Jorpula

Jore ja Igsy olivat treeneissä mukana perjantaina.

Jore on käyttäytynyt mainiosti Lisan juoksujen jälkeen taas, joten se kyllä jälleen vahvistaa vain ajatustamme sen leikkauttamisesta. Ei jälkeäkään lenkkeilyä edeltävästä kiljumisesta ja puremisesta, se kuuntelee ja tottelee ja mikä erikoisinta - se hyväksyy sekä Esan että minut yhtä aikaa! Aiemmin se on siis vahvasti ollut vain yhden ihmisen koira, minä silloin kun olen kotona tai Esa, kun minä en ole kotona. Myös Carina oli sen paras ihminen silloin kun se oli hoidossa Carinan luona.

Mutta nyt se siis ihan vapaaehtoisesti työntyy myös Esan syliin häntä heiluen ja rapsutuksia kaivaten, tosin Esa ei edelleenkään voi "uhkailla" sitä edes katsomalla sinne päin, jonka Jore saattaa jälleen kokea ahdistavana, murista ja poistua.

Lasten kanssa ei ole ollut ongelmia myöskään, kun Jore saattoi keväällä ihan vain siitä, että Ilse tuli kahden metrin etäisyyteen siitä, varmuuden vuoksi mennä kiertelemään Ilseä ja näpsäistä. Nämä näpsimiset eivät satu, eikä Jore tee niitä aggressiiivisuuttaan, vaan komentelee Ilseä, eikä niistä yleensä koskaan ehdi Jorea huomattuaa. Sen lisäksi tästä osittain "pelkoaggressiivisesta" käyttäytymisestä ärähtämällä rankaiseminen vain yleensä pahentaa asiaa, jolloin Jore alkaa usein myös kyräilemään / murisemaan komentajalle.

Pahin mitä Joren käytös saa meillä aikaan on, että se loukkaa Ilseä kovasti :( Se ei saata oikein ymmärtää, miksi Jore ei pidä siitä.

Mutta on ollut mukava, kun nyt menee paremmin. Tyyntä myrskyn edellä ehkä, mutta nyt olisi ehkä hyvä aika leikkauttaa se, kun Igsyn juoksut eivät ole vielä alkaneet. Vaikka kyllä minua harmittaa. Joresta olisi voinut olla vaikka mihin ja niin komeakin vielä. Mutta eihän se sitä tiedä.

Jore oli mukana treeneissäkin perjantaina, otettiin muutamia hyppyjä ja kunhan vain annoin sen nauttia. :) Se on elämäniloisin kaveri jonka olen nähnyt, silloin kun sen on hyvä olla.

Oltiin pm:issä eilen, me ei Lisan kanssa oikein onnistuttu, mutta Arcticilaisilla meni taas upeasti!

PS. Ja koska syksyn suunnitelmat ovat jälleen muuttuneet, olen kaavaillut jopa näytelmähommia lokakuulle - kaikkea sitä!

Kontakti alkaa pelittää!

Tänä aamuna alkoi näkymään valoa tunnelin päässä kontaktin kanssa :) Siis katsekontaktin. Siis perusasennossa. Siis tokossa (anteeksi agilityjumala).

Ollaan siis nyt pari päivää naksuteltu siitä että se tulee sivulle kun minun kädet on missä sattuu ja palkkaa tulee myös katseen kohdistumisesta minun kasvoihini. Aluksi on pitänyt avustaa palkkakädellä rinnan tuntumassa, josta sen siirrän pois.

Nyt palkkailin siis ensin ihan vaan perusasennossa istumisesta ja siihen tulemisesta niin, että molemmat kädet ylhäällä sivuilla, vasemmassa namit, oikeassa naksu & namit ja palkkasin katseesta minuun. Vaihdoin sitten niin päin, että naksu oli vasemmassa ja namit oikeassa ja nami alkoi tulemaan vain oikeasta kädestä, kun Manu katsoo minuun ja se toimi! Se että se tuli myös perusasentoon, ilman että käsi on rinnalla oli siis huimaa edistystä myös ja se teki sen joka kerta. Ei nyt aina ihan suoraan heti ekasta, mutta kuitenkin haki sivulle tuloa eikä esim. maahan käskyä, jota se on testannut myös, kun ei ole oikein tiennyt mitä haluan, kun palkkakäsikinhän on ihan missä sattuu! Voihan olla, että nämä kaikki on ollut sen edellisessä elämässä aivan kunnossa, ja treenin puute on saanut sen vain unohtamaan ja se siksi hiffaa niin äkkiä. Tai sitten vaan siksi kun se on bc.

Mutta nyt siis seuruu hyvin hitaassa vauhdissa alkaa näyttää siltä kuin sen pitääkin, koiran lapa minun polven tuntumassa ja katse minun kasvoissa, minun kädet sivuilla. Naksu on nyt vasemmassa ja nami oikeassa. Palkkasin ensin jatkuvasti ja pidensin vähän palkkausväliä niin, että palkka tuli n. 6-10 askeleen välein.

Lisäksi treenattiin:

- Kaukokäskyjä n. 5 metrin päästä, maahan-istu-maahan. Nämä on hienoja ja ripeitä suorituksia. Näitä me tehdäänkin joka kerta, kun ne on niin kivoja... :) Ensi kerralla otan jo enempi etäisyyttä. Ja kun saisin sen seiso käskyn opetettua...

- Liikkeestä maahanmenoa, joka toimii vasta toisella käskyllä, mutta kun se hoksaa niin menee todella säpäkästi maahan, hyvä jos ei satuta itseään kiven murikoihin kun niin läsähtää! Pitänee reenata nurmella...

- Liikkeestä istumaan menoa, tämä oli ehkä aika hakusessa myös, mutta meni se toisella käskyllä.

Seiso käsky on siis meille vielä täyttä utopiaa ja mietin juuri, kuinka alan sitä treenaamaan että se toimii mahdollisimman hyvin eri tilanteissa (liikkeestä seiso, hypyn jälkeen seiso, kaukokäskyt jne). Sitä mietimme.

Ja loput namit meni siihen, kun treenisessio alkoi olla ohi ja aamuruoka siis liki syötynä, että naksuttelin sille nenäkosketuksesta ja kiitos sanaan yhdistämisestä. Tavoite tässä on siis, että kiitos sana tarkoittaa lelusta tms. luopumista minulle suoraan käteen. Tähän mennessä kiitos on tarkoittanut sitä että tiputa lelu suustasi. En tiedä miten tämä siirtymä tulee toimimaan, vai olisiko ollut järkevää ottaa kokonaan uusi sana tätä varten.

Mutta kaiken kaikkiaan tyytyväinen olen, jaksoin edetä tipuaskelilla, en turhautunut (tottis vaan niin helposti saa minut turhautumaan!) ja molemmat saatiin paljon palkkaa hyvin menneestä treenistä. Manu ruokansa ja minä hyvää mieltä :)

--

Lonkkani oli kipeytynyt yöllä :( Se ei toimi aivan normaalisti. Huomenna kisat, joten toivotaan, että tämä on ohimenevää.

Kuvia ja tottista

Manun kanssa ollaan nyt tehty treeniä pikkupikkuisissa osissa vähän joka päivä. Perusasentoa lähinnä, ja kuinka se pidetään, vaikka palkkauskäsi on sivulla (ai kamala....) Eikä meinaa onnistua, on kovasti vaikeaa. Manu on ehdollistunut käteen todella voimakkaasti, vaikka eihän me olla sitä edes paljon treenattu :( Joten pilkoin sitä paloihin niin, että se saa palkkaa kun katsoo minuun, käsien ollessa missä vain. Tarvitaan p a l j o n  t o i s t o j a . . .

Tämän vuoksi siis seuraamiset hajoaa, ja nimenomaan aina siihen etten pidäkään kättä rinnalla. Huomasinhan minä sen jo silloin Manun meille tullessa, miten hihnakäyttäytyminen on sievää niin kauan kuin palkkaa on odotettavissa (eli seurasi kättä ja sitä missä kädessä hihna on), siihen olisi pitänyt puuttua topakasti heti alkuunsa ja alkaa opettaa siitä pois... No mutta tuskinpa se myöhäistä on vieläkään! :) Tuntuu vain, että haluan opettaa kaiken moitteettomasti, eihän sitä tiedä, jos vaikka tottistelustakin innostuu aivan ja sitten harmittaa jos perusasiat onkin huonossa jamassa ja on antanut koiran tehdä "kunhan sinne päin".

--

Kennelliitolta odotellaan edelleen laskua, joten ei siis tuloksia edelleenkään!

Tässä muutamia kuvia elokuulta. Minusta tuntuu, että kamerani on vähän rikki, koska se ei ota enää niin tarkkoja kuvia kuin ennen, harmittaa tietenkin ja se syö myös vähän motivaatiota edes ottaa niitä kuvia...

Syksy pukee Lisaa :)

Viilenneet kelitkään eivät estä Manua uimasta :)

Näin syksyt saa kyytiä!

Tottisten päätteeksi seisontaa, Manu 22kk eli 1v 10kk.

LISA

Olet ihana Lisapieni!!

--

Pysy sellaisena kuin olet.

--

Katselin tuossa juuri tämän kesän ratoja ja toinen menee niin täysiä! :´) SM-kisoissakin vauhti oli aivan hurja, yksi nappisuoritus jopa minultakin siellä, ja muilla radoilla sitten sähläsin, mutta toinen menee just eikä melkein niin kuin pitää. Toivon vielä osaavani ohjatakin Lisaa sen ansaitsemalla tavalla, joskus sentään jo menee nappiin, mutta vähän useamminkin saisi mennä :)

Lisa pääsi treenailemaan rataa maanantaina, ja se meni lujaa ja hienosti silloinkin, minun pitäisi nyt vaan muistaa vielä jäädä kontakteilla taakse, muutoin ei onnistu, vaan Lisa roikii alas. Ja treeniä sitten ohijuoksuun täällä kotosalla ja omalla kentälläkin tietty.

Lisa on nyt lauantaina menossa kisaamaan kolme starttia, kaksi normia ja yksi joukkueessa. Ja vielä minä sen ilmoitin Tornion kisoihin 7.9. kolmeen starttiin. Ne jää nyt sitten viimeiseksi tälle syksyä, vaikka paljon ihania kisoja on tulossa - mutta menkää te muut Rovaniemelle ja Ouluun ja varsinkin sinne OKK:n uudelle hallille sitten :)

Toivotaan Lisalle vielä paria nollaa, niin ei jäisi yhtään stressiä nollista ensi kevääseen enää! :)

Lisan kanssa treenataan siis normaalisti nyt tulevan valeraskauden ajan, että pysyy pirteänä eikä vaivu masennukseen ja valeraskauden mentyä ohi arviolta joskus loka-marraskuussa sitten se sterilointi. Vähän jo kauhistuttaa, miten siinä käy. Siis siinä leikkauksen jälkeisessä elämässä. Toivottavasti hyvin. Kisataukoa on sen jälkeen tarkoitus pitää n. 3kk ja treenitaukoa n. 2-3kk. Eli kylmimpään aikaan sattuu kisatauotkin sopivasti. Harmillisesti kuitenkin Torkkin avajaiskisat jäänee starttailematta, jos valeraskaus kulkee entisiä uomiaan eikä aikaista itseään tai jää aiempaa lyhyemmäksi.

Leikkaus on siis ajoitettava kierron "matalaan" vaiheeseen, jolloin mitkään hormoonit eivät olisi pinnassa ja jäisi jotenkin "päälle", en tiedä onko ne vain uskomuksia, mutta sen verran varman päälle haluan ottaa, että en riskeeraa ja koetan varmistaa oikean ajankohdan leikkaukselle.

Mutta nyt me mennään vielä täysiä nämä kaksi viikonloppua ja nautitaan molemmat!! :)

Kiitos, naks ja nami

Manusta on nyt tullut minun ihan oma koira. Sen kunniaksi käytiin tekemässä treeniä.

Aloitettiin nenäkosketuksella tässä sisällä. Yhdistettiin sitä esineen pitämiseen suussa ja esineen noutamiseen avoimeen käteen.

En tiedä eteninkö liian nopeasti, toki jokainen toisto ei onnistunut ja valitettavasti Manu ehti lopulta pistää isommalla esineellä lekkeriksi sen sijaan että olisi antanut minulle. Olin tälle aamua jo antanut aamuruoan, joten ehkä ruokapalkka kävi jo vähän tylsäksikin.. Palkkasin kaikkien sääntöjen vastaisesti vielä kuivamuonalla.

Muistutus itselle: Lopuksi superpalkkana leikki, aamuruoan voisi jättää treenin yhteyteen.

Nyt se pötköttää tuossa jalkojen juuressa, kun rauhoittuminen ulkoa tullessa näin treenin jälkeen oli vaikeahkoa, eli hönttää ja murahtelee, haukahtelee ulkoa kuuluville äänille. Ilse tuli vielä ovelle useampaan otteeseen, joten Manu sai odottaa paikka-käskyllä, että kävin jututtamassa Ilseä ne pari kertaa. Vapautan sen sitten kun tuosta rauhoittuu kunnolla.

Ulkona harjoiteltiin luopumista lelusta sekä noutoa, jota ensin teki rallattelemalla, mutta naksutettaessa esineen nostamisesta alkoi hakeutumaan suoraan luokse ja minusta ainakin tuntui, että yhdisti sisällä opeteltua avointa kättä nenäkosketukseen, eli alkoi tarjoamaan lelua käteen. Manu siis monesti ei luovu ainakaan käteen ja jos luopuu, niin tiputtaa lelun maahan.

Aluksi esine oli liukas muovilelu, joka heti palkkattaessa leikkimällä irtosi otteestani, joten vaihdoin nyörileluun, jolla pystyi leikkimäänkin, mutta Manu vastaavasti kävi ehkä helpommin käteen kiinni, lelun sijasta.

Ongelmia:

- Manu tarttuu lelun sijasta käteen (lujaa)

- Manu tarttuu leluun ilman lupaa

- Manu ei luovu käskystä (kiitos) mikäli innostuu enemmän leikkimään

- Pureskelee lelua

- Ei tuo aina suoraan luokse vaan rallattelee

Plussaa

- On draivia :)

- Hakee innokkaasti

- Tekee motivoituneesti

- Palkkautuu sekä lelulla (taistelu) että namilla

Joten siinäpä noita on kerrakseen. Eikä siinä mitään, me harjoitellaan! Käsien haukkominen on vain ikävää ja nytkin vasemman käden keskisormi naarmuilla ja etusormi turvonnut. Auts.

Viimeiseksi otettiin seuruuta muutama askel ja sen jälkeen viimeinen kerta lelupalkkaa - kiitos, naks ja nami.

Lapset kiljuu ulkona ja Manu kuuntelee ja pötköttelee... Nyt pisti pään lattiaa vasten.

Pitää alkaa taas päivittämään treenikalenteriakin.

Uusi blogi

Perustin uuden blogin, sinne tulee joskus lisääkin asiaa: http://physicaldog.blogspot.se/

Mutta ei se siis tätä korvaa, kun ei liity omiin treeneihin, eikä kenneljuttuihin muutenkaan. Näille jutuille pitää olla ihan oma paikkansa, mutta nyt ei ehkä tarvitse enää paasata täällä noista asioista? ;) Lihaskuville sun muille on nimittäin lukijansa, koska kuuluvat blogin luetuimpien sivujen joukkoon, siksi siis tuo uusi paikka niille.

Ja on mulla jotain tykättävääkin :) https://www.facebook.com/koirahierontalotta?ref=hl

Saa riittää

Tämä kesälomastelu nimittäin. En ole oikein saanut aikaiseksi sitä ryhtiliikettä minkä pitäisi automaattisesti syntyä kun ilmat viilenevät. Siis koirankoulutuksellista ryhtiliikettä. Vähän siellä täällä treenailua vain, kun voisin hyvin kirmata ulos joka päivä tekemään jotain - joten miksi en sitä tee!! ArGH! NYT LÖRDE! Veljeni kutsui minua tuttavallisesti Lördeksi teini-iässä. Kaunista.

Lisalla alkaa pian valeraskaudetkin, joten nyt olisi vielä aikaa tovi kirmata pippurisen neidin kanssa ennen kuin se alkaa rajoittamaan liikkumisiaan ja kasvattaa tissejään. Joten nyt se ratapätkä tai muutama tuonne kentälle että saisi vähän intoa ja iloa tähän kotitreeniinkin. Tänään illalla onkin tiedossa ratatreeniä kentällä.

Manun kuvien tuloksetkin on toiveissa saada joskus tällä viikolla? Ensi viikolla viimeistään ja Joren ehkä jo huomenna, joten se taas sitten kertoo jatkosta heidän suhteensa.

Jorella on muuten trimmiprojektikin hyvällä mallilla taas, reilu puolet nypittynä - ikävimmät (Joren mielestä) jäljellä, eli pää, kaula, jalat, häntä ja vatsa. Selkä, kyljet ja takapuoli on jo ok mallilla - hyvä me! Heitin trimmiveitsen pois (tai siis, en löytänyt sitä) ja nypin pelkillä kumeilla, siten selviten ilman yhtään rakkoa kädessä. Jore ehti sellaiseksi äärettömän törkyiseksi lammaskoiraksi, hoitajakin minusta tarkkaili sitä sen karvaa siihen malliin, ettei sieltä seasta vain joitain eläjää löydä... Mutta se kannatti! Karva irtoaa melko hyvin (yleensä siis tosi tiukassa, vaikka olevinaan kypsää) ja pohjavillakin on jo valmiina! Joten Jorella oikeasti kestää sen karvan kypsyminen n. 8-10kk aiemmin ei pitäisi koskea. Ehkä olen nobody sanomaan mitään, mutta kertoo paljon minusta se, että se irtoaa ja koiralla on hyvä, tiivis, ei höttöinen pohjavilla siellä alla, kun monesti se pohjavilla on läpikuultava ja pehmeä.

Mutta jes. Tarkoituksena oli siis kirjata tähän treenitavoitteita tälläisiä syksylle. Tässäpä sellaisia:

LISA
- Keinutreeniä, vaihtelevasti omalla liikkeellä vaikeuttaen - sivu etäisyys, vedättäminen, leluhäiriöt
- Pujottelutreeniä (kun saisin kepitkin maahan taas, Ossi aina kiskoo ne pois), edessä leikkaukset
- Aa-treeniä... Hmm. Jotenkin...
- Puomitreeniä leluhäiriöillä ja korkeassa vireessä
- Kontakti-putkierottelua
- Itsenäistä irtoamista esteille, kun ohjaajan suunta on vastakkainen / poikkeava koiran suunnasta
- Loppusuorat!

MANU
- Puomitreeniä
- Keinutreeniä
- 2 + 2 kepit
- Hyppykuvioita
- Nenäkosketus

IGSY
- Nenäkosketus
- Noutaminen käteen?

JORE
- Nenäkosketus
- Noutaminen käteen

Maailman mainioin tunne

Se on nyt tältä erää/kesää ohi, hieman kauhunsekaisinkin ajatuksin viime talvena odotettu kisakesä, kun pieni seura oli kahminut itselleen - jälleen - kolmet kisat yhdelle kesälle. No, itsehän me ne varattiin, ettei siinä mitään. ;)

Ja ollaan varattu kolmet taas ensi kesällekin, tosin jälleen pikkupikkuista pienemmät rupeamat kenties (kunnes kesällä 2016 rysähtää, kun järjestämme Nuorten-, Senior- ja Para-agilityn SM-kisat?!)

Mutta on se vaan aina niin upeaa saada pöytäkirjat suljettuun kuoreen ja tulokset nettiin. Koska silloin on kaiken tehnyt ja kaikki on (ainakin loppujen lopuksi) mennyt hyvin. Tällä kertaa myös itse kisaviikonloppu sujui kaiken kaikkiaan ilman normaalia stressiä kummempaa, mitä nyt unohdin noutaa avaimen suihkutiloja varten, mutta sen onnistuin vielä järjestämään ja innostuksissani ajoin kisapaikalle tänään tunnin liian aikaisin, tein kaikki alustavat työt yksin ja sain aikaan sen, että työntekijät seisoskelivat pihalla puolisen tuntia ilman mitään tehtävää... Mutta ehkä ihan mukava välillä niin päin? Vaikka ehkä siinä on joku vähän miettinyt, miksi piti tulla näin aikaisin... Mutta hei! Minä tulin jo tuntia aiemmin vielä, sitä paitsi!

Ensi vuonna sitten olen niin itsekän ja omaan napaani tuijotteleva, että aion kisata kaikissa kisoissa myös itse..! :) Saa nähdä miten se suunnitelma toteutuu.

Huomenna ratatreeniä PM-kisoja silmällä pitäen, jolloin päästään mekin Lisan kanssa radalle!

I could not not do it.

En voinut olla ilmoittamatta meitä Kemkon piirinmestiksiin ensi lauantaille (ei tosin voida osallistua itse arvokisoihin). Mutta kun kerran jo joukkuekisailee samana päivänä ja kun kerran Lisa menee niin hyvin nyt ja kun kerran kerran kerran, niin me nyt sitten kerran tai siis kahdesti ei kun siis joukkuueessakin, niin kolmesti startataan vielä ja sitten me, öö, tuota treenataan. Jotain.

Liiisupisupissukka piippaa tuossa että nyt sassiin se iltaruoka!!

Näin järkevä postaus nyt, ettei kukaan vain vahingossa saa väärää käsitystä.

Sain ilmoituksen Joren kuvista, että ne on nyt sitten valmiit, mutta koska Jore ei ole minun ja Esa ei ole jäsen ja Manu ei ole minun ja Carina ei ole jäsen, niin en mitenkään voi saada niitä kumpiakaan tuloksia  nyt, vaan täytyy siis Kennelliittoa lainaten: 

"Odottaa laskutusajoa, laskun saapumista postissa, maksun kirjautumista Kennelliiton tilille, kirjautumista reskontraan, lausunnon tulostamista ja edelleen lausunnon saapumista postissa."

He koettavat kertoa, että hyvä ihminen käytä sitä Omakoiraa. Kyllä hyvä liitto, mutta en vaan voi!! Ja se sattuu.

Kirjallisuutta

Hankin joskus keväällä tai alkuvuodesta toisen läskin opuksen Miller's Anatomy Of The Dog kirjan rinnalle - näyttävät oikein komeilta hyllyssä, joskin tapanani on pitää niitä kaikkalla muualla.

Tämä toinen teos on nimeltään Canine Rehabilitation and Physical Therapy (Millis&Levine) ja täytyy sanoa, että se on opettavaisin kirja ikinä, siis koskien tätä alaa! Valitettavaa, ettei tällaisia ole saatavilla suomeksi, missään muodossa. :( Joskus haaveilin myös Koirien ABC:stä, vastaava kirja on hevosista olemassa ja se on myös koirahieronnan opiskelijalle ollut kovasti hyödyksi, jos ei muuten niin havainnollistamaan lihasten sijaintia.

Toki voi olla, että parempiakin kirjoja on saatavilla, päädyin tähän selaamalla lukuisia vaihtoehtoja Amazonilla ja lukien niiden sisällysluetteloita. En ollut aiemmin ehtinyt tai jaksanut uppoutua kirjaan sen tarkemmin, mutta olen nyt huomannut, miten todella hyödyllinen ja kattava se on. Täydellinen paketti juuri niistä asioista, joita olen etsinyt ja halunnut tietää :) Sanastokin tarttuu nopsaa kun on tässä nyt vuoden verran eläinlääketieteen kirjoja lukenut, joten ei takkuile enää niin paljon. Kevyempää luettavaa se on kuin lihaksiston tankkaaminen englanniksi.

Se vain että tämäkin painaa yli kaksi kiloa ja luettavaa on reilut 700 sivua. Ei lopu kesken ei.

Ehkä kirja kuuluu eläinfysioterapian opintoihin, siltä ainakin tuntuisi, mutta koska niistä ei ole paljon tietoa saatavilla muille kuin opiskelijoille, niin en tiedä millaista kirjallisuutta siellä hyödynnetään. Pidempään olen myös haaveillut fysioterapian opinnoista, mutta koska en tässä elämänvaiheessa veny opintojen pariin, saavat opinnot venyä tänne ja luen asioista itsekseni.

Mitä minä sitten tästä kirjasta hyödyn?

Koirahierojalle tullaan usein, syystä tai toisesta, ensimmäisenä kun epäillään jotain. Ajatellaan ehkä, että käytetään nyt ensin hierojalla, jos ongelma olisikin pelkästään pehmytkudosperäistä ja apu asiaan saataisiin hieronnalla. Monesti myös tuntuu, itsestä ainakin, ettei lääkäriin vienti välttämättä avaa asiaa ollenkaan, käynti olisi aivan turha. Ja kuten aiemmin olen maininnutkin, täällä pohjoisen kolkassa tai vielä kolkemmassa jossain, ei fysioterapiaan tai vastaavaan pääsy olekaan ihan helppoa työssäkäyvälle tai lapsia hoitavalle - jos muutenkaan! Töitä eläinfysioterapeutille / -osteopaatille täällä Tornion lakeuksilla siis varmasti olisi *vink*

Ja ehkä tämän vuoksi usein hieronnan jälkeen jääkin tunne, ettei osannut auttaa tarpeeksi. Paras mitä voi tehdä on vain ohjata omistajaa viemään koira eläinlääkäriin, fyssarille tai osteopaatille, mihin kulloinkin (kehotan jopa mahdollisesti käyttämään kuvissa), ja vain koska "itsellä on sellainen tunne". Sen tunteen sijaan olisi hyvä voida perustellummin kertoa asiakkaalle, missä vika todennäköisimmin voisi olla, ilman että tarvitsee silti diagnosoida, mitä en voi muutenkaan tehdä.

En tiedä, ylitänkö minä tässä nyt jotain ammatirajoja, kun opiskelen omatoimisesti toista alaa, ja puutunko asioihin jotka eivät minulle kuulu? Mutta oletan näin tehdessäni, että toimin sekä oman että asiakkaan edun mukaan. Molemmat hyötyvät. Enkä tietenkään aio soveltaa asiakkaisiini mitään mitä en jo osaa.

Tällä hetkellä kiinnostavimmat osiot, joita toivon joskus voivani myös hyödyntää omassa osaamisessa  sekä työssä että harrastamisessa, ovat nämä:

Suurin osa onkin jo tuttuja aivan, mutta esitetty kirjassa ehkä uudella tavalla.

- Orthopedic and neurologic evaluation - Ortopedinen ja neurologinen arviointi

- Canine locomotion analysis - Koiran liikkeen analysointi

- Common conditions & rehab of athletic patient - Urheilukoiran yleisimmät vammat / tilat sekä niiden kuntoutus

- Nutrition in rehabilitation - Ravitsemus kuntoutuksessa

- Biomechanics & kinematics of exercise - biomekaniikka ja liikkeen kinematiikka (en ehkä ole näissä vahvimmillani... joten sitä suuremmalla syyllä!)

- ROM & streching - Liikealat (raajojen) & venyttely

- Joint mobilization & Massage - Nivelten mobilisointi & hieronta

- Balance & proprioception exercises - Tasapaino- ja proprioseptiset harjoitteet

- Therapeutic ultrasound ja erityisesti laser therapy - Terapauttinen ultraääni ja laserterapia (näitä vehkeitä kun saa nykyisin helposti ostettua myös kotikäyttöön ja olen jo sellaista jonkin aikaa suunnitellut) 

- Exercises: Joint motion, strengthening, endurance & speed - Harjoitteet nivelten liikkuvuudessa, voima-, kestävyys- ja nopeusharjoitteet

--

Kirjassa on siis varmasti koiraharrastajallekin kiinnostavaa tietoa - eri asia sitten, kannattaako koko kirjaa ostaa jonkin tietyn osion vuoksi, sen voi hyvin löytää yksityiskohtaisempana jostain muualtakin.

Esimerkiksi tällaisia löytyy, jotka voisivat vaikkapa agilityharrastajaa kiinnostaa:

- Canine Cross Training: Building Balance, Strength and Endurance in Your Dog

- Canine Massage: A Complete Reference Manual byJean-Pierre Hourdebaigt (löytyy myös suomeksi, mutta vain vanhempi painos: Koirahieronta, Käytännön opas hierontaan ja venyttelyyn)

Suomenkielisiä laadukkaita koirien ravitsemusoppaita on olemassa useampiakin

Epäkohtia koirien pehmytkudosvaurioiden diagnosoimisessa

- Ja kuinka itse edesauttaa asiaa!

Otsikointi kuulostaa oikein mielenkiintoiselta, eikö! Vaihdoin sitä monesti...

Ehkä etelämmässä missä koirien hyvinvoinnin palveluja on jo aivan eri tavalla ja tietotaitokin eri, (myös asiakaskunnalla, jotka osaavat vaatiakin hoitoa spesifimmin) - on koiranomistajan huolettomampaa viedä koiransa ammattilaiselle ja vain luottaa siihen, että hoidettavaksi tulee juuri se mikä hoitoa tarvitsee. Vaikka kyllähän noita tarinoita kuulee joka puolelta Suomea, jolloin huomaamatta on jäänyt yksi jos toinenkin seikka ja ongelmat ovat valitettavasti päässeet kasautumaan. Itsestä tuntuukin usein, että oman pään käyttö on suositeltavaa, vaikka lääkärissäkin olisi juuri käyty, ja sinne voi aina mennä uudestaan, kenties eri valossa, omien, tai hierojan / fysioterapeutin tekemien tutkimusten jälkeen.

Tässä nykymaailmassa, kun diagnoosinkin voi etsiä netistä, koskipa se sitten itseä tai koiraa, löytyy vielä hyvin heikonlaisesti vapaata tietoa koirien venähdyksistä, lihasrepeämistä ja muista pehmytkudosvaurioista, puhumattakaan, että niitä löytyisi suomeksi. Englanniksi artikkeleita on jonkin verran ja niistäkin käy usein ilmi miten alidiagnosoituja pehmytkudosvauriot koirilla ovat. Kuitenkin urheilukoirilla niitä esiintyy arvaten jopa yhtä paljon kuin urheilevilla ihmisilläkin - eli paljon! Ja tämä on oikeasti todella iso epäkohta nykyisessä eläinlääketieteessä Suomessa. Soisin asiaan tulevan muutoksen piankin, sillä urheilevien koirien määrä kasvaa koko ajan, eikä niiden huollattaminen ja kuntouttaminen Suomessa ole vielä likikään sillä tasolla kuin se vaikkapa Jenkeissä on. Enkä puhu rattailla ajelevista amputoiduista koirista, vaan koirien "rehabista", jossa panostetaan urheiluvamman saaneen koiran tervehdyttämiseen ja perusteelliseen kuntouttamiseen sen sijaan, että sille määrätään lepoa ja kipulääkkeitä.

Eläinlääkäristä ei todella välttämättä oikeata apua pehmytkudosvammoihin saa. Eläinlääkäri voi ottaa kipualueelta rtg-kuvan, mutta pelkkä tulehdus ei siinä näy. Mikäli vaiva on jo kroonistunut, röntgenissä saatetaan kuitenkin nähdä jännealueen kalkkeumia. Ultra saattaa kertoa enemmänkin lihaksiston vaivoista, kalliista magneettikuvista puhumattakaan, mutta useimmiten lääkäriltä saa  reseptin ja kehotuksen antaa koiralle kipulääkekuuri ja lepoa. Näillä avun saattaa saadakin akuutteihin vammoihin, mutta vamman kroonistuttua voidaan jopa pahentaa asiaa.

Meitä hierojiakin on niin moneen lähtöön, on tällaisia aloittelevia kuten minä, jotka voivat vain esittää omia arvioitaan tilanteesta ja hieroa taitonsa mukaan, ja on kokeempia hierojia, joista hekin kuitenkin monet urautuneet tekemään kaiken samalla kaavalla kuin ennenkin ja he hoitavat jumit jumeina kerta toisensa jälkeen. Tai sellaista kokemusta minulla on monista hierojista, joilla olen koiriani käyttänyt. Ei meidänkään hierojakoulussamme käyty läpi erilaisia tyypillisiä koirien lihasvammoja, eikä hierojilla ole myöskään pätevyyttä kuntouttaa tahi diagnosoida koiraa, sen tekee eläinlääkäri tai eläinfysioterapeutti.

Fysioterapeutti olisi siis teoriassa pätevin diagnosoimaan revähtymät ja venähdykset ja siltä suunnalta saa myös perusteelliset hoito-ohjeet ja kuntoutusohjelman. Eläinfysioterapeutin ammattikin on kuitenkin Suomessa kovin nuori, heitä ei löydy vielä joka kolkasta ja varsinaisia konkareita on vielä hyvin vähän - pätevyyttä kun ei tässäkään työssä lukemalla oikein saa. Fysioterapeuttien tapaan, toivoisin koirahierojillekin enemmän "ammattiylpeyttä" ja intohimoa opiskella tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista, ei diagnosointia varten, vaan siksi, että olisi hyvä pystyä ohjeistamaan koiranomistajaa eteenpäin fysioterapeutille tai eläinlääkärille aina oireiden mukaisesti. Koirahierojillekaan kun ei ole olemassa koulutuspäiviä tai jatkokoulutusta - ja siksipä minäkin jatkan opintojani edelleen itsenäisesti. Onneksi maailma on pullollaan erinomaisia kirjoja ja netistä löytyy etsimällä potilaskertomuksia ja videoita erilaisista tapauksista, jos ei käsiään ihan joka paikkaan ole vielä ehtinyt laskea.

Mutta mikä sitten avuksi, jos apua ei saa lääkäristä eikä hierojaltakaan? Kuinka helposti koiran revähtymä tai vastaava voi kroonistua, jos sitä ei olla alkuunkaan diagnosoitu, eikä siten osattu ottaa huomioon vaikkapa treenatessa? Milloin hoitoon edes pitäisi hakeutua, tai milloin alkaa epäillä asiaa? Moni koiranomistaja kun ei ole aivan varma siitäkään, kuinka oman koiran tulisi liikkua, mikä on terve tapa liikkua ja millä tavalla se liikkuikaan silloin pentuna ja oliko se silloinkaan tervettä... Mikä on noista ajoista muuttunut tähän päivään mennessä, vai onko mikään. Hyvin usein on. Mikä sitten voisi olla tervettä muutosta ja missä mennään jo vian tai sairauden puolelle?

Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että jos jokin lihasjumi on toistuva tai sama kohta on jumissa aina kun käydään hierottamassa koiraa (toisin sanottuna, sama kohta on aivan koko ajan jumissa?), ja ilman että tiedetään selkeää syytä miksi se syntyy, hyvä jos tiedetäänkin edes miten se syntyy, on syytä siirtyä eläinlääkärin kautta fysioterapiaan tai toisin päin. Osteopaattia voidaan oikeastaan suositella vasta sitten, kun on tiedossa, että koiran rankamuutokset ovat poissuljettuja, muutoin voivat käsittelyt jäädä siltä osin tekemättä.

Omistaja on kuitenkin koiran huollossa isossa osassa tulkittaessa lemmikin tilaa ja jos oma silmä ei ole täysin harjaantunut seuraamaan koiran eleitä, liikkeitä tai kipukäyttäytymistä, kehotankin uusia, ja miksei vanhojakin, koiran omistajia videoimaan omia koiriaan liikkeessä, ihan pennusta asti. Erityisesti ravissa, mutta myös eri tahtisessa käynnissä, suoraan edestä, takaa sekä molemmmilta sivuilta. Eikä siihen tarvita avustajaa, kamera vain korokkeelle koiran tasolle, koira hihnaan ja videoimaan. Tällä tavalla saat kullanarvoista tietoa omasta koirastasi!! Arvokasta tietoa saa siis tietenkin myös kuvaamalla koiraansa samaan tapaan jatkossa, säännöllisesti.

Agilitykoirat saavat myös vinkkiä koiran liikkumisesta kuvaamalla ratasuorituksia. Koiran vauhti ja hyppyjen laatu kertovat paljon koiran voinnista. Pienikin toistuva epärointi hypyillä, vauhdin hidastuminen (kokonaisuudessaan tai ainoastaan ennen hyppyjä), hyppykohdan hakeminen, hidas, kömpelö pujottelu, toistuvat kiellot tai riman tiputtamiset huutavat jo ongelmista! Silloin on omistajan herättävä. Vauhdin hidastuminen saattaa tapahtua kuukausien tai jopa vuosien aikana, joten silloin tällöin on hyvä vilkaista vanhoja videoita ja verrata niitä nykyiseen. Joskus myös joku vanha tuttava, joka ei ole pitkään aikaan nähnyt koiraasi, osaa auttaa kertomaan koirasta jotain, mitä et itse ole huomannut.

Jos et osaisikaan mennä itse koiraasi tunnustelemaan, tahi löytää kipeitä kohtia, liike on se, joka kertoo yleensä ensimmäisenä koiran tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista, sekä rakenteellisista- että niistä pehmytkudosvaurioista. Kaikki muutokset koiran liikkumisessa kertovat jostain, koirat eivät huvikseen hypi kolmella jalalla, kanna päätään tänään alhaalla, tai liiku agilityradalla hitaammin kuin viime viikolla.

Alla lueteltuna seikkoja joita itse voi opetella koirastaan havainnoimaan:

- Askelmuutokset, voi olla hankala huomata, siksi videointi on hyvä apuväline tässä!

• lyhentynyt askel, töpöttävä ja jos vain toispuoleinen, näkyy ontumisena
• leventynyt / kaventunyt askel
• kohoava, nouseva askel
• Tassujen / kynsien laahaaminen maassa
• Askelien väliin jättäminen (pomputtaminen, toistuvat laukanvaihdot)
• Sisäkierto / ulkokierto, ylemmästä tai alemmasta nivelestä lähtien
• Ontuminen, jalan ilmassa kannattelusta lievään liikemuutokseen, joka näkyy takajalassa lantion kohoamisena, sairaan jalan puolella ja etujalassa pään notkahteluna, silloin kun tervejalka on maassa

- Tempon vaihtelut, terve koira ravaa pitkällä tasapainoisella askeleella

• Siirtyminen hitaassa vauhdissa helposti ravista laukkaan, kun ravi olisi se taloudellisempi tapa
• Ravin hidastuminen, koira jää jälkeen lenkillä tai ravaa omistajan takana, kun on tehnyt sitä yleensä edessä
• Peitsaaminen, erityisesti ravissa, mutta myös käynnissä
• Nk. pupulaukka, jolloin molemmat takajalat irtoavat maasta yhtäaikaa - kertoo takajalkojen voimattomuudesta koiran hakiessaa loikkaan enemmän voimaa ponnistamalla yhtäaikaa molemmilla jaloilla. Oikeaoppinen laukka on joko vasenta- tai oikeatalaukkaa, riippuen esim. käännöksistä ja liikkeen suunnasta
• Tarpeettomat laukanvaihdot suoralla, tasaisella pohjalla liikuttaessa

- Ryhdin muutokset

• Hännän kannattelu
• Pään kannattelu
• Selkälinja: köyry / notko
• Vatsalinja: vatsalihasten supistuminen näkyy yleensä myös takajalkojen askeleen lyhentymisenä ja köyryselkänä
• Perusasento ja tassujen sijainnit, edessä / takana, sivussa
• Perusasennon säilyminen kun kutakin tassua nostetaan hitaasti ylös yksi kerrallaan
• Painon kannattelu: Koira on rodusta riippuen yleensä n. 60% etupainoinen, takapainoisuus kielii ongelmista etuosassa tai rintarangassa ja liiallinen etupainoisuus vastaavasti takapään, tai lantion ongelmista. Merkitystä on myös toispuoleisuudella.

Erikseen huomioitavaa on koiran käyttäyminen sisätiloissa, venyttelyt tai niiden puutokset, nukkumaan menot, rauhattomuus, ääntelyt, nuoleminen, kirputtaminen, haluttomuus jne. Koirat ovat valitettavasti myös mestareita salaamaan kipuja ja ongelmiaan. Pidempi aikaiset ongelmat näkyvät kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jonkin asteisena epätasapainona, joko liikkeessä, rakenteessa tai lihasmassassa, jonka viimeistään ammattilainen huomaa.

Nämä kaikki edellä mainitutkaan, eivät tietenkään välttämättä kerro nimenomaan tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista, vaan syynä voivat olla myös normaalit hormonaaliset muutokset, ympäristön tai olosuhteiden muutokset tai varsinkin ryhdin muutosten ollessa kyseessä sisäelinsairaudet, jotka vaikuttavat ainakin koiran käyttäytymiseen, mutta toisinaan myös liikkeeseen ryhdin muuttuessa (esim. vatsakivut). Hermostollisia sairauksia ja ongelmia, jotka vaikuttavat suoraan liikkeeseen on myös lukuisia, vaikka rakenteeltaan koira silloin olisikin kunnossa.

Tässä onkin jo aivan hyvä tietopankki "kotidiagnosointiin", jotain saattoi toki unohtuakin. Nämä ovat sellaisia seikkoja joita lääkärit ja muut koirien hyvinvoinnin ammatilaiset usein haluavat tietää, joko kysymältä omistajalta tai havaitsemalla asioita itse. Koira ei välttämättä joka päivä esitä samoja maneereja, joten kuten edelläkin sanoin, ensikädessä koiran omistajan on tehtävä havainnointi ja kertoa siitä eteenpäin.

Ja todellakin - yllytän tuijottamaan, kyttäämään ja tarkkailemaan koiraansa (aina silloin kun se ei huomaa, mielellään) - se on koiran omistajan velvollisuus!!!

Sinä olet se joka kertoo, että koira on kipeä tai ei toimi kuten ennen ja se ei onnistu muutoin kuin tietämällä miten koira toimi ennen. Siihen taas tarvitaan edellä mainittuja.

Osteopatiaa

Igsumuksu pääsi tosiaan tänään Jaana-Kaisalle (Tmi Terveystassu) käsiteltäväksi ja toivotaan nyt kovasti, että käsittely olisi auttanut myös pomppivaan jalkaan. Mahdollistahan on sekin, että siinä on jotain sellaista peruuttamatonta hermovauriota aikoinaan tullut, jota ei enää käsittelyilläkään korjata, muttei heitetä vielä toivoa. Ja sittenkin jos niin on, niin ei muuta kuin vain ylläpidetään koiran kuntoa niin hyvin kuin voidaan, hyvin se näyttäisi jalastaan huolimatta vielä voivan.

Viime kertaiseen verrattuna tuntui että ryhti olisi parantunut heti silmissä Igsyn noustua matolta. Pomputtelu jatkui kyllä heti ulkona, mutta sain ohjeet jalan ja rangan venyttelyyn nyt viikon verran päivittäin, jota aiomme tehdä, jotta asento ei palaisi heti ainakaan samaan vanhaan vaan tottuisi tähän alkuperäiseen ja oikeaan. SI-nivelet molemmin puolin aukesivat, samoin useampi lukko lannerangasta, lanneristiväli tuntui olevan tiukimmalla.

Viimeksi Igsy oli vielä haimatulehduksen jäljiltä aika juntturassa, lantio köyryssä ja se liikkui lyhyellä töpöttävällä askeleella. Nyt oli pirteyttä jos ryhdissäkin ja J-K sanoikin rangan olevan helpommin käsiteltävissä kuin viimeksi, jolloin tuntui, ettei muutosta entiseen hoidon jälkeen näkynyt ollenkaan.

Ja jos en nyt aivan väärin katso, niin Igsy on jättänyt peitsin pois käynnin sijasta. Siis se on jo pitkän aikaa peitsannyt kävellessään, nyt näyttää jotakuinkin normaalilta. Kyllä minun pitää se Lisa viedä ensin kerralla. Jos siltäkin saisi sen peitsikäynnin pois.

Mielenkiintoista on tuo nikamien käsittely. Ilmeisesti ensin rankaa lämmitellään pyörittävillä liikkeillä,  jonka jälkeen nikamia painellaan ja "asetellaan" erilaisilla liikkeillä mm. hännän kautta mobilisoimalla ja saadaan niitä tällä käsittelyllä hakeutumaan takaisin oikeille sijoilleen. En nyt aivan itse lähtisi näillä perustein kokeilemaan sitä, mutta onpä kyllä mielenkiintoista!!

Igsyn huoltoja

Igsykin oli eilen mukana Onnilla polvensa tarkastuttamassa. Olin aikeissa kirjoittaa siitä sen liikkumisesta, kun se on jo aikansa pomputtanut vasenta takajalkaa, mutta en nyt sitten löytänyt blogista yhtään mainintaa siitä jalasta. Olen tainnut kai vain puhua siitä kaikkialla muualla!

Se siis patella-luksaatiomaisesti (hieno sana) pomputtaa toista jalkaansa ravissa, jopa pitkiä aikoja pitäen sitä ilmassa ja ravaten vain kolmella jalalla ja nyt pahenevassa määrin. Enkä saata muistaa, milloin se on alkanut? Mutta on siitä jo aikaa. Se ei silti vaikuta kipeältä, ainoastaan ravi on usein surkeaa, tasaisella alustalla parempi, samoin lenkin jälkeen. Se kuitenkin laukkoo ja riemastelee jalasta huolimatta, eikä silti herkemmin vaihda laukkaan, vaan ravaa lujassakin vauhdissa ja laukkaa mennään sitten kun mennään lujaa.

Igsyhän teloi tassunsa pikkupentuna kotona ollessaan ja nyt todella vaikuttaisi siltä, että Igsy satutti jalkansa pahemminkin silloin (ei silloin kuinkaan oireillut). Polvessa ei nimittäin ollut mitään vikaa, vaan kuten olen nyt jonkin aikaa ounastellut, jossain sisäreiden lihaksissa, mahdollisesti syvissä.

Olen Igsyn polvia itsekin käynyt ja kokeillut ja verrannut muihin koiriin, aluksi ajattelin, että sen täytyy olla luksaatiota, mutta aivan samanlaiset polvet sillä on kuin muillakin ja Onnikin tämän eilen vahvisti.

Epäilen, että tässä on voinut käydä niin, että jalan alkaessa oireilemaan jo ties milloin, Igsy oli vielä kipeänä haimastaan, jolloin liikkuminen oli muutenkin vaivalloista ja hidasta, eikä takajalan oireet pistäneet silloin silmään tai edes päässeet näkymään. Nyt kun koira voi hyvin haimansa suhteen, se on eloisa ja liikkuvainen ja ravikin taas lennokasta, ei tämä kipeä jalka enää pysykään vauhdissa mukana ja se on siksi näin "yhtäkkiä" mennyt huonommaksi omissa silmissä. Ja toisaalta taas, koska se on niin näkyvästi vain muuttunut iloisemmaksi ja parempivointiseksi, en ole osannut olla jalastakaan kovin huolissani, vaikka normaalin, terveen koiran noilla oireilla, kuten Lisa, olisin varmaan vienyt tutkittavaksi jo aiemmin... Paradoksaalista ehkä :/

Saatiin nyt onneksemme sattuman kautta huomiselle peruutusaika Jaana-Kaisalle, joka on taas Kemissä käymässä, joten jospa saataisiin sieltä vähän neuvoja kuinka toimiaan jatkossa ja miten kuntoutetaan ja / vai mennäänkö vielä käymään Oulussakin lääkärissä.

RTG-kuvat Manu ja Jore

 Tänään käytiin kuvaamassa meidän linssiluteita. Tässä Joren kuvat. Kuvat saa ISOIKSI kun klikkailee.

Ja tässä Manun kuvat.

Manun kyynärät lähtivät nollan arvioina, lonkat raja A/A:na. Joren lonkat B/A:na, lisäksi tulee LTV-lausunto molemmilta.

Ja näitä lanneristirangan kuviahan minä nyt tässä olen spekuloinut ja pyöritellyt ja verrannut ja opiskellut ja lukenut ja katsonut ja vaikka ja kuinka - mutta ei auta! On odotettava tuomiota. Tänne en uskalla vielä pihauttaa sanaakaan ennen sitä.

...vaikka tekisi kyllä mieli!!!

Lisan treenit ja LTV -lausuntojen pohdiskelua

Käytiin eilen Lisan kanssa kahdestaan treenaamassa kentällä. Tehtiin ihan oikeaa ratapätkää, jonka suunnittelin siihen valmiina olleiden esteiden lomaan. Rata ei ollut kummoinen, mutta treenattiin puomi erottelua, pujottelua ja kontakteja kaikilla kolmella esteellä.

Lopputulema oli hyvä ja treeneistä jäi hyvä mieli! Lisa kulki hienosti, toimi kontakteilla ja kesti myös pujottelulla edessäleikkausta voimakkaammassakin kulmassa, joita siis tehtiin vielä ratatreenin päätteeksi.

- 1.-4. 2. esteen kierrätin kauempaa siivekettä jotta sain koiralle paremman ja vauhdikkaamman linjan Aalle, 3. esteelle saksalainen.
- 5.-7. väli saksalaisella, vaikka Lisa ensimmäisellä kerralla lähtikin vauhdissaan kohti 13. hyppyä, eikä lukenutkaan vitosta takaakiertona. 6. viskileikkauksella puomille ja koiraan luottaen! Hyvin toimi :)
- 8.-11. 8. esteelle valssi, 9. ja 10. takaakiertoina, 10. esteelle saksalainen.
- 12.-15. keinulle lähetys ja sivuirtoaminen putken suuntaan, varmistus putkeen ja vastaanottamaan hypylle 15. pakkovalssilla / valssilla pujottelulle asti
- 16.-20. Pujottelulle olisi voinut kokeilla sylkkäriä, mutta tein itse pujottelulle viennin jälkeen takaaleikkauksen pujon oikealle puolelle, että sain hyvin lähdön renkaalle. Persjättöönkin 19 esteelle ehti, mutta aivan turhaan varmaan riskeeraa siinä, hyvin toimi sylkkärillä heittäenkin.

Olipas tylsää!!!

--

Olen viettänyt tässä juuri tovin tutkien vuoden verran virallisena julkistettuja selkätuloksia eri roduilta. Eniten kiinnostaa tällä hetkellä nuo LTV-lausunnot ja vielä enemmän kiinnostaisi, millainen on oirehtiva koira ja kuinka usea LTV-lausunnon saanut oireilee.

Tuntuisi nimittäin, että varmasti ainakin kaikki LVT3 lausunnon saaneet oireilisivat jollain tavalla, eri asia tosin miten sen voi huomata, oireiluhan ei välttämättä tarkoita varsinaista kipua, vaikka sitäkin kyllä taidokkaasti piilottelevat. Vaan kuvittelepa nyt itse jokin epäsymmetrinen nikama tuonne alaselkään. Koiralla kun kaikki voima vielä lähtee juuri sieltä takaa ja koiraurheilussa lajissa kuin lajissa tarvitaan sitä takapään voimaa ja agilityhan minun sydäntäni eniten likistää.

LTV:n mikä muoto tahansa (1-4) altistaa kuitenkin normaalitilaisia nikamia enemmän rappeumalle ja rappeumaa varmasti syntyy vielä herkemmin, mitä kovemmassa käytössä koira on. Jos siis tuollaisen lausunnon saa, olisi toki hyvä tietää, millainen liikunta ja harrastaminen olisi turvallista. Ja vielä se, millaiset oireet antaisivat syytä epäillä LTV-muutoksia? Vaikka epäilyhän on turhaa, kun voi suoraan marssia kuviin! Ehkä kun näitä kuvaustuloksia saadaan enemmän ja mahdollisesti myös jonkinlaista osviittaa siitä miten LTV-koirat oireilevat, niitä voidaan tarvittaessa jatkossa tutkia täsmällisemmin.

Olen myös lukenut eri lähteistä, että LTV-muutokset altistavat myös cauda equina syndroomalle riippumatta siitä onko nikamamuutos epäsymmetrinen tai ei, CES:sää oli ilmeisesti jopa todettu enemmän juurikin symmetristen lanneristinikamamuutosten yhteydessä, syystä tai toisesta. Mutta tokikaan CES ei ole ainoa "oire" tai lopputulema, se on varmaan niitä pahimpia mahdollisia, mutta agilityssa pienikin oire voi olla vahingollinen pitkällä tähtäimellä. Oirehan voi olla vauhdin puutos, haluttomuus, esteillä epäröinti tai huono suoritus, epäpuhdas hyppääminen, kuumuminen tai aggressiviisuus jne - lista jatkuu, ja jokaiselle vähänkin kauemmin koiria harrastaneelle se on tuttu lista ja moneen kertaa tutkittu ja omiin peilattu.

Minulla itsellänikin on ongelmia SI-nivelen, lonkan, selkänikamien tai jonkin muun sellaisen (tai kaikkien) kanssa alaselässä ja kyllä toinen jalka on tönkömpi monessakin asiassa. Ei olisi minusta agilitykoiraksi, vaikka en olekaan koskaan itseäni tutkituttanut.. Ei se silti minua estä liikuntaa harrastamasta - ja sehän siinä on, harrastaahan pitääkin. Se vain, että löytäisi myös sen sopivimman liikuntamuodon, joka ei turhaan rasittaisi nikamia tai niveliä tai ajanmyötä aiheuttaisi jotain pahempaa rappeumaa - mitä kyllä omalla kohdallani ainakin pelkään.

Puhumatta sitten, että oirehtiva olisikin koira.

Toivottavasti oireilusta saataisiin joskus tarkempaakin tietoa, koska miten muuten tulisi tulkita Kenneliiton kehotusta: "Myös oireilevat koirat on syytä jättää pois jalostuksesta." Sehän meillä on tiedossa kuitenkin, että koira ilmoittaa kivustaan todella monin, vaikeastikin havaittavin seikoin.

LTV4-lausunnon saaneet koirat kehoitetaan sulkemaan pois jalostuksesta kokonaan, enkä välttämättä näe logiikkaa tässä. Mikäli koiralla on 6 tai 8 symmetristä lannerangan nikamaa, miten se voi olla pahempi asia kuin nikamien välimuotoisuus? Mutta voi olla, etten vain tiedä jotain. On paljonkin asioita, joita en tiedä...

Mutta aivan mahtavaahan on, että näitä nyt virallisesti tutkitaan ja että niin paljon harrastavien rotujen koiria on jo tähän mennessä tutkittu - toivottavasti vielä enenevässä määrin. Parsonitkin saisivat vähän piristyä - tähän mennessä vasta 4 parsonia on käynyt tutkittavana. Ei yhtään meidän... Mutta Jore on menossa! Huomenna!

Lausuntojen arvosteluasteikkohan on tällainen:

LTV0	Ei muutoksia
LTV1	Jakautunut ristiluun keskiharjanne (S1–S2)
LTV2	Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama
LTV3	Epäsymmetrinen lanne-ristinikama
LTV4	6 tai 8 lannenikamaa

Ja lisää tietoa löytyy kennelliiton sivuilta:  http://www.kennelliitto.fi/perinnolliset-selkamuutokset#LTV 

Treenipohdintaa & video

Manun kanssa treenailtiin tässä pari päivää sitten. Tottis ahdistaa minua. Sitä kun on harrastanut agilitya jo niin kauan olevinaan ja tietää mitä kaikkea virheellistä sitä tuli aikoinaan oma ensimmäiselleen opetettua kun ei paremmastakaan tiennyt, niin ei tohtisi tehdä samanlaisia virheitä nyt sitten tämänkin lajin suhteen. Toki netti on nyt aivan erilailla pullollaan jos kaiken maailman ohjetta ja apua, mutta kuinka poimia sieltä ne oikeat avut?

No, tällä hetkellä Manun ja minun tottis on enempi sellaista yhdessä puuhastelua. Taidan ottaa sen naksuttelun ja aivopähkinän kannalta muutenkin ja koskaa seuruu ei minusta oikein onnistu kuten sen tahtoisin onnistuvan, jätetään se nyt treenaamatta ja keskityn enempi temputteluihin jotka liittyvät seuraamiseen. Esim. namikäden siedätys, koska Manu on todella riippuvainen siitä missä kädessä minulla on hihna / nami, se heti olettaa että jos hihna on namikädessä, ei palkkaa ole tulossa, tai jos namikäsi on tyhjänä sivulla tms. Josta Manun päätelmä tuntuu heti olevan, ettei tarvitse seurata ja sama on sitten voimakkaasti liityksissä myös kaikkeen muuhun hihnakäytökseen.

Naksuttelu itsessään riittää kuitenkin vahvistamaan yhteistyötä, Manu on ahne ja ruoka toimii sille palkkana hyvin. Se kävi myös ilmi jatkossa (videolla) ottamassani aksassa, jossa käytin ainoastaan ruokapalkkaa, kädestä. Kädestä palkkaamisessakin on toki oma juttunsa, ja tämä olikin ensimmäinen kerta kun käytin Manulla ruokapalkkaa kädestä. Se kuumuu vetolelusta paljon, pallo on ehkä kätevin palkka sille.

En ole tosiaan ottanut hyppyjä kevään jälkeen ja silloinkin vain ne muutamat kerrat. Manu tulee monesti lujaa ja keskittymättä ja siten roiskii rimoja hyvin herkästi. Nyt panostinkin rauhalliseen ohjaamiseen, vaikka siltikin sain usein myös kuumuvan koiran päälleni, riippumatta siitä, että tiedossa olikin vain palkka eikä epäselvää ohjaamista, josta moni koira "rankaisee ohjaajaa" paukuttamalla päälle, louskuttamalla tai näykkimällä, tätä Manulla on siis myös, ehkä se ei aivan tunnista milloin olen palkkaamassa ja milloin taas jatkamassa. Palkkasin muutaman kerran myös maahan, jotta pysty asento ei houkutaisi Manua hyppimään päälle. Tein lopulta videolla paljon sitä, että palkkasin sen ohjauskuvion jälkeen vasta sivulle tulosta, jolloin vauhti päättyy selkään, sen osaamaan liikkeeseen. Muutoin se tulee hypyiltä lujaa ja "vaatii" palkan itselleen.

Mutta tosihan se on, että jos Manulla jatkossakin on agilityssa kierrokset noin korkealla, että näykkii, törmäilee päälle ja louskuttaa, niin jäävät agilitytreenit auttamatta vähemmälle, ainakin siiheksi asti että keksimme tavan tehdä sitä keskittyneesti. Vauhtia en halua ottaa pois yhtään milliä. Nyt kuitenkin minusta näkyy jo valoa tunnelin päässä ja videollakin on useita keskittyneitä pätkiä, jolloin rimat siis pysyvät lujassakin vauhdissa ja murinakin vähäistä.

Itsekin teen tietenkin myös ohjauksessa ja ajattelussa virheitä edelleen, mietittävää riittää ja oikean, meille sopivan tavan ja tyylin löytyminen voi viedä aikaa. Kauhulla kuitenkin voin kuvitella millainen järkyttävä sekasotku meistä Manun kanssa tulisi, jos takana ei olisi yhtäkään agilitykoiraa koulutettuna...!! Siis kuvitella Foxyn tilalle Manu, Foxykin reppana kun oli opettu jos ja vaikka miten!

Veden äärellä

Olisi ehkä pitänyt ottaa kuva minun entisistä vaaleansinisistä farkuista jotka kokivat muta- ja hiekkakylvyn tänä aamuna Manua uittaessa. Tuumasin Esalle, kun oltiin viety lapset yhdessä päiväkotiin, ettei minulla ehkä ole oikein lenkkeilyvarusteet ja katsoin sieviä ballerinojani ja vaaleita farkkuja, kun Esa ehdotti että lähtisin poikien kanssa vielä mukaan lenkille.

- No ei mullakaan ole kuin nämä läpyskät

?? Miksi, oi miksi en käynyt vaihtamassa vaatteita!

Manun ihanat sivulle tulot ennen vedestä noutoja tekivät kamaluuksia minun vaatteilleni, kengät olivat täynnä vettä ja hiekkaa ja farkut olivat sen jälkeen kaikkea muuta kuin vaaleansiniset. Vaikka kyllä ne varmaan pyykissä vielä puhtaantuu.

Mutta Manu teki hienosti, ehkä superhienosti, hyppi tosin useaan otteeseen myös vasten ja Joren päästessä veteen puri reittäni, auts.

Kotiin tultuani otin puhelimen. Tänään piti soittaa aika Onnille ja sainkin sen yllättävän nopeaa, kun lupailivat alunperin vasta syyskuun alulle. Joten Manu ja Jore ovat menossa virallisiin kuviin tämän viikon perjantaina jo! Hui!

Inspiroiduin yhdestä tottisvideosta ja aletaan tässä paremman puutteessa testailemaan tyttöjen kanssa nenäkosketusta. Jorenkin kanssa sitä aikoinaan aloitettiin ja Manulle se olisi tarpeen opettaa (jättää kapulat aina metrin päähän rannasta, käteen tuomisesta puhumatta). Joten harjoittelen alkeita ensin näillä mitä tarjolla on.

(Sitten, SITTEN, minä viritän työt.)

Keskiviikon treenit, ohjaustekniikoita

Keskiviikon treeneissä treenasimme rataa jossa aloitus oli jotakuinkin sama kuin mitä videolla treenaan omalla pihalla. Ensimmäiselle 4:lle esteelle oli mahdollista sovittaa jos jonkinlaista ohjaushässäkkää ja moni jäi kokeilemattakin. Pääasiassa koetettiin mahduttaa siihen japanilaista, eli tuplapersjättöä 2-3 väliin siten että otettiin koira mukaan ohjaamalla esteiden vasemmalta puolelta ja sitten pelkkää persjättöä ohjaamalla oikealta 2-3 esteen välistä.

Ensimmäistä estettä en omalle kentälle mahduttanut, mutta otin Lisaa reilusti mukaan alusta, jotta tilanne olisi ollut mahdollisimman samankaltainen. Tein videolla olevan treenin peilikuvana.

Kellotin suorituksia videolta ja nopeimmaksi suoritukseksi valikoitui viskileikkaus - parhaimmillaan n. 2,35s. Muut sain tehtyä aikalailla samassa ajassa, 2.50s molemmin puolin. Ja siis mitattu aika ensimmäisen hypyn alastulolta putkeen.

oksasinpas poksasinpas myös, että Lisalla toimi ERINOMAISESTI 'takaa' -käsky sylkkärien yhteydessä! Ohopsista! :) Ja toivottavasti se ei ollut vain sattumaa, koska se olisi oikeasti kätevä pieni infopala ja käytännöllinen. Pitää tässä joku päivä treenailla taas sylkkäreitäkin ja testata todettua uudestaan.

(Lisa ja Manu olivat kuin olivatkin mukana perjantaina, Kallilla oli vallan mainio keli, ei ukkosesta tietoakaan. Mutta ehdin jo perua alkeiskurssin. Igsy pääsi testaamaan opittua, eli paikalla oloa esteen edessä, sekä viuhahtelemaan ihaniin putkiin muutaman kerran :) Manu taas sai enemmältikin häiriötreeniä ja olikin siinä sitten hallittavaa.. Ensi viikolla taas..)

Tavoitevaatteita shoppailemassa

Kuolemattomia FB-mietelmiäni:

Kisaviikonloppujen varaaminen ensikesälle on vähän kuin tavoitevaatteiden shoppailu - vielä ei tiedä repeääkö, vai meneekö just hyvin? Silti se on aika kivaa ja motivoivaa :)

Eilen tuumattiin yhdessä seuramme kahden muun koetoimitsijan kanssa seuraavan kesän kisoja. Arcticin kilpailutoimikunnassa olen toiminut nyt vuodesta 2011 lähtien ja kolme edellistä kesää, tämä jo mukaan lukien, olen ollut myös vastaavana koetoimitsijana vähintään yksissä kisoissa per kesä, joten kokemusta kisojen järjestämisestä pitäisi oikeastikin jo olla. En silti koe olevani siinä edelleenkään järin hyvä - mutta ihan mukavaa touhua se on silti :) Kai?

Kisojen järjestämisen haasteellisin seikka ylivoimaisesti on työntekijöiden saaminen. En tiedä onko se kaikkialla samanlaista, mutta talkoolaisten kannustaminen mukaan töihin on ollut vuosi vuodelta haastavampaa ja se myös lannistaa, kun homma ei toimi - tuntuu, että tekee itsekin töitä aivan turhaan, kun kukaan ei tule avuksi sitten kun apua tarvitaan. Siinä tulee sellainen Kana Karoliina -syndrooma, että jos ei kukaan kerran auta ("Eeen minä... - Eeenkä minä..." sitaatteja em. lastenkirjasta) - niin syön sitten sen kakun aivan itse, 'but alas' - ei ole sitä kakkuakaan edes millä herkutella. Aivan tottahan tuo ei kuitenkaan ole, tosi MONI todella AUTTAA! (kiitos ♥) Mutta kun monesti tarvittaisiin vielä useampi.

Todellisuudessahan kisoja varten tehdään valtava työ jo ennen ensimmäistä starttia. Seuramme on pieni, joten paperityöt, kisakirjeet, aikataulut ja talkoolaisten kerääminen tehdään aina pienellä ja usein hyvin kuluneella porukalla. Jos kisoja järjestää ensimmäistä kertaa tai toistakaan, uutta muistettavaakin on valtavasti. Sen lisäksi talkoolaistilanteen ollessa heikko, tulee pystyä perhedyttämään kisapaikallakin vielä valtava määrä ihmisiä tehtäviinsä, koska he eivät välttämättä ole koskaan edes olleet agilitykisoissa.

Jos taas kaikki menee hyvin, ilmoittautumisen kanssa ei ole ongelmia, kisapaikan järjestelyt ovat tuttuja ja toimivat, työntekijät osaavia ja innokkaita ja heitä on tarpeeksi, on koetoimitsijan panos itse kisapäivänä  hyvin kevyt ja leppoisakin, saa vihdoin huokaista helpotuksesta. Vaikka vastuu koetoimitsijalla onkin nykypäivänä kasvanut ja teoriassa vastaavan koetoimitsijan tulisi pystyä seuraamaan koirakoiden suorituksia yhtä tarkasti kuin tuomarinkin, on se käytännössä mahdotonta, sillä koetoimitsija on viimekädessä vastuussa myös kaikesta muusta, pöytäkirjojen varmentamisen ohella. Ja koskaanhan ei kisaviikonloppu ole aivan mutkaton. Mutkineen kaikkineen se voi silti olla upea kokemus. 

Ihaninta kisapäivän mittaan onkin huomata, että työntekijät tuomaria myöden viihtyvät, kisaajat viihtyvät ja itse on saanut olla keskeinen osa tekemässä kisoista juuri sellaiset, ihan itse! :)

Kaiken kaikkiaan, kaikesta sen stressaavuudesta huolimatta, pidän kisajärjestämisestä, talkoilemista, agilitysta, agilityihmisistä, tulevista, menneistä ja nykyisistä. Toivon uusia vielä vähän lisää :) Ja siksipä niin, minä koulutan alkeisryhmää. :)

Ei turhaan koulutusohjaajakurssilla painotettu, miten tärkeää seuran on myös panostaa alkeiskurssien vetoon, että alkeis- ja jatkokurssien vetäjät olisivat vetovoimaisia ja karismaattisia, lajista innostuneita ja motivoituneita, sillä vain sillä tavalla uudet jäsenetkin saadaan innostumaan. En ole ehkä vetovoimainen, enkä todellakaan karismaattinen (vähän "goofy" ehkä lähinnä?), mutta innostunut olen kyllä ja rakastan tätä lajia. Voiko sitä tarpeeksi hehkuttaa? Toivotaan että se riittää.

Mutta. Kisat on siis ensi kesälle kalenterissa, eikä niitä liian vähän ole sittenkään. Mutta me kyllä selvitään loistavasti! (Ja kun sinä vielä autat, olitpa jäsenenä missä seurassa hyvänsä!)

Uimahommissa

Mukelo (Igsy siis) teloi jalkansa eilen pihalla revitellessään, ei onneksi mitään vakavaa, reunimmainen kynsi vasemmasta etutassusta taipui tyvestä ja siitä tuli hetken aikaa verta. Ei ontunut ja tänään ei vaivaa ole näkynyt. Hieromisen jälkeen tyttö ollut erittäin virkeä ja toimelias tyttö (vaikka onhan se sitä ollut nyt aina), mutta kokeilen nyt vielä uudemman kerran ja taas viikon päästä seuraavan, josko saisin takajalkaan parempaa liikettä aikaiseksi hieromalla.

Ei sitten kynsihaverin vuoksi otettu sitä eilen rannalle mukaan (vähän myös epäilin, josko se taas löytää sieltä jotain luvatonta syötävää) ja mukaan pääsi vain Jore. Käytiin kenties viimeisen kerran tälle kesälle meressä uimassa, mikäli tosiaan ilmat ovat viilenemässä niin paljon kuin ennustelevat.

Jore nautiskeli omasta ajasta ja viipyi vedessä yhtä kauan kuin me ihmisetkin. Nyt pääsin vähän lähempää tarkastelemaan Joren uintitekniikkaa ja aika heikko se minusta on, alussa se niinkin jaksaa pitää asentoaan vaakasuorassa, kunnes aika pian jalat laskee alemmas ja vielä pidemmän aikaa porkkaannuttuaan asento oli jopa aivan pysty suora, jolloin ohjasin Joren takaisin rantaan. Se kun ei millään - ei sitten millään - haluaisi vedestä pois, vaikka kuinka väsy painaisi. Se varmaan hukkuttautuisi ennemmin. Liivit olisi varmasti ihan osuva investointi.

Mutta vesi oli vielä aivan uimakelpoista, lämmintä kun siihen tottui ja meillä on tosiaan nyt uinut aivan koko perhe, Esa kävi jopa poikien kanssa uimassa tuossa lammella yksi ilta lenkin päätteeksi :)

Tälle päivälle on luvattu ukkosmyräkkä jossain vaiheessa ja illalla meillä olisi taas alkeiskurssi :/ Kuinkahan siinä käynee, voihan se olla että siirretään toiselle kertaa.

Tälle päivälle on suunnitelmissa Joren treeni ainakin ja katsotaan uskaltaudutaanko illalla kentälle ollenkaan, edes omien treenien merkeissä.

Treenin Alla

Sivun oikeassa laidassa ylhäällä on otsikon "Treenin alla" alle listattuna kunkin piskin tämän hetkinen kuuma peruna. Saatetaan toki reenistellä muutakin, mutta lista on siinä sitä varten lähinnä siksi, että innostuisin ja muistaisin ja se pitäisi minua motivoituneena helpommin, kun tulee sellaisia "ainiinsekin" elämyksiä.

Ja tattarataa, tein videonkin ensimmäisestä yhteis-treenin-allailusta! Järjestys oli Lisa, Igsy, Manu. (Manun treenin lopulla alkaa sisältä kuulua uhkaavasti sellaisia ääniä, että treenin on parempikin jo olla ohi..), mutta laitoin Lisan pätkän viimeiseksi, koska se sisältää vain muutamia puomin toistoja ja sen voi sitten kätevästi jättää katsomatta. Joren treeninallailut on Esan kanssa suoritettavia, ehkä sillekin pitäisi keksiä joku oma juttu jota minä voisin treenata sen kanssa, sitä paitsi uloslähdöt Esan kanssa ei ole niin ongelmallisia ollenkaan. Ja kyllä ne oli meilläkin jo paremmat, pitää vain olla sen kanssa aika jämynä, ettei se ala kiljumaan heti kun hihnaa otetaan naulakosta, kiljumisen myötä kun tulee usein myös ne ylilyönnin, eli näykkimiset.

Videolla minä pääosin tottistelen, hahhaa. En siis osaa, eikä minua ole kukaan koskaan neuvonut, muutoin kuin Igsyn pentukurssilla. Mutta katsomalla oppii, on mottoni tottiksessa. Vaikka jospa joskus saisin opettajankin :) Esa saattaisi kyllä alkaa vähän tuutoroimaan, olen sitä vähän pehmitellyt ja kysynyt, eikä se ole koskaan sanonut ei... ;)

Huomioita:

- Igsy on (iik-ihana) helposti motivoitavissa sekä lelulla että namilla, tosin lelun tultua kuvioihin namin kiinnostavuus väheni hieman. Mutta voi hyvät hyssykät tuota minun säheltämistä, hahhaa! Katsokaa sen häntää - never-seizing-non-stop-wagging-little-wagster!!

- Manu pääsi häiriötestiin, kun nyt oli tarjolla kiimanarttua - tai siis nartun tuoksuja omassa pihassa. Joten otettiin sen kanssa muutamia puomin kontaktitoistoja ja pikkupikkuisen tottisjutusteluja. Ja eikä mitään ongelmia! :) Syttyi lelulle, namille ja tekemiselle aivan samaan malliin kuin aina. Ehti ennen tottisteluja vähän nuoleskelemaan jotain pissejäkin, mutta silti sujui tai no sen verran kuin sen kanssa tein, en paljoa.

Kontakteilla Manulla on huonolla hapella ohikävelyt vauhdista, eli kun Manun pitäisi pysähtyä 2onoffiin minun edelleen jatkaessa eteenpäin. Se pysyy erinomaisesti jos olen takana, minun ohittaminen saa sen jatkamaan samaa vauhtia.

- Lisalle olisi (nyt sen tajusin!) vahvistettava etätyöskentelyä. Olen joskus aiemminkin asian hoksannut esim. kisoissa kun se juoksee minun vauhdissani esteistä ohi, jonka olen tulkinnut jonkin asteiseksi "eroahdistukseksi" eli sen sijaan että se malttaisi jäädä tekemään esteitä, sen pitää tulla minun perään. Mutta nyt sitten tapahtui sellainen 1+1 älynväläys sen suhteen, että Lisan huonosti toimiva itsenäinen työskentely johtanee siis myös siitä, ettei se malta jäädä kontakteille kun vedän sen ohitse. Joten. Hmm.

Jotenkin pitäisi onnistua palkkaamaan sitä kauas minusta kontaktille, ilman että tulen itse lähelle ja mieluusti toki vielä niin, ettei Lisa irtoa kontaktilla palkan saadessaan vaan vasta vapautuksesta. Varmaan tässä pitää nyt tehdä jotain yhdistelyä, eli vahvistaa sitä etätyöskentelyä ja sitten jotenkin sen oltua paremmalla mallilla tuoda sitä etätyöskentelyä myös kontakteille?! Tai kerrasta yhdistää, opetella siihen vaan joku niksikakkonen.

Vauhti kuitenkin oli ihan ok tasaisuudessaan - n. 2,4s. joka kerralla, nopeampikin voisi olla, mutta olin tyytyväinen sen pysyessä noinkin vakiona. Nyt palkkasin heittämällä lelun jossain vaiheessa puomisuoritusta ja vapauttamalla sille.

Videon laadun voi tarvittaessa naksutella paremmaksi alalaidasta. Lastensuojelupoliiseille vielä sen verran, että lapset kulkivat siis sisällä ja ulkona, ja kävin välillä selvittämässä mahdollisia riitoja ;) Joskus hirvittää nämä omat videot kun mamma vaan tottistelee/aksailee välittämättä muusta maailmasta...



Loppukevennys:

Treenien jälkeen Ossi toi minulle sisällä tyhjää lautasta olohuoneesta. Jossa oli eilen vielä ollut läjä syötyjä vesimelonin puolikkaita. Siis kuoria, siivuja. Etsin niitä turhaan, roskiksesta, lattioilta. En ollut siis illalla huomannut niiden kadonneen, olettanut vain, että lapset ovat vieneet ne roskikseen, kunnes karu totuus tyrmäsi ja tajusin Igsyn oranssin rosoisen kakan ulkona tarkoittaneen vain yhtä asiaa. Neiti oli syönyt kaikki 6kpl vesimelonin kuoria eilen illalla. Se teki päivän mittaan vielä pari samanmoista ulostetta.

Yksi hyväpuoli tässä oli. Se ehti kakkia, joten en ehtinyt panikoida että se kuolee. Illalla mietin kyllä, oliko annettu kanansiipi liikaa, kun se vähän vaihtoi asentoa sohvalla, mutta ehei - mahtoi se kuudes melonin kuorisiivu olla liikaa..   ..oi taivas.

Tälläinen löydettiin eilen illalla TV:tä katsellessa tyynyjen välistä. Tämä on ehkä viimeisiä syötyjä, kun aivan ulommaista kuorta myöten ei ole enää maistunut... Tai sitten lisää yllätyksiä on vielä luvassa kun siivouspäivä koittaa.

***rottua

Siis hierottua. Tytöt on tullut nyt hierottua. Igsy eilen ja Lisa tänään asiakasta odottaessa.

Igsylla ongelma paikkoja luonnollisesti selkälihaksissa TH10 tienoilla, johon muodostuu solmua, sekä oikea takajalka vasemman jatkuvan pomputtamisen takia. Hierontaa luvassa taas vajaan viikon perästä, jahka se eilisestä "koulimisesta" on toipunut.

Lisa taas oli aika mainiossa kunnossa kaikin puolin, rentoutui käsittelyyn täysin ja mobilisoinnit onnistuivat ennen näkemättömän hyvin. Lonkan ulkokierto sillä on aina ollut olematonta, liittynee ahtaisiin takaliikkeisiin, jotka sillä on siis olleet 8 viikkoisesta asti. Ja se vasen polvi / reisi on samanlainen kuin ollut aina, sen käsittelyn jätin viimeiseksi ja vaikka silmät pysyivät sitä käsitellessä edelleen kiinni ja olemus ole näennäisesti rento, jalat alkoivat täryyttää. Lisahan se pitäisi vielä sinne osteopaatille saada kiikutettua ja Igsykin varmaan uudemman kerran taas. Jospa syksyn aikana tässä.

Tänään tahkottua

Aamulla päästiin starttailemaan Torniossa suunnitellusti, peruin aamulla B-kisan, sillä Esa toi lapset kentälle heti pian A-radan jälkeen. Ensimmäiseltä radalta harmillinen putken kieltovirhe, joka johti kohta hylkääntymiseen, kun Lisa loikkasi puomille. Mutta rata oli todella kolmea viimeistä estettä vaille nolla ja vähän hassusta kohdasta sitten tuli se virhe, noh....!!

Olin siis orientoitunut lasten hoitoon seuraavaksi kolmeksi tunniksi, kun paikalle oli pölähtänyt ystäväni katsomaan kisoja tyttärensä kanssa ja tultuamme Lisan kanssa jäähkälenkiltä hän ehdottikin minulle, että voisi ottaa lapset hoitoon siksi aikaa, jos siis haluan startata hyppyradallakin. Siis jos vain haluan. Ai haluanko? :D :D No - halusin!! Onneksi lapset aika kivuttomasti jäävät myös hoitoon, kelle vaan melkein, joten asia oli sillä selvä, peruin peruutukseni, vein lapset K:lle leikkimään kavereiden kanssa ja pääsin kuin pääsinkin starttamaan hypärin. Ja se kannatti :) Saatiin nimittäin toinen hyppysertimme ja yksi enää puuttuu! Sama myös agipuolella, viime viikonlopun serti teki Lisasta sertiä vajaan valion, nyt siis molemmista. Tultiin B-radalla siis toiseksi häviten puolella sekunnilla Hanna-Lenalle ja Lisbetille jotka veivät voiton. JA KIIITTTOOOOS VIELÄ KERRAN SINNE TORNION SUUNTAAN!!! :)

Valitettavasti videoita ei ole, en saa nettiin ladattua ykkösradan pätkääkään tänne.. :/

Kolmosrata kaatui epäluottamukseen, Lisalle kielto pujottelun avokulmaan (koska en luottanut, se näytösti itseasiassa olleen menossa aivan oikeaan väliin) ja päälle vielä Aan kontaktivirhe hoppuilusta. Lopuksi sitten hyllytin sylkkärinteko paikan. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, kivaa oli silti :)

Nyt Lisa jää muutaman viikon kisa-, toivottavasti ei treenitauolle ja seuraavan kerran starttaillaan varmaan tuolla pm-kisojen aikoihin Kemissä. Itse kisoihin emme saa osallistua muutoin kuin joukkueessa.

Ah tätä auvoisaa arkea..

Varoitus, tylsää tekstiä kaameasta arjesta juoksuisten narttujen ja kahden uroksen kanssa...

Tänään havahduin puolelta päivin pyykkiä laittaessani siihen, kun Joren pää kurkistelee pikkupuolen ikkunasta. Se pään kun piti olla häkissä, samoin koko muun koiran, joka välillä nyt oli työntänyt itsensä puoleksi kappaverhojen ja ikkunan väliin ja tyytyväisenä sieltä katseli maailman menoa.

Pojat ovat päässeet kahdestaan asustelemaan pikkupuolelle, jotta Lisan ja mahdollisesti pian alkava Igsynkin kiimaa eivät haittaisi heitä. Toivotaan nyt, että Igsy tosiaan aloittaisi juoksun myös pian, eikä kolmen viikon päästä, joka on siis pahin mahdollinen skenaario.

Joren nähtyäni ja tavalliseen tapaani pahinta kuvitellen, ajattelin jo, että Manu on siellä haavojaan nuolemassa jossain, en aivan siihen uskonut, mutten uskaltanut mennä sisällekään ajatellen aiheuttavani sillä vain kamalan ilon mekkalan ja mahdollisen tappelun kiihtyvine tunteineen. Kävin koputtelemassa myös olohuoneen ikkunaan ja sieltä minua tulee tervehtimään Manu. Jore pysyi siis toisella puolella taloa. Eikä siinä mitään, kerran tulivat toimeen, mutta Jore merkkailee... Paljon.

Esa töistä tullessaan sitten vei pojat ulos, otin Manun ja Igsyn mukaan alkeiskurssille autoilemaan. (Aloitettiin tänään apukouluttajan kanssa alkeiskurssin veto Kallilla, mahtavaa!!). Ne odottelivat autossa kohtuudella, vaikka jos joku oikein piti ääntä, vastaili Manu kyllä haukkumalla, mutta onneksi alkeiskurssilaiset olivat oikein siivosti käyttäytyvää sakkia ja sai Manukin olla rauhassa.

Kurssin jälkeen tein Igsyn kanssa samat temput kuin kurssilaisetkin (paikalla oloa muun kuin ruoan annon yhteydessä on treenattava! Ai kamala millä mallilla se nyt on...), hyppyä ja putkea. Igsyn riemastelun jälkeen käytin molemmat lenkillä ja otettiin Manun kanssa hihnan kera seuruuta, paikalla oloja ja kauko käskyjä (istu, maahan) sekä hyppyä suoraan. Oli oikein mukavat treenit meillä! :) Häiriötä ei tosin ollut nimeksikään, mutta, Manu oli kuitenkin aivan hiljaa autossa kun kehuin ja kiljuin Igsyn kanssa ensin. Ohi ajavia autoja piti vähän tuijotella. Niissä oli Manulle jo ihan tarpeeksi tekemistä.

Tämän siitä saa kun asuu saarella jossa ihmiset (ja kaikki) ovat ihmetys, häiriö on vähän harvinaisempi juttu. Manu kyllä heti meille tullessaan reagoi vaikkapa metsälenkeillä pysähdellessämme puiden natinaan  tai ritinään tai lintujen ääniin, hyvin herkästi siis vilkuili joka suuntaan ja alkoi vahtimaan. Mutta nyt tosiaan kun on oikean kokoinen auto ja pääsen taas lähtemään treeneihin, saa Manukin tulla useammin mukaan ja aletaan miettimään sen kanssa pidemmälle kaikkia treenijuttuja.

Mukavista treeneistä olikin jo aika kotiin tultua palata maan pinnalle. Olin kotona ehkä varttia vaille kymmenen. Ensin piti ruokkia tytöt sisällä ja sitten viedä luut pojille. Koettaa lähteä poikien kanssa yhdessä lenkille todetakseni vain, etten pysty. Manu koetti koko ajan tulla Joren iholle ja Jore murisi minkä ehti. En pystynyt ottamaan askeltakaan, kun koettivat alkaa koko ajan rähisemään / tappelemaan. Se oli siis ensimmäinen kerta, kun minä koetan viedä poikia. Esalla ei ole ollut ongelmia kyllä. Vein sitten Joren takaisin sisälle ja lähdin vain Manun kanssa lenkille. Uitin ja heittelin kepit, Manu käveli niin kiltisti ja hienosti ollessaan mukana aivan yksin! :) Laitoin Manun autoon siksi aikaa, kun lähdin hakemaan Jorea ja Igsya lenkille.

Hain sisältä Igsyn ja menin vielä siivoamaan Joren päivällä merkkailemia seiniä, tuoleja, sohvia ja niin edelleen... Meni tovi, kun konttasin siellä pöytien ja sohvien alla ja koetin tiirailla mahdollisia pissapaikkoja. GET OFF ja Tolu oli kovassa käytössä. Jahka sain kohtuu puhdasta mielestäni, lähdin lenkille Joren ja Igsyn kanssa. En edes halunnut tietää paljonko kello on... Innostuin juoksemaankin pätkän ja taas meni himpan pidemmästi kuin viimeksi :) Mietin jo, josko Lisan kanssa juoksisin vielä vähän lisää.

Joren vein lenkin jälkeen pikkupuolelle, Igsyn kanssa sisälle hakemaan puolestaan Lisaa... tässä vaiheessa vilkaisin kelloa. Vartin yli 11. Tulin kuitenkin sisälle vain huomatakseni, että Esa oli jo lähtenyt Lisan kanssa lenkille ja jättänyt ovet auki, ilmeisesti siltä varalta, että Ilse heräisi ja osaisi tulla etsimään meitä pihalta :) Lapset eivät onneksi koskaan herää alkuillasta kerran nukahdettuaan, vaikka pommi räjähtäisi, silti meistä on tietenkin aina toinen kotona ja toinen ulkoiluttaa koiria. Veinkin siis vain pissasuojan Manulle ja Manun autosta mökkiin, Esakin tuli samalla pihaan, olivat vain kulkeneet tien viertä edes takaisin.

Tällaista arkea. Mutta hyvine hetkineen, kuten kaikki arki. Eikä minua edes pahasti masenna, pissan hajut jäi suihkuun ja huomisaamuna meillä on omaa aikaa Lisan kanssa Tornion kisoissa. Vaikka ilmeisesti pikkupuolelle pitäisi tässä joku päivä mennä näyttämään vähän imuriakin ja sitten vielä luutuamaan kunnolla... Hohhoi Jore!