(To tell the story of how great agility can be
The sweetest story that is no older than is she
The simple truth about the joy she brings to me
Where do I start
With her first real woff
She gave a meaning to this empty world of mine
There'd never be another woff another time
She came into my life and made agility fine
She fills my heart
She fills my heart with very special things (like do I continue with 2on2off or try with half-runs?)
With a flowing course, with wild imaginings (like World Champions one day?)
She fills my soul with so much love
That any where I go, I'm never lonely
With her along who could be lonely
I reach for her, she's always there
How long does it last
Can love be measured by the hours in a day?
I have no answers now but this much I can say
I know I'll need her until the stars all burn away
And she'll be there
How long does it last
Can love be measured by the hours in a day?
I have no answers now but this much I can say
I know I'll need her until the stars all burn away
And she'll be there)
Sitten asiaan :) Takana on aivan ihana, agilityntäyteinen viikonloppu Tampereella. Odotin juuri sitä mitä se olikin, koirien lenkitystä (neljä koiraa mukana, autossa päivät), Esan kanssa oleilua ja asioiden ja elämän päivittelyä ja ihmettelyä yhdessä (sitä kun niin harvoin nykyisin ehtii!) ja siinä sivussa sitten muutama kisarata Lisan kanssa sekä runsaasti muiden suoritusten katsomista!!
Jos sellainen ei ole hauskaa, niin mikä sitten kysyn vain?! Ihana kun Esakin viitsii ja ihan oikeasti haluaa lähteä mukaan :)
Nukuttiin hyvin Sotkamossa torstaista perjantaihin ja aamulla ei niin varhain lähdettin ajelemaan Tampereelle. Ehditiin paikalle hyvissä ajoin näkemään ensimmäiset suoritukset mukavanoloisella agilityradalla, Lisan kanssa päästiin rataantutustumiseen vasta kolmannessa ryhmässä. Osallistujia agiradalla oli yli 150, joten siinä kesti tovi ja tutustumisiakin oli monta. Alku radalla oli lupaava, mutta menin sekaisin pujottelun sijainnissa ja siitä kielto. Toinen vitonen keinulta alastulosta (SE KAMALA KEINU!) ja kolmas kielto vielä hypyn ohituksesta loppusuoralla, jonka Lisa ehti heti perään tehdä väärästä suunnasta, joten tuloksena meille HYL (M&N teki nollan, jee hyvä te!!!)
Hyppyrata vaikutti yhtä ihanan kamalalta, tai ehkä jopa vähän kamalammalta putkisykkyröineen, mutta arvatkaas, me tehtiin NOLLA! Ja se oli oikeasti ihan huippu rata meiltä, pikkuisen hapuilua kepeille viennin kanssa mutta muuten aivan nappiin ja sanoinkin Esalle radan jälkeen, että kyllä me aika lailla parastamme laitettiin. Ja sanoin vielä, että jos tuo ei riitä, niin sitten meistä ei vaan ole huipulle. Toivoin vähän, että oltaisiin sijoituttu hyvin...
Tuloksia odoteltiin tovi ja voitteko kuvitella sen pettymyksen ja katkeruuden määrää, kun sen niin huipun, kaikkensa tehneen radan jälkeen sijoitus oli kahdeskymmenes. Siis k a h d e s k y m m e n e s... Tähän sellainen mielikuva lautasen kokoisista silmistä ja leuoista lattiassa asti. Oltiin siis hävitty yli viisi sekuntia radan voittaneille Petrille ja Blitzille. Kuvittele sellainen päällekkäinen videotallenne, kun me Lisan kanssa lähdetään hulluna paahtamaan radalle ja otetaan kaikki irti itsestämme jne ja voittajakoirakko saa rentoutua ensin startissa viiden sekunnin ajan ja silti tulla maaliin samaan aikaan? Okei, on ne oikeastikin nopeita. Mutta SILTI!
En edes halunnut nähdä videota. Tiesin itse, että tehtiin hyvä rata ja tuntui ettei paljon parempaan oltaisin pystytty, paitsi se keppisyöttö.
Kunnes sunnuntaina kisapaikalle ajellessa katsoin radan ensimmäisen kerran ja totesin heti alkuun, että radallekävelyineen ja sen lopputaputteluineen päivineenkään videon kesto ei ole kuin 36 sekuntia ja meille oli merkattu perjantaisiin tuloksiin 35 sekuntia. Järkytys. Ihanuus. Jeesss!! Valitettavasti valitusaika kisaradan jälkeen on vain tunti siitä eteenpäin kun tulokset on julkaistu, joten oltiin muutama kymmenen tuntia myöhässä. Piti minun kuitenkin vähän hakea sympatiaa kisajärjestäjien taholta ja sitä sainkin, mutta harmittaahan se silti... Se oli meidän ensimmäinen vertailukelpoinen rata oikein mihinkään suuntaan ja sitten se ei olekaan vertailukelpoinen koska ajanottojärjestelmä! Ja kaiken pahan lisäksi, (vaikka ei ehkä aivan? Sitä emme saa koskaan tietää) oltaisiin voitu saavuttaa tuolla radalla meidän toinen hyppyserti. Siis kisassa jossa on kahdeksankymmentä koirakkoa. Olisihan se ollut hienoa.... Hieno Lisa-pien. :) Niin hiaaaano!
Olen siis kellottanut rataa niin hyvin kuin suinkin taidan ja se hitaimmillaankin on n. 31.5 sekunnin luokkaa, joka riittäisi ainakin kuudenteen sijaan kovassa sakissa.
Mutta se siitä. Sille ei voi mitään, ei ehkä olisi voinut mitään heti radan jälkeenkään, mutta tiedän kuitenkin itse onneksi, ettei olla hitaita laisinkaan!!! Hyvä me! Joten ensi vuodelle otetaan revanssi. Ihan taatusti :) Nytkin jo kaksi SM-nollaa kasassa.
--
Yövyttiin 50km päässä kisapaikalta kauniilla Viljakkalan maaseudulla ja lauantaina sitten oli joukkuradan vuoro PRT ry:n nimissä.
Ja harmittaahan se, tehtiin kahden hylkääntyneen joukkuekoirakon jälkeen vielä kolmas HYL (tosi rumalla radalla vielä, ei mikään yhden virheen rata) ja myös ankkurimme hylkääntyi lopulta, joten täystassu hylkyjä meidän joukkueelle. Me Lisan kanssa vielä suoriuduttiin surkeiten, liekö se se paine vai mikä siinä tekee? Viime vuonna me tehtiin kontaktivirheitä ankkuriradalla. Lisa oli nyt vaisun oloinen ennen rataa, ei haukkunut tai ollut tavanomaisesti innoissaan, joten sillä toki saattoi myös reissu painaa jo päälle. Me siis otettiin kontakti vitonen keinulta, uusittiin se (ei olisi pitänyt siis) siitä hylky, ja jos rata olisi jatkunut, kepeiltä vitonen, puomin ohitus vitonen, toinen puomin ohitus, sitten putken ohitus ja mahdollisesti lopuksi myös Aan kontaktivitonen (en ehtinyt itse nähdä), joten semmoiset rapsakat 20 virhepistettä, että ehkä se hylkääntyminen oli puhtaasti vain armollisempi. Mutta puomin kontakti oli HYVÄ. (Samoin perjantain agiradalla!! Happy!)
Sunnuntaina toissavuoden tapaan vaan chillailtiin finaalien tuoksinnassa (viime vuonna ei chillannut kukaan...), Esa oli vain hankkinut itselleen flunssan joten ei aivan niin päässyt ehkä nauttimaan... :/ Sää kuitenkin suosi ja vitipossu toimi sekä koirashelterinä että matkantaittajana! Kyllä minä sen kelpuutan perheeseen, pääsin tänään koeajamaankin, kun tultiin Sotkamosta kotin.
Tässä se hypäri. Nyt minä nukkumaan. Kiitos kisoista, oli kivaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti