Kotia etsii

Parson uros Jore 5v - lenkkeilykaveriksi tai vaikka jäljestystreeneihin, metsästystäkin mahtaa voida kokeilla. Ei pidä lapsista, ei tule toimeen urosten kanssa ja narttuihinkin joutunee erikseen totuttamaan, asunut meillä narttujen kanssa ongelmitta.

Jore etsii aktiivista / liikunnallista kotia, mieluusti ilman alle kouluikäisiä lapsia, turvallisia rutiinejä, lenkkeilyä ja perheen kanssa yhdessä touhuamista. Kiintyy lujasti omistajiinsa / hoitajiinsa, iloinen ja vilkas poika.

tai

Bordercollie uros 3v, agilityssa kisavalmis, vaatii vielä häiriötreeniä sekä vireen hallintaa ennen kisaamisen aloittamista! Erittäin motivoitunut lajiin kuin lajiin (hyvä nenänkäyttö, myös erittäin hyvä kontakti mm. tottista ajatellen, innokas ja kaunis liikkuja). Tulee hyvin toimeen lasten ja ainakin narttukoirien kanssa.

Manulle etsitään ensisijassa harrastavaa kotia esim. agi, toko tms. - vain henkilölle jolla kokemusta koirien kouluttamisesta harrastuksiin. Manu on tosi kiva perhekoira ja potentiaalinenkin harrastuskoira, mutta vaatii omistajaltaan jonkin verran koirankoulutuksellisia taitoja, että etenee kisavalmiiksi asti.

Kysy lisää ja kerro perheestäsi:
lottis@gmail.com

tai
+35850 466 8480 Lotta

Lomat ja surut

Kotonani Sotkamossa ollaan nyt oltu koko porukalla melkein parisen viikkoa. Tultiin hieman aiemmin lasten ja Manun sekä Lisan kanssa, Jore tuli italialaisten kanssa pari päivää myöhemmin.

Pojat ovat täälläkin samalla tavalla eristyksissä kuin kotonakin, mutta järjestelyjen muuttuessa on aina totuteltavaa, ja vaikka virheisiin ei olisi varaa - joskus niitä sattuu ja nyt niitä on sattunut jo kahdesti. Puhun siis poikien yhteenotoista sen seurauksena, että joku ovi on jäänyt lukitsematta.

Ensimmäisellä kerralla Manu satutti taas tassunsa ja toisella kerralla, siis eilen, Jore sai puremia päähänsä ja lisäksi isäni jalka rei'ittyi. Ja nyt sitten on lopultakin tehtävä niitä päätöksiä. Ehkä niitä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin tai olen jo tavallaan tehnytkin ja vähän hiljaisuudessa miettinyt ja kysellyt. Mutta meidän taloudessa ei vain ole sijaa molemmille uroksille, vaan toisen on löydettävä uusi koti.

Ja olipa se kumpi tahansa ja mihin tahansa, niin itken jo nyt valmiiksi ja edessä oleva tulee olemaan pahimpia asioita mitä olen joutunut koiria pitäessä kokemaan. Syytän itseäni, ja koetan tehdä päätöksen koirien parasta ajatellen - ottaen huomioon sen mitä meidän perheellä on annettavana kummallekin, miten koirat viihtyvät meillä tai miten ne voisivat viihtyä muualla. En siis ole päättänyt, kumpi meiltä lähtee, koska kotia ei ole kummallekaan tiedossa, mutta toisen on kai vain lähdettävä. Jos hyvä koti jommalle kummalle löytyy, niin päätös on sen myötä tehty, ei sen myötä, mitä itse haluan.

Anteeksi Jore, anteeksi Manu.

--

Jos tunnet haluavasi jutella enemmän jommasta kummasta koirasta, ota yhteyttä. Tai jos tunnet jonkun joka on lenkkeily- tai harrastuskaveria vailla, laita sana eteen päin.

Minuun saa yhteyden puhelimella +35850 466 8480 tai spostilla: lottis@gmail.com

Sunnuntai

Ei me Lisan kanssa uskaltauduttukaan kisoihin. Syitä oli niin monia, että taisi mennä vähän syiden keksimiseksi. Ehkä fiilis ei vaan vielä ole kohdillaan.

- Oli kylmä. Lämmittely Lisan kanssa hankalaa tai mahdotonta.

- Olen stressaantunut. Olen ollut niin monta päivää menossa enkä ollenkaan kotona ja lapset olleet koko viikon sairaana, että teki mieli olla välillä heidän kanssaan.

- Olisin mennyt kisoihin vain tekemään sekavista kontakteista vielä sekavammat, koska suunnitelmaa ei ole...

- Fiilis hukassa. Se vaan on. Ei ole ollut kisaintoa. Treeni-into ehkä hiljalleen palaamassa Lisan kanssa.

Joten ollaan tänään möllytelty kotona. Seurattu kisatuloksia nestistä. Katsottu lasten ja koirien kanssa telkkaria. Siivottu. Kiljuttu. Syöty. Tehty ruokaa. Pötkötelty. Varastettu äitin puhelin ja fasetettu. Minä en tehnyt edellistä. Liian kaukana.

Ja nyt iltateelle ja sitten nukkumaan. Me tullaan sitten tammikuussa.

Koira-allergiasta

Puhumme tänään aiheesta koira-allergia. Syystä että minulla todettiin sellainen tuossa loppukesästä.

Kävin astmatesteissä kaverin yllyttämänä heinäkuussa. Hengitystieoirehdintaa on aiemmin tullut mm. juoksemisesta ja muusta fyysisemmästä, hengästyttävästä tekemisestä. En ole oikein koskaan pitänyt juoksemisesta, sillä useimmiten se ottaa aika lailla hengen päälle, hengitys pihisee, kurkku kipeytyy ja erittää limaa. Oikean astmakohtauksen tyyppisiä sain ennen muinoin, kun jouduin kotona tuomariksi narttutappelussa, erityisesti muistan yhden kerran. Tuollaisessa tilanteessa fyysisen rasituksen lisäksi tulee kauhea stressi (koska se on oikeasti aivan kamalaa, kun omat koirat koettavat tappaa toisensa) ja tappelun lopulta oltua ohi ja koirat erillään, saatoin vain maata sohvalla, yskiä ja puuskuttaa ja kuunnella omaa vinkunaa ja miettiä meneekö kurkku vielä enemmän tukkoon vai hellittääkö tämä kohta. Olin tuolloin lisäksi raskaana ja yksin kotona lapsen ja koirien kanssa, joten raskauskin mahtoi vielä pahentaa oireita tuolloin. Onneksi tuon kaltaisia kohtauksia ei ole ollut useampaa. Joskus koulutuksissa teen agilitya veren maku suussa niin, että kierros kierrokselta henki kulkee vähän huonommin ja sylettää, mutta toki minä lasken sen vain urheilun piikkiin. Tai laskin.

Astmatestit eivät kuitenkaan antaneet viitettä varsinaiseen astmaan, rasitusastmaa minulla saattaa silti olla, joten sain mahdollisia tulevia hengenahdistuksia varten oman pikku Ventolin-kiekon, jota ei tähän mennessä ole tarvinnut käyttää. Ja pitäisi muutenkin hakea sitä varten lääkärintodistus, se kun on dopingaineeksi luettava lääke. Hoitaja ei tosin tästä huomannut sanoa, vaan koulutusohjaajani. Eivät kai terveyskeskuksessa hoksanneet ajatella, että agilityssa voisi joutua dopingtestiin! ;)

Astmatestien yhteyteen otettiin sitten rutiinisti pari allergiatestiä verikokeilla. Mainitsin että meillä on koiria, hieron koiria ja joskus saan oireita esimerkiksi pähkinöistä ja äidillä on melko voimakkaat pähkinä ja siitepölyallergiat, mutta oireet minulla eivät ole kummoisia, vaan esim. kurkun polttelua (tosin nyt kun olen kurkunpoltteluihin enemmän perehtynyt, se johtuu yleensä palmu- jne rasvoja sisältävistä tuotteista ja palmurasvaa / -öljyjähän on tunnetusti ihan joka paikassa).

Yllätyksekseni sitten tosiaan sainkin kuulla, että olen koirille allerginen (verikoe ei varsinaisesti kerro miten voimakas allergia on, arvo oli 1,2 jos muistan oikein, vaan allergian voimakkuudesta kertoo täsmällisesti vain omat oireet). Mielenkiintoista. Hullunkurista. Järjetöntä. Sain hakea allergialääkkeitä apteekista. Mietiskeltiin astmahoitajan kanssa, että jos kerran pärjään koirien kanssa hyvin, ei lääkkeiden (Loratadin) käyttö ole ollenkaan pakollista, mutta niitä voi ottaa tarvittaessa.

Nyt tämän diagnoosin jälkeen sitten  muutaman viikon tunnustelin ja mietiskelin ja tutkailin omaa oloa. Onko nokka tukossa? Milloin se on tukossa? Kutiseeko nokka? Milloin se kutisee? Onko kurkku tukossa? Milloin se on tukossa? Kutiseeko silmät jne. Ahdistaako, sylettääkö, onko kaikki hankalaa ja vaikeaa?

Meille sattui muutama päivä diagnoosin jälkeen tulemaan Igsy-kulta hoitoon. Igsyn turkki on melko irtoilevaa sorttia ja sainkin pian neidin tultua taloon aloittaa nenän varren raapimisen. Sain myös vähäistä ihottumaa, jota minulla on välillä. Olen aina koettanut yhdistää sitä ruoka-aineisiin, mutta nyt en ole enää niin varma sen alkuperästä. Se ilmestyi nimittäin ensimmäisen kerran lapsena, kun meille tuli koira, mutta ei sitä silloin koiriin yhdistetty. Onneksi!! Igsyn ollessa hoidossa testailin myös lääkkeitä ensimmäistä kertaa. Nokan kutinat jäi niillä tehokkaasti pois. Joskus kirvelee silmiä, mutten oikein tiedä mitä tein... ehkä hieroin niitä. Miksi hieroin, kutisiko ne? (Oi, tämä on niin mun juttu tämä itse diagnosointi! Voin päivät pitkät miettiä vastauksia merkityksettömiin kysymyksiin.)

Olen pelännyt lähinnä sitä, että luon itselleni allergian. Hankin oireita, joita minulla ei ollutkaan. Lääkkeet ovat tosiaan auttaneet nokan kutinaan, mutta esim. tukkoisuutta ne eivät saa, ainakaan kokonaan pois.

Varmuuden vuoksi ollaan (koetettu) jätetty koirat pois makkarista, eikä Jore varsinkaan pääse sinne enää öitään viettämään, se kun monesti kipaisisi suoraan yläkertaan isoon häkkiin nukkumaan, jos saisi valita. Iso häkki on nyt laskosteltu makkarista pois.

Joren karva on saanut ennenkin minussa yskänoireita aikaan kun se on tietyssä tilassa, joskus sitä kunnolla hieroessani ja rapsutellessani huomaan meneväni nukkumaan nokka aivan tukossa ja kurkussa kihelmöiden - mutta oikeasti, mistäpä näistä tietää? Ehkä söinkin jotain sopimatonta samaan aikaan?

Nämä ovat siis täysin sellaisia asioita, joihin olen vain tottunut. Ne kuuluvat minun elämään, että nokka on tukossa ja limaa kurkussa melkein koko ajan, joskus enemmän joskus vähemmän - yleensä vähemmän. Ja että nuhat on hankalia ja pitkiä. En varmaan tule koirien kanssa (jos ilmankaan) asuessa koskaan täysin pääsemään oireista eroon, mutta uskon, että voin vähentää niitä ja tarvittaessa ottaa myös lääkettä. Lääkettä ei tosin ole tullut nyt otettua ja varmaan kesän vaihtuessa talveksi myös pöpöt ilmasta vähenee ja oireet helpottuu.

--

Koiran karvoja ei talosta tietenkään kokonaan mihinkään saa, eikä ole tarkoituskaan (vaikka siivota tietenkin voisi vähän useammin...). Enkä alun hössötyksen jälkeen ole kiinnittänyt asiaan sen erityisempää huomiota. Vieraat koirat kutisuttaa vähän enemmän ja agilityssa ehkä välillä ahdistaa vähän liikaa, joten siellä voisi tosiaan sitä Ventolinia kokeilla, ennen suoritusta.

Allergiat ovat myös vähän sellaisia, että ne voivat myös ajan kanssa pahentua (tai myös mennä paremmaksi tietyissä tapauksissa ainakin alun ongelmien jälkeen), joten omaa vointia on joka tapauksessa seurattava. Allergiaoireita voivat ja myös aiheuttavat koirien lisäksi moni muukin asia, minulla esimerkiksi tietyt pähkinät, kiivit, jossain määrin sitrushedelmät ja varmaan muutamat muutkin tyypilliset allergeenit, mutta noitakaan en välttele erityisemmin, vaan syön sinnikkäästi kaikkia pähkinöitä ja hedelmiä (joskus ei kiiviä vaan voi), eli siedättäminen on tähän mennessä toiminut hyvin ja sillä aion myös jatkaa.

Pahimmassa tapauksessa allergia ja mahdollinen rasitusastma saattaa kehittyä oikeaksi astmaksi ja sitä en välttämättä haluaisi. Meillä Ossi on vähän samanlainen minun kanssa, mutta sillä astmatyyppisiä oireita on ehkä aavistuksen enemmän. Ollaan niistä juteltu terveydenhoitajan kanssa kyllä. Mutta nykyisin kanta allergioihin on vähän eri kuin ennen, mikä on kyllä ihan hyvä.

Joten allergiatestituloksista huolimatta täällä ollaan jatkettu aikalailla samaan tapaan, lääkepakettikin on vielä liki täysi. Agilitya en ole tosiaan niin paljon tehnyt, että olisin Ventolinin voimaa päässyt testaamaan oikeasti, siis lähinnä onko siitä apua vai ei.

Tiedän myös, että koira-allergisia koiraharrastajia on aika liuta, jotkut pahemmillakin oireilla ja osalla se sitten on kenties johtanut siihen astmaan asti... Varmaa on, että allergia on nyt osa arkea, oireili se sitten tai ei. Ja jossain määrin se varmaan mietityttää aina...

Tulejotalvi

Vettä sataa ja loska litisee. Sellainen on ollut tämä syksy.

Ollaan käyty hallitreeneissä nyt jopa kolme kertaa, kerran Lisan kanssa ja kahdesti Manun kera, lisääkin kertoja on tulossa. Lisan ilmoitin jopa Tornion kisoihin, sen verran rennosti onnistuivat treenit sen ainoan kerran kun ollaan käyty - tauko on jälleen kerran tehnyt hyvää sekää fyysisesti että (erityisesti) psyykkisesti.

Lisan treeneistä tuli videotakin, sillä halusin nähdä miten se tauon jälkeen liikkuu. Meno on minusta samanlaista kuin ennenkin, tosin intoa saattoi olla hippusen enemmän kun edellisestä kerrasta on niin kauan aikaa. Hypyt se tekee edelleen korkealla loikalla, mutta muutoin vauhti on vakio, varsinkin kun itse vain hoksaan liikkua kun on tilaa. Musta, pimeässä kulmassa lähestyttävä putki koitui tällä kertaa mahdottomaksi, siksi kököt videoeditoinnit tuossa kohtaa :D



https://youtu.be/aLnQKFnqQW4

Manu on käynyt treeneissä kahdesti (molemmat ovat samassa ryhmässä, mutta joudun vuorottelemaan koirieni kanssa koska ryhmä on niin suuri). Ensimmäinen kerta meni oikein hienosti, Manu oli lenkitetty päivällä pitkästi ja meno oli tasaista, kerran Manu karkasi minulta ja kävi riehumassa koikkeritytön luona joka tietenkin säikähti pahan päiväisesti :( Toisella kerralla pyysin Esaa lenkittämään Manua kun olen koulussa (Esa oli siis lomilla tuolloin), mutta hän ei ehtinyt ja aikataulut suoraan koulusta treeneihin on todella tiukka - joten mentiin vähän kuin puskista treeneihin ja se meni heh. Aika villeissä merkeissä. Kyllä se teki kaiken - ja vähän enemmänkin - mitä pyysin, mutta se kävi ihan raivona koko ajan. Joten en enää tee samaa virhettä.

Tässä pätkä Manun treeneistä lokakuulta. Niin. Ei ole paljon tullut treenattua, tahi kuvattua, jos joskus jotain treenintynkää ollaankin kehitelty. Rimoja tuli tosiasiassa alas todella paljon, ne mahtoivat olla 50-55cm korkeudella, en osaa tietenkään enää sanoa. Arvelen, että säännölliset jumppatuokiot takaosan vahvistamiseksi Manun kanssa eivät olisi pahitteeksi. Rimat tulevat alas lähinnä (mielestäni) takaosan huonon kannattelun vuoksi.

https://youtu.be/nKRggms5nxg

--

Mutta nyt kun tärkein on laverreltu, voidaan todeta, että syksy on mennyt aika vähällä virikkeellistämisellä mitä koiriin tulee. Ei vain ole ollut aikaa ja tarmoa ja vuodenaikakin on mitä masentavin. Sen verran kuitenkin sain itseäni motivoitua, että ilmoitin meidät tosiaan Tornion Lucia-ralliin viikon päähän. Lisa ehtii siis käydä vielä kerran treeneissä ennen sitä ja jospas tässä vaikka hankkisi sen hallinavaimenkin jossain vaiheessa.... Manun kanssa en vieläkään ole käynyt virallisissa! Mutta ehditään me. Ensi vuonna sitten :)

Tässä pikapikaa. Laitan vielä pari kuvaa tähän muistuttamaan teitä (ja minua) siitä millaisia karvakavereita täällä asuukaan. Edelleen.

Jore täytti syyskuussa 5 vuotta, Lisa nyt 4 päivää sitten 7 vuotta

Ja Manu lokakuussa 3 vuotta, kahden vuoden välein siis

Vielä

Kaikki hyvin ja ollaan vielä hengissä. Miljoona asiaa on vain tapahtunut - tai ei oikeastaan, ihan vaan kaksi ja ne on saaneet aikaan sen, että koneella hengailu on vähissä! Pahoittelut...

Aloitin siis koulun ja Esa lähtee reilun viikon päästä töihin Saudi-Arabiaan reiluksi puoleksi vuodeksi. Meille tuli viime viikolla avuksi au pair ja tässä tutustellaan nyt. Jahka näistä muutoksista selvitään ja saadaan arjen rutiinit takaisin urilleen, uskoisin, että blogillekin jäisi taas aikaa - ja harrastamiselle yleensä :)

Koiralaumassa kaikki ihan hyvin. Lisalla oli jalkaongelmia muutama viikko sitten, kun sattumien summana koirat tappelivat (siis lapset vahingossa päästivät niitä yhteen ei suunnitellusti) ja pari päivää sen jälkeen Jore kävi Lisan päälle (oli siis vielä kipeä tuosta edellisestä yhteenotosta, jolloin Manu ja Lisa kävivät Joren päälle...) ja Lisa satutti siinä rytinässä jalkansa niin, että se oli hyvin vähällä liikutuksella ja treenannut se ei ole yhtään. Nyt jalka tuntuu taas olevan normaali, joten varovainen treenaaminen varmaan aloitellaan sen kanssa myös.

Manun kanssa ollaan treenattu pikkupikkuisen ja talvellakin kyllä pyritään ihan normaalisti käymään molempien kanssa treeneissä, jahka vaan tosiaan arki alkaa tässä kotona rullaamaan entisenmoisesti. Toivon ja uskon, että niin käy! :)

Jore meidän stressipussi on ottanut uuden perheenjäsenen yllättävän hyvin vastaan ja muutenkin jo pidemmän aikaa suhtautunut suopeammin meihin kaksijalkaisiinkin. Muutoin se on ollut ihan Jore ja saanut tehdä Joremaisia juttuja sydämensä kyllyydestä.

--

Koulussa on ollut todella mukavaa ja olen aivan intopinkeänä hikarina siellä kaikkien niiden ysinelosten joukossa, joille opiskelu on selkeästi niin nähtyä - onneksi olen jo ihan vanha ja saan siis aivan rauhassa olla rasittava hikipinko, ilman että ketään se hirveästi haittaa. Mutta kylläpä sitä ihminen osaa olla mielissään koulussa istumisesta kuuden vuoden kotona istumisen jälkeen :)

Syksyhän se tietenkin alkaa taas olla täällä ja vaikka se väriensä puolesta onkin minun lempivuodenaikaani, iltojensa puolesta se ei sitä ole. Ihan pian sekä ilta- että aamulenkit täytyy tehdä pimeässä.

*huokaus*

Hyppytekniikan pohdintaa videolla

Eilen kävin kisa-asioissa Kallilla ja otin Manun kanssa nopeat pujottelutreenit. Kentällä oli selvästi jäänteitä viikonlopu pm-joukkuradasta, joten jatkettiin sillä ja testattiin uudestaan tuota pujottelulle lähestymistä, joka kisoissa siis meni pilalle. Varmaankin johtuen hyvin pitkälti siitä, että koira ohitti muurin ja lähestymiskulma pujottelulle yksinkertaisesti vain oli siten hankalampi. En jaksanut nyt muuria kopista hakea ja kantaa toiseen päähän kenttää, joten tehtiin samaa pelkillä hypyillä.

Otin pätkän videollekin ja aloin sitten huvikseni kikkailemaan videoeditorilla, kun vihdoin löysin tavan hidastaa pätkiä (ja ottaa kauheat mourunmourun äänet pois, jotka hidastus teettää). Tutkailin hidastuksista sitten vähän tarkemmin Manun hyppytekniikkaa tuossa pujottelun jälkeisellä hypyllä. On nimittäin aika vaativa tuolle meidän klopille vielä!! Onneksi tein videon, sillä nyt en aio enää pitää rimoja hyvä jos 50cm tuollaisilla hypyillä, ennen kuin rauhoittuu meno ja tulee lisää suoritusvarmuutta.

Linkki: https://youtu.be/KJOEXqKwaZg

Manu siis joutuu kokoamaan itseään valtavasti, se jopa ottaa tukea rimasta hypyn päällä useammallakin tassulla ja varsinkin viimeisen kerran hyppyä suorittaessaan myös laskeutuu tosi rumasti. Rima kyllä pysyy, mutta kuten videolta näkee, se ei todellakaan aina tarkoita sitä, että koira hyppäisi hyvin. Huomattavasti seesteisemmin koira hyppää, kun annoin sille tilan tehdä hypyn ihan itse ensimmäisellä kerralla. Sitten aloin vaan haluamaan parempaa ja nopeampaa tapaa, kuten agilityssa aina...

Videolta jätin pari toistoa pois, joissa Manulla tippuu yksi tai kaksi rimaa ensimmäisillä kolmella hypyllä johtuen minun juoksuaskelista. Otettiin sitten alkua ihan kävellen pari kertaa, että Manu sai rauhassa keskittyä hyppäämiseen ja etenemiseen omassa tahdissa. Hyvin siedättyi lopuksi juoksuaskeliinkin. Rima ennen pujottelua pysyi aina ylhäällä ja siihen kesti sitten lopulta valssatakin ihan hyvin, vaikka vähänä myöhässä olin kyllä siinä.

Pujottelulla jätti viimeisen välin suorittamatta kerran. Ei käytetty ohjureita.

Päivä oli aika lämmin ja käytiin lopuksi jäähkämässa vähän viilemässä metsässä. Toistojakaan ei tullut kuin seitsemisen kertaa. Illalla meillä onkin ratatreenit Lisan ja Manun kanssa, jipii! :)

Lapin piirinmestaruuskisat 2015

Viime lauantai vietettiin tuulisella mutta lämpimällä Torkkin kentällä Kallioputaalla. Tänä vuonna oli Tornion vuoro järjestää agilityn Lapin piirinmestaruuskilpailut ja sinne taas sankoin joukoin suunnattiin Arcticilaisten kera. Meiltä ei kukaan osallistunut yksilökisoihin, vaikka säännöt sen nykyisin taitavatkin sallia, mutta molemmilla sesseillä osallistuttiin kuitenkin joukkuekisaan.

Arcticilta pm-joukkuekisaan saatiin kasattua yhteensä 5 joukkuetta, kaksi muista säkäluokista paitsi medeistä ja lopulta kävi niin, että maksien ykkösjoukkuekin jäi kokonaan pois, kahden koirakon estyttyä tulemasta. Joten edustetiin Manun kanssa maksien ainoassa joukkueessa, Arcticin kakkosjoukkueessa siis. Paineiden olisi kai pitänyt vain kasvaa, mutta ei meidän maksien kakkosjoukkueella oikein saattanut paineita ottaa (vaikka loppujen lopuksi kun ajatellaan, niin se olisi voinut mennä vaikka oikesti hyvinkin!)

Päivällä kisattiin Lisan kanssa siis kolme normaalia starttia yllättävän hyvin tuloksin, vaikka vauhti paperilla olikin huono. Kellotettaessa kaarroksia pois saadaan kuitenkin melko tyypillistä aikaa Lisalle, vaikka vähän jo ehdin stressata koiran vauhdittomuutta. Lisa oli kuitenkin pirteä simpsakka koko päivän. Tehtiin siis päivän aikana kaksi nollaa, niin että juuri keskimmäinen sattui olemaan hylätty. Sijoitukset oli jotain 6.-11. luokkaa, hyppyradalla jopa, joilla yleensä ollaan aikalailla kärjessä onnistuessamme, kun ei tarvitse kontakteja hidastella.

Päivän päätteeksi kisattiin joukkuekisat, Lisan kanssa tehtiin todella omituinen hylkäys, kun koira kaarrattamisen sijaan kääntyikin vastakäännöksellä Aa-esteelle niin tiukasti että tuli siitä ohi!! Oihvoih. Muutoin rata sujuvaa menoa Aan kontakteineen kaikkineen. Muut joukkueessa tekivät yhden rataunohdus hyllyn sekä kaksi nollaa joista ainakin toinen yliaikainen.

Tässä kaikki Lisan radat lauantailta:


Linkki: https://youtu.be/1g7ViFIn8SU

--

Siihen asti päivästä oli tosi hyvä fiilis ja loppuillasta olikin sitten enää yksi asia stressattavana, nimittäin Manun eka kisastartti ikinä. Kauhistus. Siinä vaiheessa vaan ei itseasiassa yhtään niin kauhistuttanutkaan, koska oltiin osattu Manun kanssa oleilla jo kisa-alueella ihan lunkisti, välillä jotkin koirat olivat uhkaavan oloisia tai liikkuivat "liian reippaasti" josta Manu ehti huomauttaa, mutta noin muuten, tosi hienosti!! :) Mieli oli luottavainen. Keksin vielä mennä odottamaan ratavuoroamme toiselle puolelle aidan taakse, tyhjälle kisaradalle, jossa saatiin olla ihan rauhassa ennen omaa suoritusta, tottisteltiin ja harjoiteltiin paikallaoloa, leikittiin. Kunnes tuli meidän vuoro...

Manun kisarata tässä:


Linkki: https://youtu.be/HG1UnJFwqQY

Vasta Lisan kanssa rataantutustuessa hoksasin, että Manu on tainnut kerran elämässään tehdä muuria ja sekin oli medikorkeudessa. Aan takana tapahtunutta hylsyä ei näy, mutta se meni näin:

- Vein Manun takaakierrolle ja lähdin "niistämään" ilman varsinaista niistämistä aivan liian aikaisin, siitä kielto

- Ohjasin hypyn uudestaan paikoiltaan, jolloin rima tuli alas (kaikki rimat 55cm)

- Manu lensi hypätessään kuitenkin pitkälle hypyn taakse, ja lähdin taas liian aikaisin liikkeelle jolloin Manu lähti välittömästi minun perään tullen hypyn takaisin väärään suuntaan, josta siis hylkäys.

Loppuradalta virheitä tuli ohitetulta muurilta, kepeiltä kun piti käydä moikkaamassa tuomaria (en tiedä olisiko siitä tullut kieltovirhettä jos ei alla olisi ollut hylkyä), kepeiltä uudestaan (siinä jo kolmas kielto ainakin) ja lopulta vielä toinen hylky hypyltä pujottelun jälkeen. Joten riittipä noita.. :)

Lohdutuksena sanottakoon vielä, ettei maksijoukkueilta saatu yhtään kolmea tulosta, joten maksien piirinmestareita ei leivottu tänä vuonna ollenkaan. Mineissä joukkuekultaa voitti Arcticin ykkösjoukkue ja minien yksilökisoissa Johanna ja Iitu veivät hopeaa, ja makseissa Anssi ja Viivi tekivät saman tempun :) 

--

Olen tuloksista huolimatta kerta kaikkisen tyytyväinen Manun käytökseen, ei yhtään stressaamista missään kohtaa, siis sitä piippaus/vinkuna/läähätystä silmät puoliummessa ja sumuisena, se oli minun kanssa, se antoi tuomarin käsitellä hyvin mitattessa, jopa mies vkt sai etsiä sirua ihan rauhassa ja pidellä kiinni. Manu mitattiin 47.5cm korkeaksi. Kyllä tämä antaa taas toivoa tulevaan.

Kivaa siis oli. Nyt kun vielä oikeasti pääsisi jonnekin epiksiin ja vähän vielä treenaamaan muun muassa muuria ja pujottelua harjoittelemaan ja sen sellaista, niin kaikki olisi hyvin valtakunnassa :)

--

Ajelin Joren hamput tänään. Ne mitä siitä oli jäljellä. Tuumattiin Esan kanssa että jatkossakin saa pylly, jalka ja häntäkarvat kyytiä koneella. Muutoin nypitään.

Ratatreenit Oulussa (parin viikon takaa)

Manun kanssa pistäydyttiin 1. päivä tätä kuuta Oulussa ratareeneilemässä. Vielä(kään) ei olla ilmoittauduttu virallisiin kisoihin, enkä oikein tiedä milloin tuo päivä koittaa, en vain pääse täältä kotoa.

Tuloksena tältä radalta (video alla osasta treeniä) olisi ollut hylky n. 10 kertaa mahdollisesti, about, mutta treenin kannalta me siellä oltiinkin!! :) Manu stressasi jonkin verran muista koirista, alkuun tosi hyvin, mutta kun sille kävi selväksi, ettei se pääsekään heti hommiin vaan joutui hengaamaan ensin, alkoi stressaaminen ja sitä mukaa myös ylimääräiset nuuskuttelut ja toisille räyhäminen. Yksi iso belggari siellä oli joka oli erityisen pelottava, vaikkei se yhtään meitä provosoinut.

Mutta. Huonomminkin olisi voinut mennä. Videoltakin näkee, kun Manu reagoi koiran piippaamiseen startissa odotellessaan, mutta sen pelkän vilkaisun jälkeen oli vain tiiviimmin lähdössä radalle minun kanssa, eli kuten olen arvellutkin, niin ei se uhittelun halusta kenellekään ala, epävarmuuttaan vain.

Radalla oli monta todella upeaa pätkää, kontaktit toimi (ehkä jopa ihan) poikkeuksetta (en aivan varmasti enää muista), pujottelulla oli ongelmia sekä niiden löytymisen kanssa ja sitten lopulta myös niiden lopettamisessa, eli putkeen pääsemisen kanssa. Videollakin näkyy, että on likimain hakemassa hyppyä vasemmalta, mutta päättikin mennä putkeen - kaikilla muilla kerroilla meni hypylle ja sitten toiseen päähän putkea ja siitä olikin sitten hankala enää tehdä muuta. Olen opettanut sen niin hyvin etenemään yksin, että kun minä tulen rinnalle sitä ohjaamaan tulee Manulle kamala hoppu ja kiire niin, että ainakin se viimeinen keppiväli jää tekemättä, jos välillä useampikin.

Ja monessa kohtaa naureskelen miten tuurilla se menee sinne minne pitää, vaikka minä ohjaan ihan täysin mitä sattuu!

Että kyllä me pm-joukkueeseen mennään aikaa hätäisesti kasaan kyhätyllä työkalupakilla, muutamia ihan perus välineitä puuttuu, kuten vasara ja höylä. Ehkä myös saha. Mutta eipä se kovin moneen pakkiin mahdukaan. Hah hah. Nyt pitää jo mennä nukkumaan.

Tässä video. Lopussa Lisan kanssa kontakteja. Niijuu, niistä ei mitään.

Terveysasiaa

Pitäisi ostaa uudet sohvat. Lisaa kun tuntuu olevan mahdoton kontrolloida niin, ettei se pääse hyppäämään sohvan käsinojalta alas, ja ne käsinojat on meillä tosi korkeat. Tai toinen vaihtoehto olisi tietenkin olla päästämättä sitä enää sohvalle... mutta aika julmaa. Ei vaan toki se on alettava sille, jos ja kun siltä vaikuttaa ja siltä se nyt vaikuttaisi. Haluaisin kyllä nahkasohvat kankaisten sijaan, vaikka erinomainen pestävyys noissa onkin, muttei meillä oikeastikaan sohvanhankinta ole nyt ajankohtaista.

Olen siis jo vähän huolissani pian 7v pikkukoiran etuosan nivelistä, Lisallakaan kun kulmauksia ei ole muille jaettavaksi asti ja itselläänkin niitä on vähän hintsusti. Olen myös ollut kuulevinani muutoksen äänessä, jolla se laskeutuu lattialle. Siis se on kovaäänisempää. Ehkäpä lihakset eivät enää ole niin tuliterässä kuin pari vuotta takaperin ja jousto alkaa heikkenemään. Etuosan kuvaaminenkaan tuskin olisi pahitteeksi.

Lisäksi Lisalla ovat nyt jatkuvalla syötöllä vaivanneet anaalirauhaset. :( En oikein tiedä mitä sen kanssa tekisin. Ajattelin nyt ensihoitona kokeilla paluuta raakaruokintaan, josko vointi paranisi edes vähän. Nyt vuoden kuluessa se on minusta muuttunut selkeästi huonompaan suuntaan ja nappulaa ollaan harrastettu nyt puolitoista vuotta? Ehkä? Mutta toki iän tullessa kroppaan vain tulee väistämättä muutoksia ja anaalirauhasvaivat ovat saattaneet tulla jäädäkseen. Aina niitä on ollut, mutta ne on pystytty pitämään kurissa 1-2kk tyhjennysvälillä tai jopa harvemmalla. Nyt tyhjentää on täytynyt joskus jopa muutaman päivän välein ja niin se ei oikein käy, se on turhan herkkää aluetta ja turhan kova toimenpide tehtäväksi kovin usein. Lisa vain puree ja nuolee takapuoltaan aivan raivolla välillä, ettei muutakaan vaihtoehtoa ole. Leikkaus on ollut mielessä ja ehkä se pian on ainoa järkevä vaihtoehto, mutta kylläpä se taas mietityttää, leikkaus kun on kuitenkin aina leikkaus.

Jorella taas on likaiset vehkeet. Sillä on siis aina ollut jokseenkin vaikeuksia pitää itseään puhtaana, pippeli tippasee valkoista/keltaista möhnää aika ajoin ja nyt sitten minusta haju on ollut niin voimakas, että mietiskelin pitäisikö puhdistamiseen käyttää jotain muutakin kuin vettä. Se ei tosin ole käytökseltään sen kummempi, hyvän tuulinen ja reipas, nukkuu hyvin, eikä kyllä edes yritä puhdistaa itseään sen enempää kuin ennenkään, joten en usko, että se on kovin kipeä. Kokeillaan betadinehoitoa ensiapuna ja katsotaan mihin suuntaan se menee.

Ja tästä päästäänkin taas aiheeseen Joren leikkauttaminen. Josko tänä syksynä lopulta sekin.

Manulla ei ole ollut erityisempiä huolia terveyden kanssa. Hieronnan sille mahtaisi voida suorittaa hieman useammin, koska selkeä yhteys on sillä miten paljon treenataan ja miten huonosti se vaihtaa laukasta raviin lenkillä, eli vetää kroppaa juntturaan, kun lihakset on juntturassa. Se vaihtaa raville jossain vaiheessa, mutta laukka nousee taas hyvin helposti, vaikkei vauhtiakaan olisi.

Jäähkällä Kallinkankaalla, hieno on ravi jos se vaan malttaa

Meidän kiveysprojeksti ja Manu. Ja Ankka. Jolta nykyisin puuttuu toinen jalka.

Ossin synttärikemut ja uudet pallonnakkeluvehkeet. Lisa oli aina mukana geimeissä.

Muutamat treenivideot on julkaisematta, joten josko seuraavaksi muokkaamaan niitä. :)

Kohta kolme vuotta, ja en voi käsittää vieläkään...

Joskus sitä unohtuu, ja voisi jäädä katsomaan vanhoja videoita vaikka koko päiväksi...



https://youtu.be/8UT0ov4Zf4I



https://youtu.be/8W5Efl9mfU0



 https://youtu.be/cTlownRj6mw




Ikävä on.

Kisat ja Manun (tuleva) debyytti

Lisan kanssa startattiin eilen omissa kisoissa kahden startin verran. Kivaa oli, vaikka ekalla radalla taas ohjasin huonosti... niin, se oli agirata ja varmaan taas ihan kohmeessa niiden kontaktien takia, jotka meni ihan ookoosti. Aata ei (onneksi) ollutkaan. Tuloksena molemmilta radoilta hylky, hyppiksellä hyvää menoa. Mutta ei se mitään, minulla on suunnitelmani ja siihen ei nyt kuulunut nollien saaminen välttämättä :)

Linkki: https://youtu.be/gmvTQIwLVKs

--

Manun kanssa olen katsellut jonkin verran kisakalenteria, vaikka ei se vielä osaa lukea. Sen kanssa voisi hyvin jo startata, mutta vähän vielä mietin sitä kisa-aluekäytöstä yleensä. Se oli minulla nyt mukana kisoissa molempina päivinä, tosin vasta eilen ehdin sen kanssa vähän touhustella. Naksuttelin muista koirista ja sitä rataa, mutta kisaradan lähelle en vielä mennyt. Kerran se ehti vähän tienvarrestakin jo räyhätä pienille ja valkoisille, eivät ne olleet terrierejä edes, mutta kaipa jotenkin kaukaisesti saattoivat muistuttaa sitä Joresta.

Sitä radan reunalla odottelua kun pitäisi päästä harjoittelemaan, koska oman vuoron odotushan se on joskus edessä, eikä sitä useimmiten voi tehdä niin kaukana kuin haluaisi. Ollaan me treeneissä harjoiteltu, eikä se enää kilareita aivan saa, mutta ei se ole ollenkaan sama asia kuin kisoissa ja katseltavat ovat olleet aika pieniä koiria.

Huomenna ollaan lähdössä Manun kanssa ratatreeneihin Ouluun. Siellä jos sitten pääsisi vähän näkemään sitä kisakäyttäytymistä kenties. Jännää :) Voihan se olla, että debyytiksi tosiaan jää ne pm-kisat Torniossa vasta. Ei kai se sekään haittaa tietenkään, haaveilin vaan 1-2lk päivästä ensin, ettei olisi liikaa niitä juoksutuoksuja ilmassa tai maassa..

Tänään testailtiin Manun kanssa pujottelua suoraan putkesta. Se meni upeasti, kulmia ei kyllä treenattu kovin monipuolisesti, mutta takaaleikkauksen kestää jo hyvin. Rimat 60cm ja vain yksi tippui kerran kun ohjailin omiani.

Linkki: https://youtu.be/2GpesSRrBg4

Noidannuoli ja mitä se toi tullessaan

Käytiin me Manun kanssa ratatreenissä eilen, vaikka juuri ennen autoon nousua selässä pinksahtikin jotain. Joskus sama tunne, tosin huomattavasti kipeämpänä, on tullut mm. imuroidessa, tai nostaessa jotain painavaa, mutta nyt se tuli parista juoksuaskeleesta, eikä tuntunut ensin kovin pahalta. Olen kai tulossa vanhaksi.

Se jokin on nimittäin noidannuoli. Olo vain paheni käytyäni tankilla ja kentälle kurvasin lopulta apteekin kautta... Koetin "juosta" ihan hissuksiin ja kävellä jäähkät rauhallisesti. Iltaa myöten kotona selkä meni kuitenkin aina vain pahemmaksi ja jouduin turvautumaan Esan lääkkeisiin (se kävi vastikään lääkärissä selkänsä vuoksi). Eikä kipu hellittänyt niilläkään - yö meni aikalailla kiemurrellessa.

Vasta tänään kun sain kipuihin kolmiolääkettä olo koheni huomattavasti ja jopa normalisoitui, mutta en ole edellenkään pahemmin kumarrellut saati nostellut mitään ja jos on ollut aivan pakkopakko, niin ponnistanut ainakin reisillä. Lasten kanssa tässä on silti kotona, että ihan sänkypotilaaksi en olisi edes voinut heittäytyä.

Treenit meni kaikesta huolimatta eilen hyvin (tai ehkä juuri siksi) ja tänään suorastaan upeasti :) Kävin siis vetämässä treenit omalle ryhmälle tänä iltana, kun vointi oli jo niin hyvä ja minun PITI muutenkin ottaa Manun kanssa vain pujottelua-mutta-kun! Se meni niin hyvin! Niin otettiin sitten vähän rataakin. Minun täytynee jatkossakin Manua ohjatessa kuvitella, että noidannuoli vaivaa jos se kerran noin hyvin menee. Tai sitten se on vaan oppinut lukemaan rataa. Siitä on kasvanut ihan oikea agilitykoira.

https://youtu.be/N_XyVFPUEqs

Pujottelua tehtiin myös hyppyjen kautta kahdella ohjurilla höystettynä niin että alku ja loppu oli turvattuna. Jospa viimeisen välin varastaminen vähitellen saataisiin siistittyä pois. Seuraavaksi pitäisi sitten päästä testaamaan pujottelua putken perästä. Siinä voi olla jo vähän enemmän haastetta, varsinkin kun ohjuritkin pitää jossain vaiheessa jättää pois.. Elämme jälleen jännittäviä aikoja.

--

Rovaniemen kisoja olen tässä katsellut sillä silmällä. Omiin en vielä ensi viikolla taida viitsiä, vaikka tänään olisikin viimeinen ilmopäivä, Lisan ehdin jo ilmoittaa sinne torstaille ja itseni töihin tiistaille. Mutta tekisi mieli kertaalleen käydä starttaamassa ennen Tornion pm-joukkuekisaa. Se kun on vielä kolmosten kisapäivä, joten kentällä ja sen ympäristössä on taatusti juoksutuoksujakin ja ne saa meidän pojan pään sekaisin. Puhumatta, että se olisi samalla ensimmäinen agilitykisatilanne ikinä. Eli minun hermoilut + juoksutuoksut on jo todettu erittäin kannattamattomaksi yhdistelmäksi.

Joten kuka tietää, ehkäpä Rovaniemi kutsuu meitä...?

Pikaisesti lomalta

Pikapikaa pikapäivitys! Tai katsotaan jos multa sellainen onnistuu...

Kotona ollaan taas, pujottelukepit oli menossa mukana, samoin ripaus treenimenoa muutenkin, mutta ei me Manun kanssa lomalla paljon agilitysta tai muustakaan ressattu! Mökkeiltiin, uitiin, ulkoiltiin ja Manu sai myös osansa leikittävistä serkkupojista, palloista ja kepukoista. Jore ja Lisa olivat Esan huollettavina kotona.

Reissun aikana Manu sai myös, tietenkin, jos jonkinmoista herkkua ja alkoikin kutisemaan enemmän tuossa jokunen päivä sitten. Rajattiin sitten ruokavaliota tarkemmasti ja kaikki ylimääräinen jätettiin pois. Kun "ruokkijoita" on välillä useampi, ei aina voi oikein arvata mitä kaikkea koiraparka saakaan herkutella, vaikka kerralla annettaisiinkin vain "ihan pikkunokare vaan"

Kutinat saattoivat myös johtua likaisista lampivesistä, joissa se enempäsäkin ehti porkkaantua, karva kun ei ole aivan niin käytännöllinen kuin noilla terriereillä sen lian hylkimisen suhteen -  pestä varmaan saisi useamminkin. Se myös alkoi enemmälti nuolemaan värkkejään kutinoiden lomassa, joten vähän sitä nyt pidetään syyningillä, ettei olisi jotain tympeämpääkin olemassaan kuin vain mutakutinoita tai lievästi sopimatonta ruokaa.

Lisa taas oli kotona ollut jokseenkin vaisu, tässä ihan viime päivien aikana. Se oli tosin ehtinyt taas karkailla ja sitä ei tiedä mitä se ehtii syödä. Ja jos se hyppelee aidan yli se toki voi myös loukata itsensä. Aita kun on edelleen 120cm korkea. Selässä sillä tuntuu vähän värähtelyä käsitellessä, joten se saa nyt levätä ja illalla sitten hierontakäsittely. Katsotaan mihin suuntaan vointi etenee, pirteä se on ja kiljumalla melkein olisi lähdössä ulos kun näkee, että olen menossa Manun kanssa treenaamaan ;)

Jore on järkytyksekseni jotenkin rennomman oloinen, liikkuu kevyesti eikä tyypilliseen tapaansa jäkittäen, vaikka muutoin käyttäytyykin kuten aina, on iloinen ja aina valmiina... pelkään että meidän paluu jäykistää sen taas pian. Meidän perhe stressaa sitä, lapset, Manu ja minä.. Esan ja Lisan kanssa oli varmasti mukava olla, ei ollut paineita mistään tai millekään suunnalle.

Manu pääsee tänään treeneihin, pitkästä aikaa. Kokeillaan mennä sen kanssa kokonaista rataa ensimmäistä kertaa.

Loppuun muutama lomakuva:

Kesäherkut, pelkistetyt aikuisille :D

Uudet kengät! Saa nähdä jääkö nämä vain maastojuoksuun vai toimivatko agikentälläkin

Mökkeilemässä, katse kohti rantaa ja venelilijöitä

Harjuilla lenkkeilemässä

Omat treenit

Koostin lyhyen videon kahdelta treenikerralta omalta kentältä. Vähän se on semmoista hömpöttelyä, mutta tarkoitus olikin vahvistaa estekorkeuksia vauhdissa ja myös treenata vähän kääntymistä. Manulla on siinäkin huipputekniikka, kun vaan en itse häiritse sen tekemistä.

Ollaan otettu nyt rimakorkeuksilla 50-60 ja ne menee aika kivasti, pudotuksia tulee kyllä silloin tällöin, mutta ei ollenkaan sellaista kaahotusta, kuin mitä se voisi olla. Eli ihan minusta vaikuttaisi siltä, että Manu jopa tosissaan yrittää suorittaa ne puhtaasti eikä vaan kerää vauhtia ja "rynni läpi".

Kääntymisen kanssa itsellä on vielä tekemistä, tekniikkaa pitää kunnostaa ja ottaa selvää siitä miten se oikeasti toimii parhaiten. Pitää keskittyä omaan suorittamiseen enemmän, eikä koiraan, koira tekee hyvin kun itse tekee hyvin! Ei passaa heilutella käsiä ihan niin paljon kuin videolla näkyy, eikä hoppuilla ohjaamisen kanssa.

Pujottelua videolla on myös, toki vain parhaat palat ;) Viimeinen väli meinaa jäädä tekemättä välillä. Nyt enempi treeniä eri kulmissa, otan varmaan vaan puolikkaalla setillä.

--

Lähdetään lasten kanssa lomailemaan Sotkamoon huomenna pariksi viikoksi ja ajattelin pakata mukaan Manun ja kasan muovikeppejä... :) Kesälomakuviot siis selvillä! Takaisin kun tullaan, niin omat kisat onkin jo ihan ovella. Ehkä me joudutaan Manun kanssa lähtemään sinne epistelemään kuitenkin, kun ei täällä niitä epiksiä ole meille asti.

Tuplatreenipäivät

Meillä tulee oikeastaan viikko aina huilattua ja to-pe sitten treenaillaan, ensin torstaina ohjatussa ryhmässä ja perjantaina oman ohjaamani ryhmän jälkeen. Kätevää tietenkin olisi, jos harjoitusta voisi käydä kertaamassa muutaman päivän muhimisen jälkeen, mutta ihan tämä toimii näinkin. Tällä viikolla tosin tuotiin tähän meille talletukseen esteitä tuolta urheilukentältä, ja niiden innottamana on tullut treenattua aika monenakin päivänä.

--

Tehtiin torstain ryhmässä mukaelmaa karsintojen lauantaipäivän agilityradasta. Lisan kanssa tuli ongelmia (ei yllättäen) keinun ja keppikulman kanssa, muutoin saatiin radasta melko toimiva, joskin kontakteilla olin vähän  hukassa, ollaan nyt taas vaiheessa niiden kanssa... jälleen kerran. En ole edelleenkään päättänyt mitä teen. Ja tietty silloin niitä ei saisi treenissä ottaakaan... A-este varsinkin on fiaskoolinen.

Erityisesti alku saatiin pelittämään huipusti persjätöllä renkaan ja kolmannen hypyn väliin, jonka jälkeen valssi keinua edeltävälle hypylle. Okserilla Lisalla toimi sekä valssi että okserin jälkeisellä hypyllä päällejuoksuna, ehkäpä valssin kanssa jopa nopeampi, kun itse vain liikuin hyvin.

Ja karsintasuorituksiahan voi käydä kurkkaammassa täältä.

Manun kanssa harjoiteltiin aloitusta, joskin huonolla menestyksellä sikäli, että ensimmäinen yritys keinulle asti meni tuurillaan oikein - en ehtinyt aikomaani valssiin 3-4 väliin, joten tein vastakäännöksen jolla Manu haki automaattisesti 4 hypyn. Valssiyritelmät sen jälkeenkään eivät enää onnistuneet, vaan Manu haki aina ylimääräisenä 7 hypyn heti kolmosen suoritettuaan. Mutta ei se mitään, olin tosi tyytyväinen hätävaraohjaukseen, eli siihen vastakäännökseen ja myös jokaiseen keinun suoritukseen, sillä vähäisellä oppimäärällä mitä sen kanssa ollaan tehty.

Treenien jälkeen otettiin vielä pujottelua kuudella kepillä sekä lopuksi koko setti ja sehän toimi :)

Perjantaina käytiin tekemässä Manun kanssa vielä samaa pätkää, ja video onkin perjantailta. En nyt sitten laittanut siihen sitä vastakäännös ohjausta, vaikka sekin kyllä tuli kokeiltua uudestaan ja tallennettua, se toimi edelleen paremmin ja valssia varten helpotin 2-3-4 väliä reilusti, kulmaamalla kolmoshypyn loivemmin.

(ja sori, kamera on tarkentanut soraan, ei meihin... itikat pörrää ja sade haittaa kuuluvuutta)

https://youtu.be/FW2x3GylzfI

Oikeasti en vienyt Manu kertaakaan menestyksellisesti tuohon keppikulmaan (ei mahdu videolle), se haki kyllä kepit aina oikein, mutta sen jälkeen loikkasi aina yhden keppivälin yli. Useamman kertaa kuitenkin pujoteltiin koko pujottelu taas ihan oikein. Välillä se falskaa viimeisen välin, mutta meillä on vielä tässä aikaa treenata....

Olen nimittäin miettinyt josko tässä ilmoittaisin Manun Arcticin (ev-)PM-joukkueeseen, heh. Voi olla sekin, ettei tilaa ole, eli makseja on jo ilman meitäkin tarpeeksi kahta joukkuetta varten. No mutta, varakoirakoksi kenties edes :) Ei meillä kiire ole kisaamaan vieläkään ja jos halutaan hulluna startata, niin eihän se ole kuin ilmoittautua kisoihin ihan oikeasti. Sitten kun haluttaa. Ei haluta vielä.

Rimat oli 50, pysyivät pääsääntöisesti ylhäällä ohjauksen allakin. Paljon sen korkeampi ei olla radan yhteydessä tehty, niin eikä myöskään yhtään koko pitkää rataa ja minä puhun jo kisoista.

Karsintafiiliksiä

Melkein on niin, ettei koirakuvien koirakuvia voi itkemättä katsoa :) Tunteet on isot täällä kotikatsomoissakin! Livestreamit on vaienneet ja lähtölistat huomiselle selvillä, joten nyt ei voi enää muuta kuin fiilistellä katsomalla kuvia ja toivottaa onnet kaikille jatkoon selvinneille.

Tänään nähtiin monia niin huikeita suorituksia ja monia omia suosikkeja pääsi myös jatkoon huomiselle, joten riittää jännättävää :) Minien taso on todella, todella jäätävän kova, kärki on leveä ja siellä voi sattua mitä tahansa - vaikka kärkikaksikko (Hunni ja Neon) pitääkin toistaiseksi jopa 30 pisteen etumatkaa seuraavaan nähden. Ja sehän tässä niin jännää onkin!

Makseissa moni "ennakkosuosikki" jäi ulos jatkosta, erityisesti minua harmittaa Yksin harmilliset virheet toinen siellä toinen täällä, ne menee niin lujaa ja hienosti Mikon kanssa, että toivoisin jo menestystä sille suunnalle :) Mutta ensi vuonna uudestaan.

Ruksin lähtölistoista kaikki yli 7 vuotiaat koirat. Ihan vaan siitä syystä, että Lisa täyttää joulukuussa 7. On niitä monta. On meillä vielä aikaa. Lisa on hyvässä kunnossa.

Mutta ei, nyt täytyy lähteä nukkumaan, Muuten ei jaksa aamulla herätä. Ysiltä jatkuu taas, onneksi vähän myöhempään tänään. Rataantutustumisen ajan voi onneksi vielä torkuttaakin, jos nyt sinne asti riittää unta ;)

Tsemppiä!!

Torstain treenit

Eilen päästiin tosiaan treeneihin :) Kylläpä se piristi! Myöhästyin vähän, kun Ilsen ratsitunti siirrettiin sateen takia eiliselle, kun laskeskeltiin, että silloin epätodennäköisimmin sataa, ja kuivina selvittiinkin. Esa tuli kyllä hakemaan lapset tallilta, että ehtisin treeneihin, mutta eihän sille voinut jättää hevosen riisumista ja harjaamista, joten autoin loppuun asti. Ehkä se ensi kerralla osaa... tai ei. Ilse ratsasti nyt koko tunnin itse ilman taluttajaa ja oli ehkä maailman onnellisin pikkulapsi! Albertilla on mukava mennä.

Kun lopulta pääsin treenikentälle, oli radanrakennus vielä onnekseni kesken (rakentaessa on aina kiva vaihtaa kuulumiset!) ja livistinkin itse lämmittelemään (korvaukseksi keräsin esteet yksin pois). Nakit loppuivat taskusta juuri kenttää lähestyess, tyypillisistä, ja koetin ajoittaa kentän suuntaan kulkemisen niin, ettei kukaan ollut radalla. En siis voinut naksutella Manulle, kun ei ollut palkkaakaan, joten se ehti kiihtyä joka haukusta ja käskystä. Tällä kertaa treenattiin Manun kanssa vasta ihan lopuksi, kun tultiin niin myöhäänkin. Ensi kerralla taas paneudutaan siihen käyttäytymiseen paremmin.

Arcticin puomi on n. 2m lyhyempi kuin kuva puomi, joten kulma pujolta puomille oli paljon mukavampi luonnossa!

Lisan kanssa tehtiin ihan hyvää rataa, mietin että en ehkä taaskaan ollut huolehtinut kunnolla nesteytyksestä, kun koirat joutuivat tosiaan odottamaan tallilla olon ajankin autossa, joten se ei minusta ihan raivopäisimmällä tuulellaan ollut. Siitä kertonee myös se, että ekalla kerralla kaikki kontaktit oli oikein esimerkillisiä. Toisella kerralla se taisi loikata Aalta, vaikka osuikin kontaktille ja alkoi lopulta ennakoimaan puomin vapautusta, siinä oli aika haasteellista odotella! :D

Meille Lisan kanssa sopi kuin nappi otsaan päällejuoksu 4 esteelle, kokeiltiin myös pakkovalssia sijoittumalla itse 4 esteen suorituspuolelle, mutta silloin muurin alastulo venyi roimasti, kun olin itse ohjauksessa niin epävarma. Valssi 6-7 väliin, takaaleikkausta kokeiltiin. Persjättöä en edes kokeillut kuin vasta Manun kanssa ja sille se sopi ehkä parhaiten  - en osaa vielä oikein ajoittaa valsseja tai välillä muutakaan ohjausta sen kanssa ja rimat tulee alas, koetan liikaa kontrolloida sen tekemistä kai, kun taas persjätössä koira saa tehdä aivan itsenäisesti ja niin Manu on parhaimmillaan. :)

Muuta kummaa radassa ei ollutkaan, kontaktit toimi ihan kivasti, sen Aan uusin parin kertaa välillä oman sijoittumisen takia ja sen yhden kerran kun Lisa tuli läpi. Pujottelulle tein persjätön ennen puomia.

Kaikki meidän ryhmäläiset kouluttaja mukaanlukien lähtee viikonlopuksi karsintoihin - niin jännää!!! Oikeasti niin monta jännättävää!!!

--

Koetin kuvata pätkää Manun kanssa tekemisestä, mutta - se on todella "puhelinkameralaatua" en vaan saa sitä asteltua mihinkään järkevästi ja nytkin kuvasta puolet on käytännössä kumirouhetta. Nyt etsin sen kameranlaturin ja otan ensi kerralla kunnon kameran mukaan... Laturin hukkaantumisen takia en ole käyttänyt digikameraa aikoihin.

https://youtu.be/h-NQiLueTAs

Videolta näkyy hyvin, että rimat tulee alas liki poikkeuksetta aina kun häiritsen Manua tavalla tai toisella. Rimakorkeus oli vain 50cm. Olen koettanut pitää matalalla kuin tehdään ohjaus ja korkeampaa taas kun koiralla on aikaa tehdä korkeuden arviointia...

Manun kanssa tehtiin myös radan alku nelosesteelle, ilman sen kummempia jatkosuunnitelmia, eli ilman päällejuoksua (kun ei vaan osata), kerran kokeilin pelkkää muuria ja pakkovalssia neloselle, mutta sekin oli aika huono yritelmä.

Lisäksi tehtiin pujoa, kahdella ohjurilla ja kuudella kepillä, eri kulmista. Tänään ovatkin sitten olleet väsyneitä. Manu ei edes muistanut muistutella aamuruoasta!

Hitaasti mutta varmasti.

Voihan blogi.

Olisi kuvia, olisi videoita, olisi juttuja. Olisi olisi. Varmaan vähän liikaakin, joten siksi tuntuu, ettei mitään oikein voi kirjoittaa. Päivitystahti on aivan liian väljä tekemisen määrään suhteutettuna - tai on sitä tekemistä joskus vähemmänkin, mutta kun ne "ryppäät" jää päivittämättä niin sitten ollaan pulassa!!

Ajatella, että ohi ovat SM-kisatkin ja ovella kolkuttelevat jo kiihtyvään tahtiin MM-karsinnat Jyväskylässä. Jos juhannuksen jälkeen kesä on ohi, niin sitä se on varmasti ainakin karsintojen jälkeen? Tai ei, sittenhän sitä vasta jäädään lomalle... Me ei sinne olla menossa, viimeinen nolla jäi uupumaan, tehtiin Oulun SM-iltakisoissa kaksi kertaa kontaktivirhe ja hölmö kieltovirhe lisäksi. Puomin kontakti "otettiin uusiksi" ja sitten ulos. Mutta tämän noususuhdanteen perusteella meidän vuoro ei voi muuta kuin olla ensi vuonna. Se ei vaan voi olla muuta. Nyt kannattaa siis sijoittaa näihin osakkeisiin.

(Jahas, nyt kun katsoin tuon videon toistamiseen, niin eihän tuomari edes nostanut kättä Aan kontaktille, hmm. Tässä voikin sitten miettiä, olisinko kuitenkin vetänyt radan enempi täpöllä, jos olisin tiennyt että alla on puhdas rata? Kieltovirhe putken jälkeen oli nimittäin tosi hölmö, vein aivan liian pitkään putkeen ja sitten tietenkin myöhässä kun Lisa tulee putken jälkeen suoraan minun luokse. Jossittelua, jossittelua! Siitä on meidän agility tehty.)

Mutta vitsit sikseen. Välillä treenejä ovat haitanneet työt, välillä lomat. Tarvittaisiin molempien kanssa ratatreeniä, Lisan kanssa kontakteilla höystettynä ja Manun kanssa ohjaamista vauhdissa. 

Omalla pihalla saan pyöritettyä Manua melko hyvin, kun se ei kulje niin vauhdinhurmassaan ja olen keksinyt "niksit" takaakiertojen hyppäyttämiseenkin, ilman että Manu tulee alitse. Tai no, välillä se ei tule alitse. Se on oikein tyypillinen bordercollie, eikä sylikäännöt, takaakierrot sun muut ole sille mikään vaikeus, mutta saksalaista en osaa edelleenkään - teen sen varmasti vain jotenkin totaalisen väärin Manun kanssa. Se ehtii aina työntymään johonkin väärään väliin. Ehkä pitäisi paremmin pilkkoa osiin ja opettaa se ensin laskeutumaan minun sivulle ja taakse ja niin edelleen. Vahvistaa takaakiertoja minun sijainnista riippumatta ja niin edelleen...

--

Lisan kanssa olen aloittanut naksuttelun... hmm. Kontakteja ajatellen. Se on aika, hmm. Mielenkiintoinen projekti, eikä siinä ole varmaan mitään järkeä, mutta minä kokeilen. Laitan tänne jotain raporttia sitten kun se alkaa näyttämään joltain. En ole aivan varmaan tuleeko se koskaan näyttämään miltään. Kyse on kuitenkin 2o2o metodista, sitä en lähde muuttamaan. Toistaiseksi naksuttelu ei liity mitenkään kontaktiesteisiin, katsotaan nyt ensin mihin suuntaan se lähtee. Teen joka tapauksessa jotain ihan omaa juttua, joten hehhe - luotto toimivuuteen ei ehkä ole kovin suuri!

(Hyh, kylmää kahvia tähän väliin)

Ollaan oltu lasten kanssa lomalla nyt kaksi viikkoa. viitisen viikkoa vielä jäljellä, tai sinne päin :) Olen tehnyt töitäkin välissä aina joutessani ja kun niitä on, Esa myös aloittaa uuden työn heinäkuun alusta (yritystoimintaa!), joten kenties hierontatöidenkin tekeminenkin tästä helpottuu. Tai sitten ei... Aika näyttää.

Meillä Seskarössä ehti olla kesä vähän aikaa, sitten tulivat sateet. Ilsellä olisi illasta ratsastustunti, joka jo kertaalleen siirrettiin sateiden vuoksi, joten saa nähdä millainen tuuri meillä on tänään. Sen jälkeen lähden vielä koirien kanssa agilitytreeneihin, oikeasti ikuisuuden jälkeen! Ihanata :)

Viikonloppuna livestremit käy kuumana kun kannustetaan tuttuja karsinnoissa, olisihan se huikeaa kun joku heistä pääsisi joukkueeseen, pidän kovasti hirveästi peukkuja!

--

Tähän loppuun vielä meidän juhannusillan treenit itikoiden kannustaessa. Ainut treeni mitä ollaan tehtykään kentällä tässä välissä. Laitoin taas vain vähän höpöpätkää Manun kanssa - tai ehkä se on meillä aina vähän höpöä. Raukka Manu. Lisalla vahvistin itsenäistä pujoa, se meni hyvin. Lisäksi tähän pitäisi ottaa häiriöesteet ja muut häiriöt.

Tehtiin molempien kanssa monipuolisempaakin treeniä, mutta puhelimen muisti oli niin täynnä, etten vaan saanut kaikkea kuvattua.

Don't Be Selfish

Kotona sairastellaan nyt koko porukalla. Aloiteltiin reilu viikko sitten Ossin ja Esan flunssalla, joka jatkui minun flunssailuun (ei ole aivan vielä ohi sekään), ehdin kuitenkin vähän paremmaksi ennen Rovaniemeä. Viikon alusta Ossi köhääntyi ja nostatti kuumetta ja nyt sitten vuorossa lisäksi Ilse. Joten kotona ollaan!

Huomenna oli alunperin tarkoitus lähteä Sotkamoon, ja jättää lapset sinne hoitoon että pääsisin perjantaiksi ilta-kisaamaan Ouluun, mutta ovatkin saaneet aikataulut järjestettyä kisoihin epätavallisen upeasti ja aikaiseksi niin, että voi olla, ettei päästä kumpaankaan starttiin, vaikka järjestettäisiin asiat miten ja vaikkei sairaitakaan oltaisi. Olin nimittäin vähän laskenut sen varaan, että toinen startti alkaisi vasta kahdeksan tienoilla, no, se alkaakin jo heti neljän jälkeen!!

Muidenkin vastoinkäymisten vielä kasauduttua tähän samaan syssyyn, tuntuu jo, että saavat SM:it olla ja jään kotiin mököttämään. Mutta se olisi tietenkin vain lapsellista ja muutenkin tyhmää, luovuttaa heti kun menee hankalaksi. Eli jos ei muuten, niin lähdetään lasten kanssa omalla ajalla kohti Oulua jossain vaiheessa, ehkä ollaan eka yö siellä ja sitten lauantaina käyn viemässä heidät Sotkamoon, että ehditään piipahtaa edes pikkuisen katsomassa kisoja viikonlopun aikana. Koetan tosin nyt jo unohtaa ne iltakisat, jos pääsen sinne jotenkin, niin kiva, jos en, niin eihän sille mitään voi.

Kontaktisulkeistettiin koirien kanssa maanantaina. Hienot koirat on mulla. Manu tarvitsee taas tehotreeniä lelulle vapauttamisessa, on saanut aivan liikaa leikkiä pallopelejä ukin kanssa ulkona :/ Lisa on pallotellut ukin kanssa, mutta toimi hyvin, vaikka puoli vuotta sitten en voinut vielä heittää lelua ilman, että Lisa välittömästi säntäsi perään :) 

Mutta arvatkaas - kokeilin lopuksi pari kertaa "kunhan vaan huvin vuoksi" niin, että Manu odottaa irti käskyn alla sivummalla ja teen Lisan kanssa puomia, aikamoista häiriötreeniä siis! Jouduin kyllä useamman kertaa palauttamaan Manun takaisin (puhumatta Lisan lelulle vapautuksesta...huoh), mutta sehän odottaa paljon sievemmin näin vapaana ollessaan, kuin hihnassa ollessaan, puhumatta aitauksesta tai häkistä (tai ikkunasta katsellessa, kuten videolla kuuluu) ja vaihdoin vielä sitten niin, että Lisa odottaa ja teen Manun kanssa ja KAPPAS!! :) Minun kiihkoileva terrierini pysyi kuin tatti siinä nurmella istumassa ja katsoi kun me Manun kanssa tehtiin KIIPEEEE-KIIPEET ja vapautukset ja kaikki. Hurjaa!! :) Tämähän aivan innostaa treenaamaan samaa jatkossakin.

Videolla puomitreeniä molemmilta.



https://youtu.be/msqdXVPf00I

Olipa kerran kaksi kilttiä tuomaria...

Reipastahtinen koiraharrastusviikonloppu on takana ja ihan hyvällä saldolla, vaikka itse toteutus olikin vähän sinne päin...

**VAROITUS, WARNING: Maratooniteksti!**

Lauantaina käytiin Manun kanssa Muhoksen näyttelyssä. Kaverina oli BFF Svea ja pieni shelttityttö ja me mentiin näyttelypaikalle kaikkien koirien ja hälyn keskelle ja Manu oli aivan MAINIO! Oltiin paikalla reilusti ennen omaa kehää, koska sheltit alkoivat jo heti aamusta. 

Manu tuumasi että kaikki oli ihan jees, haki kontaktia, palkkailin sitä muista koirista ja rennosta käytöksestä. Välillä se koki että joku tuli liian lähelle, liian äkkiä ja ehti läyhätä, mutta se oli ihan odotettua ja aivan hallittavissa kuitenkin, eli ei mennyt mihinkään raivokohtaukseen. Mutta. Tätä auvoa kesti ehkä vain puolisen tuntia, kun aivan yhtäkkiä - meidän ohi taisi mennä jokunen sakemanni johon Manu reagoi jotenkin, jonka jälkeen Manu alkoi nuuskuttelemaan ja sitten kadotin sen. Siis Manun kontaktin. Nyt varmaan syyttäminen käy minua, etten osannut käyttäytyä oikein siinä tilanteessa..

Mitä sitten tein. No, ensi koetin vain vaihtaa paikkaa. Lähdettiin kävelylle. Manun käytös oli siis sitä, että se alkoi piippaamaan, läähätti, kuono oli pitkin maata tai se heilutteli häntää vähän hölmön näköisenä kaikille ohikulkeville koirille. Eli selkeästihän sillä oli juoksutuoksut nenässä ja tästä on kokemusta koko talven ajalta hallista. Kontaktin saaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta ja kun kyse oli nyt sellaisen "työn" teosta, joka ei ollut Manulle ennestään tuttua, niin eihän siitä oikein mitään tullut. Kävelytin Manua muualla kuin kehien vieressä, paljon asfaltilla, jossa ei tuoksuja ollut, mutta kontaktin saaminen oli vaikeaa ja välittömästi mennessämme nurmialueille tai muiden koirien luokse, kadotin sen taas kokonaan. Se saattoi välillä "rauhoittua" näennäisesti, mutta tiheä läähätys, puoliavoimet silmät ja leveästi avoin suu kertoi jotain avain muuta. Sellaista kirkaskatsesta "mitä tehdään nyt" kontaktia en enää loppupäivästä saanut.

Tähän tilaan kun sitten lisätään kamala kuristava ketju näyttelyhihna (joka lentää nyt romukoppaan), vieras tilanne ja kopeloiva tuomari (tuli reilusti päälle ja kokeili perusteellisesti ja aivan hyvä, niin pitää tehdäkin), Manu ensin oksenteli kehässä koettaessa työntyä edessä olevan uroksen luokse (häntää heiluttaen tosin, ei siis räyhäämistä "jee") jolloin se kamala ketju puristi kaulaa, ja se oksensi kahdesti jonka jälkeen tuomarin käsittelyt, jolloin se murisi tuomarille. Näytti kyllä hampaat, mutta kroppaa käsitellessä murisi. Ja tämä jatkui myös minulle koettaessani asetella sitä, kyllä, olin taatusti hermostunut tuossa vaiheessa, mutta Manun käytös oli aivan uutta, vaikka se ei tosin koskaan ole myös ollut tuossa tilassa aiemmin.

Ja tietenkin olin siinä vaiheessa aivan maani myynyt ja lannistunut, koetin asetella Manua vielä ja odotin harmaata korttia, sillä murina oikeuttaa täysin hylättyyn suoritukseen. Mutta hämmästykseni oli suuri, kun saatiinkin H. Se oli vähän kuin tuomari olisi antanut meille toisen mahdollisuuden. Ehkä se huomasi että oltiin aika vihreitä... Se oli tosi kiltti tuomari ja minä olen tosi pahoillani että se meni noin...

Olen nyt tullut siihen johtopäätökseen, että kun vaan jaksan touhuta Manun kanssa eri tilanteissa, eri paikoissa ja erilaisten ihmisten kanssa, aina hyvällä vireellä, palkaten oikeasta toiminnasta olipa se sitten leikillä tai ruoalla, niin hyvä siitä vielä tulee. Toki harmittaa, että käsittely meni NOIN huonosti, meillä ei ole (liekö yhtään?) kokemusta miestuomareista tai edes harjoiteltu miehen käsittelyä, joten sitäpä todella sietää treenata nyt sitten, toivottavasti jo tämä yksi kokemus ei ollut liian kamala.

Arvostelu kuului näin, tuomarina siis Kurt Nilsson:

Välformad huvud med utmärkt utryck. En tanke lång. Bra bröstparti. Goda vinklar. Tillfrädställande rörelser. Skulle uppföra sig bättre.

Ja suomeksi:

Hyvin muodostunut pää erinomaisella ilmeellä. Aavistuksen pitkä (runko). Hyvä rintakehä. Hyvät kulmaukset. Tyydyttävät liikkeet. Tulisi käyttäytyä paremmin.

Manullahan on oikeasti hyvät liikkeet (ainakin sivusta), mutta jännitys tekee tehtävänsä taatusti ja mahtaa lyhentää askelta reilusti ja kylläpä se ehkä teki välillä jotain muutakin kuin ravasi nätisti... Matalan rakenteen sijasta saatiinkin maininta pitkästä rungosta - voihan sen niinkin ilmaista!! :D Manuhan on siis säkäkorkeudeltaan n. 48-49 ja antaa pitkärunkoisen vaikutelman.

(C) Katja S.

(C) Katja S.

(C) Katja S.

No niin, Mutta joko tässä olisi näyttelylöpinää tarpeeksi. Meillehän riittäisi tuo H, mitä agilityyn tulee ;) mutta ei me vielä periksi anneta, vaan treenataan ja lähdetään koettamaan uudestaan sitten kun tuntuu siltä.

--

Muhokselta lauantaina kotiin ajellessa olo oli kamala, väsynyt, nuhjuuntunut ja nälkäinen kun yöunta oli alla vain 5 tuntia, Hamppari ja kokis Iin Haminan grilliltä helpotti vähän oloa :) ja aavistuksen paremmat yöunet seuraavana yönä. Että jaksoin herätä sunnuntaina innokkaana Virpiniemen maitopurkki sateeseen.

Pakkasin mukaan kolme vaatekerrastoa, ja viidet kengät, aina sukista vedenpitäviin takkeihin ja ne riitti :) Kahdet lenkkarit jäi käyttämättä, kun käytin vain talvi-goretexsaappeita ellei jalassa olleet kumpparit tai kisakengät. Vaihdoin vaatteet noin kahteen otteeseen, molempien ratojen jälkeen. Ja aikalailla kaikki menivät märäksi. Sellainen sää oli se! Nyt satoi siis ihan oikeasti. Ja tuuli.

Me tehtiin aivan hirveä rata tosi surkealla fiiliksellä heti alkuun, että hyvin alkoi. Mutta se oli meidän onneksemme nolla. Ihme kyllä, koska kyllä joku tiukempi olisi voinut hyvin antaa vaikka 15vp!! Vaikka ihan en ole varma ehtikö Lisa puraista ennen Aata, yritti se ainakin jotain ;) videolta saa itse kukin sitä tihrustaa. Muita virheitä olisivat voineet olla kielto pujottelulta ja kielto putkelta ennen keinua.

Aa rata oli paljon sujuvampaa menoa, mutta hypyllä ennen aata en tehnytkään valssia / persjättöä, kuten suunnittelin, vaan takaaleikkauksen aalle, joka johti kontaktivirheeseen, vauhdin kiihtymiseen ja siten virheeseen myös pujottelulla. Voi toki olla että virheitä olisi tullut muutenkin, mutta itseäni syytän taas rohkeuden puutteesta, kun jätin sen valssin tekemättä ja jäin taakse kun ei olisi pitänyt.

https://youtu.be/F0OdveoqQpM

Tuloksia ei hurjasti tullut koko päivänä, kummaltakaan radalta (vaikka eipä ollut osallistujiakaan), joten ihan minä näihin molempiin olen tyytyväinen. Viikon päästä sitten SM-iltakisoihin :) Ei vesisadetta sitten enää, jooko??

Missä kaikki minit luuraa?

Muhokselle valmistautumista

Manu pääsi eilen vähän yhtäkkiä yllättäen näyttelytreeneihin. FB:ssä oli sellainen ryhmä johon liityin ja pääsinkin niin sopivaan saumaan treenaamaan, ettei voi kuin kauniisti kiittää! :) Ryhmä on itseohjautuva, joten joskus olisi kyllä ihan asiallista myös "maksaa takaisin" vetämällä treenit omalla vuorolla, se vain, ettei kokemusta kauheasti näyttelytreeneistä ole...

Olin unohtanut kuitenkin naksun kotiin enkä päässyt kovin tehokkaasti palkkailemaan muista koirista, joten alkuun Manu ehti kyllä räyhätä muutamaan otteeseen, kun piti olla huolissaan. Vaan jahka alun huolista päästiin, osattiin ravata nätisti muidenkin kanssa, oltiin melko sievästi käsiteltävinä (vähän se haluaisi väistää) ja mittatikunkin alla, sekä seisottiin oikein tomerasti ja sinnikäästi kun odoteltiin omaa vuoroa. Välillä Manu saattoi haukahdella innostustaan kun joku aivan lähellä teki jotain liian hauskan näköistä - mutta sellaisessa haukahtelussa on iso ero siihen "pelkorähinään", mitä sillä ilmenee.

Rähinät on saaneet aikansa huonoista kokemuksista (täällä meillä varmaan liki kaikki) ja ehkä osittain jotain teiniaikaista isottelua vielä jäänyt kummittelemaan, koska pentuna ja junnuna Manu on ollut tosi koiraystävällinen. Olen kuitenkin aika varma, että niistä päästään myös vielä yli ja ympäri. Nytkin rähinöiden väistyttyä (ne kestää aina vain pari sekuntia) Manu uteliaana nuuskuttelisi samaisenkin koiran perään, jolle juuri piti varmuuden vuoksi sanoa, ettei tulisi lähemmäs :)

Viikko takaperin koetin omalla pihalla ravailla hihnassa, mutta siitä ei tullut ei yhtikäs mitään, se peitsasi aivan koko ajan. Kauhulla jo vähän mietin, mitä siitä näyttelystä ikinä tulee... Mutta ongelmaa olikin onneksi vain kotipihassa. Manu ei ymmärrä ollenkaan, ettei nyt tehdäkään agilitya tai muuta kivaa ja peitsaus tulee palkan odottamisen / kyttäämisen seurauksena, kun koira liikkuu jännittyneesti. Näin päättelin! Eilen muiden kanssa ympyrää ravatessa Manu haki välillä jotain ravin ja laukan välimuotoa, muttei peitsannut ollenkaan, ja vaihtoi myös sievään raviin kun vähän tiukensin otetta. Häntä sillä nousee välillä, välillä se on ihan kohtuullisesti... harvemmin tosi hyvin. Tuumasin tässä hieroa sekä sen että Lisan huomenna läpikotaisin, että olisi liikkeet sitten parhaat mahdolliset lauantaina.

Mutta hyvin meni siis eilen ja kun tosiaan mennään Muhokselle hyvissä ajoin lauantaina, ei varmaan ole ongelmia kehään asti, kun saadaan rauhassa tutustua näyttelyalueeseen. Ehkäpä kehän laidalta löytyy joku uroskin harjoittelukaveriksi asti, että ehtii ennen kehää testata - Jos vaikka ei saadakaan olla yksin avourosten kehässä ;) Bordercollieta on Kurtin valvovan silmän alle ilmoittautunut 21, ihan kivasti siis.

Että oikein hieno on tuo meidän Manchego. Eikö ole aika komea lempinimi? ;) Se on aivan parasta mitä Espanja tarjoaa.

Tänään pistin vielä ison peilin lattiatasoon ja harjoiteltiin seisomista ja jalka-asentojen korjaamista. Nyt hakee aika sievän seisonnan ihan automaattisesti, eikä vedä itseään ihan matalaksi. Pää saisi ehkä olla ryhdikkäämmin... Nooh, kuhan nyt selvittäisiin tästä ekasta näyttelystä!! :)

Ei sadetta eikä tuloksia

Ajelin Ouluun eilen paniikissa kun lastenhoito hieman prakasi niin sanotusti ja taisinpa tehdä oman henkilökohtaisen aikaennätyksenkin, kun yleensä tiellä Oulun keskustaan kestää n. 1h45min, selätin sen nyt 1h40min ajassa ja ajelin aina Haukkukeitaalle asti. Oma startti oli arvioitu alkavaksi 18.50 ja paikanpäällä olin 18.40... #einäin

Vähän senkin varaan olin laskenut, että minejä oli reilusti ja me Lisan kanssa startattiin loppupäässä, ja koska vesisateessa ei voi viluuntuvaa koira kauan liikuttaa, tulee lämmittelyn olla lyhyt mutta toimiva, joten ehtisin hyvin lämmitellä lisan myös rataantutustumisen jälkeen.

Ehdin kuitenkin kisapaikalle niinkin hyvissä ajoin, että ilmoittautumisen lisäksi ehdin katsella medejä, käydä vessassa ja vasta sitten kipittää rataantutustumiseen, hulppeaa. Eikä edes satanut vettä. Koko matkan Ouluun taivaalta roiskutti aivan hirveästi ja tiet tuntuivat olevan täynnä hurjastelijoita ja sekopäisiä ohittelijoita (varmaan kaikilla kiire kisoihin...), mutta kun saavuin kisapaikalle, viimeiset pisarat juuri ropsahtelivat tuulilasiin ja omaan suoritukseen asti oli sateetonta. Maksien hyppyradan aikaan oli alkaa sataa uudestaan, mutta sekin jäi vähäiseksi ja menin siksi aikaa autoon juomaan kaffea ja syömään eväitä. :) Loppuillasta paistoi jopa aurinko ja koko ajan tuoksui huumaava kevät.

Retkikahvi ja likaiset housut, sydän

A-radan kuviot oli kivat. Ei suurempia mietittäviä, vaikka pujottelun kulmaa hieman arvuuttelin että liekö se onnistuu... Lisa myös kävi reilusti kierroksilla kun radalla oli paljon äänekkäitä koiria ennen meitä ja hyvä näköetäisyys kentälle odotellessamme omaa vuoroa. Vähän siis arvelutti myös kontaktien tehokkuus. Aina arveluttaa, kun se on tuolla tuulella. Noh. Lisalla oli ainakin kiva vauhti ja meno, A ja keinu ok ja pujottelun kulmaankin se haki huipusti - Mutta tuli myös samoin tein pois. Eli pujotteluvitonen. Sitten puomille, putkierotteluissa ei mitään ongelmaa ylösmennessä, mutta myös puomin jälkeinen putki erottui turhan hyvin karmean kontaktiloikan kera (joka näkyy oikein hienosti myös videolla :)) ja sitten kantoon ja pois. Ihana sippura se on siltikin!

https://youtu.be/wqASS3z5MoQ

Hypärillä oli hieman haastavammat kiemurat, mutta tykkäsin niistäkin. Lisa kosahdutti sitten putken jälkeiseen estekuvioon, kun teki maksien ja medien tapaa esteen takaa. Meille tuo kohta pistettiin astetta vaikeammaksi, eli rata muutettiin. Pöh. Joten siitä hylkäys, toinenkin kerta hyllytettiin, mutta se oli oma ohjausvirhe putkeen. Tätä rataa en saanut videolle. Mikan ratapiirros varmaan julkaistaan jossain vaiheessa FB:ssä ja liitän sen sitten tänne.

Manu oli mukana ja käyttäytyi tosi siivosti ja jopa upeasti ajoittain. En käynyt kisaradan laidalla kisojen ollessa meneillään. Meille riittää toistaiseksi vähempikin siedättäminen, Nyt jo oli havaittavissa palkanhakua haukkua kuulessaan. "Hei äiskä, toi koira haukkuu, saanko namia?" :) Ihan alussa meidän naapuriautolle tulevalle mudille piti isotella, annoin tilanteen tulla vähän yllättäen, mutta myöhemmin mudikin oli jees, irtokoirat oli jees ja jopa päin hyökkiva borderipoika oli jees :) Lenkiteltiinkin tämän ja toisen borderin kanssa jäähkät. Kaverin mielestä Manu oli vähän sekarotuisen näköinen - ai kamala! :D Ja me hyväuskoiset ollaan menossa näyttelyyn lauantaina. Mutta totuuden nimessä, Manu on aika kauhean näköinen, vähänkuin se kuoleva Fenix-lintu Harry Potterissa. No ei sentään. Vähän irtoilee tuppoja. Perjantaina pesen sen, ainakin valkoiset osat (tai jos olen ihan hullu, niin lauantaiaamuna) ja harjailen ikkupikkuisen. Ja toivon parasta.

Kotimatkalla sai ihastella auringonlaskua

--

Eilen siis umpeutuivat SM-kisailmoittautumiset. Ilmoitin Lisan iltakisoihin jo aikaa sitten ja en malta odottaa!!!!Iik!!!! :) Aivan huikeat määrät koiria taas koko viikonlopun, joukkueita ymmärrettävästi reilusti edellisiä vuosia vähemmän, niin olen järkeillyt, joten lauantaina saadaan ottaa vähän rauhallisemmin. Enää kaksi viikkoa!! :) Ensi sunnuntaina käyn vielä starttailemassa Katarina Virkkalan ja Vesa Sivosen radoilla Virpiniemessä, samat tuomarit nähdään myös sitten Ouun iltakisoissa, joten mukavaa treeniä tämmöinen.

Toivon SM-kisaviikonlopulle huikeita kelejä, lämmintä mieltä ja huippuja suorituksia itse kullekin :) Jälkimmäisiä nähdään taatusti.

Näin kaunis on tie Seskaröön