torstai 17. marraskuuta 2011

Tiistain treenit

Tiistain treeneissä vauhtia piisasi. Meitä oli paikalla minä ja Katja. Foxy pystyy paremmin kulkemaan matolla tänä vuonna. Ehkä olen ollut tietoisempi lämmittelystä ja homma toimii siksi paremmin, eikä liukastele lähestulkoon ollenkaan. Nyt kun saisi vielä iskostettua mieleen ne rangantaivutukset aina ennen treeniä.. ne meinaa välillä unohtua.

Otettiin Pajarin rataa, kuten suunnitelmissa oli, tosin pari estettä jouduttiin jättämään pois, kun meidän halli ei ole aivan normi kisaradan levyinen, vaan uupumaan jää muutama metri. Juuri sitten nämä kohdat joissa rataa oltiin vähän muokattu, tuli sitten virheitäkin molemmille. Minulle ihan loppuun asti ongelmaa tuotti tiukka käännös pituudelle (kuvan 11-12, tosin 11 hyppy oli oikeasti aikalailla kohtisuoraan 12 alla), jota ennen koira nakattiin nopsaa hypyn kierrolle ja jolta Foxy aina ja iankaikkisesti suuntasi suoraan puomille, joka oli heti pituuden vieressä. Aina. Paitsi ekan kerran, kun tehtiin nolla. Sain sen hilkusti käännettyä ajoissa. Ja nyt sitten, kun olen asiaa kaksi päivää miettinyt... Miksi en vain valssannut? Eteen kun ei ollut kiire, pituuden jälkeen tuli keinu. Valssiin ei ollut kiire myöskään, Foxy tuli esteen kierrolta hypylle, joten vauhti vasta kiihtymässä. Se olisi varmasti toiminut.

Tässä ratapiirros. Estevälit n. 5m. Ei ole aivan totuudenmukainen valitettavasti, heh. Olen nyt kaikki vaan änkännyt siihen, että vähän yhtä tyhjän kanssa koko kuva!!























Mutta tyytyväinen olen, että ensimmäinen rata oli nolla, ihan ok, ei edes pahasti pelasteltu ;) ja jopa Aan kontakti meni hienosti. Tämän jälkeen se ei sitten mennytkään enää, kun koira sai vauhtia kinttuihinsa innostuttuaan vähän (se mm. räkytti aika reippaanlaisesti välillä) ja sujahteli Aan suurimman osan ajasta miten sattuu.. Jepujee. Mutta vaadin siltä sitten aina vain parempaa jäämistä, ensin pysähtymällä lähemmäs jne, kunnes lopulta sai jo juosta vapaasti ohi ja heittää pallon eteen, jonka jälkeen vapautus.

Haaveena toki tulevaisuudessa on, että kontakti pysyy, vaikka heitän pallon suoraan eteen koiran kuonon edestä. Vielä niin kaukainen haave tosin.

Puomi ja keinu joka kerta upeesti. Hyvä Foxy jee! Ja otettiin rataa aika monesti. Näillä eväillä me nyt sitten mennään Ouluun rohkiasti vaan starttaamaan 3 rataa. Toivotaan, että kontaktit pitää ja koira pysyy hallussa.

Foxy liikkuu ja toimii nätisti ja kepeästi, mutta silti se pitäisi muistaa se fyssariaika varata, miten muistan??? Päivisin ei hierojaa saa kiinni, joskus kokeilleena, joten pitäisi muistaa illalla soittaa. Minulle kaikkein pahinta on koettaa muistaa soittaa johonkin tiettyyn aikaan :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti