Beach & Bitches

Rannalla oli ihanaa, paistettiin makkaraa, aurinko paistoi meitä ja vaikkei niin ihanan lämmintä enää ollutkaan, niin kuvat ainakin antaa olettaa niin! Jore oli myös mukana tällä kertaa, mutta siellä täällä liikkui ihmisiä ja joku koirakin, joten se sai ulkoilla vain tovin hihnan päässä.

Igsy on saanut tutustua uusiin koirakavereihin nyt viikon lopusta, Jenninkin luona päästiin käymään tänään ja tyttö sopi siihenkin laumaan kuin nyrkki silmään! Supin nahkakin sai jo pihalla kyytiä, kun Jarno pääsi ensi kertaa "kouluttamaan" neitiä, hyvä siitä varmaan vielä tulee!

Meillä onkin sitten Lisan kanssa kisat huomenna Kalixissa, kuinkahan meidän käy?! En ole vielä edes katsonut karttaa, että mistä sellainen kisapaikkakin mahtaisi löytyä.

Eilinen haaste ei saanut oikein tuulta eikä tulta alleen. No, nauttikaa kuvista sen sijaan, mukavan outeraktiivista toimintaa ja sopii minunkin luonteelleni paljon paremmin. Nauttikaa myös, mikäli niitä viimoisia lämpimiä päiviä vielä pukkaa, monta ei enää tälle syksyä meille pohjoisen eläville suoda!

HAASTE! Hui...

En ruukaa olla kovin interaktiivinen mitä tulee blogin pitämiseen, tai no, en ehkä elämässä yleensäkään. Itsekeskeisyyden kanssa tulisi vähän hellittää.

No, jotta en taas alkaisi jaarittamaan jostain aivan muusta, tartun asiaan. Edellinen kirjoitukseni, jota muuten muokkasin n. 100 kertaa ennen julkaisemista, on muutamassa päivässä kerännyt reippaasti normaalia enemmän katselukertoja. Syy voi toki olla sekin, että teksti on kuolettavan pitkä ja se on täytynyt lukea osissa käyden sivuilla monta kertaa tai sitten se on ollut syystä tai toisesta kiinnostavaa luettavaa.

Mutta minulla itselläni kiinnostaisi kovasti lukea muidenkin mielipiteitä erilaisista hyvin agilityyn soveltuvista roduista. Miksi juuri tämä tai se rotu sopii hyvin agilityyn ja mitkä omat kokemukset siitä ovat. Helpoin varmaan, jos itse omistaa ko rodun tai ainakin tuntee muutamia lähemmin.

Joten vaikka tapanani on antaa muiden elää rauhassa omaa blogielämäänsä siihen liiemmin kommenteilla tai varsinkaan haasteilla puuttuen ja ahdistellen, niin teen nyt poikkeuksen, koska haluaisin kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta. Uskoisin myös, että moni muukin agilitykoiraa suunnitteleva on kiinnostunut tällaisista postauksista!

Sen turhemmin ketään pois jättämättä, haastan mukaan kaikki omat lukijani tai kommentoijani!

Kerro siis henkilökohtainen TOP5 (tai 10, jos juttua riittää) agilityyn soveltuvista roduista, omakohtaista kokemusta ei siis tarvitse olla, pelkkä mutukin kelpaa! :) Ja jotta kukaan ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi haastan kaikki agilitybloggaajat kertomaan ajatuksistaan aiheesta ja jos haluat tarttua haasteeseen vaikkei sinua ole haastettu, niin siitä vain.

Pistä vielä linkki kommentteihin tai linkitä tämä haaste blogistasi, niin saan käydä lukemassa, muuten en juttua välttämättä koskaan löydä ja jutun juoni vähän kuin menee siinä.

(Ja pst. Pentu on iki-ihana. Niin kuin sen kuuluu ollakin.)

Agilityrodut sekä henkilökohtainen TOP10

Näitä minä monesti mielessäni pyörittelen, jos huvikseni meinottelen joskus rotua vaihtavani. Tai siis kokeilevani jotain muuta. Hypoteettisesti. Mietin myös siltä kannalta minkä rotuisen saattaisin laumaani vielä ottaa jolla voisin myös sujuvasti harrastaa agilitya. Tähänkään laumaan ei välttämättä ihan kaikki mahdu, esimerkiksi neljättä terrieriä en ottaisi. Arvostan erityisesti rotuja, joita ei tarvitse muokata suuntaan tai toiseen saadakseen agilityyn sopiva yksilö. Mutta mikä sitten on muokkaamista suuntaan ja toiseen..? Joissakin roduissa vääränlainen muokkaus on valitettavasti tehty jo aiemmin!

Olisihan mukava, jos koira voisi olla rodun ihanteen mukainen ja soveltua lisäksi agilityyn, ilman sen kummempia jalostusvalintoja. Valitettavasti monet tavalliset rodut, jotka siis alunperin olisivat soveltuneet sekä omaan käyttötarkoitukseensa että agilityynkin aivan loistavasti, ovatkin nykyisin pitkälti jotain muuta. Enkä siis puhu sellaisista ylijalostetuista, joilla esimerkiksi lerpattaa nahka niin ettei silmiä näy tai selkä on metrin mittainen ja viivasuora ja maha viistää maata. Tarkoitan sellaisia muuten kyllä edelleen ihan tavallisen koiran näköisia koiria, jotka ovat kuitenkin näyttelyiden vaikutuksesta muuttuneet esimerkiksi suurikokoisemmiksi, karvaisemmiksi, vahvaluustoisemmiksi tahi päin vastoin, vaikkapa liian siroiksi, mataliksi  ja niin edelleen, luonteiden muokkaamisesta nyt puhumattakaan. Osa on varmastikin edelleen terveitä ja niillä voisi harrastaa, vaikka terveyskin on tainnut usein olla sivuseikka, jos yksilö on tarpeeksi upea muutoin. Suurin paheksunta kohdistuukin siihen, että muokkaukset on tehty pelkästään näyttelyitä ajatellen, unohtaen rodun alkuperäinen käyttötarkoitus. Joissain roduissa nykyisten rotumääritelmien mukaisten koirien on itse asiassa vaikeampaa toimia alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan ja pahimmassa tapauksessa jalostus on tehnyt siitä jopa mahdotonta. Ja mikä ihmeen järki jalostamisessa silloin on? Tästä syystä sitten juurikin ovat syntyneet nuo ns. työlinjat ja näyttelylinjat. Joten itseasiassa saisi vain olla iloinen omasta "työkoirastaan" ja sen saamasta H:sta tai T:stä näyttelyissä, jos se muutoin on rakenteeltaan toimiva, kaunis ja käyttökelpoinen sekä terve ja kaikesta moitteesta huolimatta vastaa rodun ihannetta -  vaikkakin sitä jo vanhentunutta.

Hauskaa ajanvietettä - tai masentavaa, miten sen nyt ottaa - on katsella vanhoja valokuvia ja maalauksia eri koiraroduista ja huomata, että hyvin suuri osa nykyroduista on vielä vähän aikaa sitten olleet sananmukaisesti rakin tai piskin näköisiä. Googlaa vaikka kuvahaulla mikä tahansa rotu, mieluusti englanniksi ja lisäksi sana 'history'.

Mainitsin ohimennen luonteiden muokkautumisen, sillä jalostuksen myötä koirien luonteisiin ollaan myös voimakkaasti puututtu jalostuksellisin keinoin, eikä välttämättä aina niin hyvin tuloksin. Luonteen muokkamiseen ei näyttelyillä tosin ole niinkään ollut vaikutusta, vaan lähinnä meillä pennun hankkijoilla. On jalostettu sellaisia koiria, jotka sopivat hyvin perheisiin, kotikoiriksi, sohvaperunoiksi ja niin edelleen. Se on siis tavallaan meidän tavallisten koiranomistajien vika. Koira muuttui jossain vaiheessa kysynnän mukaan työvälineestä viihdykkeeksi tai paremmassa tapauksessa vain rakkaaksi perheenjäseneksi, mutta soveltuakseen paremmin perheeseen, eikä ulos vahtimaan, metsästämään tai suojelemaan, on tietenkin luonteita täytynyt vähän valikoida. Nykyisin kuitenkin harrastuskoirat ovat lisääntyneet ja jotta voidaan harrastaa, tarvitaan taas niitä ammoisia vaistoja ja toimintakykyä. Toimintakykyisempi ja vietikkäämpi koira vaatii kuitenkin perusteellisen kasvatuksen soveltuakseen hyvin sekä harrastus- että perhekoiraksikin nyky-yhteiskunnassa, mutta sen eteen ollaan myös valmiita tekemään töitä, kun päämääränä on toimiva harrastuskoira. Koiratieto ja -taito karttuu pikku hiljaa aina harrastukseen tutustumisen myötä, mutta tärkeintä onkin halu oppia ja miellyttävä ja mukaansa tempaava harrastus on juuri omiaan ruokkimaan tiedonhalua.

Osa jalostusvalinnoista määräytyy siis kysynnän mukaan, suurin osa pennun ostajista ei ymmärrä tai edes välitä niistä MVA, CIB, JNE -titteleistä siellä edessä, eli tuomareiden mielipiteillä ei ole - tai ei pitäisi olla niin paljon arvoa, kuin sillä, mitä pennunostaja haluaa. Ja tähänhän me koiranostajat tosiaan voidaan vaikuttaa omilla valinnoillamme. Siispä me valveutuneet agilityharrastajat voimme osaltamme ohjata koirien jatkojalostusta parempaan suuntaan valinnoillamme ja vaatimuksillamme, usuttaen kasvattajia ottamaan huomioon rodun käyttöominaisuudet (rakenne & luonne) ja sellainen terveys, joka myös takaa ne pitkät käyttövuodet. Että eläköön vaan agility ja kaikki muutkin koiraharrastukset!!!

Mutta siis asiaan. Agilityrotuja. En todellakaan ole perehtynyt kaikkiin alla mainitsemiini rotuihin niin perusteellisesti, että voisin näiden perusteella pelkästään tehdä valintaa hyvästä agilityrodusta, vaan nämä ovat enempi mutun ja näkemieni yksilöiden perusteella tehtyjä havaintoja ja päätelmiä ja monta hyvääkin vaihtoehtoa varmasti unohdan. Liitin sekaan muutamia ihastuttavia vanhoja kuvia entisaikojen rotunsa edustajista.

Minit

1. Parsonrussellinterrieri on tietenkin oma ykköseni, kuinkas muuten, laitoin juuri itselleni uuden pennun :) Parson on rohkea, ystävällinen, nopea ja sen lihaskapasiteetti on erinomainen. Luonteensa puolesta se sietää myös huonompaakin ohjaajaa ;) Oppii tosin yhtä nopeasti huonoillekin kuin hyville tavoille, kuten moni muukin fiksu rotu. Parson ehkä soveltuu parhaiten metsäläis-harrastajalle, joka siis joko metsästää tai pitää muista metsästykseen liittyvistä harrastuksista kuten mejä ja veri tai vaan metsissä samoilu. Luolilla käyntiä tai edes keinoluolailua kun ei voi "harrastaa", keinoluolilla käydään vain valioksi asti ja oikeisiin luoliin taas ei koiria tule päästää kuin mestästytarkoutuksessa ja kokemuksen kautta. Itse en metsästä ja hyvin vähän ollaan ehditty mejääkään treenata, joten huipustipa parson silti soveltuu ihan pelkäksi agilitykoiriksikin. Todellinen monipuolisuus tässä rodussa on sen avainominaisuus, parsonista on sananmukaisesti kaikkeen. Erityisesti agilityyn pentua valitessa kannattaa vielä kuitenkin kiinnittää huomiota vanhempien kokoon, parsonin keskimääräinen säkä on rotumääritelmästä viis veisaten vuosien saattossa kasvaa hurahtanut (ne näyttelyt, näyttelyt tässäkin) ja parsoneissa on edelleen jonkin verran medi-narttuja, vaikka rodun parissa kokoon ollaankin viime vuosina kiinnitetty enemmän huomiota. Parson nartun ihanne säkä on 33cm ja uroksen 36cm. Ja vaikka olenkin sitä mieltä, että rajamini on paras mini, kuka uskaltaa riskeerata?! Yhtä isolla poikkeuksella kuin parson narttu voi olla medi, on mini parsoneissa myös uroksia.

Lähde: *click*  

Parson on edelleen rakastettavan rakkimainen ulkomuodoltaan ja juuri siksi paras, mutta niinpä on moni muukin rotu ollut, kun selaa vähän aikaa taaksepäin. Parsoninkin selkä valitettavasti on suortumaan päin, kulmaukset kasvaa ja liikkeet laajenee. Jossain päin maailmaa parsonilla jopa ihannoidaan ihanasti pöhöttävää  (pehmeää) karvaa ja sileäkarvaisia ei kenneleihin haluta kuin "karvan laatua parantamaan", koska näyttelykoiriksi niistä ei vain ole. Ovat liian sirojakin. Kulmauksia saa toki vähän ollakin ja onhan pitkällä askeleella liikkuva parson mukava katsella, mutta toivottavasti niitä tavoitellessa ei tingitä jostain muusta tärkeämmästä.

Niin ja semmoista parsonkenneliä tuskin kannattaa ihan heti perustaa, vinkkinä vain. Useampi narttu taloudessa tai muutoin vaan ongelmat lauman sisäisissä järjestelyissä näillä tulisillakin terriereillä valitettavasti johtaa joskus ikäviin välien selvittelyihin, jotka useimmiten eivät edes johda välien selviämiseen, vaan ainoastaan uusiutuvat, jos tilannetta ei korjata. MUTTA jos lauma on tasapainoinen ja se pidetään kunnossa ja huolletaan oikein (ravinto, terveys, liikunta ja aktiviteetit tasapuolisesti ja tarpeen mukaan) niin on se parsonlaumakin ihan mahdollinen toteuttaa, jos nyt sellaista halajaa ;)

2. Shetlanninlammaskoira on kätevä ja voisin semmoisen joskus lapsen ensiharrastuskoiraksi laittaa (koska enhän minä itse nyt sentään). Mutta se karva, voi kamala. Ymmärrän täysin karvanajelijoita, enkä ymmärrä ollenkaan, miksi sitä karvaa on koiralle alun alkujaan pitänyt alkaa niin hirveitä määriä haalimaan ja tämä koskee aika useita rotuja. Aika harva rotu on kuitenkaan erityien kylmiin olosuhteisiin luotu, shelttikin on vain työkoira ja vanhat sheltit ovatkin olleet suloisten minibortsujen näköisiä  aikanaan. Shetlanninlammaskoira olisi varmasti huippu ihan vaan agilitykoirana, lenkkikaverina ja sängynlämmittäjänä, shelttiä voisin siis oikeasti omaan laumaani joskus miettiä. Eli jos Ilselle joskus se oma koira pitää laittaa (ajankohta taas on sitten asia täysin erikseen), niin se tulee hyvin todennäköisesti olemaan sheltti. Shelteissä myös kokoon saa kiinnittää huomiota. Shetlanninlammaskoiran ihannesäkä kun on nartullakin 36cm. Jakauma mineissä ja medeissä on jotakuinkin sama, hieman enemmän löytyy kisaavia medishelttejä.

Lähde: *click*  

3. Borderterrieri on vähän sama asia kuin parson ja koska minulla on jo parson, ei borderi vaan käy ;) . Borderterriereistä löytyy ehkä myös himpun verran enempi äänekkäämpiä kuin parsoneista ja minusta myös enempi sellaisia ylikierrosten voimin vauhdin saavia yksilöitä. Borderterrierillä on tasaisempi kanta koon suhteen, uroksistakin löytyy mukavasti minejä ja rodun ihanne koko muutenkin taitaa olla minimpi kuin parsonilla. Nartut ovat minejä. Borderterrieri on myös yksi hyvä esimerkki alunperin työkoiran muuttumisesta enempi harrastus- ja perhekoiraksi. Ja sellaiseksi se nykyisellään tosiaan parhaiten soveltuukin, vaikka varmasti poikkeuksia ja hyvin metsällä toimiviakin bordereita löytyy.

Lähde: *click*: 

4. Villakoira ehkä? Ei perusteluja. Tähän pitäisi paremmin perehtyä, sillä totta puhuakseni, en tunne rotua ollenkaan, todellinen mutuvalinta siis!

Lähde: *click*   

5. Mittelit ovat uusi juttu minulle agilityssa ja vauhdikkailta vaikuttavat. En henkilökohtaisesti kuitenkaan pidä erityisemmin pienistä (tai isoistakaan) pystykorvista. Jos nämä meidänkin rekut joskus haukkuvat rasittavuuteen asti, niin pystikset ne vasta haukkuukin. Monissa muissakin miniroduissa olisi rakenteensa puolesta rahkeet agilityyn, mutta tuli ja tappura tai esimerkiksi riittävä itsenäisyys puuttuu.

Medit

1. Vesikoirat ja muut vastaavat, tiedän monta hurjan hienoa agilityvesikoiraa, innokkaita, tarkkoja ja vauhdikkaita, koko vaan taas siinä ja siinä, ne kun saattavat hujahtaa makseiksikin.

2. Kivan oloisia ja vauhdikkaita löytyy myös mm. seuraavista roduista: kooikerhondje, pumi, mudi, käyttö(mur!)linjaiset cockerit ja tietenkin nuo kolme edellä mainittua sekä kelpiet, nartut varmaan lähinnä, kokonsa puolesta.

Lähde: *click*  

3. Kromfohrländeristä pidin aikoinani kovastikin, mutta niin. Toivotaan, että rotu saataisiin uusilla jalostusohjeilla toivotunlaiseksi. Minusta rotu on historialtaan hauska yhdistelmä kaikenlaista, eikä rotumääritelmäkään ole, ainakaan vielä, turhan tarkka ;) Harmillista vain, että geenipooli on kovin ohut. Olisi kyllä mainiota joskus joku parson-länderi (joka siis on oikeastikin länderi) päästä näkemään, kenties ehkä joskus? :)

Maksit

1. Australiankelpie, vaikka pienin rotumääritelmän mukainen kelpie on pikkuruinen maksi, eli 43cm. Mutta minkä se koollaan häviää se ketteryydellään voittaa! Kelpie on iloinen, vallaton ja rakastettava, semmoinen luonnonlapsi.

2. Australianpaimenkoira, mutta agilityyn parhaiten soveltuvat yksilöt valitettavasti kovasti herjaavat nykyistä rotumääritelmää - ja se on vähän surullista. Paimenkoirissa on toki monia muitakin mainioita rotuja, en vain pidä siitä liian tiiviistä katseesta joka on esim. bordercollieille ominainen. Ei sovi meidän terrierilaumaan sitten ollenkaan!

Lähde: *click*

--

Koirarodut ovat kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoisia ja ihastun herkästi moneenkin erilaiseen. Kun joskus mummoudun, laittanen irlanninterrierin tahi pomeranianin (!) ja käyn sen kanssa näyttelyissä ympäri maan. Jahka siis jalkani ei enää niin kulje eikä selkä taivu ja joudun tyytymään agilityssa vain katsomoihin :)

Herukanpoiminnassa

Käytiin eilen Esan isän luona tyhjentämässä herukkapuskat, tai sen mitä linnuilta oli jäljelle jäänyt - vähän parannettiin viime vuosien suoritusta, kun herukat on menneet ihan muihin suihin. Tällä kertaa tultiin vain vähän myöhässä, ensi vuonna me sitten viedään kaikki! Minulla meinasi jo usko loppua, kun marjoja roikkui vain muutama siellä täällä eikä kattila alkanut millään täyttyä, mutta Esalla riitti sinniä, hyvä että jollain! Minä keskityin sitten kuvaamaan ja se kannatti, sain hyviäkin kuvia aikaiseksi. :)

Igsy ehti pulahtaa pikkuisen jäteojassakin, itse se sinne halusi ja vesi oli onneksi Sepon mukaan melko puhdastakin sillä hetkellä - lohdullista kai.

Jore jäi kotiin, Sepon pihaa ei ole aidattu, ja vaikka tie sinne syrjempään tuleekin, niin se ei ole tarpeeksi syrjässä Jorelle.

Pentu on niin reipas ja iloinen ja kova puremaan myös. Aion pian totuttaa myös kanansiipiin, ensin jauhettuna, että saa teräville hampailleen järkevämpiä töitä kuin kenkien, mattojen ja ihmisten pureminen! Se syö kiviä, omaa kakkaansa on maistellut, laastia jne. ja silmätkin rähmii vähän, joten taidan hankkiutua muutenkin mahdollisimman nopsaan eroon nappulasta jota on tähän asti saanut. Raakaruoka ei voi ainakaan olla huonompi vaihtoehto ja raa'alle oltiin vaihtamassa heti joka tapauksessa - tässä taas vain muutamia hyviä syitä lisää, miksi!

--

Igår hämtade vi lite vinbär från Kemi och tjejerna fick vara med. Till slut Esa plockade de flesta bär ;) och jag tog bilderna!

Igsy är fortfarande pigg och duktig, men hon tycker att äta alla och alting. Jag har redan börjat med lite färskfoder, eg. nötkött och mage. Nästa blir det malna kyckling vingar och efter det, hela vingar, att hon får nåt tillåten och hälsosam att tugga på! Annars är hon ju precis som en liten ängel..   än så länge. ;)

Lisa hommasi itselleen vauhtiraidat kaulalle...

Hon är här

Tässä on meidän Igsy, sweetest, bravest, smartest tjej! :)

Hon var duktig och helt tyst på vägen hem, bara sov på mina fötter när jag lägte hon ner. Här hemma har hon varit nästan att hon hade altid bott här! Hon träffades alla sina nya familje medlemmar samma natten och allt gick bra, hon är so duktig och jätte modig liten tjej :)

Första natten gick också alldeles bra, med lite gråt när hon vaknade. Jag sov i samma rummet med henne och andra hundar och lägte min hand ner, så fort hon gick inne i sin bur. Hon uppfattade snart att hon får lite tröst när hon läggar sig ner i buren.

Lisa och Jore har accepterat henne bra också, fast Jore skulle redan vilja leka med henne och Lisa kontrollera när hon börjar bli för ivrig.

--

Igsy on nyt saapunut kotiin ja millainen reipas tyttö meille onkaan tullut! Se on rohkeasti tepastellut sisään porteista ja ovista, antanut meidän koirien haistella ja tutustua ja hetkistä myöhemmin häntä pystyssä tassuttelee niiden perässä. Se tutki koko meidän suurta pihaa tosi reippaana ja leikkisänä heti alkuunsa ja on selkeästi myös aika ahne - ruoka siis maistunut ensi hetkestä lähtien! :)

Yöllä nukuin samassa huoneessa ja pistin käden alas aina kun hoksasi mennä koppaan nukkumaan. Siihen se nopeasti rauhoittui nukkumaan, mutta heräsi herkästä taas kokeilemaan joko se äiti taas säpsähtäisi, kun pidän meteliä ja minähän aina säpsähdin.. Pissoja se ehti tehdä yön aikana useammat, mutta kakat käytiin tekemässä ulos, kun käytiin yksi yöjuoksu pihalla tekemässä.

Kovempia äkillisiä ääniä ehkä illalla vähän säpsähteli, mutta häntä ei laskenut, kaikki on kohdattu häntä pystyssä, paitsi meidän koirat on kiltisti tervehditty pienenä ja hiljaisena. Koviin ääniin ei tosin auta kuin tottuminen, meidän perheessä ei niiltä välty. Lisa tosiaan pikkuisen on sitä koettanut alistaa, muutoin se on välinpitämätön, Jore osaa olla vielä gentlemannimpi eikä tuijota pentua ollenkaan, haki aamulla sitä jo leikkiinkin ulkona, mutta Joren leikit on vielä vähän liian villit ;)

Mutta rohkea ja reipas pentu on, muistuttaa paljon Lisaa meille tullessaan. Siitä tulee ehkä kevyt broken, karvahapsuja on harvoja siellä täällä. Silmäpigmentti ikäisekseen mainio ja hampaat on terävät!

Huomenna ja torstain treenit

Me lähdetään huomenna pennun hakuun. :) Esalla alkaa myös loma. Pentua odottaa peti, lelut ja oma häkki uudella patjalla, puruluut on vielä ostamatta. Harmaita vessapaperirullia olen jemmanut puoli kassillista myös touhumateriaaliksi. Kaimion kirjaa en ole nyt kolmatta kertaa aloittanut, heh, vaikka joka kerta siitä aina jotain uutta tarttuukin matkaan. Ehkä otan sen huomenna reissuun mukaan. Voi iik.

Eiliset treenit meni mainiosti, siinä oli vain yksi kohta jota en mitenkään päin saanut natsaamaan Lisan vauhdin kanssa. Olin itse tehnyt radan möllejäni varten, mutta kolmosluokkien radalle muutettiin pussi-suorasta haastavampi ja nopealle koiralle, noh... todella haastavaksi, tai sitten minä vaan olen hidas ja surkea tapaus. Tässä ratapiirroksessa siis Lisan tekemä rata, jotakuinkin, mölleille tein 5-8 suorasta todellakin suoran, vaikka eipä sitä etenemättömän koiran kanssa siltikään helposti menty.

Eli ensin kokeiltiin 5-8 väliä ohjaamalla kuvassa oikealta. Juoksin likimain koiran päälle joka kerta. Ei järkeä. Sitten persjättöä 5-6 väliin, ekat kerrat Lisa luki puomin kun en ottanut sitä mukaan. No, hoksasin vähän vihjata minne mennään seuraavaksi mukaan mutta minä etenin liian nopeasti tuonne seiskalle ja Lisan piti ilman vauhtia (siis ilman minun vauhtia) hakea aika kaukaa häämöttävä putken suu, haki se, mutta vauhti siinä hiipui. Olisihan siinä voinut vielä itse jatkaa putken suuntaan, mutta olisi tullut paniikki ohjaamaan ysiä (vaikka olisin muuten varmaan aivan hyvin ehtinyt). Joten se kohta meni joka kerta vähän hölmöillessä. Saatiin me se monta kertaa tehtyä, numeroiden mukaan, mutta ei sujuvasti kertaakaan.

Mutta kun sen kohdan jättää omaan arvoonsa (saako niin tehdä?) niin hyvin se meni. Ei varmaan kisoissa ole tuommoisia kohtia ollenkaan... En minä ainakaan ikinä semmoisia antaisi rakentaa, jos olisin tuomari ;) Nytkin teki mieli kesken treenin ottaa ja hiisata sitä pussia edes puoli metriä 11-putken suuntaan.. En saanut.

Mutta ne muut jutut, hienosti, hieno Lisa :) Keinu ja puomi oli hienoja kans. Että olipas se nyt hienoa, vähän niin kuin keskiviikonkin treenit. Oisko näillä fiiliksillä nyt sitten vihosta viimein ilmoittauduttava johonkin? Kuten Kalixiin (ekan kerran Ruotsiin, hui!) ja sitten vielä Tornioon ottamaan taas revanssia Virran radoille. Oikein semmoinen syyhy iski, kun hoksasin, että siellä olisi taas pitkästä aikaa kolmea starttia tarjolla. Kilpailusyyhy!

Lisa Arcticin kisoissa 11.8. Kuva: R. Sonntag

Treenit 21.8.

Treeniksi muodostui putki-A-erottelu, lisäksi vähän pimeää putkeaa ja tietenkin Aan alastulotreeniä. Rimat myös olivat tapissaan, ei kolisseet ja hyvin hyppäsi. Lisa oli vauhdissaan kun ollaan oltu vähemmällä treenillä pidemmän aikaa ja treeni menikin hienosti ja oli mukavaa. Vaikka milloinpa se ei olisi, motivaatio ei vaan ole ollut niin korkealla eikä ole mieli hinkunut kentälle joka välissä ja vähän muulloinkin, vaan kerta viikossa kentällä on riittänyt. Että ihan hyvään väliin tämä ylimääräinen treeni tuli. Inspiraation siihen sain ASB-lehdestä.

Hyvä vinkki muutenkin, jos kadonnutta agilitymotivaatiota etsii, on lukea agilitylehtiä :) Meillekin tulee molemmat suomalaiset julkaisut, eli myös Agi.fi ja tykkään lukea molempia. Agi.fi tosin sisältää enempi  asiaa itse treenaamisesta, ASB-lehdessä hauskinta onkin ehkä palsta jossa esitellään ratatreenejä pienillä estemäärillä :)

Ratapiirros vastaa osittain videolla tehtyä, esteiden paikat on jotakuinkin samat vaikka himmeällä näkyvät vastaavat ehkä paremmin tuota meidän tekemää harjoitusta.

Palkkana oli uusi kumipallo jossa sellaisia "viiltoja" se ujeltaa vienosti heitettäessä ja Lisa oli aivan innoissaan :)

Jore esiintymässä

Selviydyttiin Joren kanssa näyttelytreeneihin maanantaina illasta. Odotusten mukaisesti se meni, mitä tuli käsittelyharjoituksiin. Koska pöytä oli matala, käsittelyn sieto oli vielä surkeampaa kuin normaalilla trimmipöydällä. Ote minulla oli sellainen, ettei Jore muuta voinut tehdä kuin murista ja kyyristellä :( Se seisoo pöydällä hienosti tasan niin kauan, kun joku alkaa lähestymään.

Treeni kesti tunnin verran ja kyllä me tuntuva osuus siitä seistä pönötettiin kuitenkin rivissä erään kettiksen takana suurimman osan ajasta, ilman ongelmia. Joten siihen olen kyllä tosi tyytyväinen ja yllättynyt siitä miten hyvin meni. Myös yksinkävelyt onnistui, mutta porukassa juokseminen oli vähän liian jännää ja yhteisringistä jouduttiin joka kerta poistumaan takavasemmalle, kun se meni aivan riekkumiseksi ja haukkumiseksi.

Varmasti esiintyminen saataisiin kuntoon viikottaisen treenin avulla, mutta käsittelyyn pitää puuttua syvemmin, jos siihen aiotaan vielä saada muutos. Katsotaan mitä tuleman pitää... Haluaisin lähteä kouluttamaan käytöstä toisenlaiseksi Wirénin oppeihin pohjaten, mutta koirakouluttajia kun ei oksilla kasva täällä pohjoisessa..

Hempeilyä

Sateinen aamu

Pitkästä aikaa nousen aikaisemmin

kuin ois pakko.

Puin Lisalle ulos lähtiessä Back On Trackin päälle, arvelin, että se suojaisi enemmän ja koira kastuisi vähemmän. Jore ei täkkejä kaipaa. Lisa kipitti kaksi metriä ovelta ja jäi seisomaan, joko johtuen siitä että satoi vettä tai siitä, että olin vaatettanut sen. Sain kutsua sitä viisi kertaa ennen kuin sain sen portista ulos, matkaa ehkä n. 30m.

Siellä se tulla viipotti 20 metriä meidän perässä koko ajan, Jore touhottaa häntä pystyssä ja merkkailee normitapaansa, pikkuisen ehkä oli korvat taka-asentoiset silläkin, vettä tuli aika paljon. Lisa käy vähän ennen kuin ollaan taas omalla pihalla liruttamassa pissan heinikossa ja ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet, kun kutsun sitä takaisin portille.

Tasan vuosi sitten kisattiin Lisan kanssa ensimmäisen kerran. Minun pieni kisakoira!

--

Pennulle on nyt valmiina oma peti. Se on Joren ja Aapon vanha peti retusoituna pinkiksi je beesiksi ja pari uutta vaihtopatjaakin Kaija ompeli siihen mytättäväksi. Uudet kupit ovat vasta tulossa, kun ensin tuli väärää kokoa. Hihna on vanhaa yhdisteltynä vanhaan, pinkkiä ja nahkaa, vaikka tuntuu kyllä, että tämä tyttö on enempi punainen tai violetti kuin pinkki.

--

Käytiin Joren kanssa perjantaina ihan oikeassa agilitykoulutuksessa. Kouluttajia Kajaanista tulleet Salme Räsänen sekä Mikko Karjalainen.

Jore ja Lisa nimittäin ehtivät tapella lelun takia (!) perjantaina päivästä ja Lisa äityi kevittämään satuttamaansa jalkaa, joten muu ei auttanut, kuin jättää Lisa kotiin. Koulutusta ei enää voinut peruuttaa, joten parempi Jorenkin kanssa kuin ei mitään. Lisa kerkesi kyllä tikata Joreakin huuleen, mutta ei siitä sellaista huomaa. Kokeiltiin ennen lähtöä kotikentällä vähän paria hyppyä, puomia ja Aata, pussia ja putkea. Hienosti se meni (vaikka eihän me kontakeja olla treenattu, namialustalla vain). Mutta ei se olekaan ongelma se osaamattomuus kentällä, vaan se kaikki muu...

No kyllähän se piippasi ja haukkua räksätti välillä ja ehtiessään (pistin sen istumaan, namin metrin päähän ja käskin odottaa, niin pysyi sen aikaa ainakin hiljaa) koetti sinkoilla sinne ja tänne, mutta tottui aika nopeasti ja onnemme oli, että oltiin myöhäisemmässä ryhmässä ja paikalla ei ollut enää paljon katsojia eikä muita koiria. Pyydettiin vielä varmuuden vuoksi, ettei kentän reunalla olisi muita kun Joren kanssa ollaan siellä.

Ja olipas meillä hauskaa! :) Jore teki tosi hienosti, vaikka aina kun tekemistä ei ollut se ruukasi lähteä vähän vaeltamaan, mutta jos muisti laittaa sen istumaan siksi aikaa kun kuunteli kouluttajaa, niin odotti hyvin. Ja niin me vaan valssailtiin ja persjättöiltiin ja leijeröitiin puomia ja niistoiltiin, takaaleikkailtiin ja niin edelleen, ihan täysin alo-möllin kanssa, joka ei ole koskaan mennyt rataa :D Eikä se ole sitten kesän 2011 treenannut oikealla / vieraalla kentällä yhtään mitään. Ajattelinkin, että se saattaisi yllättää positiivisesti, mutta se käytös minut yllätti enempi. Kun olin todella varautunut siihen, ettei siitä tule yhtään mitään...

No, hallissa meitä odotti sitten pujottelutreeni. Meidän onni sekin :) Ei olla Joren kanssa pujottelua aloitettukaan oikeastaan ja nyt otettiin sitten ohjurit käyttöön. n. 10 (?) kerran jälkeen Jore käveli ne 6 keppiä jo itsenäisesti :) Taitava rakki ja opin itsekin oikean tavan opettaa ohjureilla. Jore keskittyi valtavan hyvin, kouluttajakin sanoi, että oli katsonut alussa kun se huuhatti menemään hallissa joka suuntaan, että mitähän tästäkin tulee ja aivan yllättynyt sitten siitä miten hyvin se lopulta keskittyi siihen tekemiseen. Muistan vieläkin kun se vaan seisoi keskellä sitä pujottelua, ohjurin yli ei saanut mennä ja namit odottaa edessä. Tuijottaa minua ja kysyy: "mitä nyt?". Ja kyllä se tosiaan aina lopulta sitten keksi mitä reittiä sinne nameille pääsi ja viimeisellä kerralla vielä jouhevastikin.

Sellainen pieni insidentti siinä kävi. Kouluttaja (mies) näytti etupalkkaa ja kehotti ja kannusti minun kanssa Jorea kovasti etenemään ekaan väliin (toistoja oltiin tehty jo ainakin puolisen kymmentä ilman ongelmia). Jore kävi nuuhkaisemassa miehen kättä, että oliko se ottanut niitä nameja mukaansa, kun kerran kupilla kävi, sitten tuijotti vähän aikaa kouluttajaa "kulmien alta" ja tarrasi sitä lahkeeseen nipistäen sitä lahjetta pari kertaa. Ei siinä paljon itse ehtinyt reagoida (en edes muista miten reagoin). Kouluttaja ei välittänyt, naureskeli lähinnä, mutta tässä taas ilmenee se juttu, miksi Joren kanssa treenaaminen on aika ahdistavaakin. :(

Ja jos se ahdistaa itseä, niin ei se silloin oikein toimi. Tajuaahan se koirakin sen että ohjaaja on ahdistunut ja ahdistuu itsekin entisestään.

No, molemmat kouluttajat kuitenkin kehuivat poikaa kovasti, pujottelutreenin jälkeen Mikko tuumasi, että kahdessa viikossa se olisi valmis, kun treenaisin sen aikaa (huomautin, että treenipaikalle matkaa 50km ja kotona ei ole laittaa ohjureita). Joten muistuttelin Esaa sitten siitä oikeasta pujottelusta, jonka se on luvannut minulle väsätä :D Että voitaisiin joskus aloittaa Joren kanssa pujottelutreenikin. Ja Esalla alkaa lomalla tämän viikon lopussa joten kenties, kenties? :)

Niin. Vaikka mitä varten oikeastaan... no, Jorea varten tietenkin! Tykkäähän se! :)

Tahdon olla hereillä silloin kun

elämä muuttuu pitkin vuoden aikaa.

Turha koittaa jäädä menneeseen.

Foxyn vuosi päivä koittaa huomenna. Kesäkin alkaa hiljalleen olla ohi.

Igsy 7 veckor

Igsy on nyt 7 viikkoinen, suloinen tyttö! Enää viikko jäljellä...

Kuvat: A&P Wikström

Lisää kuvateksti

Agilityn pm-kisat (Lapin kennelpiiri)

Pm kirjoitetaan pienellä, koska ne ovat piirinmestaruuskisat, eivät pohjoismaiden mestaruuskisat. Näin meille opetettiin toimitsijakurssilla. Vaikka tuumasipa tuo Elina, että jos joku luulee tulevansa meille Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, niin se sitten luulee. Minulla saattoi ehkä jossain tiedotteessa tai muussa joskus lipsahtaa se PM, pm:n sijaan. Mutta nuo ajat ovat nyt ohi, olen kohtuudella selvinnyt viikonlopusta voittajana tai ainakin väsyneenä, koska itse pm-päivänähän me ei edes kisattu ja sunnuntain radatkin meni aivan höpöksi. Jaksoin sentään nauraa niille.

(Sattumoisin samana viikonloppuna Ruotsissa mittelöitiin PM-titteleistä, joita ropisi Suomeen yhtä kirkkaana kuin pm-titteleitä meille Arcticilaisille, suuren suuret onnittelut kaikille PM- ja pm-menestyjille! Harmittaa vain se, että livestream jäi nyt välistä.)

Kisajärjestelyissä on aina tosiaan oma hommansa ja mielessä siintääkin blogipostaus ensinnäkin niistä kisajärjestelyistä ja toiseksi itse kisapäivästä. Meillä oli nytkin muutamia aivan upeita, ahkeria talkoolaisia, jotka olivat kisoissa ensimmäistä kertaa (aamusta iltaan) ja kehtasivat kysyä, jos joku mietitytti. Ei sitä aina voi lajia jo pidempään harrasteena edes ymmärtää, millainen mielikuva radan laidalla seisovalla vasta harrastamisen aloittaneella työntekijällä lajista on.

Se helpotus näissä pm-kisoissa on, että ne vuoro vuosin kiertää läpi kaikki seurat piirin alueelta, meillä vaihtoehtoja on tähän asti ollut aina 4, jolloin järjestämisvuoro osuu omalle kohdalle joka 4. vuosi eli edellisen kerran pm-kisat Arcticilla järjestettiin 2009. Alueelle on nyt noussut myös kaksi uutta seuraa tällä aika välillä, Ivaloon ja Pelloon, mutta vielä ei pm-hukeja ole heille sälytetty, LRKK ei ole vielä järjestänyt itsenäisesti kisojakaan. Ivalo on järjestänyt kahdet "keskiyönauringon" kisat 2 viikkoa ennen juhannusta ja olisi kyllä ihan kiva kun olisi jokin sellainen "pakottava syy" kuten pm-kisat, lähteä Ivaloon asti kisaamaan :) Minulla on aina jokin hirveä hinku päästä jonnekin kauas pois koirien kanssa matkustamaan ja kisaamaan.

No, se riittänee taas tuosta kisajärjestämislöpinästä. On se kovaa työtä, mutta hauskaa kuitenkin ja ensi vuodellekin olen tietysti taas lupautumassa no, toivotavasti vain yksiin kisoihin koetoimitsijaksi.

Kisattiin Lisan kanssa sunnuntaina iltapäivästä kaksi rataa, jotka meni meidän osalta kyllä ihan vaan hoopoiluksi. Minä en ohjannut ja Lisa tuli perässä. Oli siellä täällä kivoja pätkiä ja vaikka radalla en osannut asiaa niin harmitellaankaan, niin kyllä pitäisi malttaa, kun hylkykin alla, ottaa kontaktit jämäkästi, koska koira ne osaa, jolloin minun tulee vain ja ainoastaan malttaa. Laitan radat tänne, vaikkei niissä paljon katseltavaa

olekaan... Tuomarina sunnuntaina toimi Katariina Virkkala.

C-rata


D-rata

Lisa juoksi Heidin kanssa myös Arcticin mini2 joukkueessa ja kuvasinkin senkin, rata oli hieno, vaikka vitosen virheestä (putken kiertäminen) koituikin ajallisesti aikamoiset tappiot, vaikka jäihän Lisan aika siis roimasti alle ihanteen, lujaa se meni ja Heidi ohjasi hyvin :) Joukkue sijoittui Lisan vitosella ja kahdella yliaikanollalla kuudensiksi. Arctic voitti minien ykkösjoukkueella kultaa ja samoin makseissa kulta napsahti arcticille. Medi1 joukkue vei toisen sijan joukkuekisassa. Yksilökisoissa vain mineissä tuli tulosta ja kultaa veivät Arcticin Emma Matila ja Totti, sekä hopeaa Katja Kuula ja Olga :) Kaksoisvoitto siis Arcticille. Arcticilaisittain erittäin menestyksekkäät kisat siis, hyvä me!

Heidin ja Lisan rata

Askartelua

Minulla oli visio verhoista.. Sain aikaiseksi kaksi sapluunaa, jotka on kyllä tosi suloisia, mutta jos totta puhutaan, en tiedä mitä niillä pitäisi tehdä. Tuhrin kyllä kaksi vanhaa koristetyynynpäällistä ilman erityistä menestystä, joten opinnot tällä saralla vielä jatkuvat... Ehkä joskus se visiokin muuttuu lihaksi, tai kankaaksi oikeastaan.

Synttäri Onnittelut!

Uuden sähäkän layoutin myötä toivotan kaikille ihanille B-pennuille parasta syntymäpäivää!!!

Kaksi vuotta täyttävät tänään Nelli, Zelda, Mörkö sekä Felix, onnea kovasti! :)

Se ihana vastuu

Viime kisojen aikaan kesäkuun lopulla kirjoitin tulikiven katkuisen blogipostauksen seuratoiminnasta ja talkootöistä ja aktiivijäsenenä olemisesta ja sitten tallensin sen visusti enkä koskaan julkaissut. Helpotti sekin vuodatus, vaikkei ilmoille päässytkään.

Nyt ei stressi ole ollut aivan niin paha, kun en ole yrittänytkään tehdä yhtään mitään muuta kuin valmistelevia töitä ja täytyy sanoa, että "I SUCK!" Ihan niin kuin tosissaan. Olen tosi surkea tässä hommassa. Mutta ei se mitään, muuthan tässä lähinnä kärsii ja omat hermot tietty riekaleena, mutta ne on tottuneet siihen aivan. Minun hermot siis. Ja varmaan minä suurinpiirtein kaiken tärkeimmän saankin tehtyä, mutta millä tavalla?! Se on hidasta, sama asia pitää tehdä sata kertaa, kun se ei ole tehty oikein tai kunnolla ja tietenkin tähän nyt liittyy aina tätä toistoa ja uudestaan tekemistä ja muuttamista, kun tulee kisaperuutuksia ja työntekijä peruutuksia mutta paljon myös sitä, että olen itse merkannut jotain väärin ja se pitää korjata, neljä kertaa. jne.

Eli vaikka itseasiassa ihan tykkäänkin näistä töistä, se jatkuva muiden kiusaaminen ei ole kivaa (eli kun laitan kolmatta kertaa spostia samasta asiasta 25:lle työntekijälle, koska olen itse mokannut). Minun pitäisi ehkä vaan luovuttaa. Tai ainakin delegoida erittäin paljon enempi.

No mutta, enää kaksi päivää kisoihin tai ei sitäkään. Helpottaa jo vähän jollakin tavalla. Huomenna tulostan valmiiksi ison kasan paperia ja lauantaina aamusta kerään itseni ja pari muuta asiaa autoon ja sitten kohta 16 tunnin juoksemisen jälkeen noin, on se kisapäivä ohitse ja vastuu osaltani kannettu. Iloitsen jo nyt. Joskus vaan tulee sunnuntai, väistämättä.

Räjähtävät ratahirmut ja stressaaminen

Kuten moni koiria ja agilitya jo pidempään harrastava on mahtanut huomata, on koirissa paljon rakenteeltaan, tyypiltään ja muilta fyysisiltä sekä henkisiltä ominaisuuksiltaan eri tavalla agilityyn soveltuvia yksilöitä. Eli olettamuksena on vaikkapa, että agilityyn hyvin soveltuvat koirat olisivat nopeita, osaavat työskennellä itsenäisesti ja pitävät agilitystä, muutamia ominaisuuksia mainitakseni. Yksittäisen rodunkin sisällä silti vaihtelu on laajaa ja rodusta riippuen kutkin ominaisuudet tietenkin ovat taas omaa luokkaansa. Nopea, itsenäinen, agilityssa lahjakas koira, voi olla edelleen niin monenlainen.

Tarkoitan eri tavoilla agilityyn soveltuvilla yksilöillä esimerkiksi seuraavaa:

• Räjähtävät, nopeat koirat, jotka rodusta sekä rakenteesta ja fyysisestä kunnostaan riippuen kestävät paremmin tai huonommin agilityn aiheuttaa rasitusta. Paremmin jos ne huolletaan oikein, sillä ne eivät välttämättä itse pidä omasta kropastaan huolta. Tämän tyypin koirat eivät välitä siitä onko niillä lihaksia, kestääkö niiden kroppa rasitusta, onko niillä ikää tai jalka poikki tai toinen jalka haudassa. Ne menee aina täysillä ja jos ne ei mene - niin sitten ne on jo oikeasti kipeitä tai muutoin asiat pahasti vialla. Ja tosiaan, ne voivat olla pahasti kipeitä, eikä vauhdissa silti huomaa mitään. Näissä koirissa saattaa monesti olla myös ainakin lieviä ylikierrosilla käymisen merkkejä ja yleensä kierrokset nousevat sekunnissa nollasta sataan. Sitten jos tähän räjähtävyyteen lisätään muutamia ei niin imartelevia ominaisuuksia, niin alkaa tulla ongelmia. Nimittäin ne luonteeltaan eivät niin tasapainoiset -  jotka eivät hermorakenteeltaan ole täysiä kymppejä tai lähelläkään sitä.

Räjähtävät koirat usein lenkkeilytettäessäkin sinkoavat heti hihnasta päästessään pitkin maita ja mantuja ja pysähtyvät kun ne pyydetään luokse / otetaan kiinni. Radalla ne mahdollisesti kiljuvat ja melkein sutivat paikallaan kun ovat niin kovaa menossa jo seuraavalle esteelle. Voitte kuvitella, mitä puutteellinen lämmittely ja epäsäännöllinen tai olematon lihashuolto saa tällaisessa koirassa aikaan. Kaikkein pahimmat kuitenkin ovat ne hermorakenteeltaan heikommat, jotka ovat jännittyneitä jo pelkällä kisapaikalla olemisesta.

Toinen ihannetyyppi voisi olla vaikka:

• Ketterät, nopeat ja jäntevät koirat ja ennen kaikkea järkevästi omaa liikkumistaan ja kropan käyttöään säätelevät koirat, jotka ovat huollettavinakin helpompia. Ne liikkuvat sen mukaan kuin kokevat hyväksi, menevät niin lujaa kuin pääsevät, mutta taloudellisesti. (Kärjistän tietenkin, tuskin kukaan täydellistä koiraa omistaa, mutta haluankin että ymmärrätte pointin räjähtävän ja taloudellisemman koiran välillä ja toki menestyksekkäitä ja muullakin lailla toimivia agilitykoiria löytyy nyt näiden "stereotyyppienkin" lisäksi). Tämän tyypin koira voi toki myös olla hermorakenteeltaan huonompi, mutta monesti hermostuneisuus näillä päin vastoin kompensoituu vauhdin hiipumisena, kuin kiihtymisenä, kuten räjähtävällä tyypillä.

Kuten alussa mainitsinkin, on rakennetyypillä ja rodulla tässä paljonkin merkitystä. Esimerkiksi terrierit yleistettynä ovat tyypiltään usein "ärriä", räjähtäviä ja monesti helposti kierroksilla, jos ei liikaa niin ainakin sopivasti ;) ne menee lujaa - itseään säästämättä. Ja sitten taas esimerkiksi sheltit ovat monesti tyypiltään Ketteriä ja liikkumistaan hyvin "säännösteleviä". Mutta joka rodusta varmasti löytyy myös sitä toista laitaa ja jos taas yleistetään, uroksissa mahtaa olla enempi räjähtävyyttä kuin järkevissä nartuissa.

Sellaiset hermostuvat, jännittävät tai ylikierroksillä käyvät R-tyypin koirat ovat todella herkkiä kroonisille lihasjumeille, sillä ne rasittavat stressaamisellaan kroppaansa koko ajan. Ehkä tällaiselle koiralle saattaisi olla hyvä päästä pitkän kisapäivänkin aikana johonkin jossa ne saavat levähtää kunnolla, oli se sitten rauhallinen lenkki, niin pitkä kuin vaatii, tai jollekin toiselle rauhallinen soppi omassa häkissä tai emännan / isännän kanssa auton etupenkillä istuen. Hetki jolloin se tärisevä, innosta tai hermostuneisuudesta puhkuva kroppa saisi vähän aikaa olla levossa. Koiralle olisi ehkä myös hyvä opettaa jokin tietty rutiini, jonka aikana se osaa ja saa rauhoittua täysin. Tämä siis jos ei olla jo pentuaikana johdonmukaisesti aloitettu rauhoittumisharjoituksia ja opeteltu hanskaamaan hermot tilanteessa kuin tilanteessa (jos siihen on edellytyksiä)... meillekin pian ajankohtaista, kun pentu tulee taloon, saa nähdä miten siitä selviää.

Jos jännitys kuitenkin on osa arkea, olisi varmasti tärkeää muistaa lämmittelyt ja jäähdyttelyt jo ennen jännittyneen tilan alkamista, sekä sen jälkeen,  unohtamatta seuraavan päivän pitkää ja rentoa palauttavaa lenkkiä, hihnassa, jos irti päästäminen tarkoittaa innoissaan juoksentelemista sinne tänne ja jos koira vetää hihnassa, no, siitä on vain opeteltava pois. Mikäli haukku aloittaa stressaamisen jo siitä, että treeni- / kisakassia aletaan pakkaamaan, voisi kenties todella olla hyvä ajatus valmistaa koiran kroppa tulevalle jo ennen tätä. Kenties huolellinen lenkki ja rauhallinen ja kevyt hieronta- ja venyttelytuokio kisa-aamuna voisi auttaa koiraa rentoutumaan. Tarkoitus ei siis ole hieroa lihaksia, vaan rentouttaa ennen pitkää kisarupeamaa, joten pelkkä sivelyin toteutettava hieronta olisi tuolloin omiaan pelkästään rentouttamaan koiraa. Tällaiseenkin käsittelyyn on koira tietenkin hyvä opettaa, jos mahdollista, jo pennusta lähtien, sillä tottumattomalle yhtäkkinen hierontahetki ei ole välttämättä ollenkaan rentouttavaa!

Jos koiralla on havaittavissa runsasta jännittämistä kisoissa ja/tai treeneissä, se todennäköisesti on joko aika ajoin tai koko ajan jostain kipeänä ja kaikkihan tietää, mitä kaikkea kipu koiralla voi aiheuttaa - ne kun eivät sitä osaa sanoin ilmaista. Voisi olla hyvä järjestää sille säännöllisesti tai edes silloin tällöin kunnon lepo (jopa useampi kuukausi) ja tauko kaikesta kiihdyttävästä ja ahdistavasta ja saatat jopa ällistyä huomatessasi muutoksen. Koiraa oppii lukemaan vain sitä tarkkailemalla. Omistajalla voi olla usein vaikeuksia huomata koirassa tapahtuneet muutokset parempaan tai huonompaan, eikä stressikäyttäytymistäkään välttämättä edes ymmärrä, tahi sen vaikutuksia. Samoin kuin stressaantuneella ihmiselläkin, vaivoja ilmenee fyysisistä psyykkisiin. Vaikeaa voi olla myös ymmärtää hyvän ja huonon stressin eroa.

Mikäli rauhoittuminen ei kuinkaan onnistu ja koiran stressikäyttäytyminen oikeastaan jo haittaa lajin harrastamista, olisi siihen varmasti hyvä puuttua myös koulutuksellisin keinoin. Tottuttamista ja siedättämistä stressaaviin tilanteisiin ja huonoista tavoista pois oppimista tai ainakin niiden lievittämistä. Koira saattaa nauttia lajista, mutta kaikki sen sivutuotteet, ihan vaikka vain omistajan kisajännityksestä häkissä odottamiseen, matkustamiseen tai väenpaljoudessa oleskeluun voikin olla sille tuskaa, mikäli ne tuottavat koiralle liikaa stressiä. Kevyt stressi parhaimmillaan vain parantaa suoritusta, mutta  paineistuessaan liikaa koiran suorituskysy alenee ja ilmenee esimerkiksi keskittymiskyvyn puutteena radalla, jota se ei todellakaan tee tahallaan. Jatkuvan jännityksen seurauksena kuvioon tulevat myös fyysiset ongelmat, kuten krooniset lihasjumit ja mikäli stressaaminenkin on kroonista ja toistuu esim. joka viikko treeneissä, niin oravanpyörä todellakin on valmis.

Koiraahan ei saisi inhimillistää, mutta minusta joskus siihen olisi kovastikin syytä!

Igsy

Här är hon nu - och är hon inte bara den finaste, fin, fin fin?! :)

Tässä se meidän mielestä kaunein ja parhain - Dark Russell's I'm A Lucky Girl eli (varmaankin) "Igsy". Tuttavallisesti "Iksu", se muuttaa meille 24. päivä ja voi sitä onnen päivää!

Dark Russell's I'm A Lucky Girl (5vko) -  "Igsy"Foto: Anna&Peter Wikström

Pentupolitiikkaa

Ollaan Jennin kanssa päädytty omistusmuodossa sijoitukseen, eli Jenni ostaa ensin pennun itselleen ja me takuita vastaan otetaan se itsellemme ja Jenni omistaa pennun siiheksi asti jahka ja jos sille joskus tulisi yhdet pennut Rakkahukan nimiin, siiheksi asti harrastetaan ja omistetaan tavallaan yhdessä. Mietittiin alunperin  virallista yhteisomistajuutta ja myös liisausta, mutta sijoitussopimus on meille molemmille tuttu ja mutkaton.

Pentueeseen syntyi siis kaksi likimain kokovalkoista narttua. Pennut on jo rekisteröitykin, mutta ei vielä tiedetä kumpi tytöistä, "In Your Eyes" vai "I'm A Lucky Girl" muuttaa lopulta meille.

Ruotsissa terveystutkimuksia ei tehdä niin taajaan kuin Suomessa, esim. vuosittaiset silmätarkastukset parsoneilla ovat harvinaisia, jokunen kennel tekee tarkastukset jalostuskoirilleen vuosittain, mutta yleensä silmätarkastus tehdään kerran.

Mitä geenitesteihin tulee, pentueen emä Zäta on PLL-kantaja ja isä terve. LOA testiä kummallekaan vanhemmalle ei olla tehty, mutta itse olen taustatutkimuksen takaa löytyvistä koirista tehnyt, enkä ole liian huolissani. Testit teetetään kyllä myöhemmin omasta toimesta, mahdollisesti jo tänä syksynä, kun alennukset AHT:ltäkin ovat voimassa. Ja koska kerran tämä SCA-testikin on nyt AHT:llä tarjolla, niin täytyyhän se sekin teettää.

Olen jatkossa myös arvellut BAER-testin teettämistä omille tuleville pentueille, mutta nyt kun tulee jälleen valkoinen koira taloon ja vielä mahdollisesti jalostusajatuksissa, ja kun testin voi teettää Luleåssa, voisin käyttää myös pennun testeissä, mutta ehkä sitten vähän vanhempana, mikäli pennut tulevat tosiaan ajankohtaisemmiksi.

Emän lonkat on B. Ruotsissa lonkkien kuvaaminen sekä BAER testi on suosituksena pentuja teetettäessä, joten noita onkin testattu sitten vähän enemmän kuin parsoneilla Suomessa.

Mutta kieltämättä alkujaan emmin pennun ottamista koska terveystarkastukset eivät aivan vastaa omia kriteerejä ja kun on tottunut käytäntöön Suomessa. Onneksi testit voidaan kuitenkin vielä tehdä ja totuushan on, että vaikka kaiken syynäät ja tutkit... mitä tahansa voi vielä tulla vastaan. Tyytyväinen olen tähän valintaan, joka pian tulee päiviämme sulostuttamaan :)

Torstain treenit ja tulevat tavoitteet

Eiliset treenit meni huipusti, Lisalla on vielä aika lailla tärpit makeimmillaan ja mentiin siksi aivan viimeisenä, kun ryhmään mahtuu pari machompaakin menijää ;) Rata oli Katariina Virkkalan agilityrata 2009 vuoden karsinnoista.

12-16 väli oli meillä ehkä himpun suorempi, niin että 12 esteellä joutui vähän miettimään, miten saa koiran lukemaan 13 esteen oikealta puolelta ja pussiin taas ei ollut niin väliä varsinaisesti ohjata, koska se tuli suoraan koiran linjalle. Persjättöä haaveilin joka kerta pussin jälkeen, mutten en sitten edes kokeillut sitä.

Lisalle toimi niistosokkarit 3:lla, valkkasi hienosti puomin vaikka putki taisi tarkoituksella olla meillä vähän enempi tyrkyllä. Puomilla lievää hoppuilua ensin koiran muilla kerroilla omasta puolesta, kontakteja saisin malttaa ottaa huolellisemmin vain koutsi ja olen samaa mieltä. Me oltaisi ehkä jopa saatettu tehdä nolla ekalla, kuka tietää, jos en olisi tiputellut lelua taskustani vähän väliä :D Se oli Lisasta mukavaa, kun on haka huomaamaan tippuvia leluja. Joku kerta hoppuilin pujottelulla ja ehti varastaa viimeisen välin ja keinunkin otta joka kerta aika hyvin, kun oli vinku mukana, ei tullut sivulta alas, kuten kisoissa usein on tehnyt.

Nyt kun tämä oma arvokilpailukausi on ohi ja sen mahdottomat ja mahdolliset tavoitteet on saavuttamattomissa, olen vähän jo mietiskellyt tulevaa. Viime vuonna tähän aikaan olin pari kertaa testannut Lisaa sen elämän aikana epiksissä ja epäsäännöllisesti ja kaverinkin avulla treenauttanut sitä (kaverihan oli jopa käynyt kisoissa, v. 2011 :)) ja suunnittelin ekoja kisoja. Elokuussa törmäsin vielä aivan karmeaan pujottelukriisiin ja siitä huolimatta startattiin ekat virallisemme Kajaanissa 19.8. Lisaa jännitti ja se valeraskaili, mutta nolla tuli heti ensimmäiseltä radalta ja tosi sievä nollakin olikin.

Siitä sitten pikkuhiljaa tai ehkä aika nopeastikin jos ajattelee pelkkää aikaa, se on kehittynyt valtavan paljon ja itsellä on vaihdellen ollut välillä mukavastikin motivaatiota treenata (ei koko ajan tarvitse eikä pidäkään olla!). Treeniä ollaan vuoden aikana tehty ensilumessa, pakkasessa, nuoskassa, kurassa ja vesisateessa ryveten ja ehkä pari kunnon helletreeniäkin sattunut väliin (- ihan hyvä oikeastaan ettei enempää, vaikka eilen juuri treeneissä marisin, miksi aina torstaisin sataa vettä!!). Ei olla pahemmin ulkopuolisille päästy, vaikka kaipaisinkin sitä kovasti. Itseluottamusta niiden sijaan on varmasti tuonut ne muutamat nollat vuoden aikana jotka on tulleet aikalailla poikkeuksetta mukavilta ja sujuvilta radoilta. Ei me vaan tehty Foxyn kanssa koskaan semmoisia. Se oli sellaista veitsi kurkulla tai sanotaanko se että veitsen terällä taiteilua koko ajan, sellaista kaikki tai ei mitään ja hyvin usein se oli ei mitään tai sitten se oli jotain kamalaa katsotavaa joka ihmeen kaupalla tuotti tulosta. Oi minun rakas Foxy.. :´

Haluan kai siis sanoa, että Lisasta on kehittynyt ihan kelpo kisakoira. Sillä on vauhtia voittonolliin saakka jos itse ohjaan hyvin ja ennen kaikkea liikun, joten tavoitteet on meillä ensi vuonna ihan oikeat.

- Meille ei ole tulossa vauvaa - check

- Lisalle ei ole tulossa vauvoja - check (ja sormet vähän melkein ristissä, juoksut on kesken and she's a houdini, vaikka Jore on aina munalukon takana sekä ulkona että sisällä - lapset!!)

- Mitkään arvokisat ei ole ensi vuonna Nastolassa - check (olen tähän mennessä aina kisakoirani kanssa ollut Nastolassa ns "pullat uunissa")

Joten on aivan vara pistää semmoiset rakennelmat pystyyn joita kutsutaan ehkä myös pilvilinnoiksi, mutta minulle ne ovat suureellisia suunnitelmia! :D Suunnitelmien tekeminen on niin hauskaa!

En ole vielä koulutusvastaavalle asiaa paljastanut, mutta tämän kesän kisaurakoinnin jälkeen olen hiljaa mielessäni miettinyt jääväni tauolle kouluttamisesta talven ajaksi, jotta lajimotivaatio pysyisi yllä. Jonkun alkeis-jatko-tms:n voisin ehkä vetää, koska kouluttaminen on kuitenkin ihanaa, mutta meillä on taas talvi ilman lastenhoitoa apua edessä ja haluan myös tosissaan keskittyä pentuun (pentu, iik!) ja Lisan kisatavotteisiin.

Meillä on siis aikaa n. 10kk kerätä arvokisanollat ja kisoja tuolle aikavälillä mahtuu aika monet. Olen myös laskenut meidän starttimääriä ja ne on jo aika isot (reilut 30 tälle vuodelle) Ollaan kuitenkin ehditty pitämään välillä n. 1kk mittaisia kisataukoja eikä joka viikkokaan olla treenattu. Tuntuu että varsinkin nyt kesällä ollaan sitten otettu lunkimmin, kevät oli kovasti hektistä. Alustavana suunnitelmana on kisata nyt kesän vielä mitä on jäljellä, treenata laadukkaasti (en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta se kuulostaa hyvältä ja jos se jäisi tuonne takaraivoon, niin ehkä treenit jotenkin laadultaan vielä paranisivat) ja saada mahdollisesti kaikki tarvittavat nollat kasaan. Tämä on toiveena. Realistena tavoitteena voisi olla ehkäpä 4-6 arvokisanollaa kesän ja syksyn aikana.

Jos arvioidaan että ehtisin osallistua n. 20-25 starttiin vielä loppu vuoden aikana ja nollaprosentti olisi sama kuin viimeiset 15 kisaa (eli n. 20%) niin nollia voisi sattua kohdille tosiaan n. 4-5. Ja jos nyt samaa vauhtia vain kehitytään eikä jumahdeta paikoillemme, niin mahdollista saattaisi jopa olla saada useampikin nolla ja tuplahan se olisi semmoinen tärkeä henkinen voitto ja kannuste. Puhumatta triplasta :) Mutta ei hätä jos ei ehdi tai pysty niin paljon kisaamaan, 10-15 starttia ja vaikkapa vain 3 nollaa olisi jo mukava kasa nollia ensi vuodelle lähteä kevään mittaan keräämään loput hallikauden kisoista. Yksi SM-nolla meillä on jo valmiiksi tai ehkä jopa se karsintojen voittonolla, en tiedä mistä ajankohdasta lähtien niitä voidaan ensi vuodelle kerätä, se selvinnee myöhemmin.

Siinäpä noita tavoitteita, eli laadukasta treeniä niiden täyttymiseen ja mitä muuta.. Kotilihaskuntotreenin olen aloittanut itseni kanssa (empaattinen hymähdys tähän väliin) muttei siitä sen enempää. En ole salilla käyvää tyyppiä eikä täältä sinne irtoaisikaan. Enkä varmaan menisi vaikka olisi naapurissa. Lenkillä tavoitteena taas pitää juoksukuntoa yllä vähä vähältä, pari kilsaa varmaan menee muttei sen enempää ja niitä vetoja voisi harjoitella muutoinkin kuin kenttätreeneissä. Syödä vähän terveellisemmin. Hieroa Lisaa säännöllisemmin... ja niin edelleen. Perehdyn näihin vähän tarkemmin joskus toiste. Paatos loppui ja tarvitsen lisää kahvia.