torstai 29. syyskuuta 2011

Ensimmäinen neuvolakäynti

Tänään olikin sitten eläinlääkärintarkastuksen vuoro. Esa tuli minulle avuksi ja kuskattiin sekä pennut että Foxy Kalixiin. Pennut tarkastettiin, rokotettiin ja sirutettiin. Foxy vain sirutettiin.

Kaikki paitsi Jytky saivat jotain mainintaa lomakkeisiinsa, kuka jos jonkinlaista "kauneusvirhettä". Prinsessa eli tästä lähtien Baci/Batsi (jos nyt jää meille vielä pidemmäksi aikaa, kutsumanimenä kun Prinsessa on vaikeahko...) sai maininnan kannuksistaan. Hassua, että niistä edes mainitaan? No, Zeldan (eli Miss Bonesin :) Bonesin uusi, oikea nimi on Zelda ja sopii kuin nakutettu!) kannuksista lukee lomakkeessa myös ja lisäksi mainitaan napatyrästä jota ei kuulema tarvitse leikata, se on niin pieni ja sulkeutunutkin jo.

Pikkupojalla on "minimaalinen tyrä", samoin sulkeutunut ja hädin tuskin edes tunnettavissa enää. Pikkupojalla on myös halkio pippelissä. Jotain aivan ihmeellistä minun ja Kaijan mielestä, mutta lääkäri oli ilmeisesti moisia nähnyt ennenkin ja yleensä ne ovat kai syvempiäkin. Tämäkin oli siis vain pieni kauneusvirhe, kehotti kuitenkin seuraamaan ja varmistamaan, että pysyy puhtaana, muttei uskonut sen aiheuttavan ongelmia.

Ja sitten tosiaan Jytky jonka lomakkeen rivit pysyivät puhtaina. Ell tarkisti vielä kivekset ja totesi vain että molemmat on tälläkin, niin pääsee isona sitten tyttöjä tapaamaan ;) Jytkystä myös ell totesi, että tämä olikin vähän eloisampi tapaus sitten :D Ihana Jytky! Jytkyn kanssa käytiin eilen kyläkaupalla hakemassa suklaata. Vähän se oli huolestuttavaa, pihalla touhusteli ihan normaalin tapaansa. Autossa vinkui pikkuisen, mutta reipas poika se oli kuitenkin :)

Kaikki pennut käyttäytyivät lääkärissä oikein reippaasti ja mennä viipottivat pitkin lattiaa. Zelda osasi jo hienosti näyttää hampaatkin, muiden piti vähän saada pokkuroida ja pakittaa!

Nyt voinee jo paljastaa myös, ketä on lähdössä minnekin, kun luovutus on jo aivan käsillä! Kaksi pennuista on siis vasta varattu, Zelda ja Pikkupoika ja kyllä se vain niin taitaa olla että kilteimmät on viety ensin! Ja ihan hyvä, lapsiperheisiinhän nämä onkin menossa. Zelda lähtee ensinnä, ystäväni ja parsonharrastaja Marjaanan perheeseen tähän melkein naapuriin Nikkalaan, jossa mekin ennen asuttiin. Ihana saada suosikkityttö lähelle! Nykyisin kun Prinsessa eli Batsi, minun aiempi suosikkini on aikasta rasittava tapaus ja muistuttaa päivä päivältä vain enemmän äitiään, ellei vähän ylikin... hyvin saalisviettinen ja kiihkeä, mikä tosin ei ole mikään huono juttu tietenkään :) Zelda taas on maailman herttaisin ja kultaisin otus ja niin nätti :) Ja turha kai sanoakaan, ettei se Zeldan terrierimäisyyskään vähentynyt ole...

Kultainen Zelda... Sweet Zelda :)























Pikkupoika lähtee Joensuuhun veljeni perheeseen. Se on alituisen kiusaamisen kohteena täällä meillä kun Jytky haukkuu sille Pikkupojan hakeutuessa piilopaikkoihin. Pari kertaa ollaan sitä pelastettu pois "perheväkivallan" uumenista, vaikka osaa se myös halutessaan sanoa Jytkylle takaisinkin. Mutta kuten aiemmin totesinkin, se välillä tuntuu kuin joltain aivan eri rotuiseltakin, niin kiltti ja kultainen on sekin. Vaikka osaa toki purra lahjetta, väykyttää ja villeillä, kuten pikkuärrierin kuuluu ;) Yleensä koko pesue tulee hyvin toimeen keskenään, ne on vain ne villit hetket kun kuumenee vähän liiaksikin. Onneksi nämä tästä pian vähenevät. Pikkupoika lähtee meidän mukanamme Sotkamoon 15. päivä ja siitä sitten eteenpäin taas aina Joensuuhun asti.

Pikkuinen poika puremassa keppiä - Litte Boy chewing a stick


















Kotiin uusia koteja jäävät vielä kaipailemaan Jytky ja Batsi. Uskoisin kyllä, että noiden kanssa me pärjätään täällä vielä mainiosti. Ovat oikein metkoja pentuja molemmat ja harrastaviin koteihin aivan upeita uusia perheenjäseniä.

4 kommenttia:

  1. Kovasti täällä jo Pikku-poikaa odotetaan.Harmittaa kovasti kun vielä 2 kiduttavaa viikkoa joutuu odottamaan (eilistä videota on katsottu noin miljoona kertaa :)) lastenhuoneen raivaustyöt on käynnistetty ja talutushihna odottaa eteisessä.

    VastaaPoista
  2. Muutama päivä enää!! Kävin tässä lävitse tavaroita ja lisää pentujuttuja häätyy ehottomasti hankkia :) Olihan tuolla perintöjuttuja vielä jäljellä mut häätyyhän sitä vähän omia leluja olla! Zeldaa odotetaan jo kovasti, Jennakin laskee jo päiviä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan epistii.... :(( Altti ehdotti just että jos me ajettas sunnuntaina ouluun..."ajattele miten ilosia oltas.." johon realisti iski takaisin "6h ajo sinne ja 6 h takas.." Altti:"oltas iloisia 12 h ajosta!" :)) koirakuumemittari näyttää siis 200 astetta. Kun se on 300 niin tullaan kotoa hakemaan :D!

    VastaaPoista
  4. Raisa: Voi teitä... kyllä siinä on vielä jaksamista kerrakseen!! (joskin myös sitten kun pentu tulee kotiin, hee)

    VastaaPoista