maanantai 30. marraskuuta 2009

Parsonlenkille :D

Lisa ilmoitettu Kajaaniin samaten :D Esa tosiaan on luvannut handlata sen, joten päästään molemmat kehään.

Koirat riehuvat keskenään tuolla pihalla, välillä valitettavasti vain haukkuvat ohikulkijoita. Joskus ne kun ei osaa muuta kuin istua mäljöttää siinä portailla ja odottavat milloin pääsee sisälle. Ehkä nyt kun lenkitykset jääneet päivisin vähemmälle, koettavat verrytellä lihaksiaan ihan oma alotteisesti, mikä onkin ihan hyvä.

Marjaanan kanssa ajateltiin lähteä lenkkeilemään tänään, otan varmaan vain Lisan mukaan, niin ainakin vältytään pahemmilta kahinoilta ja oppisi sekin taas pikkuisen olemaan muussa koiraseurassa. Vaikka en kyllä usko, että Foxykaan irti ollessaan alkaisi kellekään, jos edes hihnassa, silläkin taitaa lähinnä vain olla semmoista äristelyä se. Ei tosin olla kokeiltu mitä se tekisi silloin kun on sillä tuulella, eikä kyllä aiotakaan.

1 kommentti:

  1. Kiitoksia seurasta, oli mukava vaihteeksi tarpoa seuran kanssa näitä nikkalan polkuja! Mukavastihan ne likat keskenään menivät yhteen, Ninja vaan on semmonen ärristelijä buldozeri leikkiessään et hyvä ettei jäänyt Lisa parka jyrän alle! Ja Xena tosiaan yleensä kulkee ihan omia polkujaan,ei se yleensä ala tappeleen jos ei joku ärsytä, minkä taidon Ninja taas osaa hyvin, siis tuon ärsyttämisen. Oteaanhan taas uusiksi joku kerta, ja piipahan tosiaan täs paremmin kattoon teän pikkuneitiäkin, kun ei sieltä vaunun uumenista oikein viitsinyt toista häiritä =) Ja tosiaan torkkilla on mätsäri 6.12, ilmo kl.17 alkaen ja näyttely alkaa kl. 18 (suomen aikoja siis :). Menkääpäs sinne vaan Lisan kanssa treenaileen!

    VastaaPoista