Tässäpä pureskeltavaa

Olen muutaman päivän tässä opiskellut koiran kallon lihaksia. Suunnitelmissa on laajentaa hoitovalikoimaa ruotsalaisella päähieronnalla. No ei oikeasti.

Uskomattomalta tuntuu, joskin järkeenkäyvältä, ihmisen kallon ollessa kova ja aivoja täynnä (vaikkei se aina siltä tekemisten ja sanomisten perusteella vaikuta, anteeksipyyntöni), että vaikka koiran pää saattaa joskus rodun puolesta olla jopa suurempi kuin ihmisellä, se ei todellakaan tarkoita sitä että kyseinen otus olisi pienempää lajinsa edustajaa älykkäämpi, sillä sen pää ei ole aivoja täynnä, eikä edes luinen pinnaltaan, vaan se muodostuu suurimmalta osalta lihaksista - ja nimenomaan puremalihaksista. Olipas pitkä lause. Karkeasti jaoteltuna voisi siis arvella, että mitä isompi on koiran pää, sitä todennäköisemmin se on myös jalostettu puremaan. Sekä leukoja että koiran kalloa päällystävät suurelta alalta juurikin puremiseen osallistuvia lihaksia joihin luetaan esimerkiksi kaksi kallon suurinta lihasta, masseter ja temporalis. 

Koiran pää on siis rakennettu puremista (ja haistelemista) varten. Jos kiellät koiraltasi puremisen, voisi sitä kenties verrata siihen, että kieltäisi ihmiseltä ajattelemisen. Descartesin kuolematon lausahdus "Ajattelen siis olen", voitaisiin koiralla karrikoiden korvata seuraavasti, "Puren siis olen." Pureminen rauhoittaa, hoitaa ja virikkeellistää koiraa. Se toimii sekä työstä että rentoutumisesta.

FB:ssä kierteli tässä jo aiemmin julkaistu artikkeli BARF:in luonnottomuudesta, ja aivan oikeaan osuukin asiassaan. Artikkelissa ei sen kummemmin korosteta mitään ruokintamallia, kuin lytätään alkuperäistä BARFia, jossa siis annetaan todella reilusti luuta, jonkin verran lihaa ja vähän kasviksia. Ja vaikka en todellakaan suosi niin suurta määrä luita koiran päivittäisessa ruokavaliossa kuin BARF, luiden antamisessa on kuitenkin suurta perää, sillä pureminen on koiralle psyykkisestikin tärkeää ja sen lisäksi se hoitaa suuta ja hampaita. Mutta ei luihin silti koko ruokavaliota voi perustaa, artikkelissa onkin hyvin seikkaperäisesti kerrottu miksi ei. Kuitenkin, jos koira ei päivittäin saa ruokavaliossaan luita tai ainakin pureskella jotain, tulee sen saada tyydyttää puremahalujaan muulla tavalla - ja toki mieluusti sallituilla tavoilla.

Toiset koirista tarvitsevat pureskeltavaa kenties enemmän kuin toiset. Luonnon luut on hyvä tarjota aina raakana ja ottaa myös huomioon, että kaikkien koirien vatsat eivät kestä luita yhtä hyvin, joten aloittaminen on hyvä tehdä hiljalleen. Lihaisemmat luut, kuten kanansiivet ovat kevyempi lasku luiden tarjoiluun ja nekin voi aluksi antaa murskattuna - joko ihan itse lihamyllyllä jauhettuna (sen verran pehmeää on kananluu, että lihamyllylläkin hoitaa homman hyvin) tai ostamalla jauhettua kanansiipeä tai vastaavaa suoraan raakaruokavälittäjältä. Isommat luut sopivat hyvin kaluttavaksi ajanvietteeksi, lihaisemmat luut taas ateriana. Oikein hotkiskelevat herkkusuut saavat meillä kanansiipensä umpijäässä, helposti viluuntuvat taas lötteröksi sulateltuna.

Koiran hampaitahan voidaan pitää puhtaina myös muilla tavoin, kuten harjaamalla, mutta jos koira saa ruokansa mössönä ja siltä harjataan hampaat iltaisin, ei sillä enää ole mitään mihin se voisi pureskeluhalujaan purkaa. Puremattomuuden ei tosin tarvitse välttämättä näkyä ongelmana, tarkoitan, että koira jolta pestään hampaat ja syö pelkkää mössöä, ei välttämättä sekoa ja syö kotona yksin ollessaan sohvia ja seiniä, mutta terve koira tykkää purra, joten miksi ei tarjota sille mielekästä tekemistä hampaiden käytön muodossa?

Ongelmat hampaissa ja ikenissä voivat näkyä pureskeluhaluttomuutena, jos ei muuten, niin esimerkiksi lelun nappaaminen suuhun tai siitä kiinni pitäminen ei yhtäkkiä tunnukaan kivalta. Koiran suuhun pitäisikin kurkata tarkemmin aika ajoin. Säännöllinen kalvaminen ja pureskelu pitää hammaskiven paremmin poissa ja hieroo ja hoitaa ikeniä. Onpa koiran suun hieronnankin kerrottu auttavan ylenmääräisiin puremahimoihin, mutta huomattavasti helpompaa on vain antaa sessulle jotain luvallista pureskeltavaa - jos sillä on hampaat tallella. Hampaattomalle kenties suuhieronta voisi ollakin terapeuttista :)

Mutta nyt, opiskelemisiin! Jään edelleenpureskelemaan tätä.

Manun treeni jatkuu

Manun treenejä jatkettu samaan tapaan aamuisin. Videot lauantailta ja tältä aamulta. Eka pätkä on samaa treeniä josta edellisen postauksen piirroskin.

Vähän minulla on ehkä hukassa vielä tuo "treenirutiini", siis kun on uusi ohjattava, sitä tekee asioita kuten ennenkin eikä hoksaa ettei ne aivan toimi samaan tapaan... taikka vaikka toimisikin, mutta ne kannattaisi tehdä eri tavalla, koska koira on eri. Varsinaisesti ohjaamisessa ei vielä niin näy, koska en ole tehnyt kovin vaativaa ohjausta, mutta Manun käytös yleensä. Manu on Lisaan verrattuna ihanan irtoava, enemmän kuin Foxy, vaikka Foxykin irtosi Lisaan verrattuna tosi hyvin. Siis Lisa ei ole koskaan alkanut lukemaan "käden huiskauksia" etenmisvihjeinä (mikä toisaalta on hyvä) enkä oikein tiedä, kannattaisiko moisia huiskauksia vahvistaakaan, koska ne saattavat sitten johtaa tahattomiin ohjauksiin, niin että Manu tulkitsee pienintäkin käden heilausta ohjaamiseksi - vaikka voihan siinä käydä niin vahvistamattakin. Lisassa on ollut ihanaa se, että se pysyy mukana ja tekee mitä ohjaan. Manussa voinee olla taipumusta lukea rataa ominpäinkin.... juuh.

Jos minulla Lisassa on se nollakoira, niin Manussa ei varmaan ole... heh. Mutta opettavainen se on varmasti.

Ongelmia treenissä on nyt paikalla pysymiset. Siis joo, tottiksen paikallaolot ja agilitypaikallaolot on todellakin asioita eri universumeista. Ei niillä ole toistensa kanssa mitään tekemistä. Ainakaan koiran mielestä. Ainakaan aluksi.

Joten pitää olla tarkkana, erinomaisen tarkkana niiden käsien, suun aukomisen ja ihan minkä tahansa kanssa, jonka koira yli-innokkaana voisi lähteä lukemaan vapautuskäskynä. Voi jee. Olen ehkä aika surkea tässä, vaikka juuri saman asian kanssa nillitän alkeiskurssilaisille :D Lisa kun on ollut sellainen tatti. Nytkin yritin toisella videolla olla tosi tarkkana vapautusten kanssa, ja sitten yhden kerran unohdin ja otin vapautukseen myös käden liikkeen ja heti sen jälkeen Manu sitten ponnahti liikeelle heti käden liikkeestä. Toooosi kätevää!

No mutta ei se mitään. Sitä paitsi saattaa se oppia vielä. En ole vielä oikein ottanut selvää, onko se kauhea "bully" vai kilttipoika koulutettaessa ;) Ehkä vähän molempia.

Tänään tehtiin putki-hyppy-treeniä, mutta suurin osa ajasta meni tosiaan siihen paikallaolojen vahvistamiseen. Unohdin myös alussa palkata kunnolla, yhtäkkiä keksin sentään alkaa kehumaan ja huomasinkin sitten vetoleluun vaihtaessani, miten paljon paremmin se toimii palkkana. Ja yhtään hammasosumaa en edes itse saanut, joten ehkä me vähitellen kehitytään ja vetoleluakin  uskaltaisi käyttää.

Hallikauden treeneistä Manun osalta en osaa vielä sanoa. Jos Manu ei osaa ryhmätreeneissä rauhoittua, niin en vie sitä niihin. Omalla ajalla varmaan voidaan treenata ja koettaa sitten sitä tottista porukassa. En halua että se oppii vain stressaamaan ja kiljumaan kisoissa. Vaikkakin tuntuu kyllä mahdottomalta tehtävältä tällä hetkellä...

Kelit on olleet täällä melkoisen tuulisia. Mutta Manu ei ollut moksiskaan vaikka esteet lakoaa nenän edestä paikalla oloa vaadittaessa...

(huomenna me aloitetaan oikeasti pujottelutreeni)

BC Aksaa - ja terveysmurheita - taas

Mutta aloitetaan ihanilla asioilla. 

Meillä oli nimittäin ihanan voimaannuttavat aamuaksatreenit Manun kanssa tänään!! :)

Eilenkin aksailtiin pikkupikkuisen omalla kentällä, otin paria hyppyä (rimat vajaa 40cm) sekä Aata yksittäisenä ilman hihnaa ja pari toistoa rengasta.

Tänään otettiin aluksi putkijarrua muutaman kerran suoralla putkella, sitten suoraa etenemistä hypyn kera ja ilman. Rimat edelleen matalat. Ensimmäisellä kerralla edetessä rima roiskui kun koira syöksyi niin kovaa eteen, muut kerrat maltillisemmin, etupalkka oli maassa. Putkijarrussa on varmaan vielä opettelemista tuommoisen vauhtikarjun kanssa, kyllä se jo n. 1,5m viiveellä sieltä kääntyi, vaikka itse olin siis aivan liikkumaton koko ajan :)

Aata otettiin myös tänään ja vielä ao. ratapätkää. Ja hurja miten hyvin se meni! Ylpein olen Aan suorituksesta, se tekee hienon 2o2o:n ja kestää myös minun hipsuttelut ohi. Se tulee kyllä alas kohtuu hitaasti, mutta en haluaisikaan satalasissa 2o2o:hon noin isolla koiralla, katsotaan sitten joskus, miten Aata voidaan nopeuttaa - jos siihen on syytä. Manun vauhti on muuten kyllä aivan super, saa sitten nähdä miten rimakorkeuden tappiintuessa sen hyppytekniikka ja voima riittää ja miten se verottaa vauhtia. Manu pääseekin Lisan sijasta marraskuussa Vapun koulutukseen - saadaan ehkä juuri ne puuttuvat palaset sieltä :)

Treenattavaa Aalla on siis vielä minun reilussa etenemisessä sekä jättäytymisessä reilusti taakse. Sivuetäisyyskin useammalla metrillä toimii jo myös - vautsi! Oikeasti :) Tällaista harppauksin etenemistä, siis tekniikassa ja taidoissa, radan lukemisessa jne, tuskin voisi koskaan kuvitellakaan terrierin kanssa, tai ainakin se on harva terrieri se.

Mutta saako tällaisia kirjoittaa? Siis onko reilua sanoa, että joku toinen rotu vaan on jossakin parempi kuin toinen? Tai siis, tietenkin on. Mutta en tarkoita tätä sillä, ettenkö tykkäisi terrieriagilitysta, tykkään siitä kovasti, enkä edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että bc-agility olisi kivempaa, mutta on se taitava ja nopea tuo Manu. Ehkä siinä tekemisen mielekkyydessä vaikuttaakin isolta osaltaan se, että ne onnistumisen tunteet monen hikisen toiston ja yrityksen ja "miten tää nyt tän hoksais" - pohdinnan jälkeen on taatusti palkitsevampaa itselle. ("JES! Siis NYT se hokas!"). Tykkään siis ehkä enemmän käyttää omaa, enkä niinkään koiran päätä ;) 

Katsotaan sitten siinä vaiheessa uudelleen kun ja jos saan tuosta bc:stä joskus toimivan kisakoiran, miten kisaterrieriä ja kisabortsua voisi verrata toisiinsa. Mielenkiintoista!

Mutta takaisin treenianalyysiin. Ratapätkällä Manu siis teki jopa viimeisenä esteenä olevan Aan "täydestä ratavauhdista", mutta tietenkin edellä oli juurikin tuo hypyltä kääntyminen, jolloin Manu joutui kiihdyttämään Aalle ihan nollasta - joten se oli toki isosti helpottava tekijä. Mutta kun ajattelee, että ollaan Manun kanssa otettu ratapätkää ensimmäisen ja viimeisen kerran maaliskuussa, niin näin se vaan osaa ja hakee jo. Ihmeellistä. Se on taitava poika ja minä rakastan erityisesti sen moottoria :) Toivottavasti en saa koskaan hillittyä sen vauhtia, vaan kaikki treenit tehtäisiin aina yhtä lujaa. Ensi kerralta filmiä.

Mutta sitten jäähkälenkillä Manu oksensi. :( Se syö ruohoa aika paljon ja nytkin treeneissä ehti imuuttamaan useampia korsia aina kun siirtelin esteitä tai mietin ohjausta. Oksennus oli suurimmalta osalta vettä, mutta se sisälsi myös vielä joitain kokonaisia nappuloitakin aamuruoalta. Ehkä vika oli siinä, että treenautin liian pian ruoan annon jälkeen, vaikka teoriassa näin ei olisi pitänyt kyllä olla. Mahavaivoja sillä on joka tapauksessa, ruohonsyönnin ja ilmavaivojen sekä jopa ulostamisongelmien perusteella. Siis lieviä vaikeuksia ponnistamisessa.

Lisäksi Lisa kipuilee anaalien vuoksi :( Olen koettanut saada tälle päivälle jo lääkäriaikaa, mutta huomiselle taitaa mennä. Annoin sille kipulääkettä ja toivon, että rauhoittuu...

Tuntuu taas kyllä siltä, että kyllä ei nappulat vaan ole koiranruokaa, ja jos niiden takia joutuu koirat kärsimään niin ne saa mennä menojaan. Ja olkoonkin vaikka kuinka hankalaa tällaiselle tuuliviirille laittaa se pakasteruoka ja muistaa kaikki lisät ja ravinteet, niin siihen on vaan taivuttava, jos se on ratkaisu näihin ongelmiin. Tykkäsin kovasti raakaruoasta, mutta se nappulan helppous ja lauman kasvaminen on sitten saanut meidät siirtymään nappulaan, niin että se on jotain päiviä viikossa myös ainoa ruoka jota ne saavat, ilman lihalisiäkään. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin Lisa oireilee anaalejaan, olen saanut ne hyvin itse pidettyä kurissa.

Mutta joo. Igsy taas on sitten ihan oma lukunsa taas. Tuntuu, ettei sekään ole kivuton. Fysioterapiaan lokakuun alussa sen kanssa.

Pam sanoo ovi

Pitäisi kovasti jolla olla tekemässä töitä, mutta jos pikapikanopsaa pikkuisen vaan tänne!! Ei minulla ole kyllä asiaakaan, pikkuisen vaan.

Igsy oli meidän kanssa lomailemassa mummilassa viikon verran. Se tulee hyvin toimeen Lukas-vanhuksen kanssa, niin kyllä Lisakin, mutta arvelimme, että Lisa aiheuttaa täällä vähemmän hässäkkää poikien kanssa. Lisäksi Igsylla alkoi juoksut pian Sotkamoon saavuttuamme, joista Lukas ei ollut moksiskaan, joten valinta oli hyvä!

Nyt pojat ovat taas pikkupuolella ja meille on tulossa vielä tuttu rotikkauroskin hoitoon to-su, sinne poikien kanssa - tai katsotaan nyt miten järjestellään, ehkä Igsy onkin se, joka pääsee vähäksi aikaa "kennelolosuhteisiin" yläkertaan, koska osaa olla mainiosti myös yksin.

Igsyn kanssa ollaan naksuteltu kahtena päivänä ovien sulkemista - olen miettinyt mikä niissä ovien sulkemisessa on se juttu - onko se vain yleistä temputtelua, vai onko siinä joku kikka esim. agilityn kannalta, ja tulin sitten siihen lopputulemaan, että jos suljettava ovi tai kaapinovi myös paukahtaa sen lisäksi että se "lipeää" tassujen alta, on se verrattavissa keinun suoritukseen, vai eikö?

Ei näin!
Nimittäin kuva on lavastettu. Igsy oli jo nukkumassa kun menin laatikolle (toki se nousi ylös ja tuli perässä kun keittiöön mentiin) kamera kädessä avasin sen ja odotin reaktiota - ei kovin innokasta tekemistä!

"No jos tästä jotain saa... vaikka mahakin on kyllä jo täynnä."

Igsystä nyt tuskin agilitykoiraa tulee, mutta ovien sulkeminen - tai oikeammin naksuttelu yleensä - on siitä niin riemukasta, että menee aivan täydestä treenistä :) Se on niin innoissaan että häntä vain vilkkaa ja se hyppii niillä sijoillaan, ehdottaa kaikkea mahdollista, kun vain istun alas naksu kädessä (joo, video olisi varmasti kiva). Joskus tulee tenkkapoo, se käy maate, melkein tärisee ja heiluttaa häntää aivan kamalasti, teputtaa jaloilla tai ryömii takaperin ja onpa kerran haukkumallakin koettanyt saada jotain tapahtumaan :D Mutta kahdesta naksuttelukerrasta samana päivänä n. 15min tauolla se oppi tönäisemaan oven kiinni, joten se on nopsaa tuo naksuttelu, on jotenkin upea havaita se kehitys pään tahattomasta heilauksesta ensin haluttuun suuntaan, sitten pään pitämisestä siellä (oveen päin) vähän kauemmin, hetki kestää kun tassut alkaa noustaa ja lopulta innoissaan tönitään ovea kiinni aina kun mahdollisuus annetaan :)

Se vain että meidän ovet ei kolahda kun kaikissa on se hiljainen mekanismi, eikä ne pikkukoiran painosta aina mene edes kunnolla kiinni.

Nyt töihin. Käännöstöitä tällä kertaa :)

Jorellako vai eikö Jorella - kas siinä pulma

Lempipuuhia

Varmaan bloginkin kautta alkaa joillekin säännöllisemmin käyville lukijoille hahmottumaan miten "tuulella" näitä välillä kirjoittelen. Yleensä hyvällä tuulella onneksi, mutta tarkoitan siis mielipiteiden, näkökantojen ja suunnitelmien vaihtelua, jota tapahtuu aika paljon oikeassa elämässänikin, eikä vain täällä blogissa.

Olen herkästi inspiroituva ja menen monessa asiassa fiiliksellä. Siivoan kun on inspis, kirjoitan kun on inspis, treenaan kun on inspis (koskee siis omia treenejä), piirrän kun on inspis... Toisin sanottuna, tarvitsen työhöni intohimoa! Ja tähän liittyen teen myös aina johtopäätöksiä, suunnitelmia ja päätöksiä, sen mukaan kuin miltä sillä hetkellä tuntuu tai tuntuu hyvältä. Voisi luulla, että sellainen elämä on pidemmän päälle hankalaa, mutta olen myös hyvin innovatiivinen ja luova, aikaansaava silloin kun teen mielekästä hommaa ja innostan herkästi muutkin töihin... On siinä tietenkin haittapuolensakin mennä niin fiiliksellä koko ajan, mutta haluan ajatella, että meitäkin tuuliviirejäkin tarvitaan... Muuten sitä vaan masentuu.

Nyt on siis kyse eilisestä iloisesta postauksesta kun olen taas "tekemässä Joresta agilitykoiraa". Vaikka itseasiassa - minähän en ollut tekemässä siitä agilitykoiraa. Enkä taida olla tosissani edelleenkään (vaikka koskaan ei pidä sanoa ei koskaan!), mutta treenatahan aina voi.

Viimeksi nimittäin Joren agilityuraa pohdiskellessani oli jättänyt sen haaveen jälleen kerran sikseen -onnekseni koira ei ymmärrä mielipiteideni vaihtumisia, vaan on aivan tyytyväinen jokaiseen treeniin ja metsälenkiin, teinpä sen missä vain ja millä tavoitteella tahansa, taikka sitten aivan tavoitteettomasti. Tai no, tavoite treenissä on AINA - että siitä tulee hyvä mieli molemmille :)

Viime vuonnahan me koetettiin Joren kanssa käydä ihan ryhmätreeneissä ja muutaman kerran hallilla muutenkin. Se meni treeneissä aivan löysälle vatsastaan. Jopa niin, että se kerran sotki itsensä häkissä odottaessaan, jos en aivan väärin muista. Ja vatsa pysyi löysällä monta päivää. Siis sen stressiherkkyys ilmeni niin kamalalla tavalla sellaisessa kiihdyttävässä, odottavassa tilassa. Voi toki olla, että sillä oli joku pöpö lisäksi häiritsemässä tai se jostain syystä oli tuolloin normaalia hermostuneempi. Lisäksi tuntuu, mitä enemmän sitä kotona huomioin, otan treeneihin ja touhuan sen kanssa, sitä enemmän se alkaa räyhäämään muille, koettaa pomottaa Lisaa, kiihtyy pienestä ja koheltaa muutenkin enemmän (haukkuu ulos mennessään, hyppii ja läähättää, siis innostuu herkästä).

Vastikään alkukesästä olin Joresta todella huolissani, tuntui että se oli kuin äärimmilleen kiristetty jousi, dynamiitin pätkä jonka lanka oli jo sytytetty. Siihen oli lätkitty leimoja joissa luki "RÄJÄHTÄMISVAARA!" ja "KORKEA JÄNNITE!". Se oli silloin vähän ennen Lisan juoksuja ja sittenhän pojat laitettiinkin karanteeniin juoksujen ajaksi.

Mutta nyt Jore on itseasiassa ollut aivan upea pitkän aikaa - aina Lisan juoksujen vuoksi eristämisen jälkeen. Tuumattiin, että se mahtoi toimia eräänlaisena "jääkautena" Jorelle, joka ei sen jälkeen ole murissut lapsille, se on työntynyt Esan syliin rapsuteltavaksi, jopa leikkinyt Esan kanssa! Kunnes nyt taas, kun olen alkanut himpan enempi kiinnittää siihen huomiota, on kyräilyt ehkä jonkin verran voimistuneet, ei pahastikaan, mutta selkeästi minusta taas enemmän kuin muutama viikko sitten.

Sekin voi tosin vaikuttaa, että Igsy mahtaa olla tekemässä vuorostaan juoksuja. Jorella oli tovi kun se ei merkkaillut ollenkaan sisällä (juoksut saa aina sen aikaan) mutta nyt taas muutaman kerran on sen tehnyt. Joten kaiken syypää voi tosiaan olla myös juoksut. Ehkä elämä Joren kanssa onkin siksi ollut sellaista vuoristorataa, koska se menee täysin tuoksujen kuljeteltavana, välillä se on ihana, välillä kamala.

Teen myös varmasti jotain väärin. Ehkä ei kestäisi ottaa sitä syliin ja paijailla ollenkaan (se vaan nauttii siitä ja minä kans, se on ihana sylikoira - KRHM. Tarkoitan siis t-y-ö-k-o-i-r-a), vaan aina vaatia se hyvä käytös sisällä - olen ainoa jota vasten Jore hyppii innoissaan, ihan muuten vaan ja yleensä minä annan sen ja jopa rohkaisen rapsuttelemalla ja tervehtimällä iloisesti vastaan (koska se on niin lutunen - KRHM. Tarkoitan siis j-ä-m-ä-k-k-ä terrieriuros) ja ottaa se nyt hanskaan, kun se ei ole mennyt vielä hallitsemattomaksi taas, ja kunnon käsittelyyn ne uloslähdötl. Tehdäänkö niistä nyt sitten vaikka aamuruokailut, että nappulaa sataa suuhun joka kerta kun mennään ulos? Vain ärähtää sille joka kerta kun meinaa kiihtyä. Molemmat toimii, omalla tavallaan...

Olen vain todella surkea toteuttamaan tällaisia säännöllisesti tehtäviä koulutuksellisia juttuja (osaan kyllä ärähtelyn). Sen takia meidän huonekasvitkin, jotka kyllä kummasti pysyvät hengissä, näyttävät kamalilta, koska en muista säännöllisesti kastella niitä. Lapset on helppoja kun ne aina sanoo, että on nälkä, pissittää jne. Jos laittelisin nappula-astioita sinne tänne ulko-oven lähelle, että niitä tulisi aina napattua käteen.. Jaa, ehkä tätä ajatusta pitää vielä kehittää.

Jorehan on aina ollut samanlainen, mutta se ei ole haitannut, paljoa. Siinä vaiheessa sitten kun hoksaa, että se haittaa ehkä koiraa itseään, että se on sellainen kuin se on, niin pitäisikin yhtäkkiä puuttua asiaan. Toki tässä vaiheessa puuttuminen on aikaavievää ja työlästä muutenkin, mutta koiran kannalta tehtävä, jos haluaa sen pysyvän terveenä vielä monta vuotta. Kaikkihan me tiedetään miten stressi lyhentää elinikää.

Jorea kuvastaa hienosti sekin, miten kaikessa kiihkoilussaan ja uusien tilanteiden tuomassa stressissäkin  se esimerkiksi vastikään metsälenkille lähtiessä ja auton häkkitilanpuutteessa asettui aivan ilman ongelmia, kiinnipitelemättä autossa pelkääjän paikan jalkatilaan ja parin minuutin kuluttua veteli täysin sikeitä siellä. Siis ilman että pelkääjänpaikalla istui edes ketään. Meillä kun nartut eivät ole pysyneet jalkatilassa, vaikka joku piteleekin niitä siellä koko ajan ;)

Tässä myös todiste että lasten seuraa kestetään korvat ihan pystyssä ja iloisena, ei tämä aina ole ollut itsestäänselvyys. Puhelimeen tallentuneessa kuvassa Jore itse asiassa istui lasten välissäkin aivan tyytyväisenä, joten on se todella ollut rennompi nyt, enkä oikein keksi muuta syytä siihen kuin ns. eristyksiin joutuminen :/

Mutta mutta.. En minä nyt tässä oikein mihinkään johtopäätökseen päässyt. Me nyt jotain. Ja aletaan jollekin. Aina ei vaan ole selvät sävelet. Jos kovinkaan usein.

Terve tuontikoira

Jore näkyy nyt myös jalostustietokannassa, tosin kummasti niin, että Foxylle on merkattu kaksi pentuetta yhden sijaan. Ei sillä nyt käytännön merkitystä kai ole.

Katselin sitten velipoika Aapon tuloksia samalla. Aapohan on aloittanut todella reippaasti kisauransa tänä kesänä ja rohkeus ja yhteistyö on jokaisen kisastartin myötä vain kasvanut, menoa on ollut upea katsella, kasvattajana sitä aivan "ratkeilee" liikutuksesta, on siinä ollut tekemistä! :)

Vertaan usein minun ja Joren harrasteluyrityksiä Annen ja Aapon yhteistyöhön ja paljon meissä on samaakin lähtökohtaisesti, en ole oikein luottanut Joreen ja luottamushan kasvaisi vain vähän kerrassaan ja kovalla työllä ja yhdessä tekemällä. Siis työllä, jota me ei olla tehty, mutta joka oikein paistaa nykyisin Annen ja Aapon tekemisessä, miten luottamusta jo on startata erilaisilla kentillä ja uusissa ympäristöissä. Upeasti heillä on siis todella mennyt :)

Vaikka monet jutut erilaisia onkin, Aapon ja Annen kisaura muistuttaa minua niin paljon Foxyn ja minun aloituksesta, kun ne nollaradat oli niin monesti niin lähellä eikä sitten kuitenkaan! Usein startit meni ihan sähläämiseksi ja minä reppana usein jopa itkukurkussa Esalle selvitin jotain ratakiemuroita, kun pettymys oli välillä niin karvas. Joillakin pettymys näkyy enemmän sisuuntumisena, ehkä kätevämpi niin :D Mutta se pettymys siis, kun ei jotenkin osannut olla niin hyvä kuin koira oli, meillä se oli sitä. Ja se minua harmitti eniten. Ajattelin - ja ajattelen edelleen - liikaa sitä mitä muut meistä ajattelevat. Foxyllehan minä olin juuri niin hyvä kuin pitikin, meillä oli hauskaa, se oli se juttu. Ei sitä itkettänyt koskaan kisaratojen jälkeen, aina vain nauratti! Lisan kanssa onkin jo osannut ottaa rennommin, ja Foxynkin kanssa äkkiä oppi siihen, että lajista tulee aina vain nauttia, sattuipa tielle mitä tahansa - ainakin niin kauan, kun kisakaveri pysyy terveenä.

--

Esa on tuuminut mitä hyötyä on kirjata koira Suomeen, mutta eihän sitä tiedä jos aletaan vaikka starttailemaan ja sitten vaikka arvokisoihinkin joskus ;) Jore on hieno agimenijä ja nyt kun se on kuvattu päällisin puolin terveeksikin, niin mikäs tässä ja kesääkin jatkuu. ;)

Otettiin juuri pysäytyskontaktitreeniä pihalla. Hienosti meni :) Manukin sai osansa aamusta, mutta akku oli silloin loppu, hienosti meni Manukin! Otettiin namietupalkalla tällä kertaa, paljon hillitympää menoa ja keskittyneempää. Otin sitten lelun taskuun mutta se meni heti aika lailla sen lelun kyttäilyksi sitten vaan, vaikka koetinkin käyttää sitä megapalkkana hyvin menneen namille vapautuksen jälkeen.

Terveystuloksia ja hiven nostalgiaa

Igsyn terveystulokset saapuivat, joten on edes jotain iloista raportoitavaa: lonkat A/A ja LTV0 :) Vaikkei siitä nyt semmoiseksi harrastuskoiraksi ole siltikään. Joren lonkkatulokset odottaa siellä jossain edelleen, kun en ehtinyt / saanut maksaa niitä Omakoirassa, ihme että se LTV lausunto tuli niin nopeasti.

MUOKSISTA 9.9. Joren lonkat lausuttu B/B! :)

Joren Suomeen rekisteröintikin on vireillään, kuten aiemmin mainitsinkin, joten Aapo saa pian velupojan komeilemaan viereensä ja Foxyn kaikki jälkeläiset, tosin ei toisessa polvessa, ovat sitten Suomeen rekisteröityjä.

Katselin eilen illalla vanhoja videoita Lisasta. Oi hurja - tuntuu, että siitä on jo ikuisuus! Ihana Lisa, Ihana Foxy. Rommikin siellä löhöää :)

Voihan tassu!

Eilen oltiin hyvissä ajoin kisapaikalla ja lähdettiin lämmittelemään Lisan kanssa kun maksit alkoivat, järjestys suosi kerrankin minejä, medi-maksi-mini :) Kuitenkin lenkiltä palatessa Lisa yhtäkkiä pysähtyi ja nuoli tassuaan. Sen jälkeen se ontui muutaman askeleen. Voi p****.

Kurkkasin tassuun ja siellä pikkuinen vekki anturassa vuosi verta. :( Ei verta tullut tuoreeltaankaan kovin paljon - se värjäsi vain osan pikkuanturasta, mutta pelkäsin, että jos sisään oli vaikka jäänyt lasinsiru. Anturahaavat muutenkin paranevat niin hankalasti ja kisaradalla tassu joutuu kyllä melkoiselle rasitukselle, olipa kentän pohja millainen tahansa. Minulle kun ehdotettiin myös mahdollisesti vielä kisaamista, kun oli niin mitätön haava.

Mutta ilmoitin meidät poissaoleviksi ja jätettiin kisat väliin.

Lisa ontui ehkä hyvin lievästi vielä kisapaikalla, laitoin sen hetimiten autoon, kun olin esitellyt haavaa kisajärjestäjille, mutta sen jälkeen ei enää aristusta ole ollut havaittavissa. Tänä aamuna vielä ronkin haavaa jonkin verran, ja se tiristi pikkuisen nestettä / verta. toivon, ettei mitään ole jäänyt sinne sisään, ei Lisa anturan painelusta kyllä kamalasti tykännyt.

Haava on niin pieni, ettei sitä saa raotettua auki ja veri/nestepisara joka siitä nousee on sekin minimaalinen. Mutta lepäillään nyt pari päivää ja toivotaan, että paranee nopsaa ja hyvin ja reaktioni olisi vain hätävarjelun liioittelua :)

Oh Dear - Agility contacts...

Lisa oli eilen mukana autossa odottelemassa alkeiskurssin ajan ja tehtiin sen kanssa sitten nopeasti tekaistua rataa. Ajatuksena oli erityisesti vahvistaa puomin alastuloa muualla kuin kotiympäristössä (ja myös putkisyötöllä) ja kai se treeni ihan asiansa ajoi. Höntsäilin ensin ja päästin puomille jossa kävi ilmi, että Lisalle on puomin alastulo tällä hetkellä ihan yhtä epäselvä sekä treeneissä että kisoissa. Hohhoijaa.. ei sitä kai vaan osaa opettaa mitään yhteäisenä ja johdonmukaisena. :/ Eli se loikki alastuloa kohti, paukutti minulle ja kerran tai kahdesti täysin hyppäsi alastulon epävarmuuttaan. Ei mitään päämäärätietoista etenemistä puomin loppuun - todellakaan!

Voitaisiin kotona nyt vahvistaa kiipee -käskyä niin että Lisa on valmiiksi puomin alastulolla, edessä etupalkka ja palkka ja vapautus oikeasta asennosta.

Ja tehtiin ihan kokonaista rataa siis, se oli jotakuinkin tällainen. Hauskimmat kohdat varmaan 8-11 jossa sai ihanasti spurttailla tuonne keppiväli vientiin, nyt harmittaa, etten muistanut ollenkaan kokeilla antaa koiralle mahdollisuutta itse hakea väliä, se spurttailu oli niin kivaa, että vein Lisan joka kerta.

Lopussa pujottelulle jättö niin että sain ohjattua 16 esteen, kesti hyvin sen verran kuin uskalsin irrottautua :)

Estevälit ovat tarkoituksella vähän ahtaat, väljemmillä pätkillä välissä oli vielä aika liuta hämyesteitäkin. Tämmöistä se on kun tekee rataa ilman suunnitelmaa sen pohjalta mitä kentällä on valmiina! Mutta tärkein tuli toteutetuksi, samoin noita pujottelukikkoja testattua.

Huomenna käydään kisaamassa Torniossa. Ensi viikolla koetan ehtiä tavisviikkotreeneihin, toivottavasti sinne on muitakin tulossa, seuraavalla viikolla jää väliin. Mutta josko sitten, toivoakseni saataisiin kentälle myös valaistus, että tulisi koko lokakuuta aivan lomailtua.

Tuliaiset Oulusta

Igsyn kauniista luustosta käytiin siis jälleen ottamassa monta valokuvaa ja kaikki näytti samalta kuin ennenkin. Selitystä pomputtamiselle ei siis löytynyt rakenteesta - tai oikeastaan löytyi, sillä ell valitettavasti arveli sen voivan olla hermostollista :( Eli mahdollisesti juurikin noista nikamamuutoksista johtuvaa, mikäli selkäydin onkin siellä pinteessä jossain ja alkanut oireilemaan kasvun loputtua ja luuston saavutettua lopullisen muotonsa. Jonkin verran silloittumaakin näkyi noissa epämuodostuneissa nikamissa, eli Th7-9 ovat Igsyllä ne hemivertebrat.

Igsy on seuraavaksi menossa fyssarille, jolta haetaan kuntoutusohjetta ja toivotaan todella, että se tehoaisi tähän vaivaan! Kipulääkettä annetaan nyt kuurina muutama päivä ja toivotaan, ettei tuo liikuntakyvyttömyys ainakaan uusisi. Seuraavat kolme viikkoa hihnalenkkiä ravissa.

Laitettiin samalla LTV ja lonkkalausunnot vetämään, olisi kyllä samalla voinut ottaa sen VA-lausunnonkin, mutta jotenkin ajattelin, että jos sen sitten 2 vuoden iässä kun spondyloosilausunnonkin saa? Mutta turhaanpa sitä enää miettii olisiko pitänyt, kotona jo ollaan! Tuleepa sentään muutamat tulokset virallisena jo nyt, loput sitten ensi kesänä.

Tällaista täällä... Mietin aina auttamatta pahinta mahdollista, mutta toivon koko sydämestä, että liikunta olisi palautettavissa vielä normaaliksi kuntouttamalla ja koira voisi elää kivuttomasti.

Mukava päivä

Mukava, vaikkakin hieman raskas päivä koirahieronnan merkeissä nyt takana, paljon tässä täytyy auton ratissa istua, kun asuu vähän liian kaukana kaikesta. Täytyy kyllä silti kiitellä onneaan elämässä, että tällaista työtä saa tehdä, ja toivottavasti vielä pitkän aikaa, sillä halu kehittyä on hirmuinen!!

Huomenna aamusta kukon laulun aikaan lähdetään Igsyn kanssa pitkästä aikaa Ouluun klinikalle. Ehkä se olisi pitänyt viedä jo aiemmin, mutta ollaan nyt tehty kuten oli puhetta ollut lääkärin kanssa. Igsy on taas tiistain jälkeen voinut ja kulkenut aivan samaan tapaan kuin ennenkin, enkä ole antanut sen jälkeen kipulääkettä. Tänään kotiin tultuani sitä ja Manua ei meinannut oikein millään saada rauhoittumaan kun olisivat vain koko ajan halunneet painia ja peuhata :)

--

Manun pentuesisaruksista on kaikki urokset nyt kuvattu ja tulokset on aika upeita, A/A:ta neljällä, yhdellä A/B ja Manulla se LTV1, muutoin nollia täynnä kaikki tutkitut osat :)

Pentuja maailmalle laittaneena tiedän, miten ihana on kuulla harrastuksissa menestyneistä / tai ihan vaan harrastavista, näyttelytuloksista ja ihan mistä tahansa oikeastaan, kaikki kuulumiset ovat kullanarvoisia! Siksipä olenkin  nyt käynyt ensimmäistä kertaa elämässäni tutustumassa toko-kisakalenteriin - ei sillä, että kisoihin aivan olisi vielä asiaa, mutta on varmasti joskus!:)  Joten hyvähän se on tutustua etukäteen!

Ja koska syksyn suunnitelmat eivät olleetkaan aivan niin lennokkaita kuten alunperin kesällä suunniteltiin, Manu lähtisikin ensimmäisiin virallisiin näytelmiinsä Seinäjoelle, jonne olen nyt päättänyt raahata ainakin Esan, lastenhoito pitää varmaan järjestää vielä jotenkin. Ja siis Manun myös tietenkin. Hah hah. Jos Igsy vain olisi kunnossa, niin veisin senkin kehään, mutta en nyt elättele liikaa toiveita sen suhteen :( Lisakin tekisi mieli viedä, mutta siinä nyt ei ole paljon järkeä eikä ole rahaakaan käyttää joka sesseä kunhan vaan huvin vuoksi.

Mutta nyt nopsaa nukkumaan, tähän loppuun vielä kisaradat viikon takaa pm:istä.

Terveystuloksista

Manun lonkka- ja kyynärkuvienkin lausunnot saapuivat tänään 0/0 ja A/A tuloksin. Joten oikein mukavaa!

Olen miettinyt ja tutkinut tuota LTV1 lausuntoa. Tämä LTV1 tarkoittaa nyt sitä, että Manun ristiluun harjanne on yhtenäisen harjanteen sijaan osittainen, eli harjanne puuttuu osittain. En tiedä tarkemmin mikä Manun tila on, kuvissa näyttää siltä, että ristiluun harjanteesta puuttuu noin 2/3 osaa kraniaaliselta puolelta ja se olisi normaali kaudaalisesti. Voi myös olla että nikaman kraniaalisessa päässä olisi pikkuinen nysty harjannetta jäljellä, sitä en maallikkon silmillä tarkasti erota. Nykyisin ilmeisesti myös luokitellaan kaikenlaiset harjannemuutokset samaksi jakautuneeksi keskiharjanteeksi (?), ja onko sitten noissa harjannemuutoksissa miten erilaisia yleensäkään - luulisi kyllä, että jokainen muutos on omanlaisensa, kuten jokainen koirakin. Ja jos harjanteen jakautuminen on oikein "rajua" voiko se oireilla pahemmin vai voiko vakavempia muutoksia välttämättä edes nähdä muuten kuin magneettikuvissa. Toki koiran oireethan ne mahtavat kertoa siitä, miten vakava mikäkin muutos on.

EDIT* Kennelliitto sanoo: LTV1-lausunto annetaan myös, jos keskiharjanteen 1. osa on puutteellisesti kehittynyt. Ristiluun runko-osa on aina normaalisti luutunut. Lähde.

Keväällä joskus hermoilin siitä Manun nikamavälien "kuopasta" alaselässä, joka varmaan juuri johtuu tästä puuttuvasta osasta ristiluussa ja mietin myös voisiko sillä olla jotain hermostollisia ongelmia huonon karvankasvun perusteella. Nimenomaan ristiluun ensimmäisen nikaman kautta kulkee tärkeitä hermoja pitkin koiran takareittä ja myös pitkin häntää, ja nämä ovat juuri ne alueet, jotka Manulla on kikkurakarvalla.

Se vain että tällaista kikkurakarvaa on tosiaan myös oikeasti muillakin bortsuilla, ilman LTV vikojakin, joten nämä ovat ihan täysiä spekulointeja - suokaa anteeksi! :) Mutta minua vain kiinnostaa kamalasti kaikki koirien rakenteessa ja anatomiassa ja tykkään miettiä "entä jos..." Arvelinkin nyt kokeilla Manulle kraniosakraaliterapia-kuuria, jossa nikamia käsitellään kevyesti "hieromalla" ja sillä tavalla voidaan laukaista hermopinteitä nikamien välissä ja samalla virkistetään verenkiertoa raajoissa ja muualla kropassa. Ei se ainakaan haittaa tee. Tänään aloitin ja Manu tykkäsi. Potki hieman oikean takajalan varpaita käsiteltäessä ja myös reagoi ensimmäisellä kerralla ristiluun alueella, S2-3. Loput käsittelyt sujuivat hyvin.

Manusta on myös nyt tullut minun ihan oma koira, siellä se komeilee Koira.netissä terveystulosten rinnalla. Joren rekisteröintipaperit laitoin myös eteenpäin Kennelliitolle, niissä mahtaa mennä joku tovi ennen kuin ehtivät Koiranettiin asti. Muistan vieläkin miten Foxyn rekisteröinti Suomeen kesti 8 kuukautta, mutta ajat ovat toki noista kovasti muuttuneet!

Me kuitenkin tehdään nyt treeniä sillä periaatteella että koira on terve. Ja pidetään sitä silmällä samalla. Jatketaan tottishommilla ja katsellaan jos sen agilityn kanssa aloitellaan tässä joskus myöhemmin kun siltä alkaa tuntumaan

--

Miksi pohdin näitä terveysasioita niin läpikotaisesti.

Tästä päästään taas siihen samaan vanhaan. Koira ei osaa s a n o a, jos se on jostain kipeä. Se ei välttämättä edes näytä sitä ollenkaan - ainakaan perinteisin keinoin - tai omistaja ei vain sitä huomaa. Joten tykkään että parempi on pelätä pahinta ja toivoa parasta ja ottaa k a i k k i huomioon koiran kanssa treenatessa ja touhutessa. Jokainen hidas makuullemeno, jokainen muriseva hyppy, jokainen vajaaksi jäänyt venyttely ja jokainen vinkki siitä, ettei työnteko olisikaan tänään niin kivaa - sille todennäköisesti on jokin syy ja on omistajan tehtävä selvittää se tai viedä asia selvitettäväksi jos se toistuu tai jatkuu.

Ja koska vieläkin ollaan lapsen kengissä monen asian suhteen kun kyseessä on koirien terveys ja varsinkin se, että hoito aloitettaisiin ajoissa tai heti ensimmäisistä oireita, ei ole minusta liioiteltua kytätä joka karvaa ;) mutta edelleen, tee se niin ettei koirasi huomaa!! Kuka tahansa stressaantuisi jo pelkästä liiallisesta kyttäämisestä. :)

Näistä kirjoituksista voi sitä paitsi aina joku oppia, siksi koetan aina mahdollisimman rehellisesti kertoa kaiken sairasteluista ja sairuksista (ja lisäksi maustan juttuja omilla pohdinnoilla..). Nytkin varmasti löytyy joku LTV1 lausunnon saanut joka googlettaa ja etsii kohtalotovereita. Ei täältä ehkä apua löydy, mutta jonkinlaista vertaistukea se on silti :)

Tsemppiä koiraharrastuksiin, se ei aina ole aivan helppoa.

Univet kutsuu jälleen

Lämpimällä terassilla lepuuttamassa kipeää jalkaa

Tasapuolisuuden nimissä päivitys Igsystäkin...

:(

Ei ole siis hieronnat eikä nikamalukkojen availut eikä venyttelyt auttaneet. Igsyn jalan pomputtelu on jatkunut edelleen yhtä pahana ja tänään lenkillä kannoin sen kotiin kun se ei enää kävellyt...

Ouluun sain ajan perjantaiaamulle ja kipulääkettä annoin, puoli tuntia se ehti vaikuttaa ja nyt neiti taas kävelee kuten ennenkin. Nyt lenkkeilyt minimiin ja toivotaan, että Oulussa löytäisivät syyn pomputteluun.

Kuvat

Eilen aurinko paistoi niin kauniisti, että kamerahan se oli napattava mukaan ulos ja näpsiä kuvia. Oma piha ei riittänyt (kun Manu keskittyi vain pureskeluun), joten käytiin sitten metsäilemässäkin vielä.

Manun top-lelu - ulkona lahonnut lastenjakkara

Annoin sen vaan louskuttaa... Tietenkään pitkällä tähtäimellä ei niin kannattavaa.

Mutta oli se sitten nätistikin kun pyysin.

Lisa on aina (melkein) nätisti.

Ihana lahojakkara!

Pääsi vielä uimaankin

Lisan härnäämistä

Harmi, että tämä jäi näin pieneksi, mutta edeltävä jatkuu.

Rankat kuvaussessiot vaatii veronsa...

Syyskuun tunnelmat

Niin on syksy saapunut ihan kirjaimellisesti.

Tänään on myös Joren ja Aapon nelivuotissyntymäpäivä :´)

Ruusunpunaisena muistan tuon päivän. Miten rakkaita palleroita silloin syntyikään! Rakastavat ajatukset lähetän myös Foxyn esikoiselle, sille niskalappuiselle pojalle, joka on nyt tuolla jossain... Sen pojan meinaa joskus unohtaa, kun se ehti ilahduttaa meitä vain niin vähän aikaa... Vaikka yhden yhtä kuvaakaan ei ehditty ottaa, muistan sen silti yhtä elävästi mustine päämerkkeineen ja niskalappuineen, hännän tyvessäkin oli täplä ♥

Onnea molemmille rakkaille pojille! ♥

Usein kyllä ikävöin pentulaatikkoaikaa, on se vain jotenkin niin ihanaa!!

Ja usein ikävöin myös noiden kolmen pojan äitiä Foxya ♥

--

Syntymäpäivän kunniaksi Joren selkälausunto tuli tänään (ei näy jalostustietokannassa, koska rekisteröinti Suomeen uupuu vielä) ja Joren selkä on lausuttu terveeksi sekä välimuotoisen lanneristinikaman että spondyloosin osalta (LTV0 & SP0). Sen viimoinen lannenikama on ehkä hieman lyhyt, mutta siis kuitenkin luettavissa lannenikamaksi, eikä sakralisoituneeksi :)

Manun lausunto sen sijaan näkyy ja sen ristiluu on jakautunut, kuten arvelinkin kuvien perusteella. Eli Manulle lausunnoksi LTV1 jonka nykytietämyksen valossa arvellaan olevan "oireiltaan" samaa laatua kuin vaikkapa B:n lonkat, eli sen ei pitäisi oireilla tai vaikuttaa mihinkään. Jalostuskäytössä muun kuin LTV0 lausunnon saanutta koiraa ei kuitenkaan tulisi yhdistää kuin LTV0 koiraan. Joten kaikki toivoakseni siltä osin hyvin!! Lisää voi käydä lukemassa täällä.

Manu ei ikänsä puolesta vielä spondyloosi lausuntoa saanut, vaan sen voi saada vain 24kk täyttänyt koira. Joten kenties sitten kun olen rahoissani taas voin teettää siitä viralliset lausunnot koko rangan osalta jossa siis näkyy kaikki nikamaepämuodostumat sekä arvio spondyloosista. Mutta näin harrastelijan silmään ei myöskään nikamaepämuutoksia tahi spondyloosi ollut Manullakaan näkyvissä, ja kuvathan siitä otettiin aina tuonne lapojen tuntumaan asti.

Lonkat ja kyynärät maksoin vasta tänään, joten ne lausunnot ovat tulossa vielä.

Tässäpä ensimakua kuvista joita olen vasta muokkaamassa ja videoitakin olisi vaikka ja kuinka, oih voih!