sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Koulutuksessa

Oltiin Lisan kanssa toista kertaa ikinä agilitykoulutuksessa eilen, siis tämä tarkoittaa oman seuran ulkopuolista kouluttajaa / koulutustapahtumaa. Meillä kävi Sanna Veijola Tornion Kennelkerhosta ja oli kyllä oikein mukava ja antoisa kaksituntinen Sannan tekemällä radalla!

Vähän minua ensi alkuun hirvitti, kun oltiin jouduttu kolmosluokkalaisten kanssa samaan ryhmään, mutta ihan hyvin me taidettiin pärjätä kuitenkin. Lisa sai lukuisat kerrat treeniä vasemmalta ohjaukseen pujotteluun, sekä pimeää putkikulmaa toisen perään. Oppi oli mennyt perille ja se meni taitavasti, kertaakaan ei lopettanut keppejäkään kesken, vaikka vedätin ja irtosin sivusuunnassakin hieman :) Se myös haki oikean välin taitavasti, jos en itse siinä söheltänyt liikoja tai vastaavasti autoin tarpeeksi tarvittaessa. Noh, opeteltavaa vielä on. Harmillista kun en yhtään ajatellut ottaa kameraa mukaan, kuvaajiakin olisi ollut!

Minä sen sijaan en ollut paljon oppinut... Unohdin ottaa koiraa mukaan, unohdin AINA putkijarrut - mitään en siis sen suhteen ehtinyt Foxynkaan kanssa oppia. Miten sen saisi tuonne takaraivoon iskotettua? Putkijarru, muista putkijarru... PUTKIJARRU! Kas noin.

Tänään otettiin varovaisesti avointa keppikulmaa, en ole saanut aikaiseksi väsättyä täällä verkkoja, joten siksi  otettiin varovaisesti ja hyvin se meni lähes 90 asteen kulmasta, parin metrin päästä lähetettynä. Haki jopa sitä ensimmäistä väliä muutaman kerran ihan itsenäisesti, vaikka oli ensin ajautumassa väärään. Se ihan selvästi on  siis jo hoksannutkin jotain siitä, mitä haetaan :) En malta olla treenaamatta pujottelua kun se omalla pihalla töröttää, vaikka välillä huolettaa jos otan sitä liikaa? Mutta ei Lisalta vauhti ole toistaiseksi ainakaan loppunut. 

Paitsi meidän nurmikentällä... Tai ei oikeastaan vauhti, mutta töksähtelyä, palkan hylkimistä jne. Yksi syy lienee, että siinä on jo aika pitkä nurmi joka ei päiväsaikaankaan enää ehdi kuivaa kunnolla (tassut siis kastuu) mutta toinen, painavampi syy on kentällä olevat satunnaiset jätökset tai pissikohdat, jotka Lisan on pakko kiertää metrin parin säteellä...!! Käsittämätön hienohelma. Palloa ei esimerkiksi voi ottaa suuhun, jos kakkaa on jossain 30cm etäisyydellä. No onneksi tämä ei ole ongelma treeneissä tai kisoissa, koska kentät on puhtaita sen suhteen, mutta kyllähän tuo nyt välillä jo menee vähän liioitteluksi. Mikä lie tekee neidistä noin turhan tarkan?

Seuraavasta koirasta kyllä karaistetaan semmoinen mehtäläinen... semmoinen kuin Foxykin oli.

Vielä huomenna pitäisi jaksaa ajella Kallille ja takaisin treenien merkeissä. Tänään meillä oli kouluttajapalaveria siellä. Keskiviikkona meillä onkin sitten kaksi starttia oman seuran järjestämänä, mutta ei tosin omalla kentällä, josta valaistus uupuu. Torstaina sitten kisoihin töihin ja katselemaan kolmosluokkalaisten suorituksia, hauskaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti