lauantai 19. kesäkuuta 2010

Agilityn huumaa...

Voi kun olenkin nyt ihan agilitytäpinöissäni!! Tekisi niin mieli olla itsekin kisaamassa Vantaalla... Katselin jo, että ensi vuoden SM-kisat olisivat hauskasti Nastolassa, jossa käytiin viime vuonna Agirodussa, olisikin sitten jo ennestään tuttu kisa-areena ;) Havahduin myös siihen, että ensiviikonlopun kisat onkin sitten jo siinä määrin tärkeät, että voidaan lähteä hakemaan sieltä SM-nollia! Mutta olinhan minä tietenkin jo päättänyt, että mennään Hailuotoon tekemään nollia. Vaikkapa se tuplanolla näin alkuun, eikä se voittokaan kuinkaan harmittaisi.

Kyllä se niin vain on, että nollia sitä pitää mennä tekemään aina ja jos ei niitä tule, niin sitten pitää lähteä yrittämään uudestaan! Semmoista se agility on...

Esa ei aivan innostunut koko juhannuksen vietosta Hailuodossa, vaikka minusta se olisi ollut ideana erinomainen! :) Ilse vain reppuun ja menoksi, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Meillä jäi nyt Jällivaaraan ilmoittautuminenkin välistä, enkä tainnut päästä luonnetestiinkään Foxyn kanssa heinäkuun alussa, kuten aiemmin kaavailin. Vaan eipä heinäkuulle muutoin olisi kovin montaa vapaata viikonloppua, että ehkä Esa arvostaa sitten sitä, etten ole joka viikonloppu tahtomassa sitä tuohon tai tähän koiraharrastukseen ympäri Lappia ja P-pohjanmaata... :P ;)

Eilen iltakisoissa Eikan sisko Esme oli ollut A-radan kolmas - toivotaan huomiselle yhtä hyvää menoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti