torstai 24. marraskuuta 2011

Tiistain treenit ja kisavideot

Sattui ikävyyksiä treeneissä, sillä Foxy kävi Thelman korvaan kiinni. Tämä kaikki omasta ajattelemattomuudesta kuinkas muuten. Thelma on vähän arka ja alkoi haukkua räksyttämään, kun Foxy oli radalla pyörimässä pallo suussaan ja tuli ilmeisesti liian lähelle. Thelma oli kouluttajalla hihnassa radalla, eli siis kaikin puolin typerä asetelma enkä ymmärrä miten saatoin olla tajuamatta! Ei Foxyn kanssa voi pitää radalla yhtä aikaa toista provosoivaa/provosoituvaa tai kuumuvaa koiraa, ellen itse pidä omaa koiraani koko ajan kontaktissa tai töissä. Ja nyt en pitänyt, vaan menin kuuntelemaan kouluttajalta palautetta. Että näin sitten kävi. Toivottavasti oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. Nujakka oli onneksi nopeasti ohi, saatiin koirat irti toisistaan (onneksi Thelma ei ole terrieri...) ja selvittiin perinpohjaisella säikähdyksellä. Pahoillani olen edelleen sattuneesta :(

Tehtiin alkeisryhmältä jäänyttä rataa, kun ei meitä ollut kuin kaksi rakentamassa/treenissä ja teemana vauhti, joten se sopi hyvin. Foxy teki vauhdilla ja kauniisti! Olin tosi iloinen. Puomit sain kanssa sujumaan ja treenattiin pariin kertaan pallon kanssa päätyyn etenemistä. Sitä sietääkin treenata enempi.

Viikonloppuna käytiin sunnuntaina kisaamassa, surkein tuloksin. Tai ei niistä tuloksista niin väliä vaan siitä, ettei Foxy mennyt kontakteja ollenkaan nätisti vaan ihan miten sattuu. No, aalta nyt en vielä odottanut suuria, mutta onnistuin sössimään taas vaihteeksi puomitkin omalla epäröinnilläni ja niiltäkin sitten virheitä. Eikä keinutkaan mitenkään kauneinta katsottavaa ollut. Mutta jos yrittämällä yritän etsiä jotain positiivista... hmm. äh. En löydä mitään. Mulla on nyt jotain masennusta oikeasti... Hyppyratakin oli semmoista kaartelua, vaikka rataantutustuessa oikeasti koetin paneutua koiran linjoihin ja käännöksiin, mutta ei sekään sitten käytännössä mennyt niin kuin yritin, olin varmasti aina vaan auttamattomasti myöhässä. Sieltäkin tuli siis yksi kielto (agiradat hylsyjä) ja etenemä oli etanan sellaista, niiden kaarrosten takia tietenkin, koirahan kyllä paukutti menemään. Esa onnistui onneksi söhläämään ekan radan videoinnin kanssa, että se tuli vain osittain tallennettua, joten en viitsi sitä tänne laittaa. Kaksi muuta siis alla toinen agirata ja sitten se hyppis.



Batsi sai uudeksi nimekseen Nelli ja ensimmäiset päivät ovat kuulema sujuneet hyvin, yksinolokin :) Kaverina Nellillä on 3-vuotias rotikkauros, ihan niinkuin Foxylla oli Opa! <3

Mörkö kulkee reippaana poikana Joensuussa Baby-pentukurssilla, jota seuraa isompien pentujeen pentukurssi. Sille kurssit tekeekin hyvää, kun osaa vähän arastella sielläkin. Sehän oli se meidän reppana hernepussi täällä kotonakin, joten ihan oikeaan paikkaan pääsi perheeseen, joka pääsee poitsua kuljettelemaan ahkerasti :)

Zelda oli päässyt tiistaina ihan ensimmäisiin agiharkkoihin ;) Lähdössä pysymistä ja takaakiertoa ja eri kulmia hypylle. Rimat maassa tietenkin, eikös niin Marjaana?! ;) Kuulema niin rauhallinen tyttö kanssatreenajankin mielestä :D No se on hyvä aloittaa rauhallisesta, mahtaa siitä vielä kiihtyä jossain vaiheessa, heh.

Ja Jytky se täällä olla Jytkyilee kotona. Se on jo äitinsä korkuinen, HUI! Vaikkakaan kropan mitta ei aivan yllä samaan, että saapa tosiaan nähdä miten Jytky siitä vielä tulee...!! Käsittämättömän ketterä se on tuollaiseksi ronkeliksi, ei voisi uskoa :) Suunnitelmissa oli käväistä viikonloppuna Mätsärissäkin sen kanssa. Se on niin reipas ja iloinen nassikka ettei ole toista.

1 kommentti:

  1. Tottahan toki rimat maassa, kuinkas muuten =) Elä ole huolissaan, en mie sitä riko ;) Oli kyllä oikein näppärä neiti ja otti hyvin katsekontaktia vaikka toisella kentällä tokoa treenailivatkin ja mun muut koirat häkissä sähläsivät. Kerran viikossa on ollut mukana hallilla tuunailemassa ja imemässä ilmapiiriä, nyt sit kokeiltiin ihan tehä töitäkin kun oli hiljasempaa. Lupaavalta vaikuttaa ainakin vielä, en uskoisi ainakaan et yhtä hermoilevaa tulee niinkuin ninja on. Yritän ainakin vielä keskeyttää heti kun menee läähtätyskiihtymisen puolelle. Ja sit kun rauhoitutaan niin taas jatketaan. Harjoitellaan paljon vaan ihan olemista, mikä tosiaan onkin hurjan tärkeetä =) Kiva lukea sisarustenkin kuulumisia, ja mukava kun vierailitte! Tulkaa pian uudestaan!! Ja nyt mie katon nuo kisavideot, en usko että ne niin huonosti meni kun väität..mut nyt katsomaan =)

    VastaaPoista