tiistai 28. heinäkuuta 2009

Treeniä ja eeposta epiksistä

Maanantain treeneissä teimme rataa josta videoita alla. Meillä oli siis ensin tunnin sm-ryhmä treenit, sitten vähän luppo aikaa kun harjoiteltiin pöytää (se nimittäin saattaa olla kivana ylläri esteenä kisoissa... Foxy heh, ei osaa sitä, joten pitää käyttää vippaskonsteja) ja sitten Carinan ja Foxyn uuden ryhmän treenit, joissa tehtiin rata vain kerran, sillä se oli aikalailla sama kuin nuorten ryhmän ratakin, vain putki vaihtunut puomiksi.

Foxy teki siistiä ja nopeaa rataa, kerran töppäsi kepeillä, olisiko siihen vaikuttanut vedättäminen, jolloin koira jätti viimeisen välin pujottelematta tai jokin muu? Ensimmäisellä videolla nuorten sm-treeniryhmän rata ja sitten toisen ryhmän rata Aalla. Aan kontaktit on muuten olleet hienoja viime aikoina. :)





Tänään oltiin sitten epiksissä ja joka radalla oli puomi... No, epiksissä on se hyvä puoli, että ne otetaan treenin kannalta ja Foxy pysähtyi puomille joka kerta, samaan tyyliin kuin ollaan sitä harjoiteltu. Tämä siis edellytti joka kerta, että Carina ehti puomin toiseen päähän reilusti ennen Foxya antamaan "ota" käskyn. Radoilta huomasi, että vasemmalta puolelta ohjaaminen on Foxylla hyvin vaikeaa vielä ja ota käskyn saadessaan koira ikään kuin lipsahtaa maahan, oikealta ohjattaessa tätä ongelmaa ei ole. Joten enempi vaan reeniä!!! Pena otti kyllä videoita mutta minä unohdin kameran kotiin...

Ekalta radalta nolla (A ja puomi meni hienosti :) vaikka Foxylta lipsuikin takapuoli maahan...) toiselta radalta vitonen (avokulma kepit! Ja Carinalta unohtui saattaa tai mitään siihen suuntaan, Foxy osaa olla kyllä itsenäinen, mutta ei avokulmissa ;) ja kolmas rata olikin sitten tooooosi vaikea ja suurin osa kolmosissa kisaavistakaan ei tuolta radalta nollaa saanut, hylkyjä suurin osa. Foxykin teki tuomarille selväksi noin viiteen otteeseen että se sitten kans oli hylly tämä rata!! Mutta!! Puomin kontakti täydellinen töks pysäys ja nakit juuri siellä missä piti, kunnes tuli käsky eteenpäin :D Lotta on hyyyyyvin ylpeä pikkutytöistään ja povaa suurta menestystä Varkauden kisoihin. Luokassa on nimittäin hurjat 4 kisaajaa, joista 3 pääsee jatkoon ;) Hylkäys ei tule kuuloonkaan sitten tietenkään!

Huomiset treenit vedänkin sitten minä itse, kun Anssi lähti johonkin reissuamaan. Mitähän sitä keksisi... Jos vaikka keppien avokulmaa ;) Vauhdissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti