Sairastamista

Nyt on nartuille haettu kuurit molemmille. Otin Foxynkin mukaan silmiä näyttääkseni, kun niistä ei oikein ota selvää onko niissä tulehdusta vai ei ja onneksi otin, sillä molemmissa silmissä on verkkokalvon tulehdus ja mustassa vielä pahempikin kuulema, vaikka se juuri näyttää terveemmältä, niin, kun eihän siitä mitä näe.

Lisan patti ronklattiin, se ei ole nyt enää kerännyt nestettä, mutta se on viikon takaisesta suurentunut. Pattia varten saatiin uusi erilainen antibioottikuuri ja toivotaan, että se lähtisi sillä pois, voisi siis olla jonkinlainen tulehduksen synnyttämä kyhmy. Jos taas ei, niin se ei lähde kuurilla pois ja sitten täytyy leikkaamalla tutkia mikä se on.

Lisäksi Lisan anaalit ruiskuteltiin taas. Olen kolmesti ne tyhjentänyt kuurin jälkeen, uutta kuuria ei enää saatu, vaan nyt toivotaan, että tuo ruiskepuhdistelu auttaisi.

Joren palli osoittaa jonkilaisia asettumisenmerkkejä oikeallekin paikalle, joten toivotaan parasta senkin suhteen. Ell sanoi, että hyvin todenäköistä on, että kun vuoden ikään odottelen, niin se on juuri siellä missä pitääkin.

Kerron nyt tähän samaan syssyyn myös sen kaikkein surullisimman ja masentavimman uutisen, mitä tälle vuodelle olen saanut. Vaikka toivoa ei ollakaan vielä heitetty menemään missään tapauksessa.

Foxyn toisella pojalla Aapolla todettiin muutama viikko sitten kehityshäiriö olkanivelessä, joka alkoi oireilemaan ontumisena. Anne vei Aapon lääkärille ja röntgenkuvat osoittivat, että olkanievelessä on osteokondroosi (OD), eli luutumishäiriö. Luuta on tullut johonkin kohtaan liikaa ja tämä sitten aiheuttaa ontumista ja kipua, luonnollisesti. Nämä tämmöiset OD:t on yleisiä suurilla, nopeasti kasvavilla, ja erityisesti vilkkailla roduilla, enkä ole mistään, vaikka olen kysellyt kyselemästäni, kuullut, että parsoneilla olisi koskaan moista tavattu ja siksipä tällaiseen ei todellakaan ole osannut varautua ja tuntuu entistä kurjemmalta.

Olkanivel on siitä suotuisa sijainti OD:lle, jos vertaa esimerkiksi kyynärniveleen, että se saattaa jopa parantua aivan itseksiään tai ell:n laittamien cartophen-ruiskeiden avulla. Aapo on nyt saanut muutamaan otteeseen noita ruiskeita, mutta ontuminen ei ole loppunut eikä tilanne ainakaan ulkoisesti muuttunut miksikään. Viimeisellä käynnillä sitten ell ottaa uudet kuvat ja näiden perusteella päätetään jatkosta, joka todennäköisesti on leikkaus ja todennäköisesti sinne joutuu matkustamaan aika pitkästi. Mutta edelleen mitä olen lukenut tästä taudista, kuva on hyvä ja todennäköisyydet leikkauksen onnistumisesta ovat myös todella hyvät joten toiveita pidetään edelleen yllä. Olen myös lukenut useita sairaskertomuksia, joissa olkanivel OD:tä sairastanut leikattu koira on elänyt vielä täyden aktiivisen jopa ihan oikean agilitykoirankin elämän. Joten tätä minä toivon kovasti Aaponkin kohdalla!

OD on todettu perinnölliseksi ainakin niin, että jos molemmilla vanhemmilla on OD todettu, sitä esiintyy myös jälkikasvulla. Tässä tapauksessa nyt yhtään kellään ei ole todettu OD:tä, mutta tiedetäänpä nyt sekin, että hurjaa vauhtia kasvava isokokoinen parsonpentu voi myös kehittää itselleen OD:n. Tauti todetaan useimmiten juuri nopeimman kasvun iässä 5 - 9kk vanhana, jolloin asiasta tiedettäessä ruokinnalla ja olosuhteilla voidaan vaikuttaa paljon tauhdin kehittymiseen, kun siis tiedetään, että rotu on isokokoinen, nopeakasvuinen... Niin siis jos on. Esim. Bordercolliella tämä on "tyyppivikana" jopa ja pennuille voidaan laatia erityinen ruokavalio tätä tautia silmällä pitäen.

Mutta olen jo niin kauan näitä pyöritellyt, ettei tästä enää pääse mihinkään. Nyt kävi näin ja olen vain todella pahoillani Annen puolesta. Täällä toivotaan kovasti myös parasta jatkon suhteen.