keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Omat kisat

Harmillisesti saatiin aikaiseksi vain kaksi hylsyä, eikä edes mitään hilkulla tuloksia (nollista nyt puhumattakaan) vaan ihan reippaita hylsyjä ;) Ei se mitään sinänsä, olisi vain kiva ollut päästä jollain tuloksella aikavertailuun, varsinkin, jos kisat oli tälle vuodelle viimeiset. Vaikka eipä noista juoksuista vielä mitään ole kuulunut tai näkynytkään.

Radat olivat tänään ihan oikeita kolmosten ratoja :) ja vaikka mielestäni sain vedettyä rataan tutustumiset kunnialla läpi, pystyin silti kämmimään ohjaukseni niin, että päästin koiran putken sijasta aalle ja toisella radalla päästin sen hyppäämään esteen takaa, vaikka se piti hypätä edestä - joskus niinkin päin. Molemmat onnettomia haltuunottoja, tai sellaista en oikeastaan tehnyt ollenkaan, muutoinhan koira olisi lukenut esteet oikein ;) Mutta olipa siellä monta tiukkaa kohtaa, jotka meni hyvinkin, tosin yksi Aan kontakti meni taas pieleen. Ne meillä ei ole kunnossa missään määrin... ei olla harjoiteltukaan, joten mitäpä muuta voi odottaa. :P Puomin kontaktit oli kivoja.

C-rata (hyl: kosketus aalle ja sen jälkeen unohdin radan ja ohjasin ihan miten sattuu!!)


D-rata (hylky hypyltä ennen puomia jonka ohjasin väärältä puolelta)


Makseissa näin yhden kelpiekoirakon, joka meni ensimmäisen radan prikulleen niinkuin olin sen itse suunnitellut ohjaavani, mutta niille sieltä tuli nolla.

Kuten odotettavissa olikin, Foxy lukee rataa hyvin suoraviivaisesti edelleen ja haltuunotot on meillä vielä lapsen kengissä. Niitä kun kolmosissa tarvitaan paljon. Joten tiukkoja mutkia, käännöksiä ja vieläkin tiukempia haltuunottoja siis treenaamaan! :) Maanantaille me jo agitreffejä suunniteltiinkin tällä "läntisellä"-porukalla. Ja jos ensi viikolla pääsis omiinkin treeneihin piiiitkästä aikaa.

Lähdettiin vähän etuajassa, enkä kerinnyt kunnolla kuulemaan voittivatko Marjaana ja Ninja kakkosradan, ja jos niin, niin sieltähän olisi tulla tupsahtanut se eka AVA-nolla.... :) (Me jäädään niin jälkeen nollien keruussa, kun ja jos äippälomalle jäädään! Ihan epistä. :P)

2 kommenttia:

  1. Moikka! Juu tulihan sieltä se nollavoitto =) Ava-kello lähti sit käyntiin!! Uskomatonta kyllä, oli se meno vähän semmosta hilkulla olemista koko ajan. Kontaktithan Ninjan kanssa on ihan tööt, ja niitä ois tarkotus alkaa kunolla hiomaan. Ja kurvit veny vähän pitkiks. Mutta sit kun saan Ninjan täysillä menemään niin sitten...!! Xenan ratoihin oon kyllä kumpaankin tosi tyytyväinen, koira pelas ku unelma vaikka vähän A:n kontaktin loikkas ja varasti lähössä himpun...mut kaikkea ei kai voi saada =)
    No kyllä te sit Foxyn kanssa ehitte vielä ens vuoden sm-nollat kerätä äippäloman jälkeen, voimma yhessä sitten huristella kisoihin. Se D-rata oli minusta muuten aivan ihana! Tuli tosi hyvä mieli kun sai oikein kunnolla revittää menemään koiran kans, ja ite piti kipittää kun heikkopäinen jos meinas vähänki pysyä perässä. Ja elä huoli, oli parsonleirin opitkin mielesssä vaikka ei aina niin onnistunutkaan ;)

    VastaaPoista
  2. D-rataan tutustuessa se tuntu kyllä tosi kivalta radalta, menin sitten vaan sössimään semmosenki helpon kohdan! :) Mutta muuten se kyllä meni kivasti meilläkin, vaan oli varmaan Ninjalla kyllä enempi vauhtia kuin Foxylla, ois ollu niin kiva päästä tekemään sitä aikavertailua! :) Puolikkaan oli Esa vaan saanut kuvattua Ninjan radasta, Xenalta kokonaan, C-rataa se ei hoksannut teiltä kuvata.

    VastaaPoista