousi taas pystyyn ja oli reippaana taas. Harmittaa kun ei ollut palloa mukana, niin olisi voinut testata leikkiikö ennen / jälkeen.
Kisoista ei menestystä tullut, vaan kaksi hylkyä. Videoita ei nyt ole, mutta piirsin radat omakätisesti, sinne päin ;) Tuomarina molemmilla radoilla oli Tuija Kokkonen.
Agilityrata (B) olisi kyllä ollut nollanakin tehtävissä (siltä taisi tullakin jotain 7 nollaa yhteensä?!) mutta A-rata oli kaikille tasaisen vaikea, ensimmäisenä tehty hyppis siis. Siinäkin ehkä - ehkä! - jos olisin luottanut koiraan ja vaan mennyt ja ohjannut sen vasemmalta kepeille - rohkeasti mutta varmasti tehnyt takaaleikkauksen, niin ehkä - ehkä - se olisi onnistunut. Minä kuitenkin aloitin ohjaamisen kolmosesteen sivulta oikealle asettuen niin, että Lisa ohitti renkaan ja siitä se alamäki alkoi. Kepeillä kuitenkin ryhdistyttiin ja tehtiin lopppurata puhtaasti.
B-radalla taas unohdin Lisan taakseni heti alussa, enkä ohjannut sitä Aalle vaan juoksin ohi ja niin teki koirakin. Se korjattiin vielä, vaikka eipä tuolla olisi väliä ollut, olisi pitänyt vaan mennä. Mutta sitten tuo pimeä putki pujottelun jälkeen hirvitti ja meni sitten niin hölmösti sekin, etten uskaltanut koiraa lähettää ja kulkea itse putken takaa 13 hypylle, vaan vein sen valssilla putkeen ja sitten koetin ohjata koiraa vasemmalta puolelta hyppyjen 13 ja 14 läpi puomille, jolloin se luki 14 hypyn ohi ja hyppäsi sen sitten nurinpäin. Muutoin vauhti oli kiva, ysillä onnistui niisto, kepit meni kauniisti, samoin puomilta maaliin asti.
Mutta sanokaapa, eikös olekin aika vaikeita ykkösten ratoja! Ei se auta kun alkaa reenaamaan vaan kovasti lisää.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
