torstai 1. marraskuuta 2012

Tulevaa varten

Olen tehnyt kyselyjä vähän suuntaan ja toiseen ja yksi niistä koskee jopa pennun tuloa taloon. Keväällähän vielä suunnittelin Foxyn pennuttamista joko tälle syksylle tai viimeistään ensi keväälle, mutta uros jota silloin kysyin ei ollutkaan loppujen lopuksi käytettävissä joten haaveet Foxyn pennusta jäivät ikuisuuksiksi.

Pentu ei ole vielä aivan ajankohtainen, keväämmällä vasta ja muutenkin tilanne vielä hyvin epävarma kaikilta osin. Suunnitelma B:tä on kuitenkin viritteillä, kuten myös C:tä. Mutta katsellaan ja kuulostellaan - toivotaan parasta! Sijoitustakin olen jo miettinyt, jos itsellä täyttyisikin kiintiö.

Pentua olen nyt uskaltanut ajatella, kun Ossi onkin niin rauhallinen ja "pehmeä", näin koiratermeillä, Ilseen verrattuna ja Ilsellä taas alkaa nyt iän myötä sujumaan koirien kanssa olo muutenkin hyvin. Pentukin tulisi meille aikaisintaan keväällä ja puoli vuotta pikkulapsen elämässä tekee jo paljon käyttäytymisen ja ymmärtämisen suhteen. Ja eihän tässä muutenkaan ole hätä eikä mikään, kun koiria on vain kaksi! Tosin meille ei varmaan kolmea enempää koskaan tulekaan kuin väliaikaisesti.

Toisaalta olen kyllä nauttinut kahden koiran kanssa elämisestä, on vain eri helppoa jotenkin. Ehkä tässä suurin tekijä on ollut se, että Joren kanssa lenkkeily oli aika haastavaa, nyt jo paljon helpompaa, ehkä myös siksi, että se yksi ryhmässä innostunut hihnaräyhä on jäänyt seurasta pois. Muut koirat Jore ohittaa hihnassa vetäen kyllä, mutta hiljaa - jos toinen osapuolikin osaa olla hiljaa. Lisa vain vahvistaa hiljaa oloa, se osaa olla niin sivistyneesti muiden koirien seurassa :) Eikä Jore kyllä hihnattomallakaan lenkillä ole karannut aikoihin. Vaikka niinpä ne porot taas on tuloillaan, mahtaa mennä pitkästi ensi vuoden puolelle sitten taas, kun iltalenkillä voi koiria irti päästää, jos sittenkään. Pitänee varautua ottamaan auto ja kulkea jonnekin vähän kauemmas juoksulenkeille. Viime talvena ainakin laidunsivat tuossa lammen läheisyydessä pitkän aikaa alkutalvesta, varmaan niin kauan kuin ruokaa riitti ja koirakos se riemastutti. Valopanta Lumivisonille on taas käyttöä. Muuten oikein hyvä hankinta, mutta olikohan se nyt tuolla -20 asteessa kun valot alkoivat vilkkumaan ja sitä kylmemmässä sammuvat.

Mutta eipä ole pakkasista tietoa täällä - vettä tulee taas ja eiliset lumet on historiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti