torstai 21. elokuuta 2014

Kirjallisuutta

Hankin joskus keväällä tai alkuvuodesta toisen läskin opuksen Miller's Anatomy Of The Dog kirjan rinnalle - näyttävät oikein komeilta hyllyssä, joskin tapanani on pitää niitä kaikkalla muualla.

Tämä toinen teos on nimeltään Canine Rehabilitation and Physical Therapy (Millis&Levine) ja täytyy sanoa, että se on opettavaisin kirja ikinä, siis koskien tätä alaa! Valitettavaa, ettei tällaisia ole saatavilla suomeksi, missään muodossa. :( Joskus haaveilin myös Koirien ABC:stä, vastaava kirja on hevosista olemassa ja se on myös koirahieronnan opiskelijalle ollut kovasti hyödyksi, jos ei muuten niin havainnollistamaan lihasten sijaintia.



Toki voi olla, että parempiakin kirjoja on saatavilla, päädyin tähän selaamalla lukuisia vaihtoehtoja Amazonilla ja lukien niiden sisällysluetteloita. En ollut aiemmin ehtinyt tai jaksanut uppoutua kirjaan sen tarkemmin, mutta olen nyt huomannut, miten todella hyödyllinen ja kattava se on. Täydellinen paketti juuri niistä asioista, joita olen etsinyt ja halunnut tietää :) Sanastokin tarttuu nopsaa kun on tässä nyt vuoden verran eläinlääketieteen kirjoja lukenut, joten ei takkuile enää niin paljon. Kevyempää luettavaa se on kuin lihaksiston tankkaaminen englanniksi.

Se vain että tämäkin painaa yli kaksi kiloa ja luettavaa on reilut 700 sivua. Ei lopu kesken ei.

Ehkä kirja kuuluu eläinfysioterapian opintoihin, siltä ainakin tuntuisi, mutta koska niistä ei ole paljon tietoa saatavilla muille kuin opiskelijoille, niin en tiedä millaista kirjallisuutta siellä hyödynnetään. Pidempään olen myös haaveillut fysioterapian opinnoista, mutta koska en tässä elämänvaiheessa veny opintojen pariin, saavat opinnot venyä tänne ja luen asioista itsekseni.

Mitä minä sitten tästä kirjasta hyödyn?

Koirahierojalle tullaan usein, syystä tai toisesta, ensimmäisenä kun epäillään jotain. Ajatellaan ehkä, että käytetään nyt ensin hierojalla, jos ongelma olisikin pelkästään pehmytkudosperäistä ja apu asiaan saataisiin hieronnalla. Monesti myös tuntuu, itsestä ainakin, ettei lääkäriin vienti välttämättä avaa asiaa ollenkaan, käynti olisi aivan turha. Ja kuten aiemmin olen maininnutkin, täällä pohjoisen kolkassa tai vielä kolkemmassa jossain, ei fysioterapiaan tai vastaavaan pääsy olekaan ihan helppoa työssäkäyvälle tai lapsia hoitavalle - jos muutenkaan! Töitä eläinfysioterapeutille / -osteopaatille täällä Tornion lakeuksilla siis varmasti olisi *vink*

Ja ehkä tämän vuoksi usein hieronnan jälkeen jääkin tunne, ettei osannut auttaa tarpeeksi. Paras mitä voi tehdä on vain ohjata omistajaa viemään koira eläinlääkäriin, fyssarille tai osteopaatille, mihin kulloinkin (kehotan jopa mahdollisesti käyttämään kuvissa), ja vain koska "itsellä on sellainen tunne". Sen tunteen sijaan olisi hyvä voida perustellummin kertoa asiakkaalle, missä vika todennäköisimmin voisi olla, ilman että tarvitsee silti diagnosoida, mitä en voi muutenkaan tehdä.

En tiedä, ylitänkö minä tässä nyt jotain ammatirajoja, kun opiskelen omatoimisesti toista alaa, ja puutunko asioihin jotka eivät minulle kuulu? Mutta oletan näin tehdessäni, että toimin sekä oman että asiakkaan edun mukaan. Molemmat hyötyvät. Enkä tietenkään aio soveltaa asiakkaisiini mitään mitä en jo osaa.

Tällä hetkellä kiinnostavimmat osiot, joita toivon joskus voivani myös hyödyntää omassa osaamisessa  sekä työssä että harrastamisessa, ovat nämä:

Suurin osa onkin jo tuttuja aivan, mutta esitetty kirjassa ehkä uudella tavalla.

- Orthopedic and neurologic evaluation - Ortopedinen ja neurologinen arviointi

- Canine locomotion analysis - Koiran liikkeen analysointi

- Common conditions & rehab of athletic patient - Urheilukoiran yleisimmät vammat / tilat sekä niiden kuntoutus

- Nutrition in rehabilitation - Ravitsemus kuntoutuksessa

- Biomechanics & kinematics of exercise - biomekaniikka ja liikkeen kinematiikka (en ehkä ole näissä vahvimmillani... joten sitä suuremmalla syyllä!)

- ROM & streching - Liikealat (raajojen) & venyttely

- Joint mobilization & Massage - Nivelten mobilisointi & hieronta

- Balance & proprioception exercises - Tasapaino- ja proprioseptiset harjoitteet

- Therapeutic ultrasound ja erityisesti laser therapy - Terapauttinen ultraääni ja laserterapia (näitä vehkeitä kun saa nykyisin helposti ostettua myös kotikäyttöön ja olen jo sellaista jonkin aikaa suunnitellut) 

- Exercises: Joint motion, strengthening, endurance & speed - Harjoitteet nivelten liikkuvuudessa, voima-, kestävyys- ja nopeusharjoitteet

--

Kirjassa on siis varmasti koiraharrastajallekin kiinnostavaa tietoa - eri asia sitten, kannattaako koko kirjaa ostaa jonkin tietyn osion vuoksi, sen voi hyvin löytää yksityiskohtaisempana jostain muualtakin.

Esimerkiksi tällaisia löytyy, jotka voisivat vaikkapa agilityharrastajaa kiinnostaa:

- Canine Cross Training: Building Balance, Strength and Endurance in Your Dog

- Canine Massage: A Complete Reference Manual byJean-Pierre Hourdebaigt (löytyy myös suomeksi, mutta vain vanhempi painos: Koirahieronta, Käytännön opas hierontaan ja venyttelyyn)

Suomenkielisiä laadukkaita koirien ravitsemusoppaita on olemassa useampiakin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti