torstai 2. toukokuuta 2013

Vapulta

Vaput on paukuteltu, lähinnä siis siinä mielessä että meillä on pamahtanut kymmeniä ilmapalloja koska se tuntui lapsista olevan hauskinta, vaikka nauttivat kyllä niistä kokonaisista ehkä vielä enemmän. Meidän "paukkuarka" (siis Lisa) ei tuumannut räjähtelevistä palloista mitään, minä olin huomattavasti pahemmin säpsy itse - hyi että inhoan niitä! Puhallankin vain jos on pakko, enkä tosiaankaan täydeksi asti. Verijälkeä en vielä ole saanut aikaiseksi vedettyä, mutta suunnittelin ensimmäistä lauantai aamulle niin, että käyn laittamassa se perjantai-iltana.

Omalla kentällä

Vielä ei olla kentälle ehditty, mutta kävin kyllä eilen illalla omalla kentällä litisyttämässä ruohoa. Aika märkää siis. Otettiin muutamia toistoja rengasta eteen lähetyksellä niin, että ohjasin koiraa mahdollisimman sivusta etupalkan häämöttäessä. Taisi onnistua ehkä 60% kerroista, eli ei se hirveän vahvasti ole siihen renkaaseen ehdollistunut, vaan tuli sitten aina muina kertoina sivusta. Sitten otetiin kaksi Aan toistoa ja kaksi keinun toistoa. Keinulla pitää vaatia "2on-2off" joka on aivan sikahidas, mutta pistää koiran suorittamaan esteen loppuun asti, eikä hyppää sivusta jo alas. Treenattu ei siis oikeastaan muutoin nyt olla, kun koetetaan saada Lisa perusteellisemmin kuntoon ja jumeja hoidettua. Rengasta koetin ottaa sivusta myös siksi, että näkisin paremmin sen hypyn laadun. Ensimmäiset kolme toistoa olivat hieman kurottuna suoritettuja, jalat aikalailla vatsan alle vedettynä, mutta sen jälkeen paremmin ojentuvia. Pitäisi koettaa joskus ottaa videolle ihan vaan hyppysuoraa sivulta kuvattuna ja muutenkin tehdä enempi hyppytekniikka treeniä, vaikka se amatöörin silmin ihan ok:lta vaikuttaakin.

Lihashuoltoa

Sain Lisan hierottuakin taas pari päivää sitten ja edelleen jumia löytyi sieltä takajaloista, nyt löytyi kipupiste tensor fascia lataen origon tuntumasta. Enkä kyllä arvellutkaan että se yhdellä käsittelyllä hoituu. Hieronnan yhteydessä venyteltiin huolellisesti ja ehkä sekä että auttoi sitten jo jonkin verran, kun eilen jo vaikutti, että Lisalla on takapotku alkanut hieman palautumaan. En tosin vieläkään täysin tyytyväinen siihen ole, mutta että parannnusta kuitenkin! :) Mutta hoitoa jatketaan edelleen, viikonloppuna uusi hieronta ja se säännöllinen venyttely.. kun sen muistaisi alkaa lisäämään aina lenkityksen jatkoksi niin olisipa kyllä hyvä. Tänään mitä olen koiraa lullutellut, niin jalat tuntuu mukavan pehmeiltä käteen, eli ylimääräisiä kireyksiä.

Opiskelut

Olen koettanut myös ahmia koulukirjoja ja toistella päässäni lihaksia ja niiden origoja ja insertioita.. Se loppukoepäiväkin kun pitäisi johonkin väliin sovittaa. Olen ajatellut laskeskella niin, että samalla käyttäisi Lisan fyssarilla huollettavana, kun Ouluun tie vie kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti