perjantai 18. syyskuuta 2009

Ei edes mediumina, vaan ihan raakana, kiitos!

Nyt mennää toista päivää jo kun olemme aloittaneet raakaruokintaan siirtymisen. Nappulaa menee siis noin puolet annoksesta parin viikon ajan, lopussa varmaan jo vähän vähemmän. Naudanmassulaukkua ollaan nyt alussa annosteltu ja jauhelihaa illasta. Muutaman päivän päästä kokeillaan ekat oikeat luut, sitä ennen maistellaan kanansiipijauhetta. Oikein hyvin on maistunut, mikä nyt ei ole mikään yllätys ollutkaan, kakka kulkee ja kaikki ainakin näin päällisin puolin jees. Kaikki koirat pääsivät yhtä aikaa herkkujen makuun ;) Tämäkin uusi asia piti tietenkin tähän samaan sotkuun kehitellä, kun kerran koko vuosi ollut yhtä hässäkkää, niin sama se on opetella se vaippojen vaihto ja raakaruokinta samaan aikaan - siinä se menee missä kaikki muukin. Toivottavasti. Vielä ei ole depressiosta merkkejä, sormet ristissä ettei tulisikaan.

Tänään pitäisi saada Esa houkutelluksi tuolta tallilta käymään saaren suunnalla, jos vaikka illasta kun Carina on lähtenyt reissuun, nyt se on juuri päässyt syventymään tallimaailmansa saloihin. Esallahan on kovaan painetun kesän palkkana nyt ollut lomaa syyskuun alusta ja se jatkuu aina lokakuun loppuun. :) Että mikäs tässä meillä kummallakaan - tai koirilla sen koommin ollessa. Odotellaan että jotain tapahtuisi ja sillä aikaa lepäillään, kukin omalla tavallaan.

Onko Rommissa sitten havaittavissa jotain muutosta... noh. Nyt on taas niin vaikea arvioida, kun jotenkin sekoittaa sen mitä se oli joskus vaikka vuosi sitten, tai puoli vuotta sitten ja toki silläkin on erilaisia päiviä. Ja hoito on vasta aivan aluillaan, joskus lokakuun puolella on seuraava hoitokerta noihin selkävaivoihin liittyen ja siihen mennessä ollaan noita kuureja jatkettu jo jonkin aikaa. Mutta jos näin lyhyestä ajasta olisi pakko sanoa jotain - niin ei se ainakaan pahemmaksi ole mennyt :) Sellainen seikka on minusta muuttunut, kun joudumme herraa häkittämään yleensä aina, kun vieraita tulee ja meteli osaa sitten olla sen mukainen kun tällaista vääryyttä häntä kohtaan toteutetaan, että nyt tuota meteliä ei ole ollut. Eilenkin Esan isä kävi kylässä ja Rommi häkkeili kahdesti (kahvilla ja ruoalla) ja oli aivan hiljaa, istui tai nukkui.

Mutta kyllä taitaa olla liian varhaista sen kummempaa parantumista havainnoida, katsellaan nyt vielä ainakin toinen viikko perään.

Lisan juoksut ovat superrunsaat. Sekin varmasti vaikuttaa, ettei neiti osaa vielä oikein pitää itseään siistinä ja jos pöksyjä pitää hetken poissa, on tippaa siellä sun täällä. Mutta kyllä vaipat pitää pitää ihan eri tahtiin puhtaana kuin Foxyn juoksuillessa. Vähän on nuo juoksut aiheuttaneet pikkukoiralle pään vaivaa, esimerkiksi iltapuhteena toimitettavat ruoanodotukset ei meinaisi millään onnistua, kun vingututtaa, eikä pylly pysy lattiassa. Vähän kauemmin menee aikaa tässä operaatiossa nykyisin. Ja Rommiinhan nuo juoksut vaikuttavat luonnolisesti myös. Tärppipäivät on aikalailla käsillä, mutta tyrkytä ei Lisa itseään vielä, ehkä sitten niistä seuraavista juoksuista. Eihän Foxykaan vielä ensimmäisellä kerralla semmoista tajunnut.

torstai 17. syyskuuta 2009

Kuvat ja videot mätsäristä

En viitsi enää liittää niitä tuonne tekstin sekaan, kun jäävät sinne ihan huomaamattomiksi, joten uudella otsikolla siis. :) Yllättävän hyviä kuvia kännykälläkin olisi saanut, jos ei kuvattava kohde olisi aina ollut niin kaukana.

Tässä Lisa vielä terhakkaana, kun ei sen kummemmin alussa osannut kiinnittää muihin koiriin huomiota


















Tässä mennään kehää ekaa kertaa ympäri koko pikkupentuporukan kanssa - se oli aika tosi pelottavaa... pikku whippet siellä viipottaa, kun häntää ei näy! (äänet on aika rasittavat, varoituksena)



Tässä sitten poseerausharjoittelua, välillä piti päästä Esan syliin kun naapurikoira kävi liian tuttavalliseksi, mutta aika komeasti se osaa poseerata jo näin ensikertalaiseksi :) Äippä on kyllä niin ylpeä... harjoiteltu ei olla edes kovin paljon.
















Vähän lähempää - eikös vain seiso nätisti tämä neiti Näpsä! Herra Handlerikin on oikein edustavana. Taitaa olla eka kerta kehässä sitten teinivuosien... ;)

















Oma vuoro pöydällä

















Ja kävelykin luonnistuu jo huomattavasti hienommin!! :) Ensin kehässä yksin ja sitten koko porukan kanssa taas - eikä tunnu missään!!





Viimoiset poseeraukset, jaksoi vielä, kunnes se tuomarin silmä sattui kohdalle - kuinkas muutenkaan. Mutta ollaan kyllä iloisia, kun Lisa vielä säpäköityi loppua kohden ja kantoi häntänsä ylpeästi pystyssä niinkuin tositerrierin pitääkin! :)


maanantai 14. syyskuuta 2009

Rommin hoito 1. kerta 14.9.2009

Nyt on Oulun reissu takana ja minä ainakin olen aivan naatti... Rommissa ei vielä havaittavissa sen kummempaa muutosta. Heh. No juu, mutta siis Suvin kanssa juteltiin ihan vain ja ainoastaan Rommista ens alkuun reipas puoli tuntia ja Rommi sai silloin touhuilla huoneessa ja olla oma itsensä. Sitten nostettiin kissa - anteeksi koira pöydälle. Se rauhoittui siihen yllättävänkin hyvin.

Rommi tuli hierotuksi ja Suvi tutki noita kipeiksi epäilemiäni paikkoja kaiken muun ohella ja totesikin sitten, että selkänikamissa on pitkiltä pätkiltä jotain ongelmaa ja samoin siellä lonkkien alueella, olivatkohan S1 pisteitä? Ja näitä lähdetään sitten jatkossa hoitamaan. Rommi on siis aina jotensakin aristanut selkää, esim. taputettaessa ja siitä alunperin keksinkin että se voisi olla kipeä, sekä sitten se sen paljastava hyppytyyli takajalat koukussa. Ja kun joskus etsin ja löysin netistä artikkeleita koirien selkävioista ja sieltä sitten muutaman pikkuvinkin, millä voi varovasti testata onko selkä kunnossa, Rommi reagoi noihin pisteisiin heti, kun tytöt taas eivät. Esan ylipuhumisessa on sitten mennyt tämä aika tähän asti... :P Enkä ole oikein tiennyt minkä tai kenen puoleen asian kanssa kääntyä, tavalliselta eläinlääkäriltä kun ei apua saa vaan olisi lähdettävä etelään, joten näin lähdettiin tätä asiaa hoitamaan ainakin aluksi.

Saatiin muutamaa tippaa ja raetta myös homeopatian osalta, joilla hoidettaisiin tuollaista yliaktiivista hissuttelua sun sellaista mitä Rommi harrastaa. Iho-ongelmiakin pohdiskeltiin. Tänään on jo annettu ensimmäiset aineet. Vajaa viikko seurataan tarkasti mitä muutoksia koirassa tapahtuu ja ollaan Suviin yhteydessä ja sovitaan sitten jatkosta.

Ennen kotiin lähtöä haettiin alustavasti muutama kilo lihaista tavaraa Tassulan Puodista. Jos joku Kemi-Tornio-Haaparanta seudulta on luomuruokinnasta kiinnostunut, niin ehkä tulevaisuudessa olisi mahdollista saada kuljetustakin tähän suuntaan. Me ainakin lähdetään kokeilemaan...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Mätsäri

Esa pyörähti tänään Lisan kanssa kehässä, hih. Huomasin kyllä itse siellä kehän laidalla seistessäni kun välillä kyykin Lisaa moikkaamaan, että ei oikein se ylös nouseminen enää niinkään onnistunut, jos vaikka alas vielä pääsenkin... Ja onhan se jo aikakin Esan käväistä kehässä JOS vaikka joskus mennään kahden nartun kanssa yhtäaikaa kehään.

Kuvia on ja videotakin, puhelimella otettuna, mutta kaapelia ei ole vielä löytynyt, joten perästä tulee sitten täydennystä tekstiin. Alussa Lisa oli tyypillisesti koirapaljoudessa hyvin, hyvin arka. Saatiin se innostumaan pallon avulla, eikä se huomannutkaan että oli niin jännässä paikassa. Jossain vaiheessa ennen kehää typykkä oli taas ihan pissat housussa, eikä asiaa auttanut yhtään se, että Esa oli lähinnä sitä mieltä, ettei se kehtaa mennä semmoisen jänishousun kanssa kehään...

Pentukehässä oli vielä käytäntönä, että kaikki kolmetoista pikkupentua ahdettiin samaan pieneen kehään yhtäaikaa *huokaus* ja Lisan edessä ja perässä kiinni oli tietenkin muita koiria ja matkanteko sujui häntä koipien välissä eteen ja taakse vilkuillen.

Vuoroa odotettiin kehässä kauan... kymmenen koiran verran, kun oma numero oli 11. Eikä se Lisan olo tuntunut siitä kohenevan, häntä edelleen koipien välissä. Naapurinumeron kiltti täti koetti piristää ja kaveripentukin siinä olisi ollut, oikein iloinen ja kiltti huiskuhäntä, mutta Lisa vain kiipesi Esan syliin...

Saivat vähän tilaa sitten, kun naapurinkoira meni kehän ulkopuolelle huilimaan vähäksi aikaa ja Lisa piristyi ihan pikkiriikkisen. Kun lopulta oli Esan ja Lisan vuoro tyttö yllättikin kävelemällä oikein terhakkaasti häntä pystyssä, seisoi pöydällä nätisti ja antoi tuomarin kokeilla ja katsoa hampaat, meni yksin kävelyt superhienosti myös ja kun lopulta oli kaikkien vuoro vielä kerran ravata, niin häntä pystyssä sittenkin :D Ja olisittepa nähneet miten nätisti Lisa jaksoi seisoa asennossa sen jälkeen - kunnes tuomarin silmä osui kohdalle, sitten piti vähän kiemurrella ja koettaa istua ja löysäillä... heh. :) Mutta oli niin kiva, kun menikin sitten niin reippaasti ja kauniisti alkukankeuden jälkeen.

Sijoitusta ei siis tullut, neljä parasta palkittiin, oltais varmaan oltu viidensiä... ;) Kehän jälkeen Lisa jo nuuskutteli Esan työkaverin staffin kanssa ja häntäkin heilui. Isoa mustaa pystistäkin se uskaltautui nuuskuttelemaan ihan ilman syliin kiipeämistä. Kyllä se kotona on niin iso ja ilkeää, mutta tosipaikan tullen... no ika tuonee mukanaan itsevarmuutta tällekin muutoin niin topakalle tytölle. :)

Kuvia siis tulossa! Toivottavasti edes jokunen kivahko. :)

Ja huomenna aikaisin aamusta sitten herätys, kauhistus. On aika lähteä Ouluun hoitamaan Rommia. Kerrankin mukaan lähtee vain Rommi ja "helpot koirat" jää kotiin Carinan hoidettavaksi. Carina kun on meillä jonkin aikaa hoidossa. :)

lauantai 12. syyskuuta 2009

Kookospallot

Kun sitä ei muista laittaa niitä keittiön tuoleja kiinni siihen pöytään... viisi tällaista herkkupalaa katosi eilen parempaan suuhun, kun olimme kaupassa, nimittäin Foxyn. Se kyllä yleensä muistaa tarkistaa onko pöydälle jäänyt jotain tai onko tuoleja yleensäkään jäänyt irtonaisiksi... Juupa juu. Sinne ne meni, onneksi oltiin saatu useampi jo syötyä ennen lähtöä, maha sillä pömpötti ihan tarpeeksi noista viidestäkin :P



















Ja Lisa pääsee jatkokurssille sitten :) Alkanee joskus loka-marraskuun vaihteessa.

Täällä ihana, aurinkoinen ja kaunis syyssää taas, mutta minulla on makkarinsiivoukset kesken, joten sinne. Tai ensin kyllä aioin tehdä omenasarvia.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Rommista

Esa lämmittelihe tänään vähän uunia kun oli vain 20 astetta sisälämpö ;) Ja olihan tuota pahviroskaa kertynytkin. Koirat siinä sitten auttoivat, Rommi vain stressasi siitäkin uudesta tilanteesta niin paljon, kun Esa istuukin yhtäkkiä lattialla ja uunissa on tuli, että vinkuhaukotteli ja hakeutui Esan viereen kokoajan, kuitenkaan pystymättä rauhoittumaan mihinkään kohtaan. Lisa sen sijaan söi tuhkaa ja Foxy pötkötteli pöydän alla.

Aamuruoka oli juuri syöty (ollaan taas vaihdettu kahteen ruokintakertaan, alunperin siitä pois, kun Lisa ei malttanut syödä kahdesti päivässä ja nyt taas takaisin, koska se malttaa syödä ja saisi kerätä vielä lisää massaa) joten koirat joutivat uudestaan pihalle, Foxya ei pihalle lähtö huvittanut vaan se jäi makoilemaan keittiöön. Annoin sille pitkästä aikaa lelun ja jopa löytyi virtaa ;) Muistan kyllä aikoinaan kun lelut olivat vapaata riistaa tai ainakin huomattavasti useammin esillä, Foxy ruukasi tuoda lelun viereen ja tuijottaa juuri niin kauan, että sen tajusi heittää sille tai repiä sen kanssa. Se teki sitä nytkin.

Vaihdettiin välillä koiraa ja Lisa tuli sisälle leikkimään Esan kanssa. Ihan hyvin sekin osasi, vaikka erinäisistä syistä ollaankin todella vähän leikitty Lisan kanssa. Se vain herkästi vie lelun häkkiin ja alkaa jäystämään sitä, sillä ei ole niinkään sitä tarvetta, ainakaan vielä, hakea leikkikaveria ihmisestä. Lelu laitettiin pois ja Lisa meni häkkiin katselemaan Esa ja tulen laittoa, siis ihan oma-alotteisesti...

No, sitten päästettiin lopulta Rommikin sisälle ja toki se oli kuullut leikkimisäänet, ryntäsi sisään valmiiksi läähättäen, hyppi pöytää vasten missä lelu oli ja ravasi pitkin ja poikin asuntoa. No, se meni häkkiin, ei oma-alotteisesti. Sielläkin se touhusi aikansa, kun Lisa oli kantanut lelua sinne ja haju tietenkin vielä peitossa... Rauhoittui lopulta ja pääsi pois.

Voihan se olla, että meille on vain sattunut kaksi erityisen rauhallista parsonia ja yksi normaali parson.. ;) Eihän tätä terrierikokemusta vielä niin monelta vuodelta ole karttunut. Mutta jokin sanoo kuitenkin, ettei se nyt ihan tavallinen koira ole - edes terrieriksi. Toivotaan, että apua vielä löytyisi.

Ja vielä viestiä Marjaanalle: En saanut lähetettyä enää toista viestiä, mikä lie (ruotsin liittymä edelleen hankinnassa) mutta ajankohta sopii! :)

torstai 10. syyskuuta 2009

Syksyn tuulet

Mitäs kaikkea sitä onkaan tapahtunut... Lisalla piti alkaa eilen alkeiskurssi, mutta sillä alkoivatkin sitten ne juoksut. :( Ja koska kurssi on sellaista laatua, että viikossa saattaa olla jopa kaksi kertaa, seuramme sääntöjen mukaan joutuisimme jäämään pois niin monelta kerralta, että Lisa ei pääsisi kurssia läpi ollenkaan. Nyt on sitten hallituksen päätöksistä kiinni, jos saataisiin osallistua suoraan seuraavaksi alkavalle jatkokurssille niin, että käymme itsenäisesti alkeiskurssi asiat läpi.

Ja kun meillä oli niin hauskaa eilen Esan kanssa kun se sai ohjata Lisaa :) Se oli ihan ihmeissään miten paljon se jo osaa, vaikka enhän minä ole sen kanssa oikeastaan mitään treenannut - se vain osaa :) Ja on innoissaan ;)

Foxy oli saarella mukana myös ja ulisi sydäntäsärkevästi autossa kun Lisa sai mennä kentällä. Otin sen kanssa muutama estettä sitten myös, väelläkin sitä tulee otettua juoksuaskelia, vaikka olisi se kyllä mennyt ihan ilmankin. Kepit meillä on noupeutuneet paljon, hyvin se osaa vieläkin - ellei paremmin - vaikka taukoa onkin ollut jo kauan. Ajattelin ilmoittaa meidät johonkin ryhmään hallikaudelle jo, ehkä sitten vuoden alusta voisin harkita taas valmennusryhmää, en uskalla nyt vielä, vauvan hoito varmasti vie niin paljon energiaa, ettei treenaamiseen voi mitenkään keskittyä niin paljon kuin valmennusryhmäläisen pitäisi. Sitäpaitsi seurassa alkaa olla jo niin paljon muita hyviä koirakoita, ettei ole enää mitään takuuta että edes valmennettviksi päästäisiin! Jos hankitaan niitä nollia ensin läjä niin ehkä sitten :) Mutta olisipa kyllä vain jo kiva päästä kisaamaan... huoh.

Rommin kanssa lähdetään maanantaina käymään Oulussa. Onko tämä nyt sitten jo sellainen viimeinen oljen korsi, kun ei meidän taidot tai kärsivällisyys tai mitä meiltä sitten puuttukaan, tunnu riittävän sen kanssa. Hoidon lisäksi muuttuu myös ruokavalio - on minulla sellainen toiveen häivä tuolla takataskussa, että jotain muutosta saattaisi oikeasti olla tulossa. :) Koska jos ja kun ihan totta puhutaan, olen huolissani ihan omasta itsestäni ja jaksamisestani Rommin kanssa kun talossa on lapsi. Ja ehkä se vähän pelottaakin. Juuri vasta kaverin lapsen ollessa kylässä se oli ensin ihan ok, nätisti lattialla yhtä aikaa ja kuljetti kenkää suussaan, mutta sitten lapsi heilautti kättään ja naps! Se oli tönäisty kumoon oven kulmaa vasten ja jos siinä ei olisi ollut vieressä olisi varmaan alkanut näykkimään ja haukkumaan sille. Sen sijaan se meni häkkiin.

Tytöistä en ole huolissani ollenkaan, ne kyllä menee loistavasti, eikä kyse olekaan ajan puutteesta tai että ne olisivat tiellä tai jäävät huomiotta, vaan siitä Rommin stressaamisesta jokaisessa uudessa asiassa ja sitten mukana tulee myös tuo arvaamattomuus. Se mietityttää. :/

Kova tuuli kiusannut meitä nyt jo toista päivää, muuten kauniit säät. Lisasta pitäisi ottaa pitkästä aikaa poseerauskuvia ja Foxy on edelleen nyppimättä...