Räjähtävät ratahirmut ja stressaaminen

Kuten moni koiria ja agilitya jo pidempään harrastava on mahtanut huomata, on koirissa paljon rakenteeltaan, tyypiltään ja muilta fyysisiltä sekä henkisiltä ominaisuuksiltaan eri tavalla agilityyn soveltuvia yksilöitä. Eli olettamuksena on vaikkapa, että agilityyn hyvin soveltuvat koirat olisivat nopeita, osaavat työskennellä itsenäisesti ja pitävät agilitystä, muutamia ominaisuuksia mainitakseni. Yksittäisen rodunkin sisällä silti vaihtelu on laajaa ja rodusta riippuen kutkin ominaisuudet tietenkin ovat taas omaa luokkaansa. Nopea, itsenäinen, agilityssa lahjakas koira, voi olla edelleen niin monenlainen.

Tarkoitan eri tavoilla agilityyn soveltuvilla yksilöillä esimerkiksi seuraavaa:

• Räjähtävät, nopeat koirat, jotka rodusta sekä rakenteesta ja fyysisestä kunnostaan riippuen kestävät paremmin tai huonommin agilityn aiheuttaa rasitusta. Paremmin jos ne huolletaan oikein, sillä ne eivät välttämättä itse pidä omasta kropastaan huolta. Tämän tyypin koirat eivät välitä siitä onko niillä lihaksia, kestääkö niiden kroppa rasitusta, onko niillä ikää tai jalka poikki tai toinen jalka haudassa. Ne menee aina täysillä ja jos ne ei mene - niin sitten ne on jo oikeasti kipeitä tai muutoin asiat pahasti vialla. Ja tosiaan, ne voivat olla pahasti kipeitä, eikä vauhdissa silti huomaa mitään. Näissä koirissa saattaa monesti olla myös ainakin lieviä ylikierrosilla käymisen merkkejä ja yleensä kierrokset nousevat sekunnissa nollasta sataan. Sitten jos tähän räjähtävyyteen lisätään muutamia ei niin imartelevia ominaisuuksia, niin alkaa tulla ongelmia. Nimittäin ne luonteeltaan eivät niin tasapainoiset -  jotka eivät hermorakenteeltaan ole täysiä kymppejä tai lähelläkään sitä.

Räjähtävät koirat usein lenkkeilytettäessäkin sinkoavat heti hihnasta päästessään pitkin maita ja mantuja ja pysähtyvät kun ne pyydetään luokse / otetaan kiinni. Radalla ne mahdollisesti kiljuvat ja melkein sutivat paikallaan kun ovat niin kovaa menossa jo seuraavalle esteelle. Voitte kuvitella, mitä puutteellinen lämmittely ja epäsäännöllinen tai olematon lihashuolto saa tällaisessa koirassa aikaan. Kaikkein pahimmat kuitenkin ovat ne hermorakenteeltaan heikommat, jotka ovat jännittyneitä jo pelkällä kisapaikalla olemisesta.

Toinen ihannetyyppi voisi olla vaikka:

• Ketterät, nopeat ja jäntevät koirat ja ennen kaikkea järkevästi omaa liikkumistaan ja kropan käyttöään säätelevät koirat, jotka ovat huollettavinakin helpompia. Ne liikkuvat sen mukaan kuin kokevat hyväksi, menevät niin lujaa kuin pääsevät, mutta taloudellisesti. (Kärjistän tietenkin, tuskin kukaan täydellistä koiraa omistaa, mutta haluankin että ymmärrätte pointin räjähtävän ja taloudellisemman koiran välillä ja toki menestyksekkäitä ja muullakin lailla toimivia agilitykoiria löytyy nyt näiden "stereotyyppienkin" lisäksi). Tämän tyypin koira voi toki myös olla hermorakenteeltaan huonompi, mutta monesti hermostuneisuus näillä päin vastoin kompensoituu vauhdin hiipumisena, kuin kiihtymisenä, kuten räjähtävällä tyypillä.

Kuten alussa mainitsinkin, on rakennetyypillä ja rodulla tässä paljonkin merkitystä. Esimerkiksi terrierit yleistettynä ovat tyypiltään usein "ärriä", räjähtäviä ja monesti helposti kierroksilla, jos ei liikaa niin ainakin sopivasti ;) ne menee lujaa - itseään säästämättä. Ja sitten taas esimerkiksi sheltit ovat monesti tyypiltään Ketteriä ja liikkumistaan hyvin "säännösteleviä". Mutta joka rodusta varmasti löytyy myös sitä toista laitaa ja jos taas yleistetään, uroksissa mahtaa olla enempi räjähtävyyttä kuin järkevissä nartuissa.

Sellaiset hermostuvat, jännittävät tai ylikierroksillä käyvät R-tyypin koirat ovat todella herkkiä kroonisille lihasjumeille, sillä ne rasittavat stressaamisellaan kroppaansa koko ajan. Ehkä tällaiselle koiralle saattaisi olla hyvä päästä pitkän kisapäivänkin aikana johonkin jossa ne saavat levähtää kunnolla, oli se sitten rauhallinen lenkki, niin pitkä kuin vaatii, tai jollekin toiselle rauhallinen soppi omassa häkissä tai emännan / isännän kanssa auton etupenkillä istuen. Hetki jolloin se tärisevä, innosta tai hermostuneisuudesta puhkuva kroppa saisi vähän aikaa olla levossa. Koiralle olisi ehkä myös hyvä opettaa jokin tietty rutiini, jonka aikana se osaa ja saa rauhoittua täysin. Tämä siis jos ei olla jo pentuaikana johdonmukaisesti aloitettu rauhoittumisharjoituksia ja opeteltu hanskaamaan hermot tilanteessa kuin tilanteessa (jos siihen on edellytyksiä)... meillekin pian ajankohtaista, kun pentu tulee taloon, saa nähdä miten siitä selviää.

Jos jännitys kuitenkin on osa arkea, olisi varmasti tärkeää muistaa lämmittelyt ja jäähdyttelyt jo ennen jännittyneen tilan alkamista, sekä sen jälkeen,  unohtamatta seuraavan päivän pitkää ja rentoa palauttavaa lenkkiä, hihnassa, jos irti päästäminen tarkoittaa innoissaan juoksentelemista sinne tänne ja jos koira vetää hihnassa, no, siitä on vain opeteltava pois. Mikäli haukku aloittaa stressaamisen jo siitä, että treeni- / kisakassia aletaan pakkaamaan, voisi kenties todella olla hyvä ajatus valmistaa koiran kroppa tulevalle jo ennen tätä. Kenties huolellinen lenkki ja rauhallinen ja kevyt hieronta- ja venyttelytuokio kisa-aamuna voisi auttaa koiraa rentoutumaan. Tarkoitus ei siis ole hieroa lihaksia, vaan rentouttaa ennen pitkää kisarupeamaa, joten pelkkä sivelyin toteutettava hieronta olisi tuolloin omiaan pelkästään rentouttamaan koiraa. Tällaiseenkin käsittelyyn on koira tietenkin hyvä opettaa, jos mahdollista, jo pennusta lähtien, sillä tottumattomalle yhtäkkinen hierontahetki ei ole välttämättä ollenkaan rentouttavaa!

Jos koiralla on havaittavissa runsasta jännittämistä kisoissa ja/tai treeneissä, se todennäköisesti on joko aika ajoin tai koko ajan jostain kipeänä ja kaikkihan tietää, mitä kaikkea kipu koiralla voi aiheuttaa - ne kun eivät sitä osaa sanoin ilmaista. Voisi olla hyvä järjestää sille säännöllisesti tai edes silloin tällöin kunnon lepo (jopa useampi kuukausi) ja tauko kaikesta kiihdyttävästä ja ahdistavasta ja saatat jopa ällistyä huomatessasi muutoksen. Koiraa oppii lukemaan vain sitä tarkkailemalla. Omistajalla voi olla usein vaikeuksia huomata koirassa tapahtuneet muutokset parempaan tai huonompaan, eikä stressikäyttäytymistäkään välttämättä edes ymmärrä, tahi sen vaikutuksia. Samoin kuin stressaantuneella ihmiselläkin, vaivoja ilmenee fyysisistä psyykkisiin. Vaikeaa voi olla myös ymmärtää hyvän ja huonon stressin eroa.

Mikäli rauhoittuminen ei kuinkaan onnistu ja koiran stressikäyttäytyminen oikeastaan jo haittaa lajin harrastamista, olisi siihen varmasti hyvä puuttua myös koulutuksellisin keinoin. Tottuttamista ja siedättämistä stressaaviin tilanteisiin ja huonoista tavoista pois oppimista tai ainakin niiden lievittämistä. Koira saattaa nauttia lajista, mutta kaikki sen sivutuotteet, ihan vaikka vain omistajan kisajännityksestä häkissä odottamiseen, matkustamiseen tai väenpaljoudessa oleskeluun voikin olla sille tuskaa, mikäli ne tuottavat koiralle liikaa stressiä. Kevyt stressi parhaimmillaan vain parantaa suoritusta, mutta  paineistuessaan liikaa koiran suorituskysy alenee ja ilmenee esimerkiksi keskittymiskyvyn puutteena radalla, jota se ei todellakaan tee tahallaan. Jatkuvan jännityksen seurauksena kuvioon tulevat myös fyysiset ongelmat, kuten krooniset lihasjumit ja mikäli stressaaminenkin on kroonista ja toistuu esim. joka viikko treeneissä, niin oravanpyörä todellakin on valmis.

Koiraahan ei saisi inhimillistää, mutta minusta joskus siihen olisi kovastikin syytä!