Turvallisesti ja tiedostaen

En voi olla palaamatta aiheeseen uudestaan, suokaa anteeksi.

Agilitysta puhutaan enenevässä määrin huippu-urheiluna, ja sellaista mielikuvaa halutaan myös takoa harrastajien silmiin. Kovaa, kauniisti ja korkealta. Taitoja säästelemättä. Kenties myös, tajuamattaan, koiraa säästelemättä, kun laji ei anna vaihtoehtoja - vai antaako?

Nykyisin treenataan valtavia määriä tavoitteet silmissä siintäen, ja mahdollisesti jopa täysin tiedostamatta rankan treenin ja kisaamisen vaikutuksia koiraan. Koira kuitenkin on kaiken menestyksen välikappale, niin sanotusti. Se joka ottaa iskut vastaan, valitettavasti osaamatta niistä silti valittaa.

Plikan tarina (ks. ed. postaus) kertoi siitä, miten koira oli huollettu alusta loppuun asti tarkoin, kaikki oli tehty niin sanotusti oikein ja silti kaikki meni vikaan. Ei autakaan lämmittelyt, jäähdyttelyt ja säännöllinen lihashuolto, kun treeni on tarpeeksi rankkaa. Toki syitä voi joskus olla myös perimän puolella, toiset kestävät paremmin rasitusta kuin toiset, samoin jotkut rodut on jalostettu kestävämmäksi kuin toiset. Olen joskus aiemminkin mietiskellyt tulevia "agilitylinjoja", kun pentua hankittaessa voi valita pennun sellaisista linjoista, joissa on useampi sukupolvi agilitykoiria: tavoitteellisesti, säännöllisesti treenattuja ja kisattuja koiria - jotka ovat pysyneet terveinä ja niiden fysiikka on toimiva agilityyn. Se vain ei vielä ole nykypäivää. On vain otettava koira ja kokeiltava kestääkö se.

Aika hurjaa...

Mutta tarvitseeko sen mennä ihan niin?

Emme voi korjata koiraa superkestäväksi, emmekä jalostaa sellaista, mutta ymmärtää tietenkin tulisi, ettei yhtään koiraa (vielä ainakaan) ole jalostettu agilitya varten. Huippu-urheilussa on aina riskinsä, mutta tulisi muistaa, että tätä urheilua tehdään eläimen ehdoilla.

Emme varmaankaan saa jokaista halli- tai kenttäpohjaa joustoltaan täydelliseksi, emmekä treeniolosuhteita ideaaliksi lämpötilojen suhteen, ainakaan kertaheitolla, mutta ajatus voidaan istuttaa ja puhumalla asioista voidaan parantaa tietoisuutta.

Ja ehkäpä voitaisiin tehdä se, mikä tehtävissä on jo nyt, muuttaa säännöt. Puuttua nykyiseen tilanteeseen. Voidaan tehdä aloite ja siihen tarvitaan harrastajia sekä heidän kokemuksiaan. Kuten jo aiemminkin kysyin, miksi ei sääntöjä voitaisi tehdä turvallisemmiksi esteiden ja ratasuoritusten osalta, kun se kerran olisi mahdollista? Parannettaisiin koulutuksen tasoa. Tietoisuutta turvallisemmasta agilitysta olisi ehdottomasti lisättävä.

Mikä sitten olisi turvallista agilitya, minulla ei siihen ole täydellistä vastausta, mutta voin listata jo ilmoille tuotuja ajatuksia, uudelleen:

- Hyvät kouluttajat, jotka tuntevat agilityn lajina, ja sen miten koiran ohjaamisesta voidaan tehdä turvallisempaa. Tämä on yllättävän tärkeää! Vauhdikas koira ja osaamaton ohjaaja voi olla todella vaarallinen yhdistelmä! Samoin aloitteleva, tavoitteellinen kisaaja, joka ei välttämättä ymmärrä harrastavansa koiran ehdoilla, tai miksipä ei se voisi olla konkarikin jo...

- Turvallisuusnäkökulmien huomioon ottaminen ja niistä opettaminen tulisi ehdottomasti lähteä jo seurakouluttaja tasolta. Seurakouluttajan jo tulisi olla turvallisen agilityn asiantuntija.  Siispä turva-agilitykurssi, kiitos! 

- Optimaaliset treeniolosuhteet, pohja, lämpötila jne. Tämä on toki seura- /yrityskohtaista ja vaatii aina isoja investointeja, siinä on mietittävää jokaiselle seuralle ja yritykselle.

- Turvalliset esteet. Esteitä voidaan kehittää ja tarvittaessa ja voitaessa muuttaa niitä turvallisempaa suuntaan, tässa siis mietittävää esteiden valmistajille, sekä niiden käyttäjille, kuinka käyttää esteitä oikein ja turvallisesti.

- Säännöt, niitä varmaan voidaan muuttaa vain FCI tasolla, ja sellainen taitaa olla aika korkeassa puussa... Aloitteen tulisi varmasti lähteä kuitenkin harrastajatasolta, kuten jo mainitsinkin.

Ja kun ajatus turvallisemmasta agilitysta istutettaisiin ihmisten mieliin nyt, kenties uusissa halleissa, suunnitelluissa halleissa tai halleissa joiden pohjaa ollaan uusimassa, voitaisiin pistää extra-ajatus pohjaan, josko sittenkin investoitaisiin siihen joustoon himpun verran enemmän tai mikä se turvallisuutta parantava seikka sitten olisikaan.

Annetaan ajatuksen itää ja sanan levitä. Ehkä se saavuttaa joskus kansainvälisenkin tason. Ehkä Suomi voisi edellä kävijä. Meillä on asiantunteva, osaava ja innokas lajiliitto, joka varmasti haluaa tehdä lajin eteen kaikkensa tehdäkseen siitä meille harrastajille paremman ja ennen kaikkea koirille turvallisemman.

Kasvattajalla on myös vastuu. Pennunostajaa tulisi nykyisin jo varoittaa, mikäli hän agilitya mielessään pyörittelee, että se on kallis laji. Koiraharrastuksista eittämättä kallein, riippumatta siitä, asutko pohjoisessa vai etelässä, sillä kisa- ja koiranhuoltomatkat täällä pohjoisessa maksaa, kun taas etelässä kouluttautuminen ja treenaaminen maksaa. Hinta-arviota vuosittain koiraan menevistä kuluista voi vai arvailla. Jotta voit harrastaa agilitya niin kuin sitä pitäisi harrastaa, turvallisesti ja tiedostaen, siihen menee rahaa. Ja muulla tavalla sitä ei ole tarpeen harrastaakaan.

Siinäpä muutamia ajatuksia.. En jaksa koostaa mahtipontista yhteenvetoa.

Jos vaan tarjottaisiin kaikille mahdollisuus saada harrastaa agilitya turvallisesti ja tiedostaen, siinäpä puuhaa.