Täynnä rakkautta

Olen tässä muutaman päivän ollut niin rakastunut koiriini, tai jotain.. tai jotenkin innostunut, ehkä vain tyytyväinen itseeni, koska minustahan se kaikki on kiinnni. Eikä siis kai erityisempää syytä, tai ehkä sekin, että itse kunkin kanssa on nyt jokin projekti meneillään, ei meillä aina kuitenkaan ole.

Lisan toipuminen

Lisa vaikuttaa jo tosi reippaalta, vaikka tärinää aika ajoin esiintyykin. Se pääsi eilen ensimmäisen kerran mukaan hihnalenkille ja reippaili koko matkan (n. 20min) häntä pystyssä kotiin asti. Illalla se sai vielä varmuuden vuoksi Metacamin. Tulkitsen tärinän levossa kivuksi ja sen mukaan olen lääkettä antanut, tälle aamulle ei ole huomattavia tärinöitä havaittu, paitsi ennen aamuruokaa, silloin Lisaa aina vähän tärisyttää :) Illalla oli unohtunut laittaa rengas kaulaan lenkin jälkeen, mutta onneksemme oltiin saatu myös huomata, ettei sillä ollut ollut haluja nuolla itseään, siinä vaiheessahan se olisi viimeistään tajunnut. Ihan levollisena pötkötteli, mutta rengasta ollaan silti vielä pidetty ja pidän varmaan aina sinne kymmenenteen päivää asti, kun voidaan tikit poistaa.

Näin kylläkin unta juuri viime yönä, että Lisa oli ehtinyt renkaan poissaollessa pureskella kaikki tikit pois - tosin niin, että haava oli aivan siisti ja ummessa edelleen. Toivoakseni se oli enneuni 7 päivän päähän, niin päin kylläkin, että tikit on poistettu ihan ihmiskäsin

Lisa tuntuisi kuitenkin olevan sama vanha kahjo kuin ennenkin, toivottavasti kuitenkin tasaisempi ilman kärttyilyä ja masennusta. Pari kertaa se on jo koettanut hyppiä vasten ja yksi aamu tervehti niin väkkyrällä käkkyrällä heiluen, että arvelin sen menevän pian solmuun. En muista oliko se silloin jotain vailla, vaiko vain pitkästä aikaa minun seurassa :) Suloinen otus! Ja olen jopa muistanut antaa antibiootit, koska yleensä aina unohdan päiviä välistä. Samoin Igsyn relaksantit on muistuneet mieleen aivan hyvin :)

Igsyn hieronta unohtui eilen, joten tänään siis.

Joren uloslähdöt

Jorella on tosiaan meneillään uloslähtöharjoitukset. Meillähän sen on annettu edetä siihen pisteeseen, että jos ei se aivan kilju kuin syötävä ulostautuessaan, niin ainakin se juoksee sutien ovelle ja hyppii ovea vasten niin kauan että se avataan. Joten kriteereinä on nyt, ettei se saa hypätä ovea vasten, vaan silloin lähden pois tässä tosin on vaarana aamuisin varsinkin, että sillä on oikeasti hätä ja silloin saattaa niin sanotus "sattua vahinko" joten olen auttanut Jorea sanallisestikin, vaikka alussa koetin vain odottaa, että koira hoksaa itse. Nyt kun sanallisesti on vahvistettu tätä toivottua käytöstä, niin kenties tässä vähitellen voisin alkaa odottaa sitä toivottua käytöstä ilmeneväksi ihan itsestään. Mutta parempaan suuntaan ollaan menty, kun vain aina muistaisi että kriteerit on olemassa...

Jore on saanut lenkeillä "leikkiä" hakua ja vitsit se on taitava! :) Pitäisi varmaan ihan oikeastikin tehdä joku jälki sille ja katsoa että olisiko se oikeastikin niin taitava, uskoisin että on :)

Manun aksa

Manu pääsi treeneihin keskiviikkona ja se meni taas niin upeasti :) Kääntymisen kanssa me aletaan tehdä nyt tosissaan hommia... Jostain täytyisi vähän saada omaa työkalupakkia laajennettua sen suhteen ja kuvata omaa liikkumista! (Viimeksi oli kamerassa akku loppu...) Nyt olisi maa vielä sulaa ja voitaisiin vielä käydä omassa pihassakin testaamassa näitä asioita. Valssit ei enää vaan toimikaan tehtynä "sinne päin" vaan niiden pitää olla todella O-I-K-E-I-N ajoitettuja. Siis todella, todella, todella. Huoh. 

Valssi / kääntymisharjoituksen lisäksi tehtiin treeneissä etenemistä pussiin ja voi veljet se etenee. Manu "The Express Train" Se rakastaa etenemistä. Mitä useamman esteen päässä palkka on, sitä lujempaa se etenee, siltä se ainakin vaikuttaa :)

Rimat on treeneissä olleet 40cm, koska muillakin on... Mutta sen korkeammalle ei toistaiseksi niitä laiteta, vaikka muut laittaisi. 40cm on ollut hyvä, vain omista virheistä (riman päällä huitominen tms) on jonkun kerran rima tullut alas ja palkan se on siitä silti saanut. Mutta jos rimat alkaa vauhdin lisääntyessä lentelemään, niin lasketaan niitä ja toimitaan sitten sen mukaan.

Tottikset jätettiin torstaina väliin kun tuntui että flunssa iskee, mutta se taitaa olla vain minun pähkinöillä herkuttelun syytä että silmät on tukossa, kurkku karheana ja nenä vuotaa, koska nyt olo on taas parempi. En ole muutenkaan vielä päättänyt, haluanko sitä jatkaa. Agilitysta tulee vain toistaiseksi paljon parempi fiilis, eikä ole sitä ylimääräistä häiriötekijää (C&S). Joten voihan se olla, että toko jää vielä kotiharrasteluun, mutta eihän sen tarvitse olla huono asia - ehkä jo parempi niin.

Vähän kaikkea, pääosin terveysasiaa

Treenit

Tänään olisi jälleen aika heittää murheet ja suunnata Manun kanssa hallille aksailemaan. Ajattelin että ottaisin kameran mukaan - viimeksi ainakin tahti oli niin leppoisa, että varmasti sieltä löytyisi joku joka voisi kuvatakin? No, otan varmuuden vuoksi.

Manu kävi hallilla myös perjantaina, kokeiltiin hyppytekniikkaa, perussarja ok, setpoint laukka-askeleella höystettynä, enkä sitten edes ottanut korkeampia lukeamia kuin 40, muuta en sen kanssa tehnytkään. Voihan se olla vähän juntturassa yhtäkkisen treenimyräkän vuoksi - minä ainakin olisin. Sunnuntainakin Manu kävi hallilla, otettiin kujapujoa jälleen, vähän ahtaammalla välillä, Aan kontakteja pari kertaa sekä rauhoittumisharjoitusta. Lisa sai tehdä keinua namitettuna sekä hyppytekniikkaa kokeilun vuoksi. Varsinainen hyppytreeni Lisan kanssa aloitetaan vasta ensi vuoden puolella.

Igsyn hoidot

Igsyn hieronta aloitettiin tänään ja sen tuntui vastaavan käsittelyyn hyvin. Lihakset olivat hyvin muokattavissa, eikä hierontasessio itsessään ollut koiralle epämiellyttävä, vaan se pisti silmiä kiinni ja nautti, ellen sitten juuri käsitellyt kipupisteitä. Kipupisteet sillä sijoittuvat vasemmalle lantion sivulle (jalan pomputtamisesta todennäköisesti), selän nikamamuutoksiin liittyen, kipukohdat sijaitsevat rangan oikealla puolella lähempänä lapaa ja vasemmalla hieman alempana voimansiirtopisteen takana. Oikean puoleisen kyljen / kainalokaaren kalvot eivät myöskään olleet enää kireät, se on saattanut helpottaa nyt kipulääkekuurinkin vuoksi.

Lisan toipuminen

Lisa on toennut leikkaustokkuroistaan hyvin, se mahtaa olla kipeä ja olen antanut sille eilen lääkettä kahteen otteeseen (Rimadyl päivällä & Metacam illalla) ja tänään aamusta Rimadyl, illalla taas Metacam. Se on tosi kiltisti pitänyt rengasta, ongelmana siinä on vain se, ettei siinä oikein pysy ilma, joten Esa koettaa käydä tänään hakemassa uuden, jota vastaan sitten palautetaan tuo rikkinäinen. Mutta nuolemisen on estänyt kuitenkin.

Lisa oli pitkään huonovointinen ja vasta tänään iltapäivällä söi hieman paremmalla ruokahalulla, eilen se ei alkanut syömään ollenkaan ja tänä aamunakin vain muutaman raksun. Ollaan vaihdettu se jo dieettiruoalle, ja se saa nyt samaa ruokaa kuin Igsy (Britt Premium, Lamb and Rice Hypoallergenic) ja alan myös mietiskellä sille (ja samalla Igsylle) sopivaa raakalisää, kätevä kun kevytruoan syöjiä on nyt kaksi, ettei sentään kolmea eri ruokavaliota tarvitse noudattaa.

Mutta hyvältä siis näyttää meidän potilaiden suhteen :)

Lepoa

Lisa on kotiutunut eläinlääkäristä. Se steriloitiin vihdoin tänään. Sterilointi on ollut suunnitelmissa jo kauan, mutta juoksukierron ja kisatavotteiden, sekä myös yllättävien muiden kulujen vuoksi, leikkaus on kerta kerralta siirtynyt, ja nyt sitten toteutettu.

Lisalla siis hormonaaliset "myrskyt" ovat melko laajalla skaalalla masentuneesta pikkuhiirestä ylipinkeään, pitkään juoksuilevaan ärrinmurriin. Sen valeraskaudet ovat olleet todella voimakkaita maidontuotannollisesti, vaikkei käyttäytymisen suhteen mennäkään pennunhoitamisiin asti, pesässään se on kylläkin halunnut levätä paljon. Valeraskaudet ovat myös masentaneet sitä jonkin verran, se ei halua leikkiä, eikä oikein lenkkeilläkään, lelulla sen on aina saanut syttymään mille vain ja kisoissa / treeneissä vauhtia on ollut, joskin hieman vähemmän kuin ennen juoksuja. Vaikeinta valeraskauksissa on varmasti ollut juurikin tuo runsas maidontuotanto ja nisien turpoaminen, joka on sitten vaikuttanut kaikkeen olemiseen ja tekemiseen.

Ennen juoksuja Lisa oli ns. villeimmillään, leikkisä ja iloinen, teki mahtavalla draivilla kaiken mille alkoi. Toivotaan nyt, että tuo sama draivi jäisi sille päälle, mikä sillä nyt ennen leikkausta alkoi taas olla. Edellisistä juoksuista on aikaa nyt 4kk.

Käytin myös tokkuraista koiraa hyväkseni ja putsasin siltä hampaat perusteellisesti. Se lepää edelleen ja seuraava huolen aihe onkin, kuinka pitää Pomppuliisa ("On toinen nimeni") aisoissa, että leikkaushaava saa parantua rauhassa. Nuolemisen estämiseen Esa hakee illalla eläinkaupasta "pelastusrenkaan", Lisa ei ole koskaan oikein digannut muovikaulureista. Mietin kyllä, olisiko sitten viime kerran jälkeen markkinoille tullut pehmokauluri parempi vaihtoehto kuin rengas?

Tällaisissa merkeissä täällä tänään.

Toipumiskalenteria olen pyöritellyt mielessäni. Tikit poistellaan 10-12 päivän päästä, jonka jälkeen aloitellaan normaalimpi lenkittäminen ja sitten siitä pari viikon päästä päässee jo juoksemaan kamujen kanssa irti, yksin irti ollessaan se ei pahemmin revittele. Ja siitä taas parin viikon päästä voinemme lähteä yhdessä hallillekin (mutta kun ei meillä ole kiire, niin voihan se olla, että tehdään mitä tehdään ihan vain kotona ja metsissä, kun ei meillä ole treeniryhmääkään). Kisakalenteriin sitten me katsotaan uudemman kerran vasta helmikuussa. Mutta nyt sitten vaan sormet ristissä että kaikki menee hyvin ja Lisa toipuu nopeasti. Äidin kultapieni ♥

Toko - Laivakangas

"The wild dogs cry out in the night

As they grow restless longing for some solitary company

I know that I must do what's right"

--

"Gonna take some time to do the things we never had"

Toto - Africa

Suurinpiirtein niin se meni, kun koetettiin harjoitella hallilla rauhoittumista keskenänsä. Siis Manu keskenänänsä. Ja sitä meidän pitäisi myös jatkaa. Siellä sun täällä ja joka paikassa, mihin itseni kanssa venyn, toivottavasti venyn. Minulla onkin jäänyt pahasti kesken kirja Control Unleashed - joten takaisin työpöydän ääreen siis.

"En mää mitään, mää vaan näin..."

Manulla ja minulla oli siis elämämme ensimmäiset tottistreenit eilen, nimellisesti lähinnä, sillä se oli taas niin stressissä ettei tekemisestä tullut paljon mitään. Ehkä se C vaan oikeasti on maailman suurin juttu, koska C = Svea ja Svea = maailman paras leikkikaveri. Me kokeillaan vielä kerran ensi viikolla ja sitten mietin, onko kokonaisuudessaan rauhallisempi agitreeni se meidän juttu, vai onnistutaanko rauhoittamaan tilannetta tottisharkoissa jotenkin niin, että C pysyy vieläkin enempi sivussa ja päästäisin Manun kanssa tekemään sitä tottistakin. Nythän meillä ei ollut Svea edes mukana hallissa, C vain yhtä aikaa meidän kanssa ja ensi kerralla kokeillaan, ettei Carinaakaan näkyisi.

Ja se miksi me kuljetaan yhdessä treenaamassa, vaikka se on Manulle hankalaa Svean vuoksi, on nämä matkat (45km suuntaansa) ja se, ettei meidän seura järjestä kuin yhden tottistreenin per viikko ja tämäkin on jäsenten oma järkkäämä. Kyse on siis tosiaan agilityseurasta, jossa aksa on aina etusijalla, vaikkei muita lajeja tietenkään kielletä harrastamasta, mutta esim. kun kyse on treeniajoista ja ryhmistä.

No mutta itse treenistä siis. Meillä oli siellä tavallaan "vieraileva kouluttaja" Anni, joka myös keskittyi ensimmäiseksi Manun stressitasoon. Näytettiin pikkupikkuisen mitä osataan ja sitten kokeiltiin eri juttuja, mitkä saattaisivat vaikuttaa koiraan rauhoittavasti. Lopuksi kokeiltiin vielä tolppaan kytkemistä kentän laidalle ja se alkoikin lupaavasti, piippasi se vähän, mutta pisti pian makuullekin (piipaten vähän). Ehdin pari kertaa käydä tervehtimässä sitä kehuin hiljaa ja silittelin (ei namia), kunnes ilmeisesti kaverin tottistreeni pisti sen sekaisin ja se alkoi käyttää ääntä enempi. Pääsin kuitenkin kehumaan sitä jostain hiljaisesta hetkestä ja sitten meidän treeni olikin jo ohi, koska oli C&Svean vuoro.

Että niin se meni. Joo... Jotenkin nyt tuntuu semmoiselta haparoinnilta sen suhteen miten meidän pitäisi oikeasti tehdä. Enkä taida oikein kokea saavani tottistreenistä - ainakaan tällä hetkellä - irti yhtään mitään. Rauhoittuminenkin pitäisi ensin tehdä jossain aivan muualla kuin siellä, missä pahin stressin aiheuttaja on. Ollaan tänään menossa hallille myös tekemään hyppyharkkaa, jälleen Team C&Sven kanssa, joten katsotaan miten tällä kertaa, nyt hallilla ei ole ketään muita.

Minulla tulee elävästi mieleen Rommi, joka oli meille tullessaan vuoden ja siihen asti koko elämänsä käynyt koirapuistossa sekoamassa muiden koirien kanssa - siinä sen koirakontaktit. Ja se  meni aina aivan totaalisen sekaisin, kun näki koiria - mutta niin voimakkaasti, ettei se edes syönyt namia, vaan ne tipahteli vaan maahan. Joskus se leikki vähän, mutta suurinosa ajasta meni vain muista koirista stressaamiseen. Manulle kelpaa kyllä namit, mutta se onkin sitten joko tai: Nenä kiinni namissa tai jossain aivan muualla - ja minä tosissaan pelkään / uskon, että nytkin syy ei ollut hallissa, tai siinä että oltiin edellisenä päivänä tehty siellä agilitya (Koska se toimi silloin tosi kivasti! Olin tyytyväinen todella!) - ja muuta muutosta verrattuna keskiviikon agilitytreeniin ei eilisiltaisessa taas ollut, kuin C & Svea...

No niin. Pikkupikkuiselta edetään ja kyllä me joskus päästään yli Sveasta. Tai ei ehkä yli vaan jotain. Kevitystä vähän siihen.

Mutta nyt toinen kuppi kahvia ja arvaatte minkä kirjan parissa.

"Onks sulla ruokaa?"

--

PS. Igsy on ollut reipas, lääkityksellä kylläkin. Nyt pari päivää ollut ilman - koska Esa ei ole muistanut käydä apteekissa! Odotan myös lihasrelaksanttireseptiä tälle päivää ja sitten aloitetaan kipulääke & relaksantti yhdistelmällä ja jatketaan suunnitelmia.

--

Viikonloppuna kisataan todella isot kisat OKK:n uudella hallilla. Oiiiiii, jospa oisin saanut olla mukana! Kaksi kasvattiani, Aapo ja Zelda kisaavat Oulussa sunnuntaina, isot tsempit sinne!! :)

--

Sunnuntaiaamuna järjestän kasvattitreffintapaista hallilla (huono päivä sinänsä kun kaksi kasvattia on juuri kisaamassa :/ ) ja yksi ei kasvattikin sinne tulee, päästään taas miettimään, miten Nelli motivoidaan :D Ja kyllä me jotain keksitään, otan koko meidän lelukavalkadin mukaan!

Manu på veckoträning and The Voice

Eilen oli meidän ensimmäinen kerta yhdessä viikkotreeneissä - eikä siinä mitään, ihan hyvin meni! :)

Valitettavasti (tai myös onneksi?) meidän ryhmässämme on pari muutakin kuumakallea ja vain yksi tyttökoira, joten Manulla riittäisi purrattavaa ja näköyhteyteen pääsee ja onneksi siis vain siksi, että ongelmia on siis muillakin ja ainakin kolmen koiran kanssa siis ollaan vähän hissuksiin muutenkin, joten ryhmä on siis siinä mielessä juuri sopiva meille. Se oli tosi rauhallinen ja hiljainenkin, Manu ei ehtinyt kiihtyä kertaakaan muille koirakoille, minua tosin koetti komentaa kevyesti The Voice:lla omaa vuoroamme odotellessamme, jos erehdyin kääntämään sille selkää... Joten sitä odottelua todella pitää treenata, ja se voidaan aloittaa jo kotonakin, uskoisin.

Kokeillaan siis kotona sisällä hihnailua ja naksuttelua niin, että yhtäkkiä en teekään mitään ja palkkaan tekemisellä vasta kun se on rauhoittunut täysin. Joskus se nimittäin yrittää käyttää The Voice:a minuun kotonakin.

The Voice on siis koiran "kaikkitännemullenytheti" -käsky joka toimii aina ja joka paikassa, jos ei muuten niin edes silmät sillä emännällä värähtää tai joskus myös "mitäsinäeukkoviivytteletnytjotaintapahtumaajaäkkiä" tai muuta siihen suuntaista. Monelle varmasti tuttu ja koiran kannalta tosi kätevä toiminto, koska liki aina se tuottaa myös jonkinlaista tulosta, jos ei aivan herkun muodossa, niin ainakin sillä useimmiten saa emännän kasvot esiin, ja emännän saa "juttelemaan", liikkumaan, kääntymään tai parhaassa tapauksessa jopa ulos. Lisalla on juuri sama ilmiö, mutta koska se on pikkukoira, niin pitäköön tunkkinsa (oh nou, kyllä syyllistyn tähän ja olen aina syyllistynyt, minulla ei vaan ennen ole ollut isoa koiraa?!).

Olenkin miettinyt, jos The Voice käy ylitsepääsemättömän vaikeaksi minulle sietää tai laannuttaa, mitä sitten teen? Ulospääsy oman vuoron odottelutilanteessahan on palkkio. "Haukun kun mitään ei tapahdu - pääsen ulos." Asia on eri, jos ollaan radalla ja Manu alkaa siellä odottelutilanteessa louskuttaa, silloin ulosmeno on jopa jonkinlainen jäähy. Mietinkin sitten, jos mentäisiin piiloon vessaan. Se on pieni, virikkeetön tila, josta ei näe, eikä sinne kuulekaan niin hyvin. Ja sieltä sitten poistutaan jos ja kun osataan olla hiljaa. Ei Manulla muuten ole vaikeuksia olla hiljaa, niin tai siis ei ainakaan eilen ollut, paitsi silloin, kun en tee yhtään mitään itse, tai jos se kuulee radalta jotain erityisen ihanaa hässäkkää (eli tismalleen samat ongelmat kuin Lisalla). Joten näihin tilanteisiin saatan välillä tarvita apua. Harmillistahan tässä on nimenomaan se, että ääntely lakkaa kun liikun, joten se on helppo "korjata" hetkellisesti. Liikkuessani vain valitettavasti myös erittäin voimakkaasti vahvistan koiran ei-toivottua ääntelyä: "Haukun, koska mitään ei tapahdu --> emäntä liikkuu = tapahtuu jotain" Ja tällä tavallahan olen Lisankin saanut sellaiseksi kuin se on... Joten vaatii kyllä paneutumista ja vihkiytymistä asialle... Tsemppiä mulle.

--

No mutta itse treeneihin vielä. Mentiin Manun kanssa ensi kertaa kujakeppejä. Ne oli vajaat 20-30cm leveää kapeimmillaan ja höystetty ohjureilla koko matkalta. Ei sillä, että ne Manua olisi estäneet. Se meni sujuvasti vähän mistä sattuu pari kertaa, otettiin puolesta välistä muutama onnistuminen ja alettiin sitten lisämään keppien määrää, kunnes lopuksi saatiin pari upeaa toistoa aivan koko matkalta. Hieno poika :) Näitä olin arvellutkin aloittaa treenaamaan ja nimenomaan ohjureiden kera, että saan avot ja ummet treenattua samalla, ja hyvin siis alkoi! Tähän varmaan vaan aluksi tarvitsee kaveria pitämään lelua toisessa päässää kuten eilenkin. 

Manu muuten leikki erittäin hyvin aivan tuntemattoman miehen kanssa treenitilanteessa :) Tosi hieno mies! Pikkusen liikaa se siinä alussa häselsi ja annoin kriteereille piupaut kun se hyppeli ohjureiden yli ja ali ja otin vaan sen jälkeen sen säyseästi sivulle ja jatkettiin siitä mihin jäätiin... Eli kriteeri oli siis "Ei sallita häsellystä", jonka tapahtuessa koira hihnaan ja odotetaan toivottua käytöstä (katse kontakti, sivulle tulo), josta sitten rauhallisesti sivulla aloitukseen, hihna irti ja kokeillaan uudestaan. Mutta minä ensi kerralla olen tarkkana.. Voi minua.

Pujottelun jälkeen treenattiin valssia ylläolevalla kuviolla, ensin kuiviltaan ihan perusvalssia helpossa kulmassa ja sen jälkeen yo. radan yhteydessä tuohon 2-4 väliin. Koetin ensin liian voimakkaasti linjata Manua hypyn reunaan 1-2 välissä ja se ihmetteli varmaan minun asentoja ja juoksi suoraan luokse ykköshypyn ohi. Annoin sille vähän enempi tilaa parin ohjauskerran verran ja sitten luisti paremmin, teki hienot käännökset 2-3 väliin. Parin kerran jälkeen linjasin taas alun voimakkaammin, että sain käännöksen toimimaan vielä paremmin ja hienosti se menikin. Alla vielä "hienot" linjat, punainen kuvastaa sitä alkuun otettua ja sininen sitä jossa käännökset otettiin paremmin - ei ne ehkä aivan todellisuutta vastaa, heh, sori.

Ja arvatakaas kun illalla meillä on sitten ihkaensimmäiset tottistreenit. Saa nähdä miten meidän käy... Jatkossahan ei valitettavasti voida käydä Manun kanssa treeneissä kahdesti viikossa, joten jompikumpi näistä nyt jää pois, tottis tai agi. Katson kumpi alkaa sujumaan paremmin ja teen sitten valinnan.

Hyppyvideot (lisätty loppuraportin tulkinta)

No nyt sain videon viimein muokattua, tässä siis kooste viikonlopulta. Olin ensin laittaa kaikki koulutus- ja analyysipätkätkin, mutta päätin loppujen lopuksi karsia niitä aika roimasti, olisi muuten tullut aika pitkä video., kun en oikein tiedä miten kiinnostava tämä tällaisenaankaan on, youtubekin taitaa ola hyppyvideoita pullollaan. Himoitsen nyt Vapun käyttämää videointiohjelmaa, joululahjaksi kenties? No, turha varmaan haaveilla, mutta ei se mitään maksakaan - siis se haaveilu :)

Suosittelen kurssia kyllä kelle tahansa agilitypennulle tai aikuisemmallekin koiralle, jonka ohjaaja ei ole aivan varma koiransa hyppytekniikasta. Koulutusohjaajille myös taatusti hyvää tekevä kurssi, jos vaan jaksaa kuunnella aamusta iltaan :) Vapulta sai erinomaisia vinkkejä koiran fysiikan ja kehonhallinnan kehittämiseen, ja hän myös kertoi tarkoin näkökantansa ja mahdollisen korjaamismenetelmänsä ongelmakohtiin koiran hyppytekniikassa. Kuten Manulle, hän myös ehdotti joillekin koirille käyntiä fyssarilla tai osteopaatilla, mikäli näki, että jonkinlaista ongelmaa oli havaittavissa muuallakin kuin pelkässä tekniikassa. Minä ja Carina saatiin tosiaan myös oma iso osamme tottispuolen juttuja, ehkä osittain edellisenä päivänä kuunnellun motivointiluennon sytyttelemänä!

HYPPYTEKNIIKAN PERUSKURSSI 15.-16.11.2014 Arct (omaa tulkintaa loppuraportista)

Tehdyt harjoitteet omilla askeleilla (suluissa ei tehdyt)

Perussarja: koira | 7 | 7 | 7 | 7 → T

Setpoint: koira | 7 | |  → T

Kasvava sarja: koira | 7 | 8  | 9   | 10   | → → T

Etäisyyden arviointi: koira | 7 | 7 | 10 - 22 | → → T

Korkeuden arviointi: koira | 7 | 7 |  10   | | → → T

(Laskeutuminen)

(Taipuminen)

(Taipuminen + korkeus)

Jatkossa hyppytekniikkaa tulisi tehdä kerran viikossa, paria osa-aluetta kerrallaan:

• Perussarjaa, jota tehdään myös oksereiden kera (jolloin rima osittain maahan, eteen)
• Setpoint harjoitukseen max. korkeus 50cm tammikuuhun asti. Testaa ponnistusvoimaa ja tekniikkaa ilman vauhtia
• Kasvava sarja on Manulle rentouttava treeni, se osaa sen hyvin ja tykkää pidentää askeltaan. Toimii palauttavana treeninä
• Etäisyyden arviointiin malttia katsoa ja olla kaahaamatta, osaa kyllä lukea etäisyyden, mutta kaipaa harjoitusta
• Korkeuden arvioinnissa opetellaan erityisesti korkeuden tuottamista, ymmärtää tehtävän ja työntää hyvin, mutta tarvitsee harjoitusta. Korkeus harjoituksissa max. 50cm tammikuuhun asti
• Tammikuussa käsittääkseni katsotaan vielä laskeutuminen ja taipuminen.

Havainnot, yhteenveto (koska sain kuulla kyllä havaintoja koko ajan päivän mittaan, tässä siis kooste):

• Erityisesti tärkeä tehtävä on pitää Manu keskittyneenä oikeaan asiaan ja sen helpottamiseksi ohjaajan oikeat päätökset.
• Ei saa itse hosua ja höseltää → vaan helpottaa koiran tehtävää olemalla aina selkeä vihjeissä
• Muistaa omat kriteerit rauhoittumisessa: Jos Manu häslää → hihnaan ja sivummalle odottamaan oikeaa kontaktia: katsetta, sivulle tuloa tms. Mikäli alkaa komentaa → hihna lyhyelle, ja jos sekään ei auta → ulos
• Hyppyteknisesti Manu ajautuu liian lähelle hyppyä kun estevälit ovat lyhyet, tämäkin parani treenin aikana. Tämän vuoksi harjoittelun alle on merkitty etäisyyden arviointi, korkeuden arviointi ja ponnistuspaikan valinta
• Vappu huomautti myös Manun selän köyrystä, selkä oli lauantaina “löysän oloinen”, mikäli ymmärrän kommentit oikein, sunnuntaina paremmin tuettuna. Kehotti käyttämään tarkastettavana fysioterapeutilla

---

Lisan kanssa käytiin eilen reenistelemässä keskenämme, itsellä hieman koettaa flunssa painaa päälle, joten olin aika äkkiä aika piipussa, mutta Lisa teki oikein hienosti. Radalla oli myös keinu ja se hirvitti taas niin paljon, että kesken piti tulla pois monta kertaa, joten keinulle pitää tehdä taas ensi kerralla namikylvöä - niin, jahka seuraavan kerran treenataan, mutta ehkä me ehditään ottaa keinutehikset juuri ennen leikkausta ensi maanantaina.

Minua kyllä vähän hirvittää se leikkaus... :/

Väsyneet

Pitkä ja väsyttävä viikonloppu takana, flunssakin tehnee tuloaan. Alan tänään muokkailemaan ääretöntä määrää videomateriaalia koulutuksesta, joten en tosiaan jaksa niitä julkaista vielä tänään, vaikka eilen niin arvelinkin tekeväni.

Manu oli tänään oikein hieno poika. Kerran se ehti sekoamaan kun Carina ja Svea treenasivat kentän laidalla odottaessamme omaa vuoroamme, se siis aloitti louskuttamaan päättömänä joko Carinan äänen suuntaan tahi minulle, ja mentiinkin sermin taakse piileskelemään ja odottamaan tilanteen rauhoittumista. Se rauhoittui vasta, kun C:tä ei enää kuulunut. Mutta sepä olikin oikeastaan ainoa kerta :)

Omassa treenissään Manu keskittyi superisti ja teki töitä hyvin, saatiin Vapulta kovasti kehuja ja mukava treeniresepti jatkohyppyjä varten aina tammikuulle asti. Aika jännää :) Nyt siis kerran viikossa ainakin hyppytekniikkaa tiedossa!

Mutta hienosti  Manu jaksoi, vaikka loppua kohden väsymys alkoi jo keskittymisessä hieman näkymään (pään vilkuiluna ennen lähtölupaa) ja ihan hyvin minäkin jaksoin, vaikka kun olin päättänyt tempoilla hihnassakulkemisen kanssa koko viikonlopun, niin siinäpä sitä sitten olikin jaksamista :/ Mutta ei se mitään, hyvä kun jaksoin ja loppua kohti paremmin. Vaikkakin todennäköisesti vaan siksi, että väsytti jo niin kovin, siis Manua, ettei se enää jaksanut niin innokkaasti nelistää aina hallille päin kuljettaessa.

Ei vielä pahemmin yritettykään Manun kanssa katsella muiden suorituksia, meille riitti, että pysyttiin piilossa ja kuultiin kun muut suoritti. Paitsi Carina ja Svea - sitä ei vaan vielä kestä! :) Jatkossa siis tottistellaan ja hyppistellään Team C&Sveen kanssa, joten kyllä se siitä joskus siedättyy, varmasti!! Tänäänkin meni jo niin hyvin. Ja hieno poika hyppää siis niin hienosti, ai että. :)

Enlightning - Näen valon

Olen niin onnellinen, että olen vähän "raatanut" saadakseni Vapun tänne meille, sillä hän on juuri sitä mitä Manun kanssa tarvittiin ja tarvitaan! Toki jostain muualtakin oltaisiin voitu sama oppi saada, mutta että samassa paketissa hyppytekniikkaa ja vinkkejä ihan vaan omana itsenämme olemiseen koirakkona, se on liki korvaamatonta.

Tänään oli siis ensimmäinen kerta Manun kanssa hallilla - ikinä. Teimme ensin "rytmitys / laukka-askeltreeniä", jossa Manu kertoi olevansa jo tosi pro, kesti "tottistelut" hienosti, vein lelun eteen ja se odotti ja sitten sykäisi lujaa sinne minne pitikin - eka kerta meni sivusta, hups! Mutta muuten tosi jees ja ehdin jo innostua... melkein.

Vapun huomiot:

- Vaikka Manulla on vaarana olla ylireagoiva / liiallisesti stressaava, sain sen Vapun mielestä nyt keskittymään hyvin, siitä plussaa (niin, siis tuossa ensimmäisessä harjoituksessa)

- Se on liikkeessä ja seisoessaan köyryselkäinen (käsittääkseni nk. karpinselkä), jota olen havainnut Manulla toisinaan - se näkyy esim. aiemmin ottamissani 2v kuvissa, ja se korostuu koiran ollessa jännittynyt (Jorella - ja monella muulla parsonuroksella erityisesti on sama taipumus mm. näyttelypöydällä) ja epäilen myös, että se korostuu lihasjännityksistä, ja Vapulta tulikin siksi kehotus mennä fyssarille ja se on ihan hyvä kehotus aina

Toinen harjoitus sitten sisälsi ennakointia ja hypyn korkeuden arviointia, joka suoritettiin sellaisella pumpperina toimivalla hypyllä sekä okserilla sen jälkeen. Manu kävi jo aika hiilenä tässä vaiheessa, haukkui minulle ennen treeniä ja se ei mennytkään sitten käytöksellisesti aivan niin nappiin.

Vapun huomiot:

- Manu hyppää ikäisekseen aivan hyvällä tekniikalla, mutta sen ponnistusvoima ei vain riitä 55cm asti vielä, sen korkuinen rima roiskui tai hipoi. Lihaksia siis lisää sekä pakaroihin että selkään / lantiolle, myös tästä kysytään vielä fyssariltakin, kuinka me alettaisiin lihaskuntoa treenaamaan. Takajalkojen lihaskunto minua onkin arveluttanut nimenomaan tuon hyppäämisongelman vuoksi aina silloin kun rimakorkeutta on koetettu nostaa.

Sain paljon myös koirankoulutuksellista asiaa Manun suhteen, ja saahan nyt nähdä miten minä sen kanssa osaan... Ei saa kuitenkaan luovuttaa ennen kuin yrittää... :/ Kuulosta pahalta! Mutta joo, on siinä varmaan ainakin yhtä paljon tekemistä kuin ikinä olen arvellut - eikä ainakaan yhtään vähempää. Se on vähän kuin Jore, mutta ennen kuin se "räjähti käsiin", jos voin niin rumasti sanoa.

Tämän toisen treenin yhteydessä se sai raivokilarit, kun Vappu koetti lyhentää sen hihnaa jalan alle sen aloittaessa komentelulouskutuksen. Koetimmekin sitten jotain muuta ja sen sijaan odotimme sitten vain, että se rauhoittui ja koetti tarjota asioita itse, eikä haukkunut muita / minua komentaen.

Tämä kaikki alkoi siis siitä, että se alkoi minun pyytäessäni "sivulle" hyppäämäänkin edessä töröttävää pumpperihyppyä, ja kieputtamaan ympyrää tai muuta kuin mitä siltä pyysin (voi myös hyvinkin olla, että "sivu" käsky ei vaan ole sille vielä niin selkeä, kun hyppyeste on nokan edessä, että se ei vaan yksinkertaisesti tiedä mitä pitää tehdä ja siksi tarjosi hyppyä, mutta osittain myös selkeästi siksi, että se vaan kävi kierroksilla), ja sitten kun Vapun käskiessä poistua hypyltä kokonaan, se alkoikin turhautumistaan louskuttaa minulle, ja siinä vaiheessa sitten Vappu tuli näyttämään minulle kuinka rajataan koiran tilaa, että saataisiin tilanne laukeamaan ja se vaan ei toiminut niin, vaan Manu veti kilarit. (- Kaikkea sitä, kun rajataan ja kaikkea, hoh!) Mutta tykkään minä siitä siltikin, terrieriperheessä pitää olla vähän terrieritemperamenttia kai? Ei se ketään purrut, vaikka Vappu kysyikin, onko se koskaan purrut minua tuollaisessa kilarissaan - eikän ole, ainakaan varsinaisesti?

Manu on siis joskus niin sanotusti "kilahdellut" täällä meidän seurassa, en nyt muista tarkalleen missä tilanteissa, joskus alkuun harjatessani sitä, kyllä - useinkin, ja silloin myös näpsi sormille, sai raivarit ja karkasi minulta. Ei ole tehnyt sitä enää. Ja ehkä joskus kesällä kun ollaan kentän laidalla käyty? Mutta leppyi kyllä siitä, vaikkei se sielläkään osannut oikein kauniisti käyttäytyä. Tuntui kuitenki nyt, että sellainen kilahtelu ei selkeästikään paimenella ole suotavaa tai toivottavaa, mutta kaipa terrierinomistajana vain katson herkemmin läpi sormien vähän kaikkea tuollaista ärrinmurristelua? En siis suinkaan siedä sitä, mutta en säikähdäkään ja minusta se vaan ei ole tuntunut isolta jutulta.

Eli jätän siis Manun kilahtelut vastaisuudessakin omaan arvoonsa, jos ei ne tuosta lisäänny tai pahene.

Mutta mutta. Tällaista käskyjen huomiomatta jättämistä kuitenkaan ei siis pitäisi sallia, josta kaikki siis alkoi, vaan silloin kun se alkaa kerätä kierroksia tarjoamalla höpöjä, heti pois tilanteesta, nollata kokonaan ja lähestyä estettä uudestaan. Manu vain tykkää tuosta tilanteen nollaamisesta vähintäänkin huonoa, eli alkaa louskuttaa tosissaan ja tähän louskutukseen en sitten saa reagoida ennen kuin se tarjoaa jotain järkevää, kuten katsekontaktia, sivulle tuloa tai vastaavaa ja sitä odotellessa rajaan sen tilaa hömpöttää ja komennella. Ja saatanpa minä vielä hurjana laittaa hihnan jalankin alle ja katsoa jos se siitä vielä nyppiintyy. Laitan vaikka kumpparit jalkaan, haha.

Koin siis jonkilaisen valaistumisen eilisen luennon ja tämän päivän mittaan. Tai sellaisen vahvisteen omille mietinnöille, että Manun kanssa tulee oikeasti olla jämäkkä, ei siis niin sanotusti vaatia siltä vaan STICK TO MY CRITERIA. Siis että itse kerta kerran jälkeen pidän kiinni omista kriteereistäni ja muistan mitä milläkin tarkoitan, esim. mitä "sivulle" tarkoittaa ja toteuttaa se niin, eikä millään muulla tavalla, ei saa antaa sijaa koiran hömpöttää. Ei siis voi vaatia koiralta, vaan itse muistaa, mitä minä siltä koiralta haluan ja miten KAIKKI on AINA oltava MUSTAA ja VALKOISTA. Joko / tai. Kaikki tai ei mitään.

Helppoa eikö? Tai se vaatiminen on helppoa - johdonmukaisuus on kaikkea muuta!

Ja Vappu on vain jotenkin niin käsittämättömän rautahermoisen, järjestelmällisen, yksioikoisen ja mustavalkoisen johdonmukainen kuin vain ihminen olla ja saattaa - enkä minä ole koskaan ollut sellainen, enkä oikein tiedä onko minua rakennettukaan toimimaan niin - siis ikinä koskaan. Ja siksi epäilen jopa, ollaanko me Manun kanssa ollenkaan oikea pari olemaan yhdessä? Tämmöisiä olen miettinyt aiemminkin ja nyt taas... Kyseenalaistan tässä siis omat kykyni olla rauhallinen, johdonmukainen ja mustavalkoinen, ja kyseenalaistan sen todella. Jos vaikka meidän narttujen kanssa ei ole aina niin mustavalkoinen tarvinnut olla, niin nyt pitäisi.

Ja... jos en usko, että pystyn siihen, niin miten siihen voi pystyä? Menipä tämä nyt mustaksi. Ei valkoista ollenkaan. :/ Mutta huomenna jatketaan. Huomenna vaikkis lataan videotkin sitten...

Terveiset lämmöstä!

Kotona taas !!! ♥ Reissu oli ihana ja koti on taas ihana, nyt. Tullessa ihan pikkuisen kamala...

Koirat olivat saaneet hyvää hoitoa. Igsy haettiin niin reippaana ja suloisena Oulusta ♥ kerran sille oltiin jouduttu antamaan muutaman päivän kipulääkekuuri, kun se ei olisi halunnut lenkkeillä joten huolissani olen siitä taas / edelleen. Lenkkeilyhalut kuitenin palasivat ja jatkuivat, vaikka kipulääkettä ei annetukaan. Nyt vasta pääsen kunnolla aloittamaan hierontajakson, toivon kovasti että se onnistuu..

Kotiin tullessa täällä odotti kaksi oikein tyytyväistä ja hyvin voivaa russelia ♥ Jore etenkin varmasti erittäin tyytyväinen itseensä ja kirjaimellisesti "omaan kotiinsa", jonka se oli roisisti merkannut omakseen kuseksimalla kaikki pystysuunnassa sijaitsevat fyysiset objektit ja välillä ilmeisesti vähän abstraktimmatkin kohteet. Emme aluksi aivan käsittäneetkään reviirin laajuutta, kunnes aloimme siivoushommiin - koska sitä nimittäin riitti.

Esan kanssa siis pestiin alkutöiksemme koko alakerta nelin kontin ja yläkerran makkarin matto menee suoraan pesulaan. Se oli joskus valkoinen. Etenkin eteinen oli aivan kamala koirakäymälä :/ En tiedä mikä oli mennyt pieleen, kenties Jore on unohtanut ulkoillessa käydä pissillä (jos sille on vaikka heitelty palloa koko ajan?) tai sitten kuseksiminen oli vain johtanut lumipalloefektiin, kun yksi tai kaksi pissaa oli alkujaan jäänyt siivoamatta, ja meilläkin ne joskus jää helpostikin huomaamatta, kun lattiat on suurimmaksi osaksi tummat. Ja siihen kerran merkattuunhan on sitten helppo tehdä vähän lisää, kolme viikkoa on pitkä aika...

Joten ensi kerralla, jos sellainen tulee, Jore saa housut jalkaan.

Manu oli voinut myös paksusti kaveri tykönä kylän toisessa päässä, paremmin ei varmaan olisi voinut sujuakaan, tai parempaa hoitopaikkaa saada ♥

--

Meilläkin reissu sujui mainiosti. Alkuun riitti niin ihanasti lämpöä, että koetin lähteä lasten kanssa uimaan aina kun mahdollista ja taluttaa myös Esan rannalle. Esa ei ole varsinainen auringonpalvoja, mutta ymmärtää kyllä millaista kahden lapsen kanssa on rannalla etenkin, joten lähti aina kiltisti mukaan. toinen viikko olikin jo huomattavasti viileämpi, ettei rannalle enää edes lähdetty, vaan keskityttiin ostosteluun ja paikkojen kiertelyyn.

Ehdittiin siis pikkuisen shoppaillakin ja aina liikkeellä ollessa käytiin kahvilla vähän väliä, maisteltiin leivoksia, churroja, bocadilloja ja tapaksia. Jokunen kerta päästiin liikkeelle Esan kanssa kaksistaankin. Ihan kaikkea suunniteltua - tai minun suunnittelemaani - ei ehditty tehdä, mutta tyytyväisiä reissuun kokonaisuudessaan oltiin siltikin :) Olimme siis nyt toista kertaa kyläilemässa lasten isovanhempien luona lähellä Fuengirolaa, Andalucian Aurinkorannoilla. Espanja on jo yli vuosikymmenen ajan ollut minun "toinen maani", ja sinne on palattava aina vain ja uudestaan.

Tässä muutamia välähdyksiä matkalta.

Kävelyretkellä kaupunkiin

Mmm... valkosuklaaleivos ja cafe con leche, näitä hetkiä herkkusuuna ikävöin!! Ja Esan kanssa ollaan vielä tuumattu alkaa dieetille... höh.

Costa del Sol - me niin nautittiin auringosta!

Fuengirolan eläintarha ja ehkä maailman surullisin apina... Isommat apinat varsinkaan ei vaan kuulu eläintarhoihin :(

Vuoristonäköaloja Mijas Pueblosta

Benalmadenan palmukatuja

--

Ja nyt sitten pääsee taas treenaamaan :) Lisalle soittelin juuri sterilointiajan, joten sitä pääsee tässä seuraavaksi jännäämään sitten. Manun kanssa päästään viikonloppuna Vapun syyniin - niin hauskaa!!! :) Hmm. Niin toivoakseni. Se on sen ensimmäinen kerta hallilla minun kanssa :/ Pitäisi kyllä melkein koettaa ehtiä käydä tänään tai huomenna ihan vaan piipahtamassa.

Lumi ei ole vielä maassa, mutta on kovasti kuuraista - ei onneksi kuraista! Hyvät lenkkeilykelit siis :)