Joskus kadehdin koiria niin paljon... kun biologinen herätyskello pennuilla soi kello kuuden aikoihin, Foxy vain työntää päätään syvemmälle tyynyihin ja minä joudun nousemaan ylös päästämään kiljuvia lapsosia ulos aitauksesta ennen kuin koko talo herää. Noin tunnin verran pikkuapinat (missä vaiheessa ne muuttoivat suloisuuksista apinoiksi?) jaksavat riehua ja tuhota irtaimistoa ja sitten ne simahtaa taas yksitellen milloin minnekin ja kantelen ne takaisin koppaan, elleivät jo ole siellä. Ilsen takia ei tämä pentue ole saanut oikeasti valloittaa taloa, vaan aitauksessa vierähtää tovi jos toinenkin tai rajattuna keittiöön, paitsi aamuisin ja iltaisin, silloin on touhuaikaa.
Välillä tämä on hieman rankkaa, mutta tähän väliin en enää pentuja toiste laitakaan. Vaikka eihän minulla tätä väliä enää elämässä tule olemaankaan. Ainakaan en toivoisi niin.
Pennuista on vapaana kaksi. Jytky on varma kodin etsijä ja etsimme sille siis sitä ihanaa aktiivista perhettä edelleen! Kakkostyttö muuttaa melkein naapuriin, siitä olen niin iloinen! :) Ja jompikumpi pikkukoirista (Prinsessa & Pikkupoika) on lähdössä myös, emme ole vielä päättäneet oikein kumpi. Molemmat ovat herttaisia tapauksia, vaikka erilaisia kuitenkin. Prinsessa muistuttaa edelleen kovasti äitiään. Vaikka pentuetesti leimasi sen ujoimmaksi ja pehmeimmäksi, on sillä silti taistelutahtoa ja intoa, tekemisen halua ja vauhtia, aivan kuten äidissään. Siitä tulisi huippu agilitykoira, uskon niin. :) Tahdon kuitenkin edelleen pennuille harrastavat ja aktiiviset kodit, vaikka pari pehmeämpää sakista löytyykin.
Olen taas palautellut mieleeni Tuire Kaimion pennun kasvatuksen ohjeita kirjaa lukemalla ja täytyy sanoa, että kullan arvoisia ovat! Kun vain itsekin muistaisi aina silloin tällöin niitä lueskella, olisi varmasti säästynyt monelta vaivalta. Mm. rauhoittumisharjoitukset ovat tosi hyviä, samoin kaikki muukin ohjeistus pientä, innokasta ja kiihkeääkin terrierinpentua varten, kuten ohitustilanteet, leikkiminen kotona (mikä on sopivaa ja mikä ei) jne. Foxyn aikaan kirja oli minulle kuin raamattu, mutta kahden muun kanssa se on vähän kuin unohtunut... niin ja huomaahan sen! En tosiaan ole täydellinen koiranomistaja, kaukana siitä! Mutta mielelläni soisin, etteivät muut tekisi samoja virheitä kuin itse. Ainakin sen verran siitä oppii, että osaa muita varoittaa. Ja toivoo tietenkin samalla, ettei olisi vielä liian myöhäistä korjata virheitä omiensakaan kanssa. Ongelmiahan meillä riittää pienimmästä alkaen, kuten Foxyn ohitustilanteet (huomattavasti paremmat kuin pari vuotta sitten), Lisan kiihtyminen ja äänen käyttö, koiratappelut tai Joren näpsiminen. Kaikkea muuta kuin täydellistä käyttäytymistä siis ja peiliinhän sitä vaan saa katsoa. Koirathan on kyllä täydellisiä :) aivan ihania.
Toissapäivänä lenkillä Jorella oli vähän lähtenyt homma hanskasta... Esa oli kävelyllä Ilsen kera ja kävivät mutkan lammen rannan kautta. Jore oli siinä jotain juoksennellut ees taas, kahlannut vähän jne. kunnes yhtäkkiä lähtenyt uimaan keskelle lampea. Se vaan otti ja lähti, ei kuunnellut eikä nähnyt mitään, ui vain. Ties kuinka kauan. Sillä alkoi jo vauhtikin hyytymään ja lammella ollut veneilijä poikansa kanssa oli jo lähdössä sitä kohti koiraa hakemaan, kun se oli lopulta lähtenyt uimaan rantaan päin ja noussut kuiville. Esa ei oikein osannut sanoa mikä koiran sai käyttäytymään noin, ehkä se oli nähnyt veneen, mutta ei sitten kuitenkaan suunnitanut sitä kohti vaan seilannut vaan edes takaisin. Välillä uinut rantaan päin kun sitten taas lähtenyt uimaan takaisin lammen keskelle. Esakin oli ehtinyt jo kovasti huolestua, kun kutsut ei tehoa ja koira vaan ui ja ui läkähtymisestä piittaamatta. Onneksi en itse ollut siellä.. Olisin varmaan tullut märin vaattein kotiin, sen ennenkin tehneenä!
Mutta nyt toinen kuppi kahvia, että pääsee tämäkin aamu alkamaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti