torstai 10. kesäkuuta 2010

Agility- ja reeniporinaa...

Lisalla olisi pitänyt olla tiistaina omat treenit, ekaa kertaa taas pitkästä aikaa, mutta jossain ihmeessä neiti ehti nyrjäyttää yhden varpaistaan etutassusta, että se nilkutti ja jäi siis kotiin. Foxy lähti mukaan, kun tiesin, että paikalle tulijoita olisi vain kaksi muussa tapauksessa, vedän itse Lisan ryhmää ja Lisaa ohjastaa minun apunani tämän kesän ainakin Carina, Esan pikkusisko siis. Carina sai nyt treenata sitten viimekesän Foxylla, jonka kanssa olivat kisaamassa nuorten SM:eissä viimevuonna. Tänä vuonna ei Foxysta ehkä (toivottavasti) saakaan kumppania kisakentille, jos ne juoksutkin vaikka joskus alkaisivat. Foxyn juoksuväli on vaihdellut 5kk - 7,5kk välillä, nyt edellisistä on kulunut siis vasta 5kk ja muutama päivä päälle. Koira merkkailee jo tosi paljon, yleensä Foxy on aloittanut runsaan merkkailun kuukausi tai pari viikkoa ennen juoksujen alkamista, joten toivotaan nyt, että minä vain kuvittele ;)

Lisan ryhmässä on poikkeuksellisesti kaksi nuorta miestäkin treenaamassa, toinen borcollin ja toinen lyhcollin kanssa. Ryhmä on ihan alkeisalkeis, joten saadaan Lisankin kanssa treenata ihan kunnolla keppejä, rengasta, keinua ja pussia tämä kesä :)

Foxy pääsi sitten mukaan eilenkin luonnollisesti, omiin treeneihinsä. Kuljin CarinaT:n kanssa, joten kentällä oli viihdyttävä kolmisen tuntia ennen pois pääsyä! :P Tehtiin omassa ryhmässä yksi Vitikaisen Tiian rata viime talven koulutuksesta, se oli vähän erilaisilla ohjauskulmilla talvella, joten pikkuisen erilailla piti ohjata, sitä paitsi, nyt ohjasin Foxya, kun viimeksi minulla oli Xena lainassa juoksujen takia.

En tiedä mistä johtui - joko siitä, että treenit olivat ensimmäiset kentällä tai siitä, että Foxy sattui löytämään jonkun tennispallon kentän ulkopuolelta - se ei meinannut pysyä lähdössä ollenkaan, ei osannut mennä istumaan eikä maate, jos menikin, nousi heti kun minä liikahdin, eikä mennyt käskystä takaisin. Vinkui vain, että radalle olisi päästävä nyt! Ei se kertaakaan virallisesti karannut, mutta ihan kamalaa saikkaamista se oli kuitenkin! Päätin, että jos tämä toistuu ensiviikollakin, otan koiran kainaloon ja vien autoon ja koitan onneani seuraavan koirakon jälkeen. Nyt jälkeen päin olen kyllä melko varma, että Foxy vain yksinkertaisesti meni niin sekaisin siitä pallolöydöksestään, ettei olisi enää malttanut kuunnella minua. Sille ei oikein sovi tuo pallopalkka, se tekee siitä hivenen liian itseriittoisen...

Muutoin treenit meni paikoitellen oikein hienostikin, jotkut ohjauskuviot vaan sopii meille ja jotkin tuntuu, ettei mene kalloon sen kymmenennen kerrankaan jälkeen! Sain kokeilla Carinan ryhmässäkin toista vähän vaikeampaa rataa ja menin itse siinä niin sekaisin kuin vain voi olla. Toisen kerran ohjasin jo huomattavasti jämäkämmin, mutta kaarrokset tulisi ottaa paljon napakammin, ohjata koiraa täsmällisemmin, eikä vaan huitoa sitä etenemään, kun sitä ei tahdota. Enempi vastakkaista kättä ja kropalla näyttämistä...

Viimeiset pari treeniä Foxyn kanssa on nyt olleet aika viuhtomista, semmoisia mistä iskisi epätoivo jos oltaisiin kisoissa oltu. Muttei siis koiran suhteen vaan itseni. Sitä ei vaan osaa... No mutta, Foxy on vasta reilu 3v ja kohtuu hyvällä mallilla vielä, jos annan itselleni armon aikaa vielä sen 2,5v ja oletetaan, etten ole aivan pilannut koiraa siihen mennessä, niin jos sitten alettaisiin tekemään niitä nolliakin ;) kaksi ja puoli vuotta menee niin että sujahtaa vaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti