sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kemin koiranäyttely

Lunttasin eilisiltana netistä parsonklubben sivuilta koiria mitkä Lars Adeheimer, Kemin tuomari oli rankannut rotunsa parhaiksi kussakin tuomaroimassaan näyttelyssä Ruotsissa ja siellähän oli liuta värikkäitä, pilkullisia ja joillakin korvatkin vähän repsallaan :D Sekös minua ilahdutti!

Eli vähän eläteltiin toiveita jopa sertistä, kun tiesin, että muutamat lähiseutujen mahdollisista kilpailevista kanssasiskoksista olivat jo sertinsä saaneet. Toki siellä sitten oli monta aivan tuntematonta nimeä ja sanoipa Lissu, että yksi tiukka kilpakumppanikin löytyy junioriluokasta. Junioriluokan neidit saivat kuitenkin parhaimmillaan vain EH:ta ja kun Foxy oli ainoa avoimen luokan erinomainen ja pääsi Aavan kanssa kahdestaan PN kehään, tarkoitti se jo kehään mennessämme sitä, että serti oli meidän! Se ihan oma ensimmäinen serti!!! Kaiken huippuna tuomari valkkasi Foxyn PN ykköseksi ja Maitomiehen Morganin retostellessa upealla kropallaan sijoituttiin toiseksi rop-kehässä ja Foxy oli näin on VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras edustaja, hih! Hurjasti saatiin läpysköjä ja ruusukkeita ja kaksi pokaaliakin käytiin jälkeenpäin hakemassa.

Avoimen luokan nartut:


PN-kehä, Aava ja Lissu sekä me:


ROP-kehä, Maitomiehen Morgan ROP, Dark Russell's Falconetti VSP :):


Kehäsihteerillä vain oli hurja hinku mennä eteenpäin, joten tappijalat olivat kehässä jo ennen kuin ehdin arvosteluani saada, ettei siinä jäänyt aikaa poseeraamista varten roppikoiran kanssa tai mitään muutakaan. Kuvia on tosi hintsusti. Tässä yksi ROPista ja meistä. Kyllä se vain edelleen minun huomaamattani ottaa välillä tuon järkyttävän takareisien venytys poseerauksen....

















Muuten laittaisin tuloksen jo parsonpalstallekin, mutta minulta meni narttujen sijoitukset ihan sivu suun, urokset kyllä muistaisin kaikki. Edellisen kerran ollaan käyty näyttelyssä erkkarissa Lokakuussa, joten oli vähän semmoista hoppuilua koko kehäily. Käytin Foxyn palkkaamisessa kumipalloa, joka maistui niin pahalta, että se piti heti pudottaa suusta, kun sen sai napattua, mutta aina piti tietenkin suuhun se saada. Pallolla toimi tosi hyvin, ei jälkeäkään nuoruusvuosien löysäilystä, häntä tönötti pystyssä koko ajan ihan ilman pitelemistä. :)

Lisa pääsi mukaan myös, vähän jänskätti isoimmat ja äänekkäimmät koira, mutta pallon johdatuksella niistäkin selvittiin. :)
















Otetaan joku oikea edustuskuva tuossa omalla pihalla myöhemmin, tässä näyttelyssä napattua tuhrua.


5 kommenttia:

  1. Paljon onnea Foxyn ekasertistä! Hieno juttu!

    VastaaPoista
  2. No jopahan!! Kyllä me ollaan täällä ylpeitä siskolikan menestyksestä :D ONNEA!!!

    VastaaPoista
  3. Hurjasti onnea ekasta sertistä!! Todella mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos onnitteluista! Kyllähän noita voisi haluta useammankin nyt kun kerran se ensimmäinenkin on saatu :D

    VastaaPoista
  5. Yritän taas, josko nyt onnistuisi kommentin laitto...
    Eli ONNEA valtavan hienosti menneestä näyttelystä!! Tulihan se serti vihdoin teillekin.=)
    Harmi kun ei nähdä Oulussa. Minä oon nyt ihmeen hyvin muistanut hoitaa ilmottautumiset, tosin kaikki on tainnut mennä sillä kalliimmalla maksulla..:/

    VastaaPoista