Liitokset

Kaikkea kivaa on tuloillaan, muualla elämässä, joskus syksyllä tai sitten viimeistään. Kotona kaikki vähän stressaavaa. Mutta ei se mitään. Päivä kerrallaan. Kyllä tämä tästä.

Naapurille on tullut auto joka reagoi varashälyttimellään koiranhaukuntaan. En tiedä onko se sattumaa vai vahinko.

--

Karsinnoissa oli mukavaa. Hienoja suorituksia kerrassaan ja hienot joukkueet on lähdössä Suomea jälleen kerran edustamaan. Yksi parsonikin taas!! Elmo ja Annina, kovaääniset kaverukset. Elmo huutaa startissa ja Annina maalissa - tasapuolisuuden nimessä ilmeisesti.

En saanut erityistä treeni-intoa karsinnoista, vaikka muutamia pätkiä siellä näkikin, joita haluttaisi itse päästä kokeilemaan. Ensi sijassa haluan nyt asiat kuntoon täällä kotona. Jore on hankala.

--

Joren kanssa pitää alkaa harjoittelemaan kaikkea uudestaan. Manun tulo tänne ei tehnyt Joresta (tai Joren elämästä) helpompaa. Se vuotaa ja repeilee entistäkin enemmän, jos sen liitokset jo aiemminkin ovat olleet hieman harsusti ommellut. Tai ehkä tässä on itse muuttunut. Niin kuin olenkin.

Lisan tunteet Igsya kohtaan eivät myöskään ole lämmenneet. Lisan mielestä Igsy on ok vain niin kauan kuin se ei ole liian innokas.

Igsy ja Manu sen sijaan ovat poikkeuksetta ihania. Ja tietenkin Lisa on ihana ja Jore myös, silloin kun niistä voi nauttia sellaisenaan, ilman muita.

Eiliset treenit

Taidan olla kiireinen tai kyllästynyt, tai vain laiska, kun en ole aikoihin laittanut tänne treenipiirroksia. Eikä poikkeusta siihen nytkään (ehkäpä jälkikäteen?).

Lähdin Kallille treenaamaan keinua, mutta tehtiin sitten samalla rataa, kun siellä sellainenkin oli tarjolla, keinun sisältäen. Olen edelleen vähän flunssassa, sitä samaa jota Esa sairasti SM-eissä. Minä olin huonoimmillani juhannuksena ja vieläkin kuiva yskä vaivaa, mutta hyvinhän tuota jaksoi juosta. Keinulle viljelin namia ja se menikin tosi hyvin, viiimoinen kerta ilman namia ja hyvin imi loppuun asti.

Puomin kontaktit oli hienot joka kerta! Toivotaan että sama flaksi jatkuu tänään illallakin, kun käydään Kemissä starttailemassa kahdella Moilasen agiradalla. Lähtölistoilla oli muutamia parsontykkejä etelästä, joten saa nähdä miten hurjaksi siellä taistelu menee. Nopeimman tuplanollan tekijälle on jopa luvassa rahapalkinto. :) Ei me nyt aivan sitä pidetä tavoitteena, mutta sujuvat radat ja toimivat kontaktit voisi olla se meidän motto. Rennolla draivilla, kuten aina.

Viikonloppuna kilpaillaan agilityn maajoukkuepaikoista Rovaniemellä. Lauantain vietänkin koneella Livestreamia tuijottaen ja sunnuntaiksi me mennään koko päiväksi Rovaniemelle katsomaan finaalit!! :) Toivottavasti tosi moni tuttu olis päässyt jatkoon.

Turha itkeä enää sitten, kun on jo housussa.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Työ tekijäänsä kiittää.

Ja niin edelleen.

--

Tähän jamaan kun siis olemme itsemme hiljaksiin päästäneet, suon silmään, kumpparit vettä täynnä, niin ei auta kuin kammeta itsensä ylös ja tyhjätä saappaat, kuivata vaatteet ja vaihtaa kuivaa päälle.

Työnsarkaa saattaa toviksi riittää, ei tänäänkään auttanut kuin nousta heti kun kello piippasi, että ehdin, pysähdellen, käyttää koirat lenkillä.

Kotona aloitetaan siis täydellinen koirien huomioimattomuus.

Lisa on alkanut (juoksujenkin myötä) merkkailemaan taas sisälle (puhumattakaan pojista) ja eilen oli sattua haveri, kun laskin Igsya sylistäni, enkä hoksannut Lisan livahtaneen siihen jostain. Oli vähäpikkuista vailla, ettei se johtanut tappeluun, mutta ehdin nostaa Igsyn pois, Lisa oli heti käymässä päälle :( Tämän jälkeen Lisa on taas käyttäytynyt entistä röyhkeämmin, joten pieni kurinpalautus on tässä pesueessa paikallaan, kaikille.

Kuri palautetaan huomioimattomuudella kotioloissa, ja jotta emme unohtaisi, ettei ne ole ne koirat joita koulutetaan, opiskeltiin illalla yhdessä Esan kanssa koiralaumamme sääntöjä, jotka ovat kenties meiltä kaksijalkaisilta välillä päässeet unohtumaan. Kai sitä tässä vanhemmuuden tohinassa tahtoisi niin kovasti jo hellittää jonkin suhteen ja kun lasten suhteenkaan ei voi, niin jos koirien sitten?

Ei voi.

Joten tästä päivästä lähtien meillä vaaditaan jälleen, aina:

- Hihnassa kulkeminen kauniisti (osaa ne, on vain annettu unohtaa...)

- Luvalla porteista ja ovista kulkeminen (vaaditaan joskus, joskus ei...!! :/ )

- Ruoan odottaminen omalla paikalla (tämäkin ennen vaadittiin, mutta siitä on kauan...!)

- Leikkiminen ohjatusti (Siis lelut pois. Igsylläkin alkaa pentuaika olla ohitse, se täyttää torstaina vuoden!)

Ja näihin aletaan puuttumaan vähitellen:

- Pihalla tai aitauksessa käyttäytyminen: vahtiminen, karkailu (pojat vahtii minkä ehtii, Lisa karkailee isolta pihalta juoksujen ollessa tuloillaan)

- Hihnassa rähjääminen (Jore ja Manu, meillä vaan ei ole vastaantulijoita liki koskaan, joten tämä pitää harjoitella erikseen)

- Hoitotoimet (Manu ärähtelee välillä sitä harjatessa, eikä tarvitse edes olla takku)

Katsotaan nyt sitten miten huomioimattomuus kuhunkin vaikuttaa. Sen aikana siis emme puhu koirille, katso niihin tai rapsuta niitä, päästä viereen tai leikitä niitä. Tai anna niiden itse leikkiä, tai touhuta pihalla omatoimisesti (paitsi Igsyn).

Ehkä unohdin jotain, mutta pääasia, että arjessa muistetaan.

Tämä olisi pitänyt toteuttaa jo kauan sitten. Monesti ollaan aloitettu, osittain, mutta ei ihan tosissaan. Joten katsotaan auttaako, toivotaan että auttaa.

Koiranomistajan tuska ja häpeä

Olen tässä aikani kuluksi miettinyt meillä asuneita kahta parsonurosta ja itku meinaa oikeasti päästä. 

Miten me ollaan onnistuttukin tekemään tilanteesta tällainen? Rommi oli haastava meille tullessaan, mutta siitä aikaa myöden hieman tasoittui, kuitenkin koskaan täysin meille asettumatta ja löysikin parhaimman kodin Jaanan luota. Kiitos edelleen sinne.

Jore taas oli lupaavakin, hyvähermoisen oloinen pentuna, kunnes jossain vaiheessa, vähitellen, asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan ja nyt tuntuu, ettei se saata muuta kuin stressata, stressin olen tunnistanut vasta hiljattain. Koetan miettiä kaiket päivät miten sen oloa meillä voisi helpottaa ja pahalta tuntuu.

Minulla on mennyt melkein luotto parsonuroksiin. Onhan olemassa, täytyyhän olla tavallisiakin uroksia?  Ei Rommikaan ollut näin haastava, vaikka siltä silloin tuntui. Jotka ulos lähtiessään ovat mielissään, mutta eivät huuda suoraa kurkkua (tai pure tennareita kiihkoissaan)? Jore käy kuitenkin joka päivä lenkillä, miksi se sekoaa siitä noin? Jotka nähdessään toisten koirien leikkivän ollessaan itse ulkoaitauksessa, eivät käy lähimmän vierustoverin päälle innostuessaan / raivostuessaan? Jotka sietävät pikkulapsia lähellään, eivätkä näyki niiden varpaita, vaikka lapset eivät eleelläänkään osoita lähestyvänsä koiraa?

Ja missä kohtaa me ollaan menty niin pieleen?? Jotain me ollaan tehty pahasti väärin, enkä ymmärrä mitä. Ei toki meidän lauma tai perhe ole se rauhallisin, kärsivällisin, johdonmukaisin mahdollinen perhe, taatusti, vaikka varmaan pitäisi olla. Ehkä Jore olisi tarvinnut sellaisen?

Jos Jore olisi minun ainoa koirani, kaikki olisi mainiosti. Niin minä aina mietin. Mutta kun se ei ole koskaan ollut ainoa koira, eikä se tule sitä koskaan olemaan. Tai jos se saisi olla vain Lisan kanssa tai Igsyn kanssa, silloinkin me vielä pärjättäisiin.

Onko se kenties kipeä silti? Kokeilimme Jorelle viikon verran kipulääkitystäkin, muttei se sen oloa tai käytöstä muuttanut miksikään tai ehkä ei kokeiltu tarpeeksi kauan. Toki kivun vuoksi kauan sitten opittu käytös ei noin vain häviä, muttei se rauhoittunutkaan millään tavalla. Se myös haisee todella voimakkaasti, joka on sekin yksi selkeä pitkäaikaisen stressin oire, tosin voi se olla myös jonkin sairauden oire, mutta ei se ole sairaanoloinen. Se on virkeä, reipas, innokas, motivoitunut - kuten aina ennenkin. Mutta sen stressin hoitamiseen ensimmäisenä tulisi saada aikaiseksi täydellinen ympäristönmuutos. Jostain olisi lähdettävä liikkeelle. Näin ei voida jatkaa, toivottavasti en ole havahtunut liian myöhään.

Se kuitenkin rakastaa minua ja minä sitä, sen parasta koetan ajatella, meille jokaiselle parasta, mutta miten?

--

Hukassa, surkea ja epäonnistunut.

Keinutreeni I ja palkkaamisesta

En tiedä miten keinutreeniä onkin niin kauan onnistunut lykkäämään, ehkä koska suurin osa radoista on hylsyjä muutenkin, ne keinuvirheen sisältäneet eivät sitten jää mieleen, kun kyse ei ole ollut pelkästä keinuvirheestä... paha moka.

Lisa on kyllä lähtenyt reippaasti nyt oppimaan uutta, lähinnä ehkä kuitenkin siksi, että se tietää herkkuja. Me ei useinkaan käytetä namipalkkaa treenatessa, vaan liki aina vain lelua, palloa tai vinkua. Joten silloin varsinkin, kun Lisalla on valmiiksi jo vähän nälkä, se tekee töitä aivan hullulla draivilla saadakseen sen namipalkan. Jatkossa täytyy kokeilla aamuruoan poisjättämistä myös, jos suoritus olisi vielä innokkaampi.

En sittenkään aloittanut hihnatreenillä, koska Lisa hakeutuu hyvin keinun päähän asti, kun pitelen nousukontaktia maassa omalla jalalla. Joskus vähän epäröi ja paljon epäröi, jos se näkee, ettei namia olekaan (eli se on tippunut maahan).

Joten treeni toimii nyt niin, että asetan Lisan muuaman metrin päähän keinusta, laitan oman jalan kontaktille ja yllytän koiran esteelle. Odotan, että se pääsee namille ja päästän keinun alas. Meillä on pehmeä nurmi alusta, ja keinu melko matala, joten toistoja kestää useitakin, eikä se tietenkään vastaa lähellekään sitä todellistä iskua tai rämähdystä, mikä kisakeinulla huomattavasti kovemmalla alustalla saadaan aikaiseksi. Mutta tällä onkin hyvä aloittaa.

Tein muutamia toistoja myös niin, että madalsin pudotus korkeutta ja palkan sijaintia tukemalla alastulon pöytää vasten, jolloin palkka oli edessä, pöydällä, eikä keinun kontaktin päässä ja keinu liikkui lyhyemmän aikaa. Kentällä täytyy vielä päästä testamaan oikeasti matalaa keinua muutamia toistoja, sekä sitten tietenkin jossain vaiheessa vielä kisamittaista keinua kivituhka / hiekka-alustalla.

Mutta tällä me nyt jatketaan. Minusta keinu on niin mustavalkoinen esteenä muutenkin, että uskoisin treenin toimivan namipalkankin kanssa, jos vertaa muihin kontakteihin. Vaikka varmaan tapamme mukaan vaihdetaan jossain vaiheessa lelu palkkaan.

--

Tästäpä aasinsillalla erääseen minua mietityttäneeseen seikkaan, palkkaatteko koiraanne kisoissa heti radan jälkeen?

Koska minä en palkkaa. :/ Ehkä palkkasinkin joskus, mutta sen pelossa, että namit tai lelut tippuvat kentälle, ei minulla ole radalla palkkaa mukana. Minusta on myös äärettömän epäreilua jättää leluja tai ruokaa lojumaan kisa-alueelle oman koiransa palkkaamista varten, koska oma koirani on hyvinkin sellainen, joka huomaamattani nappaa suuhunsa maassa nököttävän pallon ja kappas - se onkin jonkun toisen palkka. Entäs, kun se joku toinen koira juuri sillä hetkellä juokseekin siihen palkkaamaan itseään kun minun koirani on havainnut lelun / ruoan, joka on jätetty jonnekin kopin tai tuolin taakse?

Tykkäisin palkata koiraani, mutta minusta se on mahdotonta. Radalla palkka ei sääntöjen mukaan saa olla taskussa ja maalialueella on useimmiten niin ahdasta varsinkin hallikaudella, ettei siinä tee mieli alkaa koiraa leikittämään. Hihnalla palkkaaminen on toki kätevää, mutta onko sekään oikein reilua? En osaa sanoa...

En tosin myöskään ole huomannut koirassani minkäänlaisia motivaatio-ongelmia tai suoritusten huononemista sen vuoksi, ettei se useinkaan saa kisoissa lelupalkkaa, en ainakaan usko niin? Se saa toisinaan namia tai jauhelihavettä häkillään / autolla aina, mutta ei koskaan heti oman suorituksensa jälkeen. Toki kehun ja taputan, aina. Onhan sekin edes jotain.

Olen miettinyt onko kisoissa palkkaamattomuus jotenkin huono juttu? Riittääkö, että koiralle laji itsessään on superpalkka? Riittääkö pelkät kehut ja iloinen omistaja? Vai paistaako esim. hylyn tuottama mahdollinen pettymys aina jotenkin läpi vaikka parhaansa yrittää?

KEINUTEHIS!

Nyt se on kaikkien niiden puheiden jälkeen vihdoin aloitettava. Keinun tehotreeni. Siis todella a l o i t e t t a v a. Lisa teki molemmilla agiradoilla Tampereella keinuvirheen ja tiedossahan tämä on ollut aina - keinun suorittaminen on kehnoa!

Lähden koettamaan ensin hihnan kanssa päähän asti vieden, katsotaan mihin se siitä etenee.

--

SM-kisoista varmaan pitäisi olla vielä jotain sanottavaa, mutta ehkä sanoin jo kaiken jossain muualla, kovin kauan ei itseään jaksa toistaa! :)

Reissu oli kuitenkin ihana, koirat meni mukana hyvin, vaikka nauttivat kyllä selvästi kotimaastoihin päästessään, reppanat!

Igsy rakasti kisahulinoita, se pyöri siellä kuin väkkärä: "Koiria, ihmisiä, koiria, ihmisiä, ihanaa, ihanaa, ihanaa!!" Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt sitä tervehtimään, muttei se siitä turhautunut, häntä heilui ja rakkauden saattoi tuntea ilmassa asti :)

Jore sai käydä haukkumassa kaikelle ja kaikille, kuinkas muutenkaan. Se haukkuu, vaikkei olisi haukuttavaakaan. Haukkuu haukkumisen ilosta, innosta ja kauhusta. Autossa se veteli hirsiä ketarat ojossa. Myös Manu rentoutui autossa erinomaisesti. Lisakin aina kun ei liikuttu, tai ainakin jos ei liikuttu epätasaisella tiellä, tärinät ja kuopat on sille kauhistus! Autoon mahtui hyvin yksi iso häkki, yksi keskikokoinen ja kaksi pienempää, kaikille oli tarvittaessa oma kotonsa ja mahduttiin me sinne Esan kanssa sekaan aina lounastamaankin parina päivänä :)

--

Manun kanssa tottisteltiin eilen Sotkamon keskustassa, se oli niin kiltti ja hieno poika, sai aivan positiivista kommenttia joltain kylänmieheltä, että onpas sulla nöyrän oloinen poika. Sanoin, että taitaa olla rotuominaisuus ja siihen mies totesi, että niinhän se näillä on, joten taisi olla ihan koiraihmisiä. :) Vaikka ei Manu aina niin nöyrä ole, yksittäiset koirat haukutaan tai muristaan ainakin ja SM:eissä lenkkeillessä neliveto ei meinannut hellittää hetkeksikään. Mutta hetkittäisia ihania valonpilkahduksia sen kanssa saa kyllä kokea :) Illalla huitaistiin pihalla iltalenkin jälkeen puomin kontakteja. Täydessä vauhdissa vasemmalta ohjattuna ohijuoksu on heikompi (hihnassa vielä tehdään varmuuden vuoksi), mutta kyllä täytyy sanoa, että hienosti se on tämän 2on-offin hiffannut.

Where do I begin...

(To tell the story of how great agility can be

The sweetest story that is no older than is she

The simple truth about the joy she brings to me

Where do I start

With her first real woff

She gave a meaning to this empty world of mine

There'd never be another woff another time

She came into my life and made agility fine

She fills my heart

She fills my heart with very special things (like do I continue with 2on2off or try with half-runs?)

With a flowing course, with wild imaginings (like World Champions one day?)

She fills my soul with so much love

That any where I go, I'm never lonely

With her along who could be lonely

I reach for her, she's always there

How long does it last

Can love be measured by the hours in a day?

I have no answers now but this much I can say

I know I'll need her until the stars all burn away

And she'll be there

How long does it last

Can love be measured by the hours in a day?

I have no answers now but this much I can say

I know I'll need her until the stars all burn away

And she'll be there)

Sitten asiaan :) Takana on aivan ihana, agilityntäyteinen viikonloppu Tampereella. Odotin juuri sitä mitä se olikin, koirien lenkitystä (neljä koiraa mukana, autossa päivät), Esan kanssa oleilua ja asioiden ja elämän päivittelyä ja ihmettelyä yhdessä (sitä kun niin harvoin nykyisin ehtii!) ja siinä sivussa sitten muutama kisarata Lisan kanssa sekä runsaasti muiden suoritusten katsomista!!

Jos sellainen ei ole hauskaa, niin mikä sitten kysyn vain?! Ihana kun Esakin viitsii ja ihan oikeasti haluaa lähteä mukaan :)

Nukuttiin hyvin Sotkamossa torstaista perjantaihin ja aamulla ei niin varhain lähdettin ajelemaan Tampereelle. Ehditiin paikalle hyvissä ajoin näkemään ensimmäiset suoritukset mukavanoloisella agilityradalla, Lisan kanssa päästiin rataantutustumiseen vasta kolmannessa ryhmässä. Osallistujia agiradalla oli yli 150, joten siinä kesti tovi ja tutustumisiakin oli monta. Alku radalla oli lupaava, mutta menin sekaisin pujottelun sijainnissa ja siitä kielto. Toinen vitonen keinulta alastulosta (SE KAMALA KEINU!) ja kolmas kielto vielä hypyn ohituksesta loppusuoralla, jonka Lisa ehti heti perään tehdä väärästä suunnasta, joten tuloksena meille HYL (M&N teki nollan, jee hyvä te!!!)

Hyppyrata vaikutti yhtä ihanan kamalalta, tai ehkä jopa vähän kamalammalta putkisykkyröineen, mutta arvatkaas, me tehtiin NOLLA! Ja se oli oikeasti ihan huippu rata meiltä, pikkuisen hapuilua kepeille viennin kanssa mutta muuten aivan nappiin ja sanoinkin Esalle radan jälkeen, että kyllä me aika lailla parastamme laitettiin. Ja sanoin vielä, että jos tuo ei riitä, niin sitten meistä ei vaan ole huipulle. Toivoin vähän, että oltaisiin sijoituttu hyvin...

Tuloksia odoteltiin tovi ja voitteko kuvitella sen pettymyksen ja katkeruuden määrää, kun sen niin huipun, kaikkensa tehneen radan jälkeen sijoitus oli kahdeskymmenes. Siis k a h d e s k y m m e n e s... Tähän sellainen mielikuva lautasen kokoisista silmistä ja leuoista lattiassa asti. Oltiin siis hävitty yli viisi sekuntia radan voittaneille Petrille ja Blitzille. Kuvittele sellainen päällekkäinen videotallenne, kun me Lisan kanssa lähdetään hulluna paahtamaan radalle ja otetaan kaikki irti itsestämme jne ja voittajakoirakko saa rentoutua ensin startissa viiden sekunnin ajan ja silti tulla maaliin samaan aikaan? Okei, on ne oikeastikin nopeita. Mutta SILTI!

En edes halunnut nähdä videota. Tiesin itse, että tehtiin hyvä rata ja tuntui ettei paljon parempaan oltaisin pystytty, paitsi se keppisyöttö.

Kunnes sunnuntaina kisapaikalle ajellessa katsoin radan ensimmäisen kerran ja totesin heti alkuun, että radallekävelyineen ja sen lopputaputteluineen päivineenkään videon kesto ei ole kuin 36 sekuntia ja meille oli merkattu perjantaisiin tuloksiin 35 sekuntia. Järkytys. Ihanuus. Jeesss!! Valitettavasti valitusaika kisaradan jälkeen on vain tunti siitä eteenpäin kun tulokset on julkaistu, joten oltiin muutama kymmenen tuntia myöhässä. Piti minun kuitenkin vähän hakea sympatiaa kisajärjestäjien taholta ja sitä sainkin, mutta harmittaahan se silti... Se oli meidän ensimmäinen vertailukelpoinen rata oikein mihinkään suuntaan ja sitten se ei olekaan vertailukelpoinen koska ajanottojärjestelmä! Ja kaiken pahan lisäksi, (vaikka ei ehkä aivan? Sitä emme saa koskaan tietää) oltaisiin voitu saavuttaa tuolla radalla meidän toinen hyppyserti. Siis kisassa jossa on kahdeksankymmentä koirakkoa. Olisihan se ollut hienoa.... Hieno Lisa-pien. :) Niin hiaaaano!

Olen siis kellottanut rataa niin hyvin kuin suinkin taidan ja se hitaimmillaankin on n. 31.5 sekunnin luokkaa, joka riittäisi ainakin kuudenteen sijaan kovassa sakissa.

Mutta se siitä. Sille ei voi mitään, ei ehkä olisi voinut mitään heti radan jälkeenkään, mutta tiedän kuitenkin itse onneksi, ettei olla hitaita laisinkaan!!! Hyvä me! Joten ensi vuodelle otetaan revanssi. Ihan taatusti :) Nytkin jo kaksi SM-nollaa kasassa. 

--

Yövyttiin 50km päässä kisapaikalta kauniilla Viljakkalan maaseudulla ja lauantaina sitten oli joukkuradan vuoro PRT ry:n nimissä. 

Ja harmittaahan se, tehtiin kahden hylkääntyneen joukkuekoirakon jälkeen vielä kolmas HYL (tosi rumalla radalla vielä, ei mikään yhden virheen rata) ja myös ankkurimme hylkääntyi lopulta, joten täystassu hylkyjä meidän joukkueelle. Me Lisan kanssa vielä suoriuduttiin surkeiten, liekö se se paine vai mikä siinä tekee? Viime vuonna me tehtiin kontaktivirheitä ankkuriradalla. Lisa oli nyt vaisun oloinen ennen rataa, ei haukkunut tai ollut tavanomaisesti innoissaan, joten sillä toki saattoi myös reissu painaa jo päälle. Me siis  otettiin kontakti vitonen keinulta, uusittiin se (ei olisi pitänyt siis) siitä hylky, ja jos rata olisi jatkunut, kepeiltä vitonen, puomin ohitus vitonen, toinen puomin ohitus, sitten putken ohitus ja mahdollisesti lopuksi myös Aan kontaktivitonen (en ehtinyt itse nähdä), joten semmoiset rapsakat 20 virhepistettä, että ehkä se hylkääntyminen oli puhtaasti vain armollisempi. Mutta puomin kontakti oli HYVÄ. (Samoin perjantain agiradalla!! Happy!)

Sunnuntaina toissavuoden tapaan vaan chillailtiin finaalien tuoksinnassa (viime vuonna ei chillannut kukaan...), Esa oli vain hankkinut itselleen flunssan joten ei aivan niin päässyt ehkä nauttimaan... :/ Sää kuitenkin suosi ja vitipossu toimi sekä koirashelterinä että matkantaittajana! Kyllä minä sen kelpuutan perheeseen, pääsin tänään koeajamaankin, kun tultiin Sotkamosta kotin.

Tässä se hypäri. Nyt minä nukkumaan. Kiitos kisoista, oli kivaa!!!

Lähtö

"Nostaa hämärä jo verkkojaan ja varjot menee menojaan. Pian oves suljen, kuljen kauas pois. Kohta päivä nousee, vaalenee ja lähdön hetki lähenee, kun aamu saa, me jälleen erotaan. Siis suukko viel' viimeinen, vielä palaan, lupaan sen. Sano, että jaksat odottaa."

Yllä oleva ei liity mihinkään oikein mitenkään paitsi että laulun suomennos on nimetty: "Lähtö". Kyse on siis John Denverin biisistä Leaving On A Jetplane. Laulettiin tätä kuudennen luokan kevätjuhlassa, olipas se haikeaa.

Tänään siis lähdetään reissuun, ensin yöksi Sotkamoon ja viedään märkärupiset, silmätulehdukselliset lapset sinne (oikeasti kaikenmaailman tauteja sitä kokee näiden lasten (päiväkotien) kautta!!!) isovanhempien hoitoon. :) Perjantai aamuna sitten vasta Tampereen suuntiin.

Esa osti meille viime viikonloppuna auton, i s o n auton. Siis semmoisen että siinä on isompi sika- kuin ihmisosasto. Tai siis koira- ja ihmisosasto... Mutta siinä on vielä vähän laittamista (SOVVL). Meidän kaikki autot ovat SOVVL:ia. Mutta ajokunto on tällä kertaa moitteeton, siitä vaan puuttuu sisusta. Joten sillä siis suoritetaan tämä reissu, ja voisin antaa sille reissunimeksi vitipossu. Se on vähän possun näköinen.

Luonnossa vielä possumpi, mutta perille päästäessä kenties vähemmän vitinen

Mukaanhan meillä lähtevät ihan kaikki karvakuonot isosta pieneen, turkikkaasta turkittomaan, harrastuspelistä sohvaperunaan. Neljä häkkiä, ainakin, otetaan matkaan, että on mistä valita, kaksi menee kyllä aina yhteen. Ostin juuri eilen Lisalle ja Igsylle uudet Rukan kaulapannat, hienot on. Nyt enää Jorelta puuttuu oma samanlainen, mutta silläpä onkin Hunteri.

Reissuun pitää varata runsaasti pyyhkeitä ja sadevehkeitä joka lähtöön. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin koettaa sinnitellä kaiken märän kanssa. Paljon mukavempi on pysyä kuivana! Tai ainakin pyritään siihen. Sadetakkeja meillä vaan ei ole tarpeeksi, koirille siis... Lisalle joutaa muutenkin ottamaan toppatakin.

--

Lisan kanssa treenattiin pari päivää takaperin puomia omalla pihalla, uudella kisoista saadulla vinkusydämellä (Lisa rakastaa sitä, se on paksu, pehmeä ja vikisevä, ah). Se sieti jopa ohijuoksun ja lelun heittämisen yhtä aikaa. Vähän hirvittää miten meidän kisoissa käy. Koetan mahdollisuuksien mukaan antaa sen itse edetä ja vapauttaa nopeasti.

Otin treenin videollekin, mutta olen siinä yöleningissä, kauhtunut villapaita päällä ja juoksukengät jalassa, joten en laita sitä tänne. Meinasin kyllä, muokkasinkin sen. Ehkä se olisi saanut normaali enemmän katselukertoja.

Yksi toisto oli jopa 2,15s! Se oli hieno. Muut normaalilla etenemällä (2,3-2,7s). Mutta nyt vasta hoksasin mitata puomin pituuden ja se on vain 8,5m. Kisoissa puomien pituus vaihtelee 10-12m välillä. Tuokin "supernopea" puomin suoritus siis tekee Lisan etenemäksi vain 3,95m/s joka hädintuskin riittää kolmosluokkien arvokisaetenemäksi agiradalla. Tokikaan Lisa ei tuota vauhtia mene muilla rataosuuksilla, mutta kyllä se suoritusta hidastaa aivan tarpeeksi, jos vain kontaktitkin on tuollaiset.

Toiveissa oli vielä ottaa ratatreeni tällä viikolla sisältäen puomin, mutta se toive jäi toteutumatta. Vaan onhan meillä elämä aikaa. Ja huomennahan sitä saa taas sitä ratatreeniä.. vaikka astetta enempi tosissaan ollaankin.

--

Mutta näillä puhein kaikille kovasti onnea ja tsemppiä viikonlopun radoille!! Tehdään kisoista kivat ja pysytään hyvällä mielellä :)

--

Ja vähän vielä kesämieltä loppuun, vaikka keli ulkona juuri nyt onkin aivan muuta. Suokaa anteeksi kuvien rakeisuus, asetukset olivät vähän epäsopivat, ei siis syytä klikata isommaksi.

Rantarallia

Märkä, hiekkainen ja villiintynyt Manu

Saariselällä 6.-8.6.

Ihana leppoisa tunnelma, ei kiirettä, aikataulut ennalta-arvattavissa, vaikka välillä saattoi myöhässä ollakin. Mutta ei sen väliä, koska missään vaiheessa ei ollut kiire mihinkään :) Kotiinkin jaksoi ajella vallan mainiosti sen viisi tuntia, minkä se kesti.

Uudestaankin kyllä pitäisi päästä lähtemään, toivottavasti onnistuu, vaikka sitten koko parven kera! :)

Lisan kanssa ehdittiin kuin ehdittiinkin jo perjantain radalle. Se oli ihanan helppo! Tuomarikin tuumasi, että oletteko koskaan nähneet näin helppoa kolmosluokkien rataa ;) Valitettavasti vein Lisan ohi puomilta (jos muistan oikein) ja joku muukin virhe siinä sitten sattui, koska tulos oli hylky, en siis saanut sitä videolle.

Lauantai aloitettiin lämpimissä merkeissä, C-radalta jälleen hylky. Tällä kertaa sitten hylyn jo ollessa alla, otin Lisan syliin kontaktilta ja uusin sen.

Hylkylinja jatkui koko päivän, milloin mistäkin. Lisalla on ollut omat tuulet lenkeillä ja muuallakin tässä jonkin aikaa, ja rata-alueen vieressä oli makeimmat nuuskuttelupaikat koko Lapissa, en tiedä johtuiko oikeasti hajuista, vai huonosta ohjauksesta tai jostain, mutta Lisa jumitti tuoksuihin D-radalla ja sen jälkeen huolimaton ohjaus vei sen putken sijaan puomille.

E-rata siis jälleen hylkäys, sama virhe toistui sielläkin, ilman nuuskutteluja ja loppuradalla taisin olla jo vähän masentunut...

Sunnuntai aloitettiin hyppyradalla, vauhti hyvä ja yllytinkin vähän liikaa pujottelulla, josta pari väliä jäi tekemättä. Lisa tuli silti oikein ulos ja tuomari päätään pyöritellen, jätti virheen tuomitsematta ja rata jatkui nollana... Ja päättyi nollana.

G-rata oli vitosta vaille nolla, harmittava hypyltä kieltäytyminen heti kolmosella, joten tupla jäi hankimatta siinä paikassa.

H-rata oli sitten myös kontaktivitosen paikka, samoin pujottelulta yksi kielto.

Kisapaikka oli upea ulkoilureitteineen, hiekkakentällä muutamia isompia kiviä, mutta se ei kisaajia haitannut. Toivon, että Saariselän kisat jatkossakin toteutuvat ja ilmapiiri säilyy yhtä rentona! :)

Aika ei riitä tarkempaan analyysiin, vaikka paljon mietittävää kotimatkalle jäikin. Torstaina sitten matkaan kohti Tamperetta, kyllä näillä eväillä on ihan hyvä lähteä.

Agilityn ilo

Ilo on tullut takaisin :)

Tein eilen illalla treeniä Lisan kanssa kanssa pujottelulla, sitä samaista vauhdikasta keppisyöttöä putkelta mitä keskiviikon treeneissä tahkottiin. Lämpö oli jo laskenut reilusti alle kahdenkymmenen ja varpaita meinasi paleltaa litimärällä, kasteisella nurmella. Ei se joka kerta tietenkään nappiin mennyt, mutta meillä oli kivaa :) Nyt pitää kuitenkin muistaa malttaa kisoissa, ne kontaktivirheet kun saa minun mieleni synkistymään, joten agilityradat on vain otettava treeninomaisesti. Tänään illalla siis Saariselällä Lisan kanssa yksi kontaktiratatreeni ja lauantaina kolme sellaista! Sunnuntain hypärillä vasta saadaan revitellä.

Ollaanhan me toki karsintojakin silmällä pitäen treeniä tehty, juurikin noita pujottelukulmia ja seinään päin pujottelua. Pöytää pitäisi vielä ehkä harjoitella, kun se meni niin heikosti keskiviikkona. Vastikään Raunon FB-päivitys "säikäytti", koskien MM-karsintojen esteiden tarkistusta jossa hän mainitsi myös pöydän ja elektroniset vempaimet... Ja arvokisoissa nimenomaan, jos milloin, se pöytä saattaa radalla olla myös. Ja mikäs siinä, pitäisi vaan joskus myös treenata sitäkin!

Meiltähän puuttuu siis edelleen sekä voitto että tupla, joten ihan tosissaan en vielä ole kisaamaan Rovaniemelle menossa, mutta jos, niin en halua sen tulevan aivan puskista. Eniten lohduttaa se, että kaikki mahdolliset nollat tästä eteenpäin lasketaan myös ensi vuoden SM-nolliksi Ouluun! Jee :) Voitto on jo myös ihan mahdollinen, hyppyradoilla siis. Lisalla on nyt hyvä vauhti, joka riittää kärkikahinoihin näillä pohjoisen piireillä ainakin, ja kyllä jos hypäri osuu nappiin, riittää se varmasti mihin vain, mutta sen pitää tosiaan myös osua nappiin ja noita nappisuorituksia ei muualla kokeillakaan kuin hypäreillä. Sitten jahka arvokisoihin pääsy varmistuu joskus elämässä ;) aletaan testailemaan nappisuorituksia myös kontakteilla, niitä pitäisi vain vielä saada huisisti nopeammiksi.

Vielä Lisan treeneistä eilen. Tällä kertaa rakensin sille pujottelua vastaan seinän hyppysiivekkeestä ja renkaan sivusta, siis että tulisi mahdollisimman seinämäinen efekti. Se kesti sen tosi hyvin! Vasta kun laitoinkin "seinäksi" suoran putken, se saattoi lopettaa kesken. Joten se putki sekoittaa tosi pahasti! Kannattaa kokeilla.

--

Laumasta

Laumassa kaikki niin hyvin kuin sekopäälaumassa vaan voi olla... Manu on ihana, Igsy on ihana, Lisa on pomo ja Jore hullu. Siis Lisa ja Jorekin on ihania koiria minun kanssa, mutta laumassa käyttäytyvät muutoin. Lisaa pidän usein hihnassa sisällä ja ulkona Igsyn ja Manun / Igsyn ja Joren kanssa. Se menee niin aivan hyvin, mutta menee kyllä vielä aikaa, ennen kuin uskallaan päästää sitä irti. Voisi sen varmaan jo nytkin päästää, ilman ongelmia, mutta en luota pätkän vertaa, ja jos tappelu ehtii syttyä, sitä ollaan taas aivan nolla pisteessä.

Lisa ei siis näkyvästi stressaa, ei ole jäykkä, tärise tai läähätä, joita se teki silloin kuukausi sitten kun sitä koetettiin totuttaa hihnassa Igsyn seuraan. Se käy maate, torkkuu / nukkuu jne. Mutta kun Igsy tulee lähelle, se alkaa vilkuilemaan minua, jäykistyy hivenen, heiluttaa häntäänsä melko korkealla, korvat edessä. Ei siis mikään äärimmäinen uhkausasento, mutta ei mitenkään rentokaan. Igsy on rento, heiluttaa häntää, korvat takana ja nuuskuttelee Lisan suupieliä (nyt myös takapuolta, juoksut tulossa), mutta sekin laittaa maate, ei stressaa Lisan läsnäolosta. Joskus Igsykin minusta ottaa vähän uhkailueleen tyyppistä, häntä nousee, asento ryhdikäs.

Manu sen sijaan stressaa Joresta. Liekö siksi sillä tuo karvakin noin olematon, kun olen katsellut viime kesän kuvia siitä. Siis se stressaa siitä kun Jore saa räyhäkohtauksia häkistä käsin, kun Manu kulkee ohi, joten se reppana ei välttämättä aina uskalla tulla edes olohuoneeseen kun pelkää Joren reaktioita. Jahka lähdetään tästä Lisan kanssa haittaamasta laumasuhteita, saa Esa taas totutella poikia ajan kanssa ytheen. En tiedä miten tässä ollaan oltu niin laiskoja, ettei olla saatu vieläkään poikia paremmin totutettua yhteen. Ja minusta siinä kuitenkin on kaikki mahdollisuudet, että se onnistuu.

Nytkin Igsy hiippailee tässä ympäriinsä ja Lisa lötköpötköilee penkillä minun vieressä, ei merkkiäkkään kyttäilystä.

Mutta... me ollaan myös varmuuden vuoksi kysytty Igsylle hoitopaikkaa myös veljen luota. Minua pelottaa sen kivut Manun kanssa leikkiessä tai Joren käydessä päälle / alistaessa kiihkoillessaan. Pari viikkoa sitten varsnkin tuntui, ettei sillä ole turva paikkaa kenenkään kanssa, vaikka poikien kanssa muutoin tuleekin tosi hyvin toimeen.

Marekovicia eilisissä treeneissä

Mineillä on lauantaina joukkuetuomarina Alen Marekovic. Eilen päästiin treenaamaan nopsaa Alenin radalla. Se oli ihan jouhevasti kulkeva rata, mukava itseasiassa. Paitsi yhtä seikkaa. Kaiken liikkeen pysäyttävää pöytää. Täytyy sanoa, että masentava este kerrassaan. Eihän kukaan tuomari edes halua laittaa sellaista radalleen, ja ymmärrän kyllä.

Tehtiin (jee?) hylytön rata, lukuisilla kiellolla. Ensimmäinen 10 putkelle, kun annoin Lisan itsenäisesti hakea puomin pään (meni hyvin) ja vein sylkkärillä putkeen, no, ei lukenut sitä sitten. Toinen pujottelulle, koetin sitä takaaleikkauksella. Kolmas kielto perinteikkäästi keinulle. Ja neljännen kerran Lisa tuli vielä kesken alas 18 pöydältä.

Mutta rata oli silti ihan kiva, alku oli hauska ja vauhdikas persjättöineen 5 putkelle, ja jos pöydän sijasta olisi ollut vaikka putki, olisi rata ollut vielä viisinkerroin hauskempi, pöytä nyt vähän pätki rataa turhan rajulla kädellä kolmeen osaan. Pujottelulle kokeilin myös persjättöä ja valssia, mutta ei ne oikein onnistuneet varmasti kertaakaan, joten pitää harjoitella tuollaista kulmaa kovassa vauhdissa, suorasta putkesta.

Radan jälkeen kellotettiin aloitusta putkelle asti, Lisalla vaikutti olevan jonkin verran nopeampi kierrätys 2 siivekkeen ympäri, mutta 2 este kauemman siivekkeenkään kautta ohjattuna ei jäänyt pahasti huonommaksi, jos ollenkaan, kellotus kun ei meinannut aina aivan pelittää ja viitteet olivat sen suuntaiset, että Lisalla suoritukset olivat aika tasavertaisia. Vaikka ilma oli lämmin, Lisa jaksoi hyvin, teki innokkaasti ja ilman viitteitä väsymyksestä. Olinkin koettanut nesteyttää sitä hyvin päivän mittaan. Meillä kaikki koirat ovat nyt saaneet Manun nappulaa, kun kokeilin sille Acanaa, tai siis se syö sitä edelleen. Hyvin toimii vatsat (vaikka minusta kakka onkin liian vaaleaa) mutta toki kuivamuona on aina kuivaa ja näin helteillä tuntuu kyllä, että tuoreen osuus saisi taas olla isompi.

Kellotettiin myös väliä 18-22, joka ei tosin meidän kohdalla oikein onnistunut, koska kahta samanlaista Aan suoritusta ei tehty. Kontaktivirheitä ei tehty, mutta välillä odotin alas asti (odotin nimenomaan, siis se on hidas suoritus), välillä en pysäyttänyt ollenkaan ja välillä vapautin aiemmin. Kierrätettiin siis 21 esteen molempia siivekkeitä.

(Lopuksi vielä testattiin pujottelun siedätystä putkisyötöillä oikean putken kanssa. Meidän kotiputki kun on piskuinen ja lyhyt. Lisa kesti ensimmäisen kerran, mutta kun putki tuli lähemmäs ja itsekin koetin olla vieressä, ei se pujotellut enää loppuun asti, vaan kääntyy minuun, kuten olen kotonakin todennut, joten sitä on treenattava vielä).

Kivat treenit siis, ja huomenna kohti Saariselkää. Tuomarina ei olekaan joka radalla Sari Mikkilä, ennakkotietojen mukaisesti, vaan neljä meidän seitsemästä radasta tuomaroi Tomas Berglund, uusi tuomarituttavuus kokonaan! Vähän ehkä harmittaakin, mutta ihanhan olen hölmö, jos annan tuollaisten harmittaa :)

Igsy voitti!

Igsy voitti pentukuvakilpailun - kiitos myös tätä kautta äänestäneille :)

--

Lisan kanssa treenattiin eilen (videoissa virheellisesti toissapäivä). Tänään vaikuttaa niin lämpöiseltä että nyt päivällä ei treenaamaan aleta, illaksi pitäisi suoriutua Kallille, toivottavasti vähän viilenee.

Otettiin teemaksi tavaraa treenilistalta, eli välistävetoja ja pujottelutreeniä. Välistävetoja tehtiin vain kahdella hypyllä. Ossi käy välillä videolla viihdyttämässä katsojia löydettyään kentälle yöksi jääneen Salama McQueen lippiksensä :)

Pujottelussa meillä on vain 10 kepukkaa. Putki oli reilun metrin päässä pujottelun päädystä. Vasemmalta ohjattuna tekeminen vahvempaa, joten treenikin oli nyt yksipuoleista ja oikealta ohjattua tällä kertaa. Lisa ei oikein kestä sitä, että vien sitä oikealta varsinkaan aivan perille asti, vaan minun ahdistaminen seinää kohti ahdistaa sitä liikaa, jolloin se joko menee sekaisin rytmissä tai jättää viimeisen välin tekemättä. Joten pysyn suosiolla kaukana ja vähitellen varmaan pitää sitten siedättää minun likiolollekin.

Mutta yllättävän hyvin nyt jo menee, pari kolme kertaa ollaan näitä putkijuttuja nyt treenattu, alku aina hankalaa :)

Postausta kirjoittaessani lapset olivat löytäneet yläkerran pakastimesta mansikoita - sopivaa helleherkkua sentään, kun heti aamusta mittari näyttää kahtakymmentä! Ulos siis!

The Manny Show - Pikkupaimenen Once Upon A Time

Nyt on harjoiteltu näyttelyhommiakin ihan kameran kanssa! Seisottaminen on vielä vähän hakusessa.. mutta josko sekin tuosta alkais lutviintua vähitellen. Raviharjoittelut jo ihan hyvällä alulla. On tämä vähän helpompaa kuin parsonin kanssa. Tämäkin ;)

Ensin seisotin takajalkoja liian takana. Sitten etujalkoja. Välillä Manu ehti reagoida kameran räpsäykseen. Lopuksi otettiin vielä pääkuvat sisällä. Sillä on punkin puremajälki silmän vieressä.  Mutta onhan se sievä :)

(Tämä on tältä päivältä!)