lauantai 21. maaliskuuta 2009

Ekat startit

Päätettiinkin jäädä Ouluun yöksi kun tilaisuus oli, muutoin oltaisiin oltu illalla myöhään kotona ja sitten taas aamulla viiden aikaan nousemassa ylös :P Ei oikein houkutellut. Ja nyt säästyy kilometritkin.

Kisapaikka oli oikein kiva ja maneesin pohja jotain turvehiekkasekoitusta. Kengän pohjiin tarttui vähän ja Foxyn naamaa oli turpeessa kun se koetti tonkia hiekasta herkullisia hevosenkakkamurusia.

Se mieltä piinaava mittaus tehtiin tietenkin ensin. Risto on nyt ehkä meidän lempparituomari ;) Hän nimittäin mittasi Foxysta minin! Taas toiselta puolelta säkää saatiin isompia tuloksia kuin toiselta, mutta keskiarvoksi saatiin selvä mini. Sen jälkeen ei kisamenestykselläkään olisi ollut niin väliä, mutta voidaan nyt vielä mainita, että ekalta radalta tuli sähläys hylly, kun ohjasin Foxyn väärältä puolelta hyppyä, muuten puhdas kontakteineen kaikkineen. Olin itseasiassa jopa luullut minua edeltäviin kahteen koirakkoon asti, että se pitää ohjata edestä, joten ohjauskuviota en ollut sitten edes harjoitellut. No, pieleen se meni.


Toinen rata oli hyppäri tulos rv5, se myös hutiloidusta ohjauksesta ja kiellosta, siis ohjasin Foxyn ohi yhdestä hypystä. Jäätiin vielä jännäämään yhteistuloksia, kun oli kuitenkin mahdollisuuksia päästä palkintosijoillekin ja sattuipa niin mainiosti, ettei kukaan mineistä ollut tehnyt vitosta parempaa tulosta ja meidän aika sattui olemaan nopein, joten päästiin ykköspallille! Tuomari aivan hihkaisi ja hypähti kun tultiin hakemaan rusettia! :D Saatiin M&M lahjakortti ja Artcin nimi komeili ensimmäisenä ;)


Radat on toki videollakin, mutta ne laitetaan vasta huomenna kun päästään kotiin. Aamusta siis vielä kaksi starttia, molemmat agiratoja. Nyt rentoudutaan saunomisen ja tv:n katselun merkeissä, eikä ainakaan murehdita huomista. :)

(JEE, FOXY ON MINI!!!)

Foxy was measured as a mini dog and I couldn't be happier!!! :D :D :D

I guided her badly on the first course (first video) to the third jump and she jumped it the other way around. Too bad, otherwise clean course with nice contacts, too. :)

The second course was a speedyfull jump course and I made a mistake by trying to guide her through those zig zagged jumps only from the right side when taking the left side at times, would have leaded into more accurate guiding. So, it was a fiver and the first place too. :)

But as I was planning to get at least 3 zeros from this weekend it wasn't nothing like it, only bits of despair, hope, some tears (it's the pregnancy hormones I say) and some joy :)

4 kommenttia:

  1. Onnittelut mini-Foxylle hienosta kisapäivästä!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Foxille ja sulle tietysti myös!

    VastaaPoista
  3. No niin!! :)
    Onnea hirmusti, nythän sitä pelitetään!!
    Onnea myös jatkoon...jännätään täälläkin..

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos, olihan se kivaa, vaikkei niitä nollia nyt sitten taaskaan tullut... :P

    VastaaPoista