Varoitus, tylsää tekstiä kaameasta arjesta juoksuisten narttujen ja kahden uroksen kanssa...
Tänään havahduin puolelta päivin pyykkiä laittaessani siihen, kun Joren pää kurkistelee pikkupuolen ikkunasta. Se pään kun piti olla häkissä, samoin koko muun koiran, joka välillä nyt oli työntänyt itsensä puoleksi kappaverhojen ja ikkunan väliin ja tyytyväisenä sieltä katseli maailman menoa.
Pojat ovat päässeet kahdestaan asustelemaan pikkupuolelle, jotta Lisan ja mahdollisesti pian alkava Igsynkin kiimaa eivät haittaisi heitä. Toivotaan nyt, että Igsy tosiaan aloittaisi juoksun myös pian, eikä kolmen viikon päästä, joka on siis pahin mahdollinen skenaario.
Joren nähtyäni ja tavalliseen tapaani pahinta kuvitellen, ajattelin jo, että Manu on siellä haavojaan nuolemassa jossain, en aivan siihen uskonut, mutten uskaltanut mennä sisällekään ajatellen aiheuttavani sillä vain kamalan ilon mekkalan ja mahdollisen tappelun kiihtyvine tunteineen. Kävin koputtelemassa myös olohuoneen ikkunaan ja sieltä minua tulee tervehtimään Manu. Jore pysyi siis toisella puolella taloa. Eikä siinä mitään, kerran tulivat toimeen, mutta Jore merkkailee... Paljon.
Esa töistä tullessaan sitten vei pojat ulos, otin Manun ja Igsyn mukaan alkeiskurssille autoilemaan. (Aloitettiin tänään apukouluttajan kanssa alkeiskurssin veto Kallilla, mahtavaa!!). Ne odottelivat autossa kohtuudella, vaikka jos joku oikein piti ääntä, vastaili Manu kyllä haukkumalla, mutta onneksi alkeiskurssilaiset olivat oikein siivosti käyttäytyvää sakkia ja sai Manukin olla rauhassa.
Kurssin jälkeen tein Igsyn kanssa samat temput kuin kurssilaisetkin (paikalla oloa muun kuin ruoan annon yhteydessä on treenattava! Ai kamala millä mallilla se nyt on...), hyppyä ja putkea. Igsyn riemastelun jälkeen käytin molemmat lenkillä ja otettiin Manun kanssa hihnan kera seuruuta, paikalla oloja ja kauko käskyjä (istu, maahan) sekä hyppyä suoraan. Oli oikein mukavat treenit meillä! :) Häiriötä ei tosin ollut nimeksikään, mutta, Manu oli kuitenkin aivan hiljaa autossa kun kehuin ja kiljuin Igsyn kanssa ensin. Ohi ajavia autoja piti vähän tuijotella. Niissä oli Manulle jo ihan tarpeeksi tekemistä.
Tämän siitä saa kun asuu saarella jossa ihmiset (ja kaikki) ovat ihmetys, häiriö on vähän harvinaisempi juttu. Manu kyllä heti meille tullessaan reagoi vaikkapa metsälenkeillä pysähdellessämme puiden natinaan tai ritinään tai lintujen ääniin, hyvin herkästi siis vilkuili joka suuntaan ja alkoi vahtimaan. Mutta nyt tosiaan kun on oikean kokoinen auto ja pääsen taas lähtemään treeneihin, saa Manukin tulla useammin mukaan ja aletaan miettimään sen kanssa pidemmälle kaikkia treenijuttuja.
Mukavista treeneistä olikin jo aika kotiin tultua palata maan pinnalle. Olin kotona ehkä varttia vaille kymmenen. Ensin piti ruokkia tytöt sisällä ja sitten viedä luut pojille. Koettaa lähteä poikien kanssa yhdessä lenkille todetakseni vain, etten pysty. Manu koetti koko ajan tulla Joren iholle ja Jore murisi minkä ehti. En pystynyt ottamaan askeltakaan, kun koettivat alkaa koko ajan rähisemään / tappelemaan. Se oli siis ensimmäinen kerta, kun minä koetan viedä poikia. Esalla ei ole ollut ongelmia kyllä. Vein sitten Joren takaisin sisälle ja lähdin vain Manun kanssa lenkille. Uitin ja heittelin kepit, Manu käveli niin kiltisti ja hienosti ollessaan mukana aivan yksin! :) Laitoin Manun autoon siksi aikaa, kun lähdin hakemaan Jorea ja Igsya lenkille.
Hain sisältä Igsyn ja menin vielä siivoamaan Joren päivällä merkkailemia seiniä, tuoleja, sohvia ja niin edelleen... Meni tovi, kun konttasin siellä pöytien ja sohvien alla ja koetin tiirailla mahdollisia pissapaikkoja. GET OFF ja Tolu oli kovassa käytössä. Jahka sain kohtuu puhdasta mielestäni, lähdin lenkille Joren ja Igsyn kanssa. En edes halunnut tietää paljonko kello on... Innostuin juoksemaankin pätkän ja taas meni himpan pidemmästi kuin viimeksi :) Mietin jo, josko Lisan kanssa juoksisin vielä vähän lisää.
Joren vein lenkin jälkeen pikkupuolelle, Igsyn kanssa sisälle hakemaan puolestaan Lisaa... tässä vaiheessa vilkaisin kelloa. Vartin yli 11. Tulin kuitenkin sisälle vain huomatakseni, että Esa oli jo lähtenyt Lisan kanssa lenkille ja jättänyt ovet auki, ilmeisesti siltä varalta, että Ilse heräisi ja osaisi tulla etsimään meitä pihalta :) Lapset eivät onneksi koskaan herää alkuillasta kerran nukahdettuaan, vaikka pommi räjähtäisi, silti meistä on tietenkin aina toinen kotona ja toinen ulkoiluttaa koiria. Veinkin siis vain pissasuojan Manulle ja Manun autosta mökkiin, Esakin tuli samalla pihaan, olivat vain kulkeneet tien viertä edes takaisin.
Tällaista arkea. Mutta hyvine hetkineen, kuten kaikki arki. Eikä minua edes pahasti masenna, pissan hajut jäi suihkuun ja huomisaamuna meillä on omaa aikaa Lisan kanssa Tornion kisoissa. Vaikka ilmeisesti pikkupuolelle pitäisi tässä joku päivä mennä näyttämään vähän imuriakin ja sitten vielä luutuamaan kunnolla... Hohhoi Jore!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti