tiistai 28. syyskuuta 2010

Vau....

Me ollaan Foxyn kanssa agi.fi rankingin sijalla 729...

:D Vihdoin siis päivittyneet meidän kolmosluokan ekat tulokset!

Lisan kanssa hienot treenit tänään, se menee lujaa. Keppejä sitten vielä kotona ja keppikulmia, sekä pikkuisen kontaktiharkkaa. Hupelihuu... tässäpä tämä syksy menee niitä reenatessa. (booooriiiing...) Onneksi sen kanssa voi ja pitääkin ottaa välillä ihan juoksullakin rataa, muuten Lisa olisi kanssani samaa mieltä. ;) Onneksi se ei vähästä kyllästy, edes keppien tai kontaktin jankkaamiseen.

Pentuset kovasti valtaavat alaa meidän olohuoneessa... huomenna ajattelin viedä ensimmäistä kertaa ulos, jos päivä on yhtä lämmin :)

Valitettavasti meidän naapurin koirat eivät ole vieläkään aisoissa tai pitäisikö sanoa aidoissa. Ne kaivavat itsensä aidan ali ja milloin mistäkin ja ovat nyt useampana päivänä juoksennelleet pitkin ja poikin naapurin ja myös meidän pihoja. Sen lisäksi, että heidän oma pihansa on kauttaaltaan aidattu, myös meidän piha on aidattu joka puolelta, paitsi agikenttä ja pihatie, mutta viime viikolla yksi koirista oli silti löytänyt tien meidän sisäpihalle. Onneksi se ei ollut niitä häiriintyneitä, pelokkaita otuksia, sillä Ilse oli tuolloin nukkumassa pihalla ja omistaja tuolla kertaa oli tilanteen tasalla ja haki koiransa heti pois. He nimittäin eivät yleensä ikinä ole yhtään minkään tilanteen tasalla....

Fiksuinta olisi olla menemättä koirien kanssa lenkille ollenkaan, eli aivan mahdoton tilanne! En oikein ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Ilmeisesti odotetaan, että jotain kamalampaa sattuu kuin reiät Rommin takapuolessa, ennenkuin asialle voidaan tehdä jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti